Jokerit-TPS 2.1.2004, Hartwall Areena

  • 12 944
  • 122

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jeaaa pejpe! Monta kertaa ollaan turhaan puhuttu tämän parin kohdalla klassikosta, mutta perjantaina saattaa ihan tosissaan rytistä.

Jokereilla on tilillä viidestä viime ottelusta kaksi voittoa ja kolme tappiota. Edellinen liigapeli on kuitenkin pelattu joulukuun puolivälin huippeissa, joten siihen ei kannata liikaa luottaa.
Maalinteko on hieman pätkinyt viime otteluissa. Krefeldiä vastaan Jokerit sai neljä maalia aikaiseksi, muuten suurin maalimäärä yhdessä ottelussa kahdeksan pelin ajanjaksolla on ollut kaksi. Paikkoja Jokerit on kuitenkin ainakin Spengler Cupissa kuulemani mukaan onnistunut luomaan hyvin.
Jokereilta puuttuu nuorten MM-kisojen vuoksi muutama pelaaja. Sami Lepistö, Mikko Kalteva, Valtteri Filppula, Arsi Piispanen, Tommi Oksa ja Kevin Kantee joutuvat jättämään pelin väliin. Joukkue saa kolme kokenutta ketjua kasaan. Todd Warrineriakaan tuskin tarvitsee odotella kokoonpanoon. Ulkomuistista en sitten muita ei-U-20-poissaolijoita muistakaan.

TPS on kovassa kurssissa. 11 ottelun tappioton putki on alla, viimeksi sunnuntaina kaatui Ilves kotona 4-3-luvuin. Maaleja on syntynyt verrattain hyvin, ja maalierokin on 17 plussalla. Joukkuehenki tuntuu olevan varsin hyvä.
Poissa ovat edelleen pitkäaikaiskärsijät Mikko Kankaanperä ja Joni Lius. Mikko Koivun pelaamisesta en ole täysin varma, mutta hän pelannee kuitenkin perjantaina? Teemu Lassila paahtaa Björneborgissa vielä ainakin neljä peliä, ellei suurempia yllätyksiä satu.

Tämänhetkisten sarjakolmosten edellinen kohtaaminen oli TPS:ltä säälittävä räpellys. Tilanne oli Jokereille 3-0 ennen kuin Jortikka ehti kolmesti kiekaista. TPS esitti peliä, johon ehdittiin tottua ihan tarpeeksi Turkuhallissa viime kaudella. Tuollaista peliä ei tulla täällä päin varmasti toista kertaa suvaitsemaan.
19.10 TPS voitti kotihallissaan hienolla pelillä 2-0. Jokerit ei ollut parhaimmillaan, mutta ottelu oli TPS:ltä varsin kelpo suoritus siitä huolimatta.
23.9 Jokerit voitti Tepsin kotihallissaan puhtaasti 5-2. Peli kuului Tepsin huonosti menneeseen alkukauteen.

Tepsin puolelta jytinää aiheuttanevat Hulkkonen, Kaitsu ja Kuli. Metropolitin ketju kannattaisi pyrkiä pelaamaan pois.
Nyt taitaa Jokereiden kauden ensimmäinen kotitappio olla mahdollinen.

Eikä sitten tarvitse turkulaistenkaan jäädä kuuntelemaan Auran Aaltoja, Ilmalaan joukolla!
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Joko katkeaa Jokerien tappioton putki kotihallissa tällä kaudella.

Tepsillä on siis 11 ottelua tappioitta ja lyhyt tauko edellisestä ottelusta, kun taas Jokerit on pelannut kovan ottelu rupeaman Sveitsissä. Pelistä voi tulla klassikko tai sitten aivan tavallinen kahden joukkueen kohtaaminen, kuten kaksi edellistä kohtaamista tällä kaudella ovat olleet.

Jokereilta puuttuu tuossa edellisessä viestissä mainitut pelaajat, kun Tepsiltä taas puuttuvat Lius, Kankaanperä ja Ässissä vuokralla oleva Lassila. Muuten pitäisi pelaajien olla terveenä vaikkei Koivun pelaaminen sata varmaa olekkaan.

Tepsillä maalissa jatkaa "yllättäen" Karjalainen ja Jokereilla varmaankin maaliin luistelee Häkkinen, joka on pelannut hyvin tällä kaudella. Tepsillä tuskin suuria muutoksia ketjuihin tulee, koska peli on sujunut mallikkaasti pisteiden valossa.

LT Jokerit-TPS 1-3
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Uskon edellisten kirjoittajien olevan aika lailla oikeilla jäljillä, joskushan se kotiputki jokatapauksessa katkeaa, tyypillistä olisi että se nimenomaan katkeaa uuden vuoden ensimmäisessä pelissä. Tulokset Spengleristä näyttävät vähän siltä että Jokerit olisi ollut liikkeellä aikamoisissa kinkunsulattelu fiiliksillä, joten ehkä siltäkin kantilta on odotettavissa tappio tästä ottelusta. Mutta kuitenkin tuntuu siltä että Jortikka ei halua Jukka Koivun Tepsille hävitä, jonka takia veikkaukseni lopputuloksesta on 4-1.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti Gags
Tulokset Spengleristä näyttävät vähän siltä että Jokerit olisi ollut liikkeellä aikamoisissa kinkunsulattelu fiiliksillä, joten ehkä siltäkin kantilta on odotettavissa tappio tästä ottelusta. Mutta kuitenkin tuntuu siltä että Jortikka ei halua Jukka Koivun Tepsille hävitä, jonka takia veikkaukseni lopputuloksesta on 4-1.

Jortsu ei taatusti halua hävitä koskaan. Ei sen paremmin Tepsille kuin millekään muullekaan porukalle. Sen sijaan mieleen hiipii kerettiläinen ajatus siitä, että suomalainen lätkäliiga ja sen kärki menee juuri Spenglerin tulosten näyttämällä tasolla.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viestin lähetti Oloneuvos
Sen sijaan mieleen hiipii kerettiläinen ajatus siitä, että suomalainen lätkäliiga ja sen kärki menee juuri Spenglerin tulosten näyttämällä tasolla.

Ikäväkseni on todettava että et ole ajatuksesi kanssa ollenkaan yksin. Ei edes yksi "tähtiketju" auttanut Jokereita, vaikka tuloksellisesti vieläpä vastasi aikamoisesta määrästä Jokeripisteistä tuossa turnauksessa.
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katsomot tuskin liikaa pullistelevat, vaikka potentiaalia olisi - uukakskymppiset kun pelaavat 1,5 kilometrin päässä puolivälierissä Slovakiaa vastaan ja syövät Jaffa-tölkin ottelun katsojamääriä. Vapaita paikkojakin mukana on. Eli tarvitaan väkisinkin tiukka matsi hyvän tunnelman aikaansaamiseksi, mutta tuskinpa se siitä jää kiinni.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Juha Salminen
Katsomot tuskin liikaa pullistelevat, vaikka potentiaalia olisi - uukakskymppiset kun pelaavat 1,5 kilometrin päässä puolivälierissä Slovakiaa vastaan ja syövät Jaffa-tölkin ottelun katsojamääriä. Vapaita paikkojakin mukana on. Eli tarvitaan väkisinkin tiukka matsi hyvän tunnelman aikaansaamiseksi, mutta tuskinpa se siitä jää kiinni.

Kaikesta huolimatta kolmannen erän pulivälissä kuulutus kertoo "katsojia tänään 9615, Jokerit kiittää".

Kun tämä ottelu on päättynyt, on DDR hallin ottelu vanhentunut vasta erän verran tai toinen erä juuri alkanut. Noinkohan sitä ottelua voisi jäädä areenalle väijymään super-tarkasta jumbo taulusta? Sehän tosin olisi asiakaspalvelua, joten siihen areenalla tottumattomana, en oikein jaksa uskoa. Saa kai sitä toivoa joulunkin jälkeen.
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti jussi_j
Kaikesta huolimatta kolmannen erän pulivälissä kuulutus kertoo "katsojia tänään 9615, Jokerit kiittää".

Sitä en ihmettele. Tuossa yhdessäkin ottelussa IS oli laskenut katsojat, lukema oli muistaakseni jotain 6000 pintaan. Tiedä sitten millä nuo luvut selittyvät. Ilmoittivat kuitenkin jotain 9000 pintaan. Jokerifanit.netistä luin tämän.

Löysinpäs: http://www.jokerifanit.net/n/?m=site&a=news&t=70
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tämä olisi hyvä voittaa kevään pudostusmatsejakin ajatellen. Tarpeetonta Jaffalan kunnioitusta on aina vältettävä ja paras tapa murtaa henkinen muuri on katkaista Jortsun Palloseuran tappioton kotipelien putki.

Turun matsit joukkueiden välillä ovat olleet hyvin kaksijakoisia, joten paha on etukäteen sanoa kuinka tässä pelissä käy. Jos jompi kumpi pääsee nopeasti 2-3 maalia eteen, on peli sillä tod. näk. ratkaistu, näyttää pelikello sitten mitä tahansa aikaa. Näinhän kävi mm. viime matsissa Turkuhallissa, taisi olla 9 minuuttia ja game over.

Oli miten oli, matsin jälkeen julkistetaan Stounin 2+7 vuoden sopimus Jaffa-tölkin DJ:ksi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Juha Salminen
Sitä en ihmettele. Tuossa yhdessäkin ottelussa IS oli laskenut katsojat, lukema oli muistaakseni jotain 6000 pintaan. Tiedä sitten millä nuo luvut selittyvät. Ilmoittivat kuitenkin jotain 9000 pintaan.

Tämä asia on käsitelty ainakin 138 kertaa - ja käsitellään joka kausi näköjään uudelleen 29 kertaan (Huomaa viralliset luvut -:). Jokereiden yhteistyökumppanuus merkitsee myös kumppanuutta kausikorteissa. Osalle kumppaneita aina Areenan rakentamisesta alkaen. Osalla kumppaneita on kausareita merkittäviäkin määriä, vaikka eivät niitä juuri käyttäisikään. Sen lisäksi aitoissa on 776 paikkaa + 201 vuokrattavaa aitiopaikkaa, joista käytännössä jokaiselle paikalle on otteluliput. Edelleen, omistuspohjaisia Club seateja on noin 1 500 paikkaa, jotka on käytännössä aina myyty - ja osa kahteenkin kertaan - vaikka läheskään kaikki eivät vaivaudu paikalle.
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti cobol
Tämä asia on käsitelty ainakin 138 kertaa - ja käsitellään joka kausi näköjään uudelleen 29 kertaan (Huomaa viralliset luvut -:). Jokereiden yhteistyökumppanuus merkitsee myös kumppanuutta kausikorteissa. Osalle kumppaneita aina Areenan rakentamisesta alkaen. Osalla kumppaneita on kausareita merkittäviäkin määriä, vaikka eivät niitä juuri käyttäisikään. Sen lisäksi aitoissa on 776 paikkaa + 201 vuokrattavaa aitiopaikkaa, joista käytännössä jokaiselle paikalle on otteluliput. Edelleen, omistuspohjaisia Club seateja on noin 1 500 paikkaa, jotka on käytännössä aina myyty - ja osa kahteenkin kertaan - vaikka läheskään kaikki eivät vaivaudu paikalle.

Juuri näiden takia se Blues-tyylinen cd-rom kausikortti olisi hyvä vaihtoehto, mutta en usko että siihen ollaan laajemmalti lähdössä. Mutta eipä tämä ole mitään minulta pois, saapa ainakin sitten nauraa sille ilmoitettavalle yleisömäärälle...
 

Citizen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, HPK
Joo.. Mielenkiintoinen ottelu tulossa. TPS on alkanut taklaamaan ja muutenkin rymistelemään tosissaan viimeisissä peleissä, Jokerit taas on siirtynyt jortikkamaiseen kiekkoon. Viimeisissä otteluissa Tepsi on jyrännyt vastustajia, mutta ei joulutauon jälkeen kyllä ole sellaisia kunnollisia mittareita tullutkaan, tässä olisi se ensimmäinen. Jokereilla ymmärtääkseni ei peli Splenger Cupissa oikeen osunut kohdalleen, mutta Suomen puolella pelit mennyt mukavasti. Jännä peli tiedossa. Ajattelin itse lähteä katsomaan, jos täältä Turusta joku bussi sinne lähtee? Tai siis miten siihen pääsee osalliseksi? :P
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Jaahas, tämä on näitä liigan HMV-jengien pakkovääntöjä. Kaksi seuraa, jotka joskus 90-luvulla voitti pari mestaruutta vääryydellä, viekkaudella ja tuomarin avustuksella ja sen jälkeen pudonnet pohjamutiin niin menestyksissä kuin yleisömäärissä. ;)

Anyway. tähänkin otteluun olisi lippuja tarjolla, joten YV-viestiä kehiin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Korak
Jaahas, tämä on näitä liigan HMV-jengien pakkovääntöjä.

Äläs nyt, jaffala on ainoa paikka tässä lähistöllä, jossa miehestä otetaan tarvittaessa hanskauksinkin mittaa. Toki jos pelkät monikautiset puheet ilman actioneja, halaukset sekä nyt uutena tuotevalikoimaan täksi kaudeksi saadut vastustajan paidassa sidontaotteella riippumiset & rivot eleet riittävät, niin kai nää muut joukkueet sitten on todellakin HMV-jengejä -:)

Itse ottelussa käy kuten ennenkin: juuri kun TPS luulee voittavansa, se häviää pelin.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Perjantai ilta ja kova meno tai sitten ei. Pikkusen alkaa kyllästyttämään Jokereitten pelaaminen vajaalla jengillä, vaikka tällä kertaa syykin on hyvä. Kovasti odotellaan joukkueenjohdolta ratkaisuja, sillä pidemmän päälle homma ei voi näin jatkua.
No, paikalla ollaan ja toivotaan rymistelyä. Rytmiorkesterille niittejä ja Häkältä unelmapeli. Voitto on varma.

Edit: Nuoret pelaavat vanhassa hallissa sloboja vastaan, eikä slovakkeja.
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti cobol
Äläs nyt, jaffala on ainoa paikka tässä lähistöllä, jossa miehestä otetaan tarvittaessa hanskauksinkin mittaa.

Anteeksi puuttuminen tähän ketjuun, mutta kerropas cobol, että kuinkas monta kertaa siellä Ilmalassa ollaan tällä kaudella asioita ratkottu nyrkein? Minulla tuli vain muutama mieleen, eikä se nyt niin kovin paljoa ole. Vaikkakin viimeinen oli näyttävä ja kaikin puolin mainio.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kertoisitko sinä Pärde puolestasi montako kertaa Nordiksella on tällä kertaa lyöty hanskat tiskiin?

Niin huomisesta pelissä on kaksi vaihtoehtoa. Joko joukkue on hioutunut entisestään yhteen, palaa hyvin mielin Sveitsistä ja homma hoidetaan himaan ilman ongelmia. Toinen vaihtoehto on se ikävämpi ja valitettavasti todennäköisempi eli väsymys painaa ja junnujen loistaessa muualla ei löydy riittävää liikettä. Kotitappio on nyt lähempänä kuin koskaan. Oljenkorsi voisi olla Jortikan suhde Koivuun. Jortikka ei varmasti halua että ensimmäinen kotitappio tulee joukkueelle jota valmentaa hänen eniten inhoama valmentaja koko liigassa ja Jortsu psykkaa narripakan kovaan iskuun.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti massaonvoimaa
Kertoisitko sinä Pärde puolestasi montako kertaa Nordiksella on tällä kertaa lyöty hanskat tiskiin?

Ihan liian vähän. Nordiksella muistan nähneeni vain yhden tällä kaudella (Harks). Kyllähän maakunnissa on nahjattu (vaikka liian vähän sielläkin), mutta ei sitten kotona.. =( Prkl. Kunhan nyt mielenkiinnosta kysyin, kun cobol ravaa ketjusta toiseen julistamassa kuin evankeliumia konsanaan Jokereiden dominanssia tällä saralla.

Tämä peli taitaa tulla Cityltä selostuksena? Voisi jopa kuunnella, jos satun olemaan kotosalla.
 

Citizen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, HPK
No kun katsoo narripakkaa on aika vaikea uskoa, että areenalla joskus ylipäätänsä on hanskattu. Sami Heleniuskin on muualla Suomessa pelkkä vitsi. Mun käsitykseni mukaan ei siellä ole tapeltu, kuin kerran koko kauden aikana. Tomek ja se joku saipalainen, josta tuli sitten tasapeli kuulemma.
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Viestin lähetti Pärde
Anteeksi puuttuminen tähän ketjuun, mutta kerropas cobol, että kuinkas monta kertaa siellä Ilmalassa ollaan tällä kaudella asioita ratkottu nyrkein? Minulla tuli vain muutama mieleen, eikä se nyt niin kovin paljoa ole. Vaikkakin viimeinen oli näyttävä ja kaikin puolin mainio.
Vaikken olekkaan Cobol väittäisin, että Hartwall Areenalla on tällä kaudella otettu nyrkkihippaa merkittävässä määrin oheisilla taistelupareilla.

Kankaanperä-Antropov
Helenius-Vopat
Valtonen-Hana

Vanhan muisti voi pettää, joten korjaukset otetaan mielellään vastaan. Huomattavaa on lisäksi se, että kaksi näistä kaksinkamppailuista oli selvästi parasta A-luokkaa tällä puolella isoa vettä.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
No mutta oloneuvos

mieleen hiipii kerettiläinen ajatus siitä, että suomalainen lätkäliiga ja sen kärki menee juuri Spenglerin tulosten näyttämällä tasolla.

Noh noh, onhan Jokerit kuitenkin Euroopan mestari 2003! Siitä kertoo se mestaruusviirikin siellä Areenan katossa :)
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Flu
Hartwall Areenalla on tällä kaudella otettu nyrkkihippaa merkittävässä määrin oheisilla taistelupareilla.

Kankaanperä-Antropov
Helenius-Vopat
Valtonen-Hana

Huomattavaa on lisäksi se, että kaksi näistä kaksinkamppailuista oli selvästi parasta A-luokkaa tällä puolella isoa vettä.

Näinhän ne ovat menneet ja jos tuo yksi sitomisleikki unohdetaan, hanskaukset ovat olleet todellakin parasta A-luokkaa. Niin Kankaanperä kuin Valtonenkin hoitivat osuutensa kunnolla ja kaikin tyylipistein. Kuten myös heidän vastustajansa. Erinomaisia hanskauksia, todellakin. Se juuri on mielenkiintoista, että Jortikka vetää tiukan linjan hanskaukseen, mutta Jokerit ovat tänä vuonna hakeneet kunnon hanskauksia selvästi aktiivisemmin kuin ennen. Ja myös onnistuneet niitä löytämään. Esimerkiksi naapurin Aravirta ja jotkut pelaajat puhuvat kyllä suuria sanoja julkisuudessa, mutta mitään hanskauksia ei ole käytännössä nähty, vaikka Pärssistäkin on vedelty kotihallissa poikittaisella päin näköä. No, sama hommahan se oli viime kaudella ja sitä ennen, joten kaikkeen näköjään tottuu.

Sääli ettei Yerkovitch enää pelaa TPS:n paidassa. On aina tervetullut Areenalle, mutta vastustajan paidassa.l
 

Muerte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokerit-TPS ottelusta Veikkaus Oy:n antamat kertoimet 1,60 3,65 2,85. Jos ei luota Veikkaus Oy:n asiantuntijat Tepsin voittoon niin kuinka voisin minäkään? Kuitenkin olisi jo meidän vuoro voittaa ja todellakin katkaista Ilmalan taika tappiottomuudesta.

Tps kulkee hyvässä myötätuulessa ja puolustuskin on alkanut osoittaa elpymisen merkkejä. Maaleja ei ottelussa montaa nähdä ja lopputulokseksi voitto kotiin maalin erolla ja Jortikan naama loistaa kuin auton jarruvalo. Tähän otteluun on hyvä lopettaa tipaton tammikuu, vai mitä veljet?
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paikalla ollaan. Perjantaipäivä ja kärkiottelu ovat lupaavia ennusmerkkejä hyvälle kiekkoillalle, toivottavasti nuorten puolivälierä ei näy merkittävästi yleisömäärässä.


Aiheen vierestä, tällaisia kommentteja on saanut lukea pitkin syksyä:

Viestin lähetti massaonvoimaa
Jortikka ei varmasti halua että ensimmäinen kotitappio tulee joukkueelle jota valmentaa hänen eniten inhoama valmentaja koko liigassa ja Jortsu psykkaa narripakan kovaan iskuun.


Omasta mielestäni tuo juttu on saavuttanut jo aivan älyttömät mittasuhteet. Kun samassa organisaatiossa, työyhteisössä tms. on kaksi voimakastahtoista ja ison egon omaavaa persoonaa, yhteentörmäyksiä tulee väistämättä. Ei siis varmaankaan savua ilman tulta - mutta aiheesta lukemani hehkutuksen perusteella on alkanut tuntua, että "paljon melua tyhjästä" tai "tikusta asiaa" olisivat totuudenmukaisempia kuvauksia Tepsin entisen ja nykyisen päävalmentajan keskinäisistä skismoista.

Jortikka ja Koivu eivät varmasti ole parhaita kavereita keskenään, mutta tuskin myöskään pahimpia vihamiehiä. Lisäksi molemmat - varsinkin Jore - ovat sen tyylisiä herroja, että potentiaalisia ja todellisia vihamiehiä on vuosien varrella varmasti kertynyt muualtakin kuin omasta organisaatiosta. Ei sen nyt pitäisi olla enää kenellekään mikään uutinen, että Hannu Jortikka ei tule kaikkien ihmisten kanssa toimeen. (Tuleeko kenenkään kanssa, olen joskus miettinyt.)

Jortikka ei varmasti häviä Koivulle mielellään; ei hän mielellään häviä kenellekään. Toivottavasti niin Jortsu kuin Jukkakin saavat psyykattua joukkueensa iskuun ja ottelun taso on sellainen kuin sen sarjasijoitusten perusteella kuuluukin olla. Toivon mukaan myöskin yksi tappioton putki katkeaa, toinen jatkuu ja pisteet lähtevät päävalmentajien kotikaupunkiin.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs JYP
  • 2.22
  • 4.10
  • 3.10
Ilves vs Sport
  • 1.61
  • 4.70
  • 4.55
K-Espoo vs KooKoo
  • 2.86
  • 4.20
  • 2.16
KalPa vs Ässät
  • 2.28
  • 3.95
  • 2.80
Lukko vs Jukurit
  • 1.26
  • 6.90
  • 8.75
Pelicans vs Kärpät
  • 2.30
  • 4.10
  • 2.68
TPS vs HIFK
  • 2.00
  • 4.20
  • 3.20
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös