armonlaukausta vaille
Ehdin sitten itsekin mukaan play off-huumaan kolmanteen osaotteluun.Ottelu eteni juuri siten kuin olin etukäteen ajatellutkin, joskin ensimmäisen erän 5 maalia oli yllättävän paljon -molemmat puolustukset viettivät näemmä avoimien ovien erää. HIFK:n ensimmäinen maali oli täysi vahinko Lehtoselta, ilkeä pomppu muutti jäästä suuntaa ja ilmeisesti Lehtonen laski että yritys vangita kiekko hanskalla olisi ollut liian riskialtis, joten pyrki vain peittämään maalista mahdollisimman suuren osan ja olemaan kiekon tiellä -ensimmäisenä karoille ehti kuitenkin Grunn joka niittasi kumipalan kattoon vapaasta paikasta. Jokerit kuittasi nopeasti, nätin syöttökuvion päätteeksi puolustuksen selustaan unohtunut Hentunen malttoi hienosti uittaa Stathoksen jäihin ja laittoi kiekon tämän jälkeen maaliin. Jokerit siirtyi nopeasti johtoon, kun Valtonen pyöritti peliä(!) maalin takana, odotti Sihvosen hiipimistä tekopaikkaan ja antoi passin, jonka soosi lakaisi jäitä pitkin pesään pudottautuvan Stathoksen alta. HIFK pääsi vielä tasoihin ylivoimalla, kun Kuhta sivalsi jokerimaalilla pomppineen kiekon häkkiin. Tilanne lähti jokeripakin surkeasta purusta, joskin HIFK:n hyvän pyörityksen jäljiltä jokeripakit olivat aivan umpipuhki. Jokereiden kolmas maali meni helpohkosti Stathoksen alta, Pakaslahti pääsi kyllä vetämään kenenkään estämättä parhaalta maalintekosektorilta.
Toisessa erässä pelin tempo putosi selvästi, ainoan maalin väsäsi tutkapari Peltonen-Pakaslahti, taas laukaus pudottautuvan maalivahdin alta jäitä pitkin. HIFK väsyi selkeästi, samojen pelaajien kuormitus näin tiukalla ottelutahdilla ei voi olla vaikuttamatta.
Kolmannessa Aalto kaunisteli vielä loppuluvut hienolla lämärillä takakulmaan Laineen taisteltua istuallaan kulmasta kiekon keskelle. Lopussa HIFK:n ylivoima oli väsyneiden äijien kankeaa pelailua, todellisia maalipaikkoja ei syntynyt. Väsyneen pelimiehen turhautunut tempaus oli aitiopaikalta nähtynä myös Vopatin temppu jäädä jäähän makaamaan ja odottamaan Levosen reaktiota, -joka lopulta olikin hänen toivomansa eli Pesonen suihkuun ja 5min ylivoimaa, osa siitä viidellä kolmea vastaan.
Ihme on jos sarja jatkuu vielä Tiistain jälkeen, koska Jokereiden materiaali on vääjäämättä laajempaa kuin HIFK:n ja tämä mahdollistaa tasaisemman peluutuksen ottelusumassa. Kaiken kaikkiaan peli näytti mielestäni siltä että hyvä tästä vielä tulee, toki täytyy vielä malttaa olla menemättä asioiden edelle.