Mainos

JoKP 2020–2021

  • 247 071
  • 1 204

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hieno juttu tuo Väänäsen sopimus Hifkin kanssa. Yhteistyötä parhaimmillaan. Luo samalla uskoa Jokipoikien junioreille.
Nämä on niitä tilanteita kun kirpasee kun menettää hyvän pelimiehen, mutta pitkässä juoksussa tämä varmasti poikii Jokipojille enemmän kuin ottaa. Aika moni junnu huomaa, että tie kirkkaisiin valoihin on auki kun vaan tekee töitä. Se antaa uskoa ja motivaatiota. Saattaa myös houkutella muitakin pelimiehiä Joensuuhun kuin omia junnuja. Tuo uskottavuutta koko organisaatiolle.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Joo kyllä se niin on, että muistelin väärin ja Lehikoisen soppari näyttäisi loppuneen tähän kauteen. Liekkö sitten optio tulevasta kaudesta tai sitten jo uusi soppari, jos nimi kerran on vielä joukkueen sivuilla?

Tuo Miron soppari Liigaan on kyllä todella hieno juttu ja käy hyvin esimerkiksi siitä, että täältäkin ja Mestiksestä ylipäätään voi päästä Liigaan, eikä välttämättä tarvitse lähteä jo junnuiässä liigaorganisaation matkaan. Polkuja on monenlaisia. Mirokin kävi välillä junnuna Ilveksessä, mutta siellä ei ura lähtenyt oikein lentoon, niin tuli takaisin kasvattajaseuraansa. Palattuaan Miro pelasi isossa roolissa A-nuorissa ja otti sitten paikan edustuksesta ja nyt on edessä taas uusi mahdollisuus Liigassa HIFK:n paidassa. Ja luulenpa, että HIFK ei ollut edes ainoa vaihtoehto.
 
LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Joo kyllä se niin on, että muistelin väärin ja Lehikoisen soppari näyttäisi loppuneen tähän kauteen. Liekkö sitten optio tulevasta kaudesta tai sitten jo uusi soppari, jos nimi kerran on vielä joukkueen sivuilla?
Ei ole Essillä sopimusta eikä opitiota. Nyt on nimikin hävinnyt sivuilta. Muistaakseni muilla pelaajilla ei optiota ollut tälle kaudelle kuin Bryggerillä ja Salamalla. Vähän on sellainen tunne että ihan lähiaikoina julkaistaan lisää nimiä.
 
LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jälleen löytyy tukijoita ja auttajia vanhalle seuralle tiukassa tilanteessa. Kauden 08-09 joukkue on laittanut kolehdin pystyyn ja lunastaa muutaman kultaisen ärjykiekon. Muutenkin tämä kiekkokampanja on lähtenyt ihan kivasti käyntiin.
 
Viimeksi muokattu:

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mukava kuulla vähän Petrellin ja joukkueen kuulumisia. Jutussa mainitaan että pari kokeneempaa pelaajaa kyttää pelipaikkaa ulkomailta, mikä ei varsinaisesti mikään yllätys ole. Käy myös ilmi että tausta-asiat on kunnossa ja Joensuuhun saadaan ensikin kaudella iskukykyinen joukkue. Ei voi olla taaskaan liikaa kehumatta Emppua, Hilppaa ja muuta porukkaa ketkä toimistolla hyvää duunia näissä olosuhteissa on tehneet!
 
Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Jälleen löytyy tukijoita ja auttajia vanhalle seuralle tiukassa tilanteessa. Kauden 08-09 joukkue on laittanut kolehdin pystyyn ja lunastaa muutaman kultaisen ärjykiekon. Muutenkin tämä kiekkokampanja on lähtenyt ihan kivasti käyntiin.
Tästähän voisi tehdä perinteen. Kausikiekkoa vaan myyntiin kauden jälkeen ja ilman mitään nimilistoja tai myyntimääriä. Vuosiluku ja valinnainen nimmari mukaan.
 
Jokipojilla on hyvät taustajoukot. Toki hartiat pitäisi olla leveämmät taustajoukkojen osalta, mutta kiitokset niille jotka siellä ovat taustoilla koko ärjysydämellään mukana, että saadaan taas nähdä Jokipojat Mestiksen taistoissa mukana, kenties jopa kärkitaistoissa. Yleisön tuki on kuitenkin se tärkein, toivottavasti kausareita menee sitten hyvin kaupaksi, kun tulevat myyntiin.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Jokipojilla on hyvät taustajoukot. Toki hartiat pitäisi olla leveämmät taustajoukkojen osalta, mutta kiitokset niille jotka siellä ovat taustoilla koko ärjysydämellään mukana, että saadaan taas nähdä Jokipojat Mestiksen taistoissa mukana, kenties jopa kärkitaistoissa. Yleisön tuki on kuitenkin se tärkein, toivottavasti kausareita menee sitten hyvin kaupaksi, kun tulevat myyntiin.
Yhteystiedoissa ei ole enää pelaajakoordinointia/markkinointia tehneen Martikaisen nimeä. En muista onko tästä ollut jo mainintaa täällä? Laurinkarin nimi löytyy edelleen.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Pelaajakoordinoinnin hoitaa Petrell itse. Martikainen toimii käsittääkseni myyntimiehenä nykyisin.
Martikainen hoiti ainakin viime kaudella myyntiä sekä lisäksi pelaajakoordinointia Petrellin ohella ja nyt ei olisi kuulemma enää toiminnassa mukana. Ilmeisesti pitää paikkansa, kun nimeä ei löydy enää yhteystiedoista.
 
Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Huhut kertoo että lupaavista 02-pelureista on ainakin 66% lähdössä pois! Miten nää palkalliset urpot taas pääsi tyrimään tämän jutun?

Tällä hetkellä omien junnujen sankari/tavoite on hän joka pääsee täältä pois, Sen pitäisi olla hän joka pääsee edustukseen!
 
Eastoni

Samaiset huhut kertovat myös sen, että yllä mainituille "lahjakkaimmille" 02- ikäiseisille olisi tarjottu jopa mahdollisuutta edustuksessa pelaamiselle, mutta ei kelvannut. Pitää päästä liigaorganisaatioon. Jännä homma kun edustus nimenomaan antoi mahdollisuuden näyttää osaamista suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla näin nuorena ja nyt vastaus on tämä. Jos olisin edustuksen valmentaja, niin en antas enää tulevaisuudessa mahdollisuuksia, kerran tämä on seuraus.
 
Ihmettelen minäkin. Onhan Mestis sentään kovempaa lätkää, kuin A-nuorten Liiga. Vai onko siellä A-nuorten liigassa luvassa varmemmin peliaikaa?
 
Yksi tekijä tietysti voi olla, että halutaan mamman helmoista pois. Ei se aina riitä, jos muuttaa omaan kämppään samassa kaupungissa. Vanhemmat tuputtuvat neuvojaan ja apujaan liikaakin ja silloin on parempi nostella kytkintä, jotta pääsee hyysäämisestä eroon.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Huhut kertoo että lupaavista 02-pelureista on ainakin 66% lähdössä pois! Miten nää palkalliset urpot taas pääsi tyrimään tämän jutun?

Tällä hetkellä omien junnujen sankari/tavoite on hän joka pääsee täältä pois, Sen pitäisi olla hän joka pääsee edustukseen!
Edustus on tarjonnut joillekin -02 kärkipelaajille sopimusta, joten siltä osin ei ainakaan toinna edustuksen väkeä urpoiksi nimitellä. Tärkeintä tässä kohtaa on, että pelaaja osaisi tehdä oikean ratkaisun oman kehityksensä kannalta. Pelaajat ovat kuitenkin vielä todella nuoria ja mahdollinen ammattilaisura on vielä monen mutkan takana. Olisihan se ideaalitilanne, että omat kasvatit pelaisivat aina omassa edustusjoukkueessa ennen kuin suuntaavat isompiin ympyröihin, mutta aivan terävimmän kärjen kohdalla se jää usein haaveeksi. Eihän dustus voi tehdä muuta kuin tarjota sopparia ja pelaaja tekee sitten päätöksen. Olipahan pelaajan päätös sitten mikä tahansa ja sitä pitää kunnioittaa.

Itse näen asian niin, että jos pelaaja oikeasti halutaan ja pyydetään täältä Liigaorganisaatioon ja tarjotaan sopimusta (pelaaminen ilmaista + ehkä jotain muuta) ja oletuksena on, että pelaa isossa roolissa, niin silloin lähteminen onkin varmasti varteenotettava ja hyvä vaihtoehto, mutta ei toki kuitenkaan itsestäänselvyys. Jos pelaaja taas pyrkii ensin mahdollisesti tryoutin kautta ja onnistuu pääsemään Liigaorganisaatioon, mutta roolia on oletettavasti vähän tarjolla ja lisäksi joutuu hankkimaan asunnon ja maksamaan pelaamisesta, niin miksi lähteä täältä, jos täällä saa pelata ilmaiseksi ja mahdollisesti hyvässä roolissa Mestiksessä/nuorten Mestiksessä. Nää asiat tuntuu monesti ulkopuolisista helpoilta päättää, mutta varmasti useissa nuorten pelaajien perheissä ympäri Suomea varsinkin nyt tämän koronan tuoman epävarmuuden vuoksi mietitään näitä vaihtoehtoja entistä tarkemmin. Näissä jutuissa on monta asiaa ja muuttuvia tekijöitä, mitä tulee ottaa huomioon, kun puntaroi, minkä päätöksen tekee.
 
Tuossa Petrellin haastattelussa sanotaan, että Jokipoikiin olisi tulossa pelaajia Liigasta, toisista Mestis-jengeistä, omista junnuista, A:n Liigasta ja Suomi-sarjasta.

Että edes joku nyt sentään olisi tulossa omista junnuista.

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Väärävaihto lienee ihan oikeassa pointeissaan, mutta alkaa pikku hiljaa jyrsimään se, että kaikki junioripolun helmet viedään kuin rusinat pullasta! Tätähän tapahtuu vuodesta toiseen ja kun seura ei pysty heitä täällä pitämään, niin silloin ei ole yritetty tarpeeksi kovaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös