Mainos

JoKP 2020–2021

  • 246 954
  • 1 204
Kun Kiekko-Espoo sai Mestispaikan, niin silloin kävi mielessä, mitenkähän se vaikuttaa mahdollisesti Kiekko-Poikien ja HIFK:n väliseen yhteistyöhön? Varsinkin maantieteellisesti HIFK:n ja Espoon yhteistyö kuulostaa hyvinkin luontevalta. Nyt huhutaankin jo, että Taponen menisi lainalle Espooseen?

Taponen on hyvin suurella todennäköisyydellä Kiekko-Espoon ykkösveskari ja Jani Nieminen on toisena. Vaikuttaa aika hyvältä tandemilta Mestikseen. Samoin huhut ovat viemässä Miro Väänästä Espoolaisten riveihin lainalle, mikäli ei pysty vielä ekalla kaudella ottamaan vakiopaikkaa HIFK:n kokoonpanosta. Tällä hetkellä kun katsoo HIFK:n rosteria niin voi pystyä ottamaan paikan sieltä. Toki pitää muistaa että HIFK pystyy halutessaan ostamaan pari kovaa pelimiestä ihan koska tahansa ja se sekoittaakin sitten jo olemassa olevaa pakkaa aika hyvin.
 
mutta tämä uusi kuvio on ehkä se mistä moni onkin jo haaveillut kauan.

Minä kanssa haaveilin tästä jo pari vuotta sitten, kun seurasi Koplan toimintaa ja onhan se aivan uskomatonta, että näin tosiaan kävi.

Jos historiaan katsomme, näkisin kolme-neljä vastaavaa uuden alun hetkeä joensuulaisessa jääkiekossa:

1960 parhaat jääkiekkoilijat yhdistyivät eli Kiekko-Karhut sekä Maila-Pojat laittoivat hynttyitä yhteen ja syntyi JoKP. Alussa joukkueella oli vielä eri logo ja vaakunalogo tuli vasta 1962 ja joki oli siinä sininen. Yhdistymisen ansiosta rahkeet riittivät pelaamaan Suomen sarjan itälohkossa koko 1960-luvun ajan hyvällä tasolla, aina välillä myös SM-sarjan karsintasarjassa vieraillen. Lisäksi Kiekko-Pojilla oli paikallisvastustajana Peli-Toverit, joka oli TUL:n joukkue ja silloin vielä ideologisista syistä siinä oli pieni hajurako JoKP:hen. Myös Kiekko-Karhut ja Maila-Pojat olivat edelleen niminä olemassa ja pelaamassa alemmissa sarjoissa.

1970 kaikki nuo neljä seuraa päättivät keskittää parhaat pelaajat Kiekko-Poikiin. Peli-Toverit oli kakkosjoukkue Suomen sarjassa Kiekko-Karhujen ja Maila-Poikien keskittyessä junioritoimintaan. Yhdistymisen seurauksena joukkue oli niin vahva, että se nousi SM-sarjaan, jossa tosin sitten ei pärjätty ollenkaan. Siihen aikaan muissa SM-sarjan seuroissa pelasi joukkueellinen joensuulaistaustaisia pelaajia. Jos edes osa niistä olisi ollut edelleen JoKP:ssa, niin menestys olisi voinut olla parempaa.

Kolmas uusi alku oli jäähallin saaminen 1982. Silloin koko toiminnan edellytykset paranivat niin paljon, että syntyi mieletön lätkäbuumi Joensuuhun, joka kantoi aina sinne 1990-luvun alkupuolelle saakka.

Neljäs alku ja buumi oli 2000-luvun ensikymmenellä, kun syntyi ihan uudella lailla fanitoimintaa, keskustelupalstoja, tuli uusi hieno ärjylogo Jokipojille, halliin tuli aitioita, Mestistä näkyi urkkakanavilla, Jokipojat palkkasi Pavel Brendlin, Tamminen riehui vastustajan aitiossa ja Jokipojilla oli joensuulainen runko joukkueessa ja Pike Pikkaraisen nerokkaan valmennuksen ansiosta Jokipojat tyylitteli Mestiksen mestaruuteen.

Ja nyt näkisi, että taas on viides kerta uudella alulle sillä tapaa, että on sellaista samanlaista intoa ja pöhinää ilmassa. Ja nyt tuntuu, että tämä saattaa jopa olla paras näistä kaikista ”uusista aluista”.
 
Eastoni

Jäsen
Peluurille tiedoksi, että joo kypäräkeskustelu lähti laukalle ja kieli poskessa tehty heittoja. Sama kai tuo on minkä värinen potta on päässä, tämä oma mielipide.
Tuossa junioripuolen yhteystyössä ei mielestäni ole mitään uutta ja ihmeellistä. Eikös tässä muutama vuosi sitten Turbon aikana ollut virallisesti kokoonpanossa melkein 3 kenttää omia ukkoja (jos ei ylikin). Turbolla siihen riitti rohkeus, toisin kuin hänen seuraajalla. Sitten aiempana aikana ainakin 2003 eteenpäin tais olla myös hyvin omavarainen porukka (varmaan pakosta) ja tietysti 90-luvulla Fazer liigan voittanut porukka sisälsi varmaan 90% joensuulaisia pelaajia. Nämä siis ihan mututuntumalla ja omilla muistikuvilla.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet

Eihän junnupuolen ja edustuksen yhteistyössä sinänsä olekaan mitään uutta, sitähän on ollut aina, mutta miten sitä toteutetaan, niin juuri siinä on vielä paljonkin kehitettävää monella eri osa-alueella. Luulen, että näiden uusien omistajien myötä asioita saadaankin vietyä entistä enemmän eteenpäin ja enempi siihen suuntaan millaista sen tulisi ollakin. Kiva joka tapauksessa seurata, mitä tapahtuu, mutta se on selvää, että oman aikansa muutokset ja toiminnan kehittäminen vie. Kaikki muutoksethan eivät välttämättä edes näy ulospäin ns. "isolle yleisölle", vaan näkyvät ja tuntuvat muuten seurojen arjessa.
 
JoKP hakee toimitusjohtajaa. Hakuilmoitus on tänään Karjalaisessa. Vaatimukset melko kovat, nyt ei kelpaa helppoheikit eikä onnenonkijat.

Yllätti hieman, jotenkin olin tottunut ajatukseen vanhasta tavasta toimia, että hallitus hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä ja toimistolla yksi henkilö hoitaa käytännön juttuja. Mutta onhan tämä tarkemmin ajatellen loogista, kun kerta on puhuttu toiminnan kehittämisestä kovasti. Manageri voi keskittyä joukkueen rakentamiseen ja toiminnan kehittämiseen ja tj. sitten vastaa taloudesta.

Toivottavasti saisivat hyvän henkilön.
 
Nythän on viime aikoina ollut lehdissä juttuja, että paljon liigatason pelaajia on markkinoilla vapaana ja ylipäätään valinnanvaraa kaiken tasoisista pelaajista on paljon. Jännä nähdä, ei osaa yhtään arvata. Sieltähän voi tulla joku nuori lupaus tai liigasta liian korkean ikänsä takia ulos joutuva konkari (esim. KalPasta vapautui ukkoja, kun KalPa nuorentaa joukkuettaan) tai ulkomailla viime vuodet pelannut tai sitten viime kauden jatkaja (Mutanen, Tiala, Larinmaa, Kuusisto ?).

Toinen voi tietysti olla mokke. Toivottavasti olisi joku jo valmiiksi kova mokke Mestis-tasolle.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Samuel Salonen ja Leevi Kannisto Kiekko-Poikien hyökkäykseen, enää puuttuu vain maalivahti. Isokokoinen Salonen on todella mielenkiintoinen hankinta. Maajoukkueita läpi käynyt hyökkääjälupaus.
 
Salonen pelasi 38 liigapeliä viime kaudella ka. peliajalla 11,29. Että ihan on saanut reilusti hyvää kokemusta viime kaudella eikä vaan tuppia pureskellut. Tosin Pelicansin viime kauden pajatson tyhjennys alitti kyllä kaikki mahdolliset rimat, jopa paloposti ois voinut pelata siellä 11 min. Eli ei tuo tilasto ihan kaikkea kerro.
 
Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Ei tullut kahta huippuhyökkääjää. Molemmilla toki potentiaalia. Salosella jopa onnistuessaan mahdollisuus olla sarjan kärkihyökkääjä. Kannisto taas on arpa Suomi-sarjasta. Annetaan molemmille mahdollisuus.

Kovat on menetykset hyökkäyksessä. Joku nelikosta Larinmaa, Kuusisto, Varttinen, Tiala olisi saanut jatkaa.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Kovat on menetykset hyökkäyksessä. Joku nelikosta Larinmaa, Kuusisto, Varttinen, Tiala olisi saanut jatkaa.

Kovat on menetykset, mutta onhan tuonne tullut ihan huippuäijää sisäänkin. Valtteri Lipiäisellä on tehopisteissä vain taivas rajana, Samuel Salosella potentiaalia olla ihan sarjan kärkihyökkääjä, Oula Uski varmasti tasainen pistemies ja Olli Korhonen voi yllättää todella positiivisesti.

Onhan tuo lähtijöiden lista toki karua katsottavaa, mutta potentiaalia nykyhyökkäyksessäkin on. Se on tietysti aina riskinä että se potentiaali ei pisteiksi ja tulokseksi konkretisoidu.
 
Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Onhan tuo lähtijöiden lista toki karua katsottavaa, mutta potentiaalia nykyhyökkäyksessäkin on. Se on tietysti aina riskinä että se potentiaali ei pisteiksi ja tulokseksi konkretisoidu.
Juurikin näin. Joukkue näyttää paperilla vahvalta ja vaihtuvuus on tietysti välillä melko suurta.

Maalivahtia huutaa. Voihan Hifk:stä tulla vielä joku.
 
Samaa mieltä, että hyökkäyksessä Larinmaa, Kuusisto, Varttinen, Tiala ovat selkeitä menetyksiä, mutta kyllä tuo uusi porukka kokonaisuudessaan on yhtä vahva kuin viime kauden Jokipojat. Uskon kyllä, että Lipiäinen, Uski, Mustonen, Maarni ja Salonen korvaavat ja jopa ylittävät menetetyt tehopisteet. Lisäksi uskoisin, että HIFK:sta tulee vielä yksi hyökkääjä, koska yhteistyön on sanottu jatkuvan. Niinpä hyökkääjistössä on paljon keskinäistä kilpailua peliajasta ensi kaudella.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei tullut kahta huippuhyökkääjää. Molemmilla toki potentiaalia. Salosella jopa onnistuessaan mahdollisuus olla sarjan kärkihyökkääjä. Kannisto taas on arpa Suomi-sarjasta. Annetaan molemmille mahdollisuus.

Kovat on menetykset hyökkäyksessä. Joku nelikosta Larinmaa, Kuusisto, Varttinen, Tiala olisi saanut jatkaa.
Ei tullut kahta, mutta yksi tuli. Salosessa on kyllä hieman enemmänkin kuin vain potentiaalia. Ei mestisseuraan voi saada häntä kovempaa vahvistusta..
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Omissa kuvitelmissa elättelin toiveita jo tasonsa näyttäneestä pelimiehestä ( tyyliin Varttinen).
No pullossa olet kyllä elänyt, jos Salonen ei ole mielestäsi vielä tasoaan näyttänyt. Toisaalta samalla lailla jouduin viime kesänä oikomaan palstalaisten käsityksiä Varttisesta, kun täällä kysyttiin, että "kuka ihmeen Varttinen"..? Ihmetyttää vaan se, ettei ihmiset itse tiedosta sitä, etteivät seuraa jääkiekkoa kovinkaan intensiivisesti..
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No pullossa olet kyllä elänyt, jos Salonen ei ole mielestäsi vielä tasoaan näyttänyt. Toisaalta samalla lailla jouduin viime kesänä oikomaan palstalaisten käsityksiä Varttisesta, kun täällä kysyttiin, että "kuka ihmeen Varttinen"..? Ihmetyttää vaan se, ettei ihmiset itse tiedosta sitä, etteivät seuraa jääkiekkoa kovinkaan intensiivisesti..

Varttisen suunnasta ei kaiketi siellä Josan päässäkään ole mitään tietoa? Hermekseen hän muka oli jossain vaiheessa menossa, mutta ei häntä sinnekään ole julkaistu. Koska nyt kun katsoo liigajoukkueiden tilanteita, niin kyllä Varttisen liigapaikka alkaa olla kovin tiukassa, eikä häntä ainakaan Poriin takaisin ole huhuttu edes puolella sanalla..

Kommenttina ihan pakko muutoin sanoa, että ihme juttu jos siellä teillä kaikille ei Salonen maistu, saa lähettää Poriin siinä tapauksessa. Sanotaan näin, että minä ottaisin Ässiin mieluummin Salosen kuin ottaisin Varttisen takaisin (eikä siis ole mitään Varttista vastaan henkilökohtaisesti), toki meillä on jo kaksi näitä Salosen kavereita sieltä 2000-vuosikerran maajoukkuehyökkääjistä (Kivenmäki/Killinen). He molemmat kuitenkin olivat mennellä kaudella jo 20 pisteen hyökkääjiä liigassa, ja sitten taas Salosen statsit U20-peleistä ovat kuitenkin vielä paremmat kuin kummankaan näiden meidän kaverien, että tietysti siltä pohjalta miettien..
 
Kommenttina ihan pakko muutoin sanoa, että ihme juttu jos siellä teillä kaikille ei Salonen maistu,

Varmasti maistuu Salonen. Varttinen teki vaan hyvän vaikutuksen kuten esim. Tialakin ja monet täällä olisivat toivoneet juuri heidän jatkavan. JoKP:lla on nyt 13 hyökkääjää ja pari try-outtia, joten täällä alkavat hyökkääjien paikat olla nyt täynnä.
 
Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
No pullossa olet kyllä elänyt, jos Salonen ei ole mielestäsi vielä tasoaan näyttänyt. Toisaalta samalla lailla jouduin viime kesänä oikomaan palstalaisten käsityksiä Varttisesta, kun täällä kysyttiin, että "kuka ihmeen Varttinen"..? Ihmetyttää vaan se, ettei ihmiset itse tiedosta sitä, etteivät seuraa jääkiekkoa kovinkaan intensiivisesti..
Epäilemättä Salonen on tasonsa näyttänyt. Liigassa pelejä alla ja Mestiksessä, melko lyhyellä otannalla, tehojakin.

Ilmaisin itseäni ilmeisen huonosti. Kyllä tälläinen kaveri kelpaa varsin hyvin. Omat fantasiat eivät nyt kohdanneet tässä kohtaa totuuden kanssa.

Mitä tulee jääkiekon seuraamiseen niin ainakin jos vaimolta kysytään niin seuraan erittäin intensiivisesti. ( tähän reilusti hymiöitä )
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Varmasti maistuu Salonen. Varttinen teki vaan hyvän vaikutuksen kuten esim. Tialakin ja monet täällä olisivat toivoneet juuri heidän jatkavan. JoKP:lla on nyt 13 hyökkääjää ja pari try-outtia, joten täällä alkavat hyökkääjien paikat olla nyt täynnä.
Täynnä alkaa olla koko joukkue paitsi yhtä maalivahtia vielä huutaa. Kaiken kaikkiaan hyvä tilanne!
 
JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Seuran toimistolla kannattaisi hakea Bussines Finlandilta innovaatiokehitys rahaa, koska seurahan on ilmoittanut kehittävänsä toimintaa ammattimaisempaan suuntaan. Nyt Korona aikana ilmeisesti vielä on eri tahoja josta voi hyvillä perusteilla hakea toimintaan rahaa, tosin en tiedä onko hakuaika vielä voimassa. Semmoinen kutina kummiskin on, että vielä voi hakea.
 
Tässä meikäläisen ketjut. Ovatko hyvät?

Salonen-Mustonen-Lipiäinen
Korhonen-Maarni-Kivinen
Koivisto-Uski-Tammela
Kannisto-Siironen-Brygger (Sorsa)

Lehikoinen-Räsänen
Blomberg-Kupiainen
Koponen-Seppälä
(Joki, Hämäläinen)

Kyllä tuo hyökkäys vielä ehkä yhtä kaipais, esim. HIFK-lainana vaikkapa Viljami Myllylä

Sitten helmikuussa jos on prahaa voi lunastaa tsekin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös