Mielenkiintoinen aihe. Etenkin siksi, että se on pinnan alla ollut keskusteluissa mukana jo varsin pitkään. Julkisesti on vedetty eräänlaista "Juhani Palmu"-linjaa (Kyseinen epelihän esitteli näyttävästi mersujaan vähän aikaa sitten, sittemmin paljastui kyseisten kulkuneuvojen olevan liisattuja ja laskuja on maksamatta vino pino.) ja kuitenkin koko konsernia koskien tilanne on ollut äärimmäisen huolestuttava.
Ei nämä kymmenien miljoonien markkojen tappiot (silloin oli vielä markat käytössä) ole mikään uutinen sinällään. Itsekin olen nostanut asian esille ja silloin väitettiin allekirjoittanutta vain kateelliseksi. Ikään kuin rajut tappiot olisivat kadehtimisen arvoisia.
Tosiasia on se, että Newcastle River Kings, AIK, FC Jokerit, osittain hallibisnekset, Sport FM jne. eivät ole menneet ihan putkeen. Monessa kohdin Harkimo kumppaneineen on ottanut täysin suhteettomia riskejä ja aika monet viimeaikojen riskinotot ovat johtaneet negatiiviseen lopputulokseen.
Sinällään tappioden tekeminen ei ole mikään ihmeellisyys. Bisneksen teko urheilun kautta on erittäin vaikeaa. Seuraomistajat saavat olla tyytyväisiä, jos kykenevät edes nollatulokseen ja aika usein sekin näyttää jäävän haaveeksi. Ihmeellistä sen sijaan on se mieletön draivi, jolla väkisin yritetään tehdä bisnestä urheilun kautta, vaikka ollaan jo nähty ettei se niin helposti onnistu. Se on monien tekijöiden tulos ja vaatii yleensä pitkäjänteistä vuosien työtä.
Sijoitetulle pääomalle saa takuuvarmasti parempaa tuottoa muualta kuin urheilusta. Siksi on hieman tragikoomista, että urheilun kautta bisnestä yrittävät yritetään nostaa todellisiksi bisnesguruiksi. Monet taloudellisesti menestyneetkin ovat mukana urheilussa, mutta eivät taloudellisen menestyksen vuoksi. Se on monelle harrastus ja eräänlainen pakopaikka todellisesta bisneksestä.
Henkilökohtaisesti olen ihan aidosti ihmetellyt sitä intoa millä on esimerkiksi Saksaa yritetty valloittaa. Siellä on suuret mahdollisuudet, mutta vielä suuremmat riskit ja vaikeudet. Tämän ovat saaneet kokea niin Sonerat, Elisat, Jippiit, eQ Onlinet jne.
Monelle suomalaiselle yritykselle Saksa on kirjaimellisesti ollut sitä, mitä Seppo Räty aikoinaan lausuikin: "Saksa on paska maa". Etukäteen on uhottu suureen ääneen, maksettu karvas kalkki ja lähdetty lopulta pois Saksasta häntä koipien välissä. Mielenkiintoista on nähdä, että miten Harkimon käy Saksassa sanotaan vaikkapa viiden vuoden tähtäimellä.
Todellinen menestyjä ei ole se, joka painaa kaasua kymmenen vuotta ja ajaa metsään. Menestyjä on se, joka painaa kaasua sekä jarrua oikeassa suhteessa ja kykenee jatkamaan loputtomiin. Kaasua Harkimo osaa kiistatta painaa, mutta jarrun kanssa on vähän niin ja näin.