Jokerit-Lukko 31.01.2004

  • 9 098
  • 78

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti weradE
Täälläpäin kuului kyllä radiosta aivan muuta...
Kankaanperä kuulemma sai mitä tuli hakemaankin. Eli turjpaan.
Jees, kirjoittelinkin tuon viestini sillä, että selostuksen tarjosi Linkku, tiedä sitten. Äsken digiltä katsottuna 4-3 Murphylle on aika lailla oikea. Edes tasuri ei olisi ollut huono tuomio. Missään nimessä kumpikaan ei saanut ns. turpaan, siinä on täytynyt olla selostamassa ihan oikea raumanmies.

Joka tapauksessa kuten todettua, pisteet molemmille, näitähän toivottiin.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Takkiin tuli ja komeesti. Ei ollut Jokerit ihan parhaimmillaan ei, mutta toisaalta Lukko pelasi ilmeisestikkin hyvän pelin ja lähti pelaamaan puolustuksen kautta järkevästi.

Oli myös hauska kuulla pitkästä aikaa vierasjoukkueen fanien kannustusta Areenalla ja siinä ohessa muutama julli piti nyt enemmän ääntä kuin koko vieraskatsomo yhteensä.
Meidän katsomo oli aika alakuloinen tänään, mutta eipä joukkue antanut hirveästi aihetta ilakoida.

Masalle vinkki: Vielä ehtis laittaa Metron ja Jarnan myyntiin ja sääsää pelimerkkejä ensi kauteen, me ollan jätkät hävitty tää... kausi ;-)
 

Playmaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Helsinki
Hävittiin tänään kaikessa. Katsomossa, jäällä ja vieläpä nyrkkeilyssäkin.

Jokerit oli todella tuskainen "joukkue", jonka peli-ilo lähenteli nollaa. Tämä oli jotain aivan uutta tämän kauden joukkueelle. Häkälläkin alkaa väsy painamaan, joten tappio oli selviö kovakuntoista Lukkoa vastaan.

Tappelun vei smurffi. Jumbolta hidastukselta olin laskevinani lyönnit 5-2. Kunnolliset osumat 3-1. Kankaanperällä oli toinen hanska kädessä puoleen väliin saakka kunnes siitä eroon päästyään otti otteen. Peukku molemmille osapuolille. Harmi, ettei Jortikan joukkueissa saa tapella kuten naapurin pojat puhelevat. Paljonkohan tällä joukkueella olisi tappeluja kenen tahansa toisen valmentajan alaisuudessa jos Jortikan Jokereilla niitä on laskujeni mukaan 6 tällä kaudella?
 
Helvetin hienoa, että napattiin narreilta pisteet, jotenkin nää Jokerit/Lukko kamppailut on mennyt aika hegemonia otteluiksi, onko Jokerifanit samaa mieltä?
Murphy ja Kankaanperä tarjosi yleisölle viihdettä, vitun hienoa, että meiltäkin löytyy munaa tapella, ilmeisen tasainen matsi?
Luovin 2 maalia lämmittivät, näytti ainakin Metropoltille, että oli kaveri vetänyt pelimiestä turpaan silloin kauden ekassa :D
HIenoa, ettei Jokerifanit valita kahvasta, ilmeisesti se onkin aika tarpeetonta, kun itse THE Raimo sanoi, että Jukka Rautakorven kahvaleima haihtuu, jos lukko jatkaa tuollaisella pelillä.
Helvetin tärkeät pisteet, kyllä lämmittää!
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Viestin lähetti Lakaisija
Helvetin hienoa, että napattiin narreilta pisteet, jotenkin nää Jokerit/Lukko kamppailut on mennyt aika hegemonia otteluiksi, onko Jokerifanit samaa mieltä?
Olisko tuon pitänyt näkyä matsissa tänään jotenkin? Peliä, jossa ei taklata kertaakaan, tuskin voi kutsua hegemoniaotteluksi...

Kyllä tämäkin huikea näytös olisi jäänyt väliin, jos ei tuota kausitikettiä olisi taskussa.

BTW huomasittehan, että Areenalla oli tänään vain noin 4000 tyhjää paikkaa?

Toinen huomio/varoitus Areenalla asioiville: kannattaa säilyttää kuitit, jos maksaa pankki+luottokorttiyhdistelmällä/luottokortilla. Printtaavat kuittiin koko kortin numeron, nimen ja kortin voimassaoloajan. Noilla tiedoillahan mm. internetiksissä voi tilata ihan mitä vaan. No eihän siitä tietysti itselle mitään taloudellista tappiota tule, vaan menee luottokunnalle.
 

Urtake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onneksi Jari Levonen ei ole kaikissa Jokereiden peleissä tuomarina ja Markus Kankaanperälle puhdas nyrkkeily voitto. Ainoa positiivinen asia tänään!
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JiVe

Toinen huomio/varoitus Areenalla asioiville: kannattaa säilyttää kuitit, jos maksaa pankki+luottokorttiyhdistelmällä/luottokortilla.

Tuosta tulikin mieleeni. Tänään nautin Hartwallissa 5,50 € maksavan nachos-annoksen ja kyyditin gourmetia keskioluttuopilla. Kassapoju pyysi 6,50 € paketista. Kovin oli edullinen bisse.

Urtake: ''...Markus Kankaanperälle puhdas nyrkkeily voitto.''

Oltiinkohan me samassa matsissa?

Silti: Kankaanperä on kova jannu. Hanskat putoaa heti jos siltä tuntuu. Mahtuisi heilahtaen kannattamaani seuraan.
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli käytyä jaffa-areenalla, joten muutama kommentti pelistä:

Alussa Jokerit tuli kovaa päälle ja ekalla minuutilla Laine oli yksin läpi, mutta Vehanen torjui. Lukolla ei oikeastaan ollut muuta kuin tuo yksi tilanne 2-1 vastaan, josta tulikin hieno maali Luovin viimeistelemänä.

Toinen maali tuli Torkin riparista, johon Saarela kerkesi ekana. Kolmas oli puolestaan yv:llä. Hancock lämäsi sivutolppaan, josta kiekko tuli takaisin maalin eteen päädyn kautta. Tässä Ulmerilla oli helppo työ laitta kiekko pesään.

Kolmannessa erässä nähtiin tuo tappelu. Lukon yv-tilanteessa Kankaanperä antoi Murphylle poikittaista mailaa josta mylly alkoi. Ensin Murphy oli tosiaan niskan päällä, mutta homma tasaantui. myöhemmin....ihan hyvä tappelu, josta lukkolainen selvisi niukasti voitolle. Neljäs maali tuli kun Luovi laittoi Purontakasen lämäristä tulleen riparin sisään.

Kokonaisuutena Lukolta erittäin hyvää vieraspelaamista. Puolustuspeli oli todella hyvää ja Jokereilla ei ollut kunnon maalintekopaikkoja juuri lainkaan. Lukko teki paikoista maalit ja voitti täysin ansaitusti. Jotenkin oli Jokerit vaisu tänään.

Aika paljon oli tosiaan raumalaisia / lukkofaneja paikalla. Hieno homma Lukolta ja tästä on hyvä jatkaa tauon jälkeen 6. sijan metsästämistä.

P.S. Missä muuten oli Mikko Kivinen ja raumanmurre -jutut jumbotronilla??? Aina ennen ne samat jutut on siellä pyörinyt :-)
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti Urtake
Onneksi Jari Levonen ei ole kaikissa Jokereiden peleissä tuomarina ja Markus Kankaanperälle puhdas nyrkkeily voitto. Ainoa positiivinen asia tänään!

Hockey nightista laskeskelin osumiksi 5-2 Murphylle. Kankaanperän viimeinen osuma tuli jo tuomarin väliin tultua jostain kainalon alta. En sitten tiedä millä tavalla tuosta voi nähdä Kankaanperän voiton.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Voi tyhmää, voi tyhmää..
ei vois vähempää kiinnostaa kumpi voitti.
Radiosta kuultuna vaan, Levonen ei löytänyt aloittajaa ja se
on ainut mikä kinnostaa. Ukkelit pihalle ja +2 min lisäksi aloitajalle!

Mistäs Toke 10 sai? Porilaisvastaisuudestako?

Mut on nää Jokerien kannattajat MIEHIÄ, verrattuna noihin ipan inisiöihin!
 
Viimeksi muokattu:

Alfred

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai on taas narrien pelissä tapeltu.

Kyllä helkkari soikoon täytyy tunnustaa, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen teille kateellinen. Ja näyttää jopa siltä, että koko S/M-liigan olemassaolon ajan IFK:lla ollut "ykkössija" tappeluiden saralla, on parin viime kauden(+tämä kausi) perusteella kääntymässä radan toiselle puolelle.

Eli propsit narreille! Nauttikaa..vielä kun voitte.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koskas muuten Lukon SM-liigapelissä on viimeksi tapeltu? Ei tällä kaudella eikä viime kaudella ainakaan.

Harjoituspeleissä niitä on aina ennen jokaisen kauden alkua, mutta liigasta muista äkkiä vain Janne Niskalan ja Miika Elomon hanskauksen Äijänsuolla kaudella 2001-02.

Sitten vähän asiaakin: Kertokaas joku kuinka se Porkan loukkaantuminen tapahtui? Millaisessa tilanteessa ja näyttikö siltä että sattui pahasti?
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti L4E
Mistäs Toke 10 sai? Porilaisvastaisuudestako?
Tämä alkoi siitä kun Valtonen puolittain ajeli/törmäsi Vehaseen joka kaatui. Levonen ei reagoinut tähän mitenkään ja aikansa kun Torkki + muut Lukon miehet asiasta huomauttivat, niin Torkki sai 10 min.

En nähnyt tarkkaan miten tuo Valtonen - Vehanen tilanne meni. Istuin juuri toisessa päässä areenaa. Tuskin oli mitenkään ruma.

Itsekään en tuota Porkan loukkaantumista havainnut, joten joku muu saa kommentoida siitä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mitenhän tuon Rokun mainitseman Porkan kävi?
Se jäi itselläkkin kismittään, kun Risto siitä sanoi!

Alfreeto menköön vain painiin vaika espooseen, ellei joukkuelelen muuta keksi!
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Ojo
Tämä alkoi siitä kun Valtonen puolittain ajeli/törmäsi Vehaseen joka kaatui. Levonen ei reagoinut tähän mitenkään ja aikansa kun Torkki + muut Lukon miehet asiasta huomauttivat, niin Torkki sai 10 min.

En nähnyt tarkkaan miten tuo Valtonen - Vehanen tilanne meni. Istuin juuri toisessa päässä areenaa. Tuskin oli mitenkään ruma.

No tuo Valtosen tilanne meni suunnilleen sanotaanko niin, että Lukon pakki (en enää muista kuka) törkkäsi Valtosta Vehasta kohti ja Tomek sitten "puolivahingossa" ajautui ajamaan Vehasen yli. Eli sanotaanko, että lukkopakki näytti suunnan ja Tomek paineli menemään..;)

-TommyT-
 

ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaljapäissään täytyy todeta, notta...

Itselläni oli sellainen käsitys, että SM-liigan vieminen jäätanssin (tai ainakin pariluistelun) suuntaan oli tarkoitus lopettaa noin vähän reilu viikko sitten. Mitään tämän linjan johdonmukaista jatkoa ei tänään ollut näkyvissä.

Ymmärrän täysin Luokon taktiikan. Areenalta ei tällä kaudella ole kahta pistettä ollut saatavissa kenellekkään (paitsi TPS:lle kerran vahingossa ja epähuomiossa). Hieno voitto Rautakorvelle, eikä kukaan rupea taloja polttelemaan.

Jotenkin vain näkyy valmentajan 'käsiala', jota Tapparassakin oli menestyksellä harjoittanut. Ei tarvinnut meidän ukkojen yksin luistella, aina oli keltatakki käsipuolessa tai mailan varressa kiinni.

Jos näin saadaankin Äijänsuolle lisää katsojia, niin onko se ainoa tavoite maailmassa...

Toki Jokerit pelipäällä ollessaan olisivat kyenneet homman selvittämään. Levosen luottamus on mun osaltani jäänyt toissakauteen.

I won't cry for yesterday...
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Re: Kaljapäissään täytyy todeta, notta...

Viestin lähetti ejs
Ei tarvinnut meidän ukkojen yksin luistella, aina oli keltatakki käsipuolessa tai mailan varressa kiinni.

Toki Jokerit pelipäällä ollessaan olisivat kyenneet homman selvittämään.


Ei varmasti tarvinnut. Hyvä ja luisteluvoimainen joukkue kuten lukko vie varmasti kaiken tilan ja ajan pois minkä vaan pystyy. Mutta ihan turha mitään kahvakitinöitä on aloittaa. Lukko voitti 0-4, se on aika selvä peli se. Siinä täytyy jo olla hiukan parempi muillakin osa-alueilla kuin puolustuksessa.

Toki lukkokin pelipäällä ollessaan olisi laittanut 0-9 mutta tuollaisen puolittaisen tuloksen siitä saa kun vaan pelailee.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Alfred
Vai on taas narrien pelissä tapeltu.

Kyllä helkkari soikoon täytyy tunnustaa, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen teille kateellinen. Ja näyttää jopa siltä, että koko S/M-liigan olemassaolon ajan IFK:lla ollut "ykkössija" tappeluiden saralla, on parin viime kauden(+tämä kausi) perusteella kääntymässä radan toiselle puolelle.

Eli propsit narreille! Nauttikaa..vielä kun voitte.


Näin historiallinen viesti oli syytä lainata kokonaan. Kiitokset propseista, Alfred. Kyllä, hanskaukset on hyvin hoidettu koko Jokereiden joukkueen toimesta. Se mitä on luvattu ennen kauden alkua ja sen aikana vähän useammallakin suulla, on pidetty. Peli taas on luisunut alamäkeä viime otteluissa. Uskon silti, että tauon jälkeen nähdään aivan erilainen Jokerit. Tai jos tarkkoja ollaan, tiedän sen.

Vielä kerran sanon tuosta kahvauksesta sen verran, että on aivan turha syyttää siitä Lukkoa ainakaan Areenan esityksen perusteella. Lukko pelasi fyysisen, liikkuvan ja ehjän pelin antaen Jokereille hyvän oppitunnin ja muistutuksen. Minä ainakin nautin pelistä muuten, vaikka Jokereiden esitys ja lopputulos olikin karmea. Kyse oli kuitenkin vain runkosarjan yhdestä ottelusta.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Se oli toki vain yksi ottelu muiden joukossa. Silti kiinnostaisi tietää milloin halliin massoja vetävät hurri ja pc alkavat tehdä duunia. Ai niin, hehän saivat kenkää muilta. Sorry, typerä kysymys.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Roku
Koskas muuten Lukon SM-liigapelissä on viimeksi tapeltu? Ei tällä kaudella eikä viime kaudella ainakaan.

Harjoituspeleissä niitä on aina ennen jokaisen kauden alkua, mutta liigasta muista äkkiä vain Janne Niskalan ja Miika Elomon hanskauksen Äijänsuolla kaudella 2001-02.

Sami Torkki tiputti tyylipuhtaasti Miska Kangasniemen tuolla 2001-02 kaudella. Muuten ei nyt ainakaan heti tule Ikan ajalta mieleen mitään mäsinöitä, vaikka Lukko eräiden lähteiden mukaan erittäin aggressiivista kiekkoa silloin pelasikin..:)
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Viestin lähetti cobol
Jokerit todella huono, joka johtui siitäkin, että vääntöä ei rittävästä löydy, jos mennään mukaan Lukon pelitapaan. Jokereiden nuoret eivät tietenkään jaksa vääntää Lukon kaveria vastaan. Lukko teki kaikki maalinsa läheltä eli maalinedustalla oli vapaa joukkoliikenne.
Mielenkiintoinen näkemys varsinkin kun nuoret näyttivät olevan ainoita joita tuo vääntäminen kiinnosti (ainoastaan Filppula näytti olevan pulassa). Järventie-Latvala pakkipari on tällä hetkellä todennäköisesti SM-liigan huonoin. Täydellisellä kyvyttömyydellään fyysiseen peliin ja huonolla sijoittumiselle he lahjoittivat 0-2 ja 0-3 maalit. Tämähän ei tietenkään näkynyt ukkojen peliajassa, kun Jortikka vaan tykkää pygmipakkipareista.

Ulkomaalaistäydennykset olivat odotetun surkeista, tosin Bjyyström lahjoitti ainoastaan yhden maalin vastustajalle. Jokerit olisi tarvinneet Oksaa, joka on ollut viime peleissä ainoa, jota taklaaminen on kiinnostanut. Mutta tietysti B:n peluuttaminen nelosen keskellä on tärkeämpää kuin pelaaja, joka oikeasti yrittää kaikkensa.

Kankaanperä on kyllä äijä. Hyvä, että edes jotakuta häviäminen harmitti. Lukko pelasi todella hyvin. Eipä Jokereille paljon mahdollisuuksia voittoon tarjottu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Flu
Mielenkiintoinen näkemys varsinkin kun nuoret näyttivät olevan ainoita joita tuo vääntäminen kiinnosti (ainoastaan Filppula näytti olevan pulassa).

Täsmälleen näin. Oisko siinä mun kirjoittamassa ja sun lainaamassa kappaleessa ollutkin ymmärrystä nuorille ja piikki isompipalkkaisille...

Edit: yksi ämmä
 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Viestin lähetti Roku
Koskas muuten Lukon SM-liigapelissä on viimeksi tapeltu? Ei tällä kaudella eikä viime kaudella ainakaan.
2002-2003 Isosalo vs. Lievers ihan kauden alussa tulee ainakin mieleen. Oli vielä Raumalla toi peli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös