On asioita, jotka tuntuvat toistuvan joka vuosi. Eräs asia näistä on Bluesin epäonni, kohtalo tai oikeutettu sijoittuminen, miten tätä asiaa nyt haluaakin ilmaista. Bluesin "menestyksestä" on melkein tullut käsite. Lisäksi tätä asiaa hämmentävät joka syksy Jääkiekkolehden kultanumeron imartelevat tarinat Bluesin "hyvästä" joukkueesta.
HISTORIAA
Ehkä tätä asiaa pitää tarkastella enemmän. Lähdetään liikenteeseen historiasta. Moni kiekontuntija muistaa K-Espoon - perustettu vasta 1984, - liiganousun (kevät 92, ensimmäinen liigakausi 92-93) ja silloisen Matinkylän piskuisen hallin. Moni asia on muuttunut niistä ajoista. Nimi on vaihtunut Bluesiksi (-98) ja se hieno keltasininen logo (Espoon kaupungin vaakunan toisinto, kruunu oli sijoitettu hevosenkengän sisälle) on vaihtunut lähinnä ihmeelliseksi valkoiseksi viuhahdukseksi sinisellä pohjalla. Sinnekö se onnikin jäi?
Omistajana häärii nykyään miljoonamies ja halliksi vaihtui 98-99 kauden aikana tyylikäs Länsi-Auto Areena (valmistui Tammikuussa -99), tutummin "Länkkäri".
Onko se Blues/K-Espoo sitten koskaan menestynyt? Paras loppusijoitus on K-Espoon ajoilta 97-98, jolloin kahdeksannelta paikalta pudotuspeleihin lähtenyt K-Espoo kaatoi runkosarjan voittaneen TPS:n ja sijoittui lopulta neljänneksi, ei mitalia. Bluesin nimitysajaltakaan mitali ei ole ollut kaukana, sillä 02-03 kaudella Blues sijoittui runkosarjassa hienosti neljänneksi, mutta Tappara tiputti sinipaidat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, valitettavasti. Siinäpä ne valonhetket olivatkin.
PAPERILLA, VAAN EI KAUKALOSSA
Jopa minäkin, - jos se nyt mikään kriteeri on - olen aikaisemmin haksahtanut kiekkomedian aivoituksiin, ja kuvitellut, että Blues pärjää "seuraavalla" kaudella. Ei ole pärjännyt, siis resursseihin tai odotuksiin nähden. Jokin juttu on mättänyt paperilla olevien ukkojen potentiaalin ja kentällä tapahtuvan todellisuuden välillä. Joko Blues ei ole saanut miehistöstään kaikkea irti valmentajansa johdolla tai sitten Espoossa vallitsee jokin mystinen alisuorittamisen mentaliteetti, jonka kitkeminen näyttää olevan erityisen vaikeaa.
ENTÄ NYT, NÄYTTÄÄKÖ TÄSSÄ VAIHEESSA KAUTTA HYVÄLTÄ?
Nyt ennen kuin Jääkiekkolehden kultanumero, Urheilulehti ( Petteri Sihvosen johdolla), Veikkaaja tai Kiekko-Lehti ehtii glorifioimaan Bluesin joukkueen sinne yläkvartiiliin (siis Jokereiden ja Kärppien joukkoon), uskallan ehdottaa, että nyt jos koskaan Bluesin organisaatio, ja joukkue näyttää varsin kilpailukykyiseltä, jopa – ja syystä on tärkeätä painottaa sanaa jopa, - mitalinkiiltoinen tulevaisuus edessään, ainakin ensi kauden osalta.
Tämänkaltainen väite pitää perustella. Ja sitähän tulee.
1. Bluesin organisaatiosta pitäisi löytyä osaamista Raimo Summasen astuttua urheilutoiminnan johtajan ja Kari Heikkilän valmentajan saappaisiin. Osa epäilee toki tämän kombinaation yhteistyökykyä, mutta uskoisin näiden ammattilaisten myös pystyvän järkevään työnjakoon Bluesin hyväksi. Kari Heikkilällä on taskussaan yksi mestaruus, joten ei mies aivan dorka voi olla, eihän?
2. Onnistuneet pelaajahankinnat. Tämä osuus on syytä jakaa osiin.
2.1 Steve Kariya (Ilves), Esa Pirnes (Lukko) (NHL-peikko on vielä olemassa), Jaakko Uhlbäck (JYP), Petteri Nokelainen (SaiPa), Joakim Eriksson (SK, Södertälje) ja paluumuuttajat Teemu Riihijärvi (SK, Södertälje) ja Timo Hirvonen (SaiPa ja Redhawks, Malmö) takaavat sen, että Bluesilla on varmasti potentiaalia hyökkäysosaston miehistössä. Blues on onnistunut haalimaan eri puolilta Suomea eri Sm-liigajoukkueilta vähintään kohtuullisia pelaajia. Tämä tarkoittaa sitä, että Heikkilä pystyy rakentamaan joko kaksi huippuketjua ja kaksi myös maalintekoon pystyvää ketjua tai neljä tasavahvaa ketjua kuten Kärppäleirissä on viime vuosina totuttu näkemään.
Nokelainen tulo toi Bluesiin yhden tulevaisuuden lupauksen lisää Tukosen ja kumppaneiden rinnalle. Nähtäväksi jää, tuhoaako Blues Nokelaisen "teemuriihijärveksi" vai pystyykö Blues tuottamaan muitakin pelimiehiä kuin Jere Lehtisen? Nuorisossa on vielä Niko Nieminen ja Joni Töykkälä, jotka hamuavat peliaikaa ja vastuuta.
2.2 Puolustus on Bluesin heikko kohta, ainakin vielä, mutta sen vertaaminen viime kauden vastaavaan kertoo jotain. Lähtijöitä Brian Muir, (parin vuoden kuluttua hyvä tilastoknoppi, muistaako kukaan?), mutta tulijat varmoja kotimaisia, nousussa oleva Tuomas Eskelinen ja puolustava Kimmo Peltonen. Onhan tietenkin Tapparasta paluun tekevä Juha Gustafsson, mutta ehkä hänen osaltaan voidaan puhua peruspakista, puolustavasta sellaisesta.
Erityisesti Tuomas Eskelinen ja Bluesin oma poika Arto Laatikainen saavat pelillistä vastuuta ja muiden tehtäväksi jää enemmän tai vähemmän puolustaa. Tai toki Kimmo Peltonen saa myös peliaikaa, mutta toivoisi nuorempien jo vievän pelillistä vastuuta.
2.3 Neil Little on vähintäänkin mielenkiintoinen maalivahti. Lisäksi hänen aisaparinaan on monille tuntematon Matti Kaltiainen, rapakon takana käynyt Bluesin oma kasvatti. Vaikka ulkomaalaisten kohdalle on aina merkittävä papereihin kohtuullinen kysymysmerkki, joka viittaa sopeutuvaisuuteen tai taidon löytymiseen muuallakin kuin kotimaassa, niin silti Bluesin maalivahtikaksikko ei ole heikoimmasta päästä, ainakaan paperilla.
3. Organisaatioon tulleet tekijämiehet yhdistettynä hyvillä hankinnoilla pitäisi tarkoittaa vähintään kohtuullista tulosta, vai? Tässä viitataan vanhaan sanontaan, että hyvä valmennus ja miehistö on enemmän kuin niiden summa(nen).
RIITTÄVÄTKÖ UUDISTUKSET?
Onko Bluesista mihinkään? Epäonnistuvatko Bluesin hankinnat taas tai loppuuko liito viimeistään pudotuspeleissä kuin kanan lento? Miten viime kauden yhdestoista (11) voisi "muka" nousta seuraavaksi kaudeksi mitalipeleihin, salli mun nauraa. Blues ja menestys, ehei pojat. Kariya, Little ja Eriksson, tähtiä vai ei? Heikkilä ja Summanen, riitoja vai yhteiseloa?
Alustamastani aiheesta toivon tässä ketjusta keskusteltavan ja spekuloitavan. Kauden päätteeksi nähdään oliko tämäkin Bluesin hypetys todellisuuden rinnalla illuusio vai onko jokin muuttunut olennaisesti makkaramiehen jääkiekkojoukkueessa?
HISTORIAA
Ehkä tätä asiaa pitää tarkastella enemmän. Lähdetään liikenteeseen historiasta. Moni kiekontuntija muistaa K-Espoon - perustettu vasta 1984, - liiganousun (kevät 92, ensimmäinen liigakausi 92-93) ja silloisen Matinkylän piskuisen hallin. Moni asia on muuttunut niistä ajoista. Nimi on vaihtunut Bluesiksi (-98) ja se hieno keltasininen logo (Espoon kaupungin vaakunan toisinto, kruunu oli sijoitettu hevosenkengän sisälle) on vaihtunut lähinnä ihmeelliseksi valkoiseksi viuhahdukseksi sinisellä pohjalla. Sinnekö se onnikin jäi?
Omistajana häärii nykyään miljoonamies ja halliksi vaihtui 98-99 kauden aikana tyylikäs Länsi-Auto Areena (valmistui Tammikuussa -99), tutummin "Länkkäri".
Onko se Blues/K-Espoo sitten koskaan menestynyt? Paras loppusijoitus on K-Espoon ajoilta 97-98, jolloin kahdeksannelta paikalta pudotuspeleihin lähtenyt K-Espoo kaatoi runkosarjan voittaneen TPS:n ja sijoittui lopulta neljänneksi, ei mitalia. Bluesin nimitysajaltakaan mitali ei ole ollut kaukana, sillä 02-03 kaudella Blues sijoittui runkosarjassa hienosti neljänneksi, mutta Tappara tiputti sinipaidat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, valitettavasti. Siinäpä ne valonhetket olivatkin.
PAPERILLA, VAAN EI KAUKALOSSA
Jopa minäkin, - jos se nyt mikään kriteeri on - olen aikaisemmin haksahtanut kiekkomedian aivoituksiin, ja kuvitellut, että Blues pärjää "seuraavalla" kaudella. Ei ole pärjännyt, siis resursseihin tai odotuksiin nähden. Jokin juttu on mättänyt paperilla olevien ukkojen potentiaalin ja kentällä tapahtuvan todellisuuden välillä. Joko Blues ei ole saanut miehistöstään kaikkea irti valmentajansa johdolla tai sitten Espoossa vallitsee jokin mystinen alisuorittamisen mentaliteetti, jonka kitkeminen näyttää olevan erityisen vaikeaa.
ENTÄ NYT, NÄYTTÄÄKÖ TÄSSÄ VAIHEESSA KAUTTA HYVÄLTÄ?
Nyt ennen kuin Jääkiekkolehden kultanumero, Urheilulehti ( Petteri Sihvosen johdolla), Veikkaaja tai Kiekko-Lehti ehtii glorifioimaan Bluesin joukkueen sinne yläkvartiiliin (siis Jokereiden ja Kärppien joukkoon), uskallan ehdottaa, että nyt jos koskaan Bluesin organisaatio, ja joukkue näyttää varsin kilpailukykyiseltä, jopa – ja syystä on tärkeätä painottaa sanaa jopa, - mitalinkiiltoinen tulevaisuus edessään, ainakin ensi kauden osalta.
Tämänkaltainen väite pitää perustella. Ja sitähän tulee.
1. Bluesin organisaatiosta pitäisi löytyä osaamista Raimo Summasen astuttua urheilutoiminnan johtajan ja Kari Heikkilän valmentajan saappaisiin. Osa epäilee toki tämän kombinaation yhteistyökykyä, mutta uskoisin näiden ammattilaisten myös pystyvän järkevään työnjakoon Bluesin hyväksi. Kari Heikkilällä on taskussaan yksi mestaruus, joten ei mies aivan dorka voi olla, eihän?
2. Onnistuneet pelaajahankinnat. Tämä osuus on syytä jakaa osiin.
2.1 Steve Kariya (Ilves), Esa Pirnes (Lukko) (NHL-peikko on vielä olemassa), Jaakko Uhlbäck (JYP), Petteri Nokelainen (SaiPa), Joakim Eriksson (SK, Södertälje) ja paluumuuttajat Teemu Riihijärvi (SK, Södertälje) ja Timo Hirvonen (SaiPa ja Redhawks, Malmö) takaavat sen, että Bluesilla on varmasti potentiaalia hyökkäysosaston miehistössä. Blues on onnistunut haalimaan eri puolilta Suomea eri Sm-liigajoukkueilta vähintään kohtuullisia pelaajia. Tämä tarkoittaa sitä, että Heikkilä pystyy rakentamaan joko kaksi huippuketjua ja kaksi myös maalintekoon pystyvää ketjua tai neljä tasavahvaa ketjua kuten Kärppäleirissä on viime vuosina totuttu näkemään.
Nokelainen tulo toi Bluesiin yhden tulevaisuuden lupauksen lisää Tukosen ja kumppaneiden rinnalle. Nähtäväksi jää, tuhoaako Blues Nokelaisen "teemuriihijärveksi" vai pystyykö Blues tuottamaan muitakin pelimiehiä kuin Jere Lehtisen? Nuorisossa on vielä Niko Nieminen ja Joni Töykkälä, jotka hamuavat peliaikaa ja vastuuta.
2.2 Puolustus on Bluesin heikko kohta, ainakin vielä, mutta sen vertaaminen viime kauden vastaavaan kertoo jotain. Lähtijöitä Brian Muir, (parin vuoden kuluttua hyvä tilastoknoppi, muistaako kukaan?), mutta tulijat varmoja kotimaisia, nousussa oleva Tuomas Eskelinen ja puolustava Kimmo Peltonen. Onhan tietenkin Tapparasta paluun tekevä Juha Gustafsson, mutta ehkä hänen osaltaan voidaan puhua peruspakista, puolustavasta sellaisesta.
Erityisesti Tuomas Eskelinen ja Bluesin oma poika Arto Laatikainen saavat pelillistä vastuuta ja muiden tehtäväksi jää enemmän tai vähemmän puolustaa. Tai toki Kimmo Peltonen saa myös peliaikaa, mutta toivoisi nuorempien jo vievän pelillistä vastuuta.
2.3 Neil Little on vähintäänkin mielenkiintoinen maalivahti. Lisäksi hänen aisaparinaan on monille tuntematon Matti Kaltiainen, rapakon takana käynyt Bluesin oma kasvatti. Vaikka ulkomaalaisten kohdalle on aina merkittävä papereihin kohtuullinen kysymysmerkki, joka viittaa sopeutuvaisuuteen tai taidon löytymiseen muuallakin kuin kotimaassa, niin silti Bluesin maalivahtikaksikko ei ole heikoimmasta päästä, ainakaan paperilla.
3. Organisaatioon tulleet tekijämiehet yhdistettynä hyvillä hankinnoilla pitäisi tarkoittaa vähintään kohtuullista tulosta, vai? Tässä viitataan vanhaan sanontaan, että hyvä valmennus ja miehistö on enemmän kuin niiden summa(nen).
RIITTÄVÄTKÖ UUDISTUKSET?
Onko Bluesista mihinkään? Epäonnistuvatko Bluesin hankinnat taas tai loppuuko liito viimeistään pudotuspeleissä kuin kanan lento? Miten viime kauden yhdestoista (11) voisi "muka" nousta seuraavaksi kaudeksi mitalipeleihin, salli mun nauraa. Blues ja menestys, ehei pojat. Kariya, Little ja Eriksson, tähtiä vai ei? Heikkilä ja Summanen, riitoja vai yhteiseloa?
Alustamastani aiheesta toivon tässä ketjusta keskusteltavan ja spekuloitavan. Kauden päätteeksi nähdään oliko tämäkin Bluesin hypetys todellisuuden rinnalla illuusio vai onko jokin muuttunut olennaisesti makkaramiehen jääkiekkojoukkueessa?