JoKP mediassa

  • 111 372
  • 467
Suosikkijoukkue
JoKP
Isiguzosta juttua Karjalaisessa.

Pääsi yllättämään, että Isiguzo on ollut kolmanneksi paras maalintekijä, kun on kuitenkin ison osan kaudesta ollut nelosketjussa. Toisaalta itselle on jääny mieleen, että useammankin kerran on tehnyt pelin kannalta tärkeän tasoitus- tai voittomaalin. Pelaajana hän todellinen sveitsiläinen linkkuveitsi, joten toivottavasti nähdään Joensuussa myös ensi kaudella. Tänään kolmenkymmenen peliminuutin jälkeen 0+2.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Pojat, SaiPa
Iso haave ensi kaudelle olisi, että laitettaisiin officella reilusti pelimerkkejä brändin, katukuvan ja markkinoinnin kehittämiseen. Sakkaa vieläkin ihan entiseen malliin. JoMa sekä Kataja Basket porskuttaa valovuosia edellä.

Some ja tiedoitus nykyaikaiseksi, yhteistyötä paikallisten korkeakoulujen kanssa ja joku opiskelija suorittamaan työharjoittelua niin saataisiin syvällisempää sisältöä kuin sopimusjulkaisuja ja otteluiden infoja huutomerkeillä korostettuna. Ennen vanhaan seura teki YouTuben puolelle ihan kiitettävää matskua, oli mm. pelaajien haastatteluita ja pelireissupätkiä. Henkilökohtaisesti toivon vähän tämän kaltaista materiaalia, että pelaajat tulisivat tutuiksi muiltakin osin, kuin että kokonaiskuva muodostettaisiin ainoastaan sen perusteella mitä tapahtuu kun on kypärä päässä askissa, vaikka se nyt onkin kaiken a ja o.

Ja muutenkaan opiskelijoita ei kauheammin hallilla ole näkynyt vaikka arkipelit ovat olleet ilmaisia. Liekö tieto edes kunnolla kantautunut heille asti? Täällä kuitenkin on viisinumeroinen määrä opiskelijoita, mutta aika vähän on edes vaihtareitakaan näkynyt muutaman vuoden takaiseen verrattuna.

Nettikauppaakaan ei mielestäni kauden aikana ollenkaan päivitetty paitsi muutaman tuotteen kohdalle ilmestyi loppuunmyyty-merkintä. Pelipaitoja olisi tänä päivänä kiva saada netistä tilattua, ihan jo vapaavalintaisella printtauksella. Jos se ei kustannussyistä ole ympärivuotisesti kannattavaa, niin edes kauden alussa sekä ennen joulua. Hallillahan noita tuotteita on ollut, mutta nettikaupassa vain murto-osa. Parilla vierasreissulla tuli vastaan etäfaneja ketkä ihmetteli nettikaupan puuttellisuutta. Eikös näistä fanituotteista ja yleisestä kiinnostavuudesta oltu joku opinnäytetyö tehty muutama vuosi sitten?

Joo, toki tässä oli toinen poikkeuskausi ja asioita priorisoitiin. Vihdoin on fasiliteetit vimpan päälle, nyt pitäisi niitä muita asioita siinä ympärillä saada vihdoin kuntoon.

Näistä on tainnutkin olla täällä joskus keskustelua, mutta päätin nyt jakaa vähän omia mietteitäni kun nykyään jatkoaikalaisia ollaan.
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipoikien tiedottaminen ja some on sakannut oikeastaan tasaisesti siitä lähtien, kun Lauri Hyvönen poistui seuran taustoilta. Hyvönen oli hallituksessa, joten oli sisällä seuran toiminnassa ja tunsi pelaajat. Pelaajahaastattelut sekä muut videot olivat hyviä ja asiantuntevia. Somepäivitykset olivat myös mukavia, koska Laurilta lähti hyvää juttua ja teksti oli muutakin kuin perinteistä lätkäjargonia hauis- ja liekkiemojeilla höystettynä. Jutuissa oli useasti myös sopiva ripaus huumoria ja tarvittaessa itseironiaa - ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa.

Toivottavasti se (mahdollisesti) tulossa oleva somehenkilö olisi vastaavanlainen persoona. Lajin ja pelaajat tunteva sekä kynä ja haastattelumikki pysyy kädessä.
 

Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
Mikähän idea muuten 79€ kausikortissa? Seura menettää irtolipun ostajia ja suhteessa ei isoa korvausta tilalle tuosta saa.

Eikai taloudenhoito ole (jälleen kerran) epäonnistunut ja tuolla nyt yrittäävät paikata sitä ennen tilinpäätöstä?
 

Peijooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mikähän idea muuten 79€ kausikortissa? Seura menettää irtolipun ostajia ja suhteessa ei isoa korvausta tilalle tuosta saa.

Eikai taloudenhoito ole (jälleen kerran) epäonnistunut ja tuolla nyt yrittäävät paikata sitä ennen tilinpäätöstä?
Siis mitä ihmettä!? Löysitkö seuran toiminnasta vaihteeksi jotain moitittavaa? Onko olemassa mitään mikä sulle kelpaisi?
 

Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
Siis mitä ihmettä!? Löysitkö seuran toiminnasta vaihteeksi jotain moitittavaa? Onko olemassa mitään mikä sulle kelpaisi?
Mielestäni tämä oli ihan asiallinen kysymys. Teidän mielestä 79€ kausikortti on kannattava tapa?
 

welldone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Kalpa, Bruins, Napoli
Mikähän idea muuten 79€ kausikortissa? Seura menettää irtolipun ostajia ja suhteessa ei isoa korvausta tilalle tuosta saa.

Eikai taloudenhoito ole (jälleen kerran) epäonnistunut ja tuolla nyt yrittäävät paikata sitä ennen tilinpäätöstä?
Ehkä tässä hyödynnetään vain hetkellistä playoff-huumaa ja koetetaan parikymmentä kausikorttia saada kaupaksi. Tilikauteen toimilla on vain nimellinen vaikutus, joten siitä tuskin kyse.

Minä managerina hyödyntäisin tilannetta tarjoamalla pientä bonusta pelaajille finaalien lipputuloista. Jokainen ymmärtää, että 9000 katsojaa kahteen peliin ja lippu 25e on 225k.

Siitä pelaajille bonuksena 15% saa kummasti jo kentällä yrittämään pikkaisen enemmän. Vastaavasti pronssipeli 1500 katsojaa ja lippu 15e...
 

Peijooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mielestäni tämä oli ihan asiallinen kysymys. Teidän mielestä 79€ kausikortti on kannattava tapa?
Mielestäni on. Tarjouksen tullessa oltiin juuri saavutettu paikka välierissä ja minusta siinä huumassa on järkevää sitouttaa porukkaa rajoitetulla erällä hyvin edullisia kausikortteja.
 

Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
Mielestäni on. Tarjouksen tullessa oltiin juuri saavutettu paikka välierissä ja minusta siinä huumassa on järkevää sitouttaa porukkaa rajoitetulla erällä hyvin edullisia kausikortteja.
Hyvä, jos näin on.
 

Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
Ehkä tässä hyödynnetään vain hetkellistä playoff-huumaa ja koetetaan parikymmentä kausikorttia saada kaupaksi. Tilikauteen toimilla on vain nimellinen vaikutus, joten siitä tuskin kyse.
Mikäli näin, niin hyvä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Ehkä tässä hyödynnetään vain hetkellistä playoff-huumaa
Se on juurikin näin. Tulevallakin kaudella peleissä on tyhjiä paikkoja ja ne ovat seuran kannalta, niitä kalleimpia paikkoja. Joten hienoa, jos tällä kampanjalla saadaan jo valmiiksi pikkasen ns. lisätuloja ensi kaudelle ja lähes jokainen katsoja käyttää kuitenkin sitten peleissä myös oheispalveluja. Hyvä idea tämä kaikkiaan, ei tässä ole, mitään hävittävääkään. Pitääkin katsoa, jos ostaisi kausikortin ihan kannatusmielessä ja antaisi jollekin ystävälle lahjaksi.
 

Motti-Masa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
PeTosta ja Sami Eklundista juttua sanomalehdessä. PeTo nousee kakkosdivariin. Tulevaisuudessa nousu Suomi-sarjaan ei mahdotonta. Opiskelijalätkään panostetaan myös siinä rinnalla, eli korkeakoulujen välinen sarja. Opiskelijajoukkue pelaa siis PeTon nimellä ja siihen tulee vahvistuksia myös muista joukkueista, kuten PoU ja OoKoo.
 

Mehti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigakarsinnat, JoKP
Kyllähän tuo 79€ kausarikamppis pudotuspelihuumaan oli hyvä veto tässä kohtaa. Vaikka hyviä yleisömääriä vetäviä pelejä on ollut (Jokerit) niin on hyvä muistaa että uuden hallin aikakausi alkoi vasta joulukuussa ja kulurakenne on ollut väistämättä erilainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös