Jack Daniel's
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Niin, nyt on tauot pidetty ja on aika aloittaa kotoisen liigamme runkosarjan viimeinen neljännes. Hartwall Arenalla kohtaa kaksi hyvinkin mahdollista kevään finalistia, kultaisen 90-luvun valtiaat Jokerit ja TPS.
Viimeksi marraskuussa TPS:ää vietiin areenalla hihasta toiseen. Silloin Jokerit oli liekeissä, nyt TPS tulee antamaan huippukuntoisen Teemu Lassilan johdolla Jokereille täyden vastuksen.
Jo kevätkauden tulokset osoittavat näiden kahden tasaisuuden: Molemmat ottelut päättyneet 1-0, kerran molemmille.
Jokereiden puolustuksen ja Tim Thomasin murtaminen tulee olemaan TPS:llekin kova urakka. Jos ei maajoukkuetauko ole sekoittanut Jokereiden pakkaa sen kummemmin, TPS jäänee alle kolmeen maaliin taas kerran.
Jokereiden peli oli ennen taukoa hiukan väsyneen näköistä. Voisi olettaa, että tauon aikana on treenattu kohtalaisen paljon. Löytyykö liike TPS:ä vastaan? Voitolla oltaisiin aika vahvoilla runkosarjan kärkitaistelussa, tappiolla taas taistelusta tulisi entistä tiukempi. TPS hamuaa kotietua playoffeihin ja sen saavuttaminen vaatii voittoja. Panosta on siis molemmilla.
Luulenpa, että tämä peli ratkeaa maalivahteihin (yllätys, yllätys).
Veikataas, notta Helsingin jäähalli on ääriään myöten täynnä huomenna. Jokerit lyö TPS:n 4-3. Jokereilta osuvat "jokkeri" Jokiharju, Otto, Keke ja Ströba, TPS:ltä osuvat Fandul, Koivu ja Nummelin.
Tai sitten ottelu päättyy 2-1 jommallekummalle, ja Latvala tekee maalin.