Jokerit - Kärpät su 17.4.2005

  • 10 496
  • 54
Tila
Viestiketju on suljettu.
No niin. Shamppanja on taas kaivettu kaapista (eli turpaan tulee) ja ilmassa on melkein suuren urheilujuhlan tuntua. Ainut, ettei voi ottaa ilojuomaa odotellessa, koska autollakin pitää ajella ja krapula vielä kummittelee. Mutta tunnelma on odottava. Kärpät tulee todennäköisesti peliin vauhdilla. Jokerien taito voi rauhoittaa pelin. Mutta tämän jälkeen hallinta siirtyy erien loppua kohden kärpille.

Paljon riippuu avausmaalista. Kumpi sen ottaa, ottaa ison askeleen kohti voittoa. En usko, että kumpikaan voi voittaa tekemällä vain yhden maalin.

Ei olisi vääryys, vaikka ratkaisu siirtyisi Raksilaan. Itsellä on sellainen kutina, että Kärpät hoitaa tänään. Se tosin vaatii Bäckströmmiltä unelmapelin, koska jos jokerit on tappiolla kolmannessa erässä, niin sieltä tulee valtava painostus kärppäpäätyyn. Hieno matsi tulossa ja molemmat on saaneet vähän levätä. Jortikka ja Jalonen on molemmat yhtä mieltä siitä, että runkosarjan aikana tehtyä työtä nyt seurataan. Valmentajien osaksi jää enää peluutus ja psyykkaaminen.

Onnea molemmille. Parempi voittaa tänäänkin ja kumpi häviääkään tänä vuonna finaalit, ei taatusti häviä huonommalleen. Mahtavat joukkueet finaalissa ja noita pelejä katsoneena ihmettelenkin, miten olen voinut edes muita joukkueita mestariksi ajatella. Ovat nuo vain sen verran yhtenäisiä porukoita, että heikointa lenkkiä saa hakemalla hakea.

EDIT: se kutina voi kyllä johtua monesta muustakin asiasta ja apteekista saa yleensä kaikenlaisia salvoja joilla asia hoituu :D
 

OH26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
There is only one Glen Metropolit!!

jokerit vie 3-1 ja metro on mukana kaikissa jokereiden maaleissa
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Pula-ajan Tretjak
EDIT: se kutina voi kyllä johtua monesta muustakin asiasta ja apteekista saa yleensä kaikenlaisia salvoja joilla asia hoituu :D
Kävikö perjantaina ns. vanhanaikaisesti eli oli mestaruusjuhlat jo järkätty ja tanssijat tilattu. Ei tullut (vielä) mestaruutta, mutta tanssijat jäi. Sitten piti keksiä "jotakin" ?

nimim. Isot Pojat kertoneet
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kohta on lähdettävä hallille... jännäksi menee, enkä pysty yhtään enää ennakoimaan tässä otteluparissa uusia juttuja. Niin marginaalisia ovat joukkueiden erot loppujen lopuksi.

Toivotaan omalla suurella jokerisydämellä että homma tänään hoituu. Toivottavasti homma ei ratkea johonkin kardinaalimokaan (kuten todennäköisesti suuntaan tai toiseen kuitenkin käy).

Kaikkien pitää tänään pelata huippupeli, eikä Kärpille tule antaa yhtään tilaa. Ja vaikka tähän mennessä Kärpät ei yv-maalia ole saanutkaan, niin jo tilastollisesti kohta siinä onnistuvat - ei siis turhia jäähyjä.

Ja vielä yksi juttu: tänään näemme todennäköisesti viimeistä kertaa kotijäällä miehen nimeltään Glen Metropolit. Fanikatsomo varmaankin on painanut tämän mieleen. Mikäli tänään kävisi niin surkeasti, että Kärpät vie mestaruuden: suosittelen KAIKKIEN jäävän halliin kiittämään Metroa näistä kahdesta vuodesta. Pari vuotta vielä niin olisi ollut meidän uusi Otto. Gotta love this guy!

Bozik pistää siellä kaukana poissa kaikki peliin mitä pystyy - tänään tarvitaan jokainen meditaatiotuki tms mitä kikkalaatikosta löytyy! Voittosukat jalkaan!
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Tomppa#74
Ja vielä yksi juttu: tänään näemme todennäköisesti viimeistä kertaa kotijäällä miehen nimeltään Glen Metropolit. Fanikatsomo varmaankin on painanut tämän mieleen. Mikäli tänään kävisi niin surkeasti, että Kärpät vie mestaruuden: suosittelen KAIKKIEN jäävän halliin kiittämään Metroa näistä kahdesta vuodesta. Pari vuotta vielä niin olisi ollut meidän uusi Otto. Gotta love this guy!
Viisaita sanoja.

Viestin lähetti Tomppa#74
Bozik pistää siellä kaukana poissa kaikki peliin mitä pystyy - tänään tarvitaan jokainen meditaatiotuki tms mitä kikkalaatikosta löytyy! Voittosukat jalkaan!
Jalat ui teeliuoksessa, sipulisammakko seos on paistumassa, cola-pullosta nousee höyryä, viinipullojen korkit on veistetty Jokeri-logon näköiseksi ja äänijänteet auki. Koetan vielä jotakin keksiä.
 
Viestin lähetti bozik
Kävikö perjantaina ns. vanhanaikaisesti eli oli mestaruusjuhlat jo järkätty ja tanssijat tilattu. Ei tullut (vielä) mestaruutta, mutta tanssijat jäi. Sitten piti keksiä "jotakin" ?

nimim. Isot Pojat kertoneet

Luojalle kiitos, mutta näin ei käynyt. Perjantai oli näistä finaalinkatkaisumahdollisuus päivistä ainoa, jolloin ei olisi voinut juhlia. (Muuten kun sen shamppanjapullon kanssa, mutta se olisi ollut teeskentelyä).

Tänään pystyisi ja tiistaina... mutta saapa nähä. Ja pitäähän juhliin valmistautua jollain tavoin, jos aikoo juhlia. Ei tule niin shokkina sitten järjestelyt.. on paljon helpompi peruuttaa juhlat kuin järjestää, mutta katotaan nuo matsi(t) nyt ensin.
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viestin lähetti bozik
Jalat ui teeliuoksessa, sipulisammakko seos on paistumassa, cola-pullosta nousee höyryä, viinipullojen korkit on veistetty Jokeri-logon näköiseksi ja äänijänteet auki. Koetan vielä jotakin keksiä.

Tiesin että suhun voi luottaa.

Ihan just starttaan hallille, vielä täytyy poimia mukaan yksi Kärppä matkalla. Muuten jättäisin senkin pois, mutta kun se on kaveri... =)
 

Dino Koff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokivarren kansan tuntoja

Tämän päivän peliin kannustuksemme täällä Aurajoen suistossa kuuluu näin:

J-O- ... öh ... siis JII-OOO-RRR-TEE-III-KOO-KOO-AAA JORTSU klap klap klap JORTSU klap klap klap JORTSU...!!!

Paliskuntien asukeille tiedoksi, että on aivan turha koittaa, Jortsu voittaa. Amen. Ja näin jatkuu ensi vuonna, jos Jokke sen suo.

Poika kuuluu Jortsulle.

Dino

PS. Respektit Filppulalle; aivan kuin Sakumme nuorempana.
 
Viimeksi muokattu:

Wilsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Colorado Avalanche
Peli alkaa aivan näillä näppäimillä. Jännitys alkaa nousta hiljalleen.
Nyt vaan jokrufanit siellä areenalla, enemmän ääntä, kuin torstaina ja voitot tasoihin sekä tiistaiksi vielä kerran Raksilaan. Sama taktiikka kuin perjantaina, mutta vielä tiiviimmin pitäisi pelata. Omista nopeammin pois, ettei tule niitä kauheita oman pään ralleja, jolloin joudutaan pelaamaan liian pitkään omassa päässä. Erikoistilannepelaaminen ollut toistaiseksi hyvää, sen onnistuminen ratkaisee paljon tänäänkin.

Ps. Mara älä ota lopussa enää yhtään tyhmää jäähyä!
Nyt taistelua jokerit!
 

sami.to

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Allikaattori, Canadiens, Suomen Maajoukkue
Jos ei ite tee niin kaveri tekee... No ei siitä enempää.

Yksi mielenkiintoinen juttu ottelun jälkeen oli se, että jäällä ja pukuhuoneessa oli Canada-maljat yhtäaikaa. Tämähän selittyy sillä, että niitähän on useampia, mutta hassu tilanne kýlläkin.

Pukuhuoneessa ollut malja vietiin äkkiä pois alta kamerakuvan ulkopuolella kun toinen tuotiin pukuhuoneeseen.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Onnittelut Kärpille. Aika tyylikkäästi hoideltu mestaruus ilman isompaa paniikkia missään vaiheessa. Kolmella ykkösketjulla ja voittavalla nelosketjun sentterillä hoiditte homman pois kuleksimasta.

Ottelussa oli toki narreillakin paikkansa, mutta näin se vaan kiekko pomppii. Eikä hoppee oo häppee, paitsi Jortsulle.

Kausi on sitten pulkassa ja nyt voidaankin alkaa purkaa siirtolistaa.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti fiftyeight
Kausi on sitten pulkassa ja nyt voidaankin alkaa purkaa siirtolistaa.
Osuvasti sanottu. Tämän murheen keskellä jos koettaa positiivisesti ajatella, niin nythän meillä kannattajilla vasta se spekulaatiokausi alkaa. Siinä mitään matseja tarvita, kait.
 

Pelimise

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Saipa
Viestin lähetti sami.to
Yksi mielenkiintoinen juttu ottelun jälkeen oli se, että jäällä ja pukuhuoneessa oli Canada-maljat yhtäaikaa. Tämähän selittyy sillä, että niitähän on useampia, mutta hassu tilanne kýlläkin.

Pukuhuoneessa ollut malja vietiin äkkiä pois alta kamerakuvan ulkopuolella kun toinen tuotiin pukuhuoneeseen.

Täälläkin naureskeltiin samalle havainnolle. Ois ollu kyllä kiva, jos pojat ois ottaneet kopista pojan kantoon ja menneet takaisin kentälle. Kahdella maljalla ois ollu kiva kiertää kenttää.

Olihan siellä sitten vielä se yksi pyörivä pysti, johon KiekkoYön ohjaaja leikkasi vähän väliä, vaikka kentän tapahtumat olis ehkä olleen kiinnostavampia.

Onnea Kärpille. Oisko taas aika vaihtaa uusi valmentaja penkin taakse ja katsoa onnistuuko se hommassaan?
 

Dnada21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HPK
Viestin lähetti Pelimise
Onnea Kärpille. Oisko taas aika vaihtaa uusi valmentaja penkin taakse ja katsoa onnistuuko se hommassaan?

Kiitoksia vain, mutta jokohan olisi Kärpilläkin aika kokeilla tuleeko sitä yhden valmentajan dynastiaa. :)
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ensinnäkin: Onnittelut Kärpille, olitte parempia ja mestaruus on ansaittu!

Tämän päivän peli oli äärimmäisen tasainen ja kulminoitui ekan erän Kampelan virheeseen ja siihen, että Jokereille kiekko ei todellakaan tänään pomppinut, vaan päätyi molemmissa päissä kriittisillä hetkillä kärppälapaan. Varsinkin naulana arkkuun toiminut 0-2 maali oli esimerkki siitä, että rouva Fortuna ei halunnut tänään hymyillä narrille takaisin. Kärppien ylärima saatiin sisään, Metron myöhemmin laukoma ylärima kirkkaasti ulospäin. Ja tekemättä yhtään maalia ei vaan voi voittaa - yhtään mitään.

Favorinista ei jäänyt positiivista kuvaa. Ei finaalien arvoinen tuomari, ei edes lähelle. Liian paljon missattuja vihellyksiä. En mene ketään haukkumaan joka kirosi kotihallissa tänään Favorinin maan alle. Vikassa erässä ei oikein uskaltanut millään puhaltaa Kärpille, pari todella selvää tilannetta jäi puhaltamatta.

Kärppäfanit pitivät hienoa meteliä ja lakanat mallia :"Virmasen parhaat paikat" naurattivat. Asiaa! Samoin täytyy nostaa hattua Jokerien fanikatsomolle, hienosti kannustusta läpi matsin ja reilusti taputukset heti summerin soitua Kärpille! Näin! Samoin joukkueemme sai ansaitut kiitokset heidän luisteltuaan kiittämässä kannattajia. Ja Metro kävi rundaamassa tyylikkäästi ja heilutteli kypäräänsä "Bye, bye" -tyyliin. Voi rotta että tällainen pelaaja taasen karkaa liigasta! Kiitos Metro kahdesta superhienosta kaudesta!
Yllättäen tappio ei tunnu niin sukalta kuin mitä voisi kuvitella. Ehkäpä alitajunta on kertonut 0-2 asemasta nousemisen otteluvoitoissa lähinnä harvinaiseksi ja jotenkin en pelissä 0-2 maalin jälkeen enää osannut edes nähdä voittoa. Kriittisillä hetkillä Jokerit ei oikein tällä kaudella ole osoittanut nousukykyä siinä määrin, mitä mestaruuteen olisi tänään tarvittu.

Upea kausi on kuitenkin takana ja äärettömän tiiviisti ja virheettömästi pelannut Kärpät on nyt sitten mestari toisena vuonna peräkkäin. Meille jäi käteen hopeinen luu. Jortsu teki minkä osasi stadissa ja klaarasi hopean taskuun. Kiitokset Jortikalle näistä vuosista, paljon hienoja hetkiä jäi kuitenkin käteen. Parhaimmillaan Jortsun Jokerien kiekko on ollut huikean kaunista ja virheetöntä.

TimppaTomppa maalilla esitti myös huikean runkosarjan 15 nollapelin voimin. Ihan samalla tasolla playoffeissa ei oltu ja jossitella voisi aina. Maalivahtiin ei kuitenkaan tänäänkään kaaduttu. Maaleja on itse pakko tehdä
voittaakseen.

Mahtavia fiiliksiä kaudesta jäi lisäksi mm. Filppulan ja Lepistön esityksistä, joita voinee sitten myöhemmin hieman analyyttisemmin purkaa.

Näin. Mestaruus Kärpille ja kiitokset finaalivastuksesta. Nauttikaa mestaruudestanne ja juhlikaa sitä kunnolla - niin minä ainakin tekisin! (ja teen sitten kun seuraava on tullakseen)

Ugh. Tomppa#74 on puhunut.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kenen muun mielestä Tenkratin veto meni Thomasin patjan reiästä? Siis reiästä joka on siinä luistimen "edessä". En tarkemmin osaa selvittää kun en kyseisen reiän oikeaa nimeä tiedä, olkoon se siis the reikä. Thomas ainakin katseli tovin, että "miten ihmeessä se meni patjan läpi". Vai tekivätkö silmät jälleen tepposet? No, omituisesti kuitenkin pomppasi.

Onnea Kärpille, vuoden päästä revanssi!
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti sami.to
Yksi mielenkiintoinen juttu ottelun jälkeen oli se, että jäällä ja pukuhuoneessa oli Canada-maljat yhtäaikaa. Tämähän selittyy sillä, että niitähän on useampia, mutta hassu tilanne kýlläkin.

Niin. Niitä on nuo kaksi. Toisessa keitetään nakit - tai Kärppien tapauksessa varmaan jotain poronlihaa tms. - ja toinen viedään seuran toimistoon.
 

Grome

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
2-0 maali Kärpille tuli kyllä liian nopeasti ja aikaisin. Siinä alkoi nimittäin itsekin jo menettämään uskoa, finaaleissa kun ei noita maaleja hirveästi ole tullu laitettuu per ottelu. Jotenkin Jokerit oli huonolla luistelulla tänään. Vähättelemättä Kärppien puolustusta, tilanteessa 2-0 Jokereilta puuttui kunnon luistelu. Olihan siellä kieltämättä paikkoja, mutta tuollainen maalivahti kun vastustajilla oli, niin hyviä, korostan hyviä paikkoja pitäisi olla reilusti enemmän. Lämäreistä normaali etäisyyksistä ei ollut mitään muuta hyötyä kun se, että saatiin aloitus, mitkä Jokerit hoitikin yllättävän hyvin.

Tuomaripeli ei onneksi tänään ratkaissut peliä. Metropolitin käsille huitomisesta taisi mennä maila poikki eikä Kärpäpelaajan käsi.

Mukavaa oli olla finaaleissa, tällä kaudella siihen ei olisi ollut edellytyksiäkään kovin monella joukkueella välieräparien perusteella.

Onnittelut vielä kerran Kärpille.
 

Markus91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Viestin lähetti Finisher
Kenen muun mielestä Tenkratin veto meni Thomasin patjan reiästä? Siis reiästä joka on siinä luistimen "edessä". En tarkemmin osaa selvittää kun en kyseisen reiän oikeaa nimeä tiedä, olkoon se siis the reikä. Thomas ainakin katseli tovin, että "miten ihmeessä se meni patjan läpi". Vai tekivätkö silmät jälleen tepposet? No, omituisesti kuitenkin pomppasi.

Minusta se kyllä näytti jotenkin ennemminkin osuvan luistimeen, tai hipaisevan patjaa tai luistinta ja pomppivan sitten lopulta maaliin. Eli siis vedon vauhti hidastui ja kiekko pomppasi kierien ylöspäin, vauhti ei kuitenkaan pysähtynyt kokonaan, vain vähän. Näin minä sen näin. Saattoi olla, että ymmärsin tuon kuvailemasi "reiän" väärin.

Ja täältäkin onnittelut pojille! Todella hieno runkosarja ja sitten vielä playoffseissa poika Ouluun toisen kerran putkeen, loistavaa! KIITOS KÄRPÄT!
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Finisher
Kenen muun mielestä Tenkratin veto meni Thomasin patjan reiästä? Siis reiästä joka on siinä luistimen "edessä". En tarkemmin osaa selvittää kun en kyseisen reiän oikeaa nimeä tiedä, olkoon se siis the reikä. Thomas ainakin katseli tovin, että "miten ihmeessä se meni patjan läpi". Vai tekivätkö silmät jälleen tepposet? No, omituisesti kuitenkin pomppasi.

Näin minä sen näin. Tuon reiänhän pitäisi olla luistimessa kiinni koko ajan niin ettei kiekko siitä läpi mene, nyt se ei ollut.
 

Wilsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Colorado Avalanche
Ensiksi onnittelut Kärpille mestaruudesta. Parempi voitti, sille ei voi mitään.

Kieltämättä vitutti aika paljon, kun loppusummeri pärähti soimaan Areenassa ottelun jälkeen. Jotenkin Jokereiden pelistä puuttui sellainen kiekkokontrolli ainakin ratkaisuhetkillä. Ei pystytty purkamaan Kärppien keskialueen sumppua. Liike ei tuntunut riittävän, kun avainpelaajia jouduttiin kuormittamaan liikaa. Tämä taas näkyi siinä, että hyökkäyspään päätykiekkoihin ei ehditty ensimmäisenä juuri koskaan.

Joukkueessa ei tuntunut olevan sellaisia pelaajia joilla olisi "tappajan vaisto", eli kykyä ratkaista kun paikka tulee. Oli paljon hyviä pelaaajia, mutta ei oikein voittajia. Mestaruusvuonna 2002 meillä oli Pavel Rosa, Vladimir Machulda ja Kari Lehtonen. Nyt ei oikein Glenin lisäksi löytynyt ketään "liideriä", joka olisi kannatellut jokkuetta vaikeina hetkinä ja nostanut omaa tasoaan.

Kärppien kokemus voittamisesta oli parempi, vaikka molemmilla olikin kokeneita pelaajia. Viime vuoden mestaruusjoukkue oli lähes samanlainen, kuin tänä vuonna.

Kaikesta huolimatta erityiskiitokset Jortsulle ja Glenille. Kaksikko teki upeaa työtä koko kahden vuoden ajan. Heidän panos oli kenties tärkein, että päästiin edes finaaliin. Molemmat jättivat varmasti lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin Jokerifaneihin.

Ensi vuonna uudestaan!
 

Salama44

Jäsen
Onneksi olkoon Kärpät!

Kotiseudun joukkue kävi hakemassa Hartwall Areenasta kaksi voittoa, eikä jättänyt selittelyille sijaa. Mahtavaa maalivahtipeliä Bäckströmiltä ja varmaa puolustuspelaamista koko joukkueelta. Ei missään vaiheessa pelottanut, etteikö mestaruutta tulisi.

Nyt sitten juhlitaan Vappuun asti!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös