Jokerit fanitoiminta ja -matkat kaudella 2013–2014

  • 259 211
  • 919

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Ekaa kertaa tänään areenalla tällä kaudella, ja täytyy kyllä sanoa että tunnelma oli kuin suoraan 2000-luvun alusta kun eteläpäätyä ei vielä ollut. Tässä sitä alkaa arvostamaan ihan uudella tavalla toisten tekemää hyvää duunia fanitoiminnan ja kannustuksen eteen. Mutta siitä huolimatta yksi pyyntö capoille, hjallikselle ja kaikille muillekin. OTTAKAA NYT HELVETTI SE LUSIKKA KAUNIISEEN KÄTEEN!! Parissa kuukaudessa on valumassa monen vuoden työ ja hyvä tunnelma areenalla hukkaan. Ja minkä takia: sen takia että Hjalmari ei arvosta maksavia katsojia, mutta myös sen takia että osa katsojista luulee olevansa suurempia kuin seura. Ei se Karalahden soppari nyt niin paha kynnys voi olla.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itseä alkoi jo sen verran vituttamaan Kärppä-pelin jälkeen, että laitoin toimistolle palautetta asiasta, liittyen näihin huhuttuihin keskusteluihin Hjalliksen ja capojen välillä. Ruohonen jopa vastasi, yrittävät kuulemma hoitaa asiaa kokoajan. Tiedä sitten.

Mihin osoitteeseen tarkkaan ottaen muuten laitoit viestisi? Suosittelen kaikille samaa, meneepähän mahdollisesti jopa Hjallikselle asti jakeluun mitä on saanut aikaan..
 

JiiMani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Forsberg, ManU, SoJy
Kyllä on todellakin tilanne surullinen! Näin kaukaa kannattavana fanina ei kiinnosta yhtään lähteä noin laimeaa meininkiä katsomaan. Oli siinä ja tässä, että tänään olisin lähtenyt istumaan junaan monta tuntia, mutta onneksi en lähtenyt. Ruutu prolta pelin näki ja ei mitään fiilistä ollut peliä katsoa kun oli hiljaista kuin huopatossu tehtaalla. Ne junnut siellä välillä ääntä piti, mutta muuten kyllä suretti. Jollakin tavalla luottoa on, että tämä kääntyy vielä hyväksi.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Mihin osoitteeseen tarkkaan ottaen muuten laitoit viestisi? Suosittelen kaikille samaa, meneepähän mahdollisesti jopa Hjallikselle asti jakeluun mitä on saanut aikaan..

Taisi mennä siihen "yleiseen" mikä on palautetta varten, mutta myös suoraan markkinointipäällikkö Ruohoselle. Tuolta löytyy lisää: Jokerit.com - Yhteystiedot linkki vie Jokereiden sivuille yhteystiedot osioon.
 

Käyhkönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, IFK:ssa on myös hyviä pelaajia.
Jokerit.com - Yhteystiedot

Sähköposti:jokerit@hartwall-areena.com tai etunimi.sukunimi(at)jokerit.com

Siitä niin koko toimiston väelle niin saadaan painetta aikaan.

Eihän se nyt voi olla niin vaikeaa, kaikilla on sama tahtotila. Nyt vaan pitäisi jokaisen nöyrtyä ja haluta tehdä yhteistyötä.
 

Rough Diamond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Julkukat
Toimisto lukee kyllä ihan jokainen päivä myös Jatkoaikaa, joten kyllä tännekin laitetut viestit menevät heidän korviinsa. Käsitykseni mukaan Ruohonen ja co tekevät helvetisti duunia asian eteen, mutta homma kaatuu joka kerta Hjallikseen. Kaikki muut koko organisaatiossa haluaa EP:n takaisin ja tunnelman kattoon, mutta Hjalliksella on asiaan oma kantansa. Hänhän tunnetusti ei tule asioissa vastaan eikä "nöyrry" tai myönnä virheitään kenenkään edessä. Itse olen jutellut hänen kanssaan useaan otteeseen, enkä voi sanoa muuta kuin että todella vaikea persoona kun pitäisi neuvotella jostakin asiasta.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Onhan tämä ollut suorastaan surkea kauden aloitus ja kuten tuossa aiemmin hyvin oli itsellenkin tulee mieleen ne Areenan ensimmäiset kaudet. Sillä erotuksella, että silloin Areena tosin oli usein jopa täynnä johtuen ihan puhtaasti uutuudenviehätyksestä.

Ei tietysti Jokerien pelikään ole mitenkään häikäissyt, päinvastoin. Tänäänkin voitosta huolimatta aika tuskaista vääntämistä. Mutta just tämmöisissäkin peleissä on viime kausina ollut edes kohtalainen tunnelma, nyt ei päästy edes lähelle tätä tasoa.

Itseäkin harmittaa totta kai monet asiat Jokerien ja Harkimon ympärillä viime kuukausina. Silti...tuolla on kuitenkin edelleen monta hienoa pelaajaa, joiden puolesta toivoisi kaikkien fanien tulevan Areenalle. Joo ja tietysti itsekin voisi olla äänekkäämpi, kukaan ei ole kieltänyt huutamsta jne., mutta nyt vasta huomaa miten merkittävää ja hyvää työtä Eteläpääty on tehnyt viime kausina. Kaikki kunnia siellä tänäänkin olleille, mutta kohtahan meillä alkaa olla tosiaan yhtä vaisu tunnelma kuin karmeilla kausilla 1990-luvun lopussa...onneksi sentään naapuriseuran faneilla ei ole enää mahdollisuutta v*ttuilla kuinka heidän matseissa on tunnelmaa kuten tuolloin oli...laiha lohtu kait sekin tässä paskassa...
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No jos kerran tätä palstaa luetaan niin toimistolle terveisiä: Niin kauan kun Areenalla on meno kuin kirkossa jään mielummin katsomaan matsit kotisohvalle. Halvemmat bisset ja paremmat safkat. Lisäksi parempi meininki. Eivät varmaan minun roposeni paljoa Hjallista kiinnosta, luulen vain etten ole ainoa himaan jäävä. Pistäkää capojen ja joukkueen kanssa viihdetuote kuntoon niin tulen viihtymään.

Kieltämättä harvoin on ollut näin paska fiilis voiton jälkeen. Jotain on nyt pahasti vialla.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yleensä olen näitä kylläkaikillaonoikeusomaantyyliinsä, mutta tämäniltainen Areenan oikeasti synkkä meno, ajoi minut tänne sanomaan muutaman rivin protestoihille. Iso käsi niille ketkä yrittivät siellä päädyssä tänään. Mielensäpahoittajat, näyttäkää Hjallikselle kuka tässä on idiootti ja lapsellinen. Nyt kumpikin osapuoli mököttää toisillensa ja nokittelee mediassa.

Vaikka Hjallis onkin pelastanut lähes yksin Jokerit kuilunpartaalta, on hän henkilönä itsekäs kusipää (kylmä liikemies) eikä varmasti tule nöyrtymään mihinkään anteeksipyyntöön eikä tosiaankaan tarvitse unelmoida Karalahden ulostamisesta varsinkaan noilla otteilla. Ei vaikka protestoisitte koko ikänne. Hjallis tässä ei todellakaan tule lopettamaan tätä molemminpuolista mököttämistä. Tämä erityisesti niille jotka perustelevat "no kun mä näytän nyt sille Hjallikselle". Mä näen että näillä protestoijilla olisi nyt mahdollisuus näyttää todellista kypsyyttä ja Jokerisydäntä tuolle kiukuttelevalle Hjallikselle, palaamalla antamaan joukkueelle tukea. Ketään ei tosin voi pakottaa syttymään (uudelleen) tähän hommaan, mutta tämä oli yksi näistä monista pyynnöistä teille, ettei tuo vuosien upea työ menisi viemäriin totaalisesti. Keklun jälkeinen aika ja Hjalliksen koheltaminen kaikin osin tuolla johdossa on ollut jopa mulle ääripositiivisena fanina, erittäin vituttavaa toimintaa, ja tänään oli Areenalla oikeasti aika synkkä fiilis niin itsellä kuin muilla kaikesta tästä, mutta silti mä aion antaa tukeani kentällä viilettävälle joukkueelle ja sille logolle mikä siinä paidassa on, niin kauan kun henki pihisee.

Toisaalta multa löytyy kyllä myös vähän kunnioitusta näitä kohtaan, joilla on niin suuri halu näyttää tuolle kaulattomalle nerollemme, että ovat jopa valmiita hylkäämään koko Jokerit. Arvostan tapaanne, jolla protestoiminen ei ole jäänyt pelkästään puheisiin. Mutta yhteisen hyvän kannalta olisi todella mukavaa jos saataisiin samanlainen meno mitä oli vielä tämän kalenterivuoden alussa! Ymmärrän kyllä myös niitä, joita ei sytytä sitten alkuunkaan enää palata hallille kaiken paskan jälkeen. Ironisesti Jeren sanoin, johonkin se raja pitää vetää joillakin kannattajilla. Mutta jos joillain protestoijilla (joita oikeasti uskon löytyvän todella merkittävästi) polttelee edes vähääkään palata Areenalle, ja sen tekisitte, joko rivikatsojana tai huudattamassa Eteläpäätyä, niin ainakin mun silmissä olisitte erittäin vahvoja ja kypsiä ihmisiä, ettekä mitään luovuttajia tai takinkääntäjiä todellakaan tms. Ei tän jäähyväiskauden näin pitänyt mennä! Pahoittelut sekavasta tuotoksesta.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
JofaPlayer: Hyvä kirjoitus kaikkiaan. Omalla vajaalla ymmärrykselläni olen yrittänyt tavoittaa sitä kielteisten tunteiden eskalaatiota, joka on johtanut nyt käsilläolevaan tilanteeseen. Kaikki tietysti alkoi KHL-kuviosta, joka oli todella monelle tyrmistys. Jatkoajassa tätä ei niin hyvin havaitse, mutta tuolla ulkona oikeassa maailmassa hyvinkin selkeästi. Tämän suhteen ei kuitenkaan moni osannut purkaa tuntojaan. Englanniksi sanoisin, että I can't really put my finger on what's wrong about it. Mutta joku siinä KHL:ssä on, mikä saa tunteet pienemmälle liekille ja vitutustakin näkyviin.

Karalahti-siirto räjäyttikin sitten pankin. Tähän on valmiiksikin ärsytetyn fanin ollut helppo puuttua, sillä syitä miehen vihaamiseen on paljon. Jeressä oli paljon kouriintuntuvaa, johon purkaa patoutumia. Väitän, että ilman KHL:ää Karalahti-poru olisi ollut ratkaisevasti pienempi. Näin se on ainakin itselläni ja kaikilla, joiden kanssa olen livenä jutellut: KHL ei vakuuta tai vituttaa edelleen, mutta Jerestä on päästy jollain tasolla yli.

HC-fanien tunnot ovat varmasti samoja, mutta dramaattisempia, suurempia. Hekin olisivat takuulla voineet päästä jollain tavalla yli kaikesta paskasta, mutta heidän ei annettu tehdä sitä surutyöhön vertautuvaa vitutuksen purkamista rauhassa, vaan heidän tuntojensa oikeutusta arvosteltiin ja epäiltiin. Tässä syyllisiä on tasan yksi. Capot eivät ole sinänsä tekijöitä, eli subjekteja tässä kaikessa. He ovat pikemminkin tuntijoita, kokijoita, tekemisen kohteita, eli objekteja. Ei fania voi syyttää siitä, miten hän kokee. Johtajaa sen sijaan voi syyttää siitä, miten hän tekee bisnestä.

Tällä hetkellä bisnes on hoidettu niin, että Eteläpäädyn paikaton katsomo on n. 1/4 täynnä ja koko hallissa ketään ei kiinnosta puheääntä kovemman äänen tuottamiseen. Noin karrikoidusti.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Täytyy sanoa että ensimmäisen kerran tällä kaudella tänään vitutti se mihin katsomotoiminta on romahtanut. Nyt palattiin kannustuksessa melkein jo aikaan ennen Eteläpäätyä, sen verran vaisua meno katsomossa tiistai iltana oli. Eteläpäädyssäkään ei ollut edes sitä Eteläpäädystä kertovaa taustalakanaa paikalla, jäljellä oli vain pieni riekale teippausta. Hieman surulliseksi vetää kaiken kaikkiaan. Tämä siitäkin huolimatta että olen vahvasti sitä mieltä että kaikkea ei pidä niellä.

No toivo paremmasta elää edelleen, toivottavasti kauden edetessä jokainen osapuoli löytää sisältään sen pienen Jokerin ja tunnelma palaa kauden edetessä paremmaksi. Tämän tilanteen jatkuessa tässä taistossa ei ole kuin häviäjiä. En halua osoitella sormella ketään kuka tai mikä on syyllinen, toivon vain että järki voittaisi.

Pieniä kylmiä väreitä kuolleeseen tunnelmaan hienon videon muodossa:
Jokerit playoff trailer 2012 - One Team
 

haamuhanska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JOKERIT, Kajaanin Hokki, K-Vantaa, HC RuMa
SEKAVIA FIILIKSIÄ...

Kauden aloitus on ollut todella surullinen fanitoiminnan suhteen. Harmittaa todella paljon joukkueen puolesta ja tietysti Suomen parhaiden fanien.
Itseäni ei vituta #10, mutta KHL, tuo suuri kummajainen idästä aiheuttaa sekavia fiiliksiä. Aluksi innostuin, mutta nyt on alkanut arveluttamaan. Jotenkin tuntuu, että KHL-Jokerit ei aiheuta sitä tuttua tunnetta, vaan on vain joku jengi. Tuo tunne höystettynä Kekäläisen lähdöllä, Hjalliksen tekemisillä/tekemättä jättämisillä ja matsien huonolla tunnelmalla on surullinen, jopa ahdistava.
Syy, miksi halusin kirjoittaa, on se, että löytyisikö jokin keino kohdistaa mielenilmaus suoraan Hjallikselle? Tällä hetkellä eniten kärsivät ne, joiden ei pitäisi kärsiä ollenkaan, eli joukkue ja fanit. Tuskin Hjallis paljoa ajatuksiaan EP:n hiljaisuudelle uhraa. Enkä nyt tarkoita,
että pitäisi jotain "mauttomia" lakanoita tehdä.
Toki Hjallis on tehnyt paljon hienoja asioita seuran eteen, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki ikävät fiilikset kulminoituu yhteen mieheen. Pudotus Kekäläisen ajoista on ollut todella raju.
 

Käyhkönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, IFK:ssa on myös hyviä pelaajia.
Tuskin Hjallis paljoa ajatuksiaan EP:n hiljaisuudelle uhraa.

Luulisi, että alkaa uhraamaan, koska tämänlaisella "hiljaisuudella" ja paskalla tunnelmalla matseissa ei ainakaan houkutella uusia faneja käymään matseissa. Ekaa kertaa matseissa käyvät junioirithan ovat saattaneet katsella eteläpäädyn menoa "ylöspäin" ja näin on monesti saatettu kylvää se ensimmäinen siemen Jokerifaniuteen.. Nyt kun hallilla käy niin jos meno on tuonnäköistä niin ei se nyt kovin hyvää fiilistä jätä. Sen aistii kaikesta, että nyt ei ole kaikki hyvin. Perhe ei ole tasapainossa.

Jos Hjallista kiinnostaa yleisötulot ja fanimäärän ylläpito ja lisääminen niin tämä on asia jonka todellakin pitäisi häntä kiinnostaa. Jos KHL:n alkaessa riidat on sen kun pahentuneet ja eteläpääty entistä repaleisempi/hiljaisempi ja hallin tyhjiä paikkoja paikkaillaan vapaalippulaisilla/ koululaisilla/jääkiekkojunioreilla niin eihän mikään ole niin noloa ja tuon vaikutus koko hallin fiilikseen ja taloudelliseen puoleen on myös merkittävä.

Toivomus, että Capot ja Hjallis/toimisto saa asiansa selvitettyä. Nyt pitää muun toimistoväen ja eteläpäädyn johtohahmojen yrittää tosissaan ratkaista tätä riitaansa. Tästä ei yksinkertaisesti tule mitään näin. Jos maailmalla sovitaan vähän isompiakin maiden välisiä konflikteja niin luulisi myös tällaisen riidan sopimisen olevan mahdollista jos halua asian ratkaisemiseen löytyy.
 

Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Hjallis Harkimo on oikeasti tappamassa/tappanut Helsingin Jokerit tämän kesän touhuillaan.

Kuvitelkaa nyt ensi kausi KHL:ssä tällä tunnelmalla. Radulovit ja Kovalchukit eivät todellakaan riitä houkuttelemaan Areenaa täyteen tiistaisin, vaikka siellä Pietarissa näin on käynytkin. Ei kukaan halua mennä Areenalle, kun siellä otetaan pelistä toiseen dunkkuun ja tunnelma on kuin vittu hautajaisissa. Yleisömäärät hipoo viittätonnia.

Siitä sitten Rotenbergit/Timotshenkot ajattelevat, että vittu jotain on tehtävä, kun kerran Areenakin on ostettu. Joukkueen nimi vaihtuu Helsinki North Starsseiksi ja logoksi sininen tähti. Kentällä pörrää Karalahtea, Osaloita ja Kostsitsyneitä Mäkien ja Filppuloiden sijaan. Mitään alkuperäisestä Jokereista ei ole jäljellä.

On totta, että Hjallis on tehnyt ihan helvetisti asioita Jokereiden eteen, mutta nyt koko seuran tulevaisuus on vaakalaudalla tämän miehen takia.

Saa ottaa talteen jne.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Hjallikselle pitää ilmeisesti laittaa ranskalaisilla viivoilla tilanne:
- fiilinki hallissa on kuollut
- huono fiilinki vaikuttaa myös pelaajiin ja pelin tasoon
- huono pelintaso ja huoni fiilinki hallissa vaikuttavat katsojamääriin
- huonot katsojamäärät vaikuttavat edelleen heikentävästi fiilinkiin ja myös pelintasoon
- nämä kaikki vaikuttavat, Hjallis, sinun lompakkoosi

Kasva aikuiseksi ja ota pää pois perseestä. En osaa tai kehtaa kertoa edes 13-vuotiaalle tyttärelleni syytä nykyiseen alennustilaan. En edes yritä.
 

Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
Capot ja EP:läiset vaan takaisin nostamaan tunnelmaa ja joka matsiin iso lakana, jossa lukee: "Tuemme JOUKKUETTA, emme Hjallista" yms.

Harmittaa, jos vikasta kaudesta liigassa tulee tunnelmaltaan farssi ja nyt joukkueelta on yksi etu kadonnut. Se "kuudes kenttäpelaaja" kotipeleissä.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pikkuhiljaa vois kaikki mielensäpahoittajat ruveta kasvattamaan niitä säkkejä takas jalkojen väliin, niin Hjallis, kuin capot/fanit/ep. Toisaalta vanha sanonta taas näyttää pitävän pintansa, oli kyse sit faniudesta, elämänkatsomuksesta yms: The loudest are the first to go. Vittu mitä pelleilyä. Itsepäinen omistaja ja mielensäpahoittaja-fanit jotka itkevät ja haluavat jotain myötätuntoja ja selkääntaputusta. Kriiseillä ja hankalilla tilanteilla on joskus tapana tuoda esiin ihmisten oikeat värit ja tässä nyt katellaan sitä tilannetta.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Ennen: MINÄ, ME, JOKERIT
2013-2014 MINÄ___Jokerit
Itse olen tällainen "vanha" Jokeri kannattaja. On nähty nousut ja laskut, jengiä ei olla hylätty. Ollaan sitä protestoitu ennenkin, mutta silloin osattiin myös keskustella ja oli munaa tehdä kompromisseja (Alpostakin käytiin jokunen, ei sivstynyt, keskustelu). Loppu olikin historiaa. Henkilökohtaisestikin lähtö KHL:ään on/oli järkytys. Jos minulla olisi valta, peruisin homman. Mutta fanina on helppo huudella ja vastustaa muutoksia, voi ajatella pelkällä tunteella.
Jengiä ei voi/ saa hylätä. Jos Hjallis on kävellyt eräiden henkilöiden pienen egon yli, niin sitten on. Hänellä on tietääkseni jokunen ropo kiinni tässä hommassa.
Kannatan Jokereita oli sarja mikä on. KHL vaatii totuttelua, entäs sitten, totutellaan.
Viimeinen kausi (hope not) liigaa, ETELÄPÄÄTY NÄYTTÄKÄÄ VOIMANNE. Voihan sinne nostaa Hjalliksen kiusaksi vanhan Neuvostoliiton lipun puolitankoon.
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tarjouspyyntö

Alla oleva lähetetty Hjallikselle ja Ruohoselle

Hei,

Otsikko on tuo koska muuten ette lukisi tätä.

Olen ollut jokerifani itse jo v.1983 alkaen, jolloin aloin käymään matseissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti.

Ymmärrän Hjallis sinua, että siinä että myit Areenan henkilökohtaisten riskien pienentämiseksi. Et ole enää nuori ja sinun on pakko miettiä poikia.

Mutta miksi Jere ? Et varmaan uskonut, että Areena "kuolee" kun hankit Jeren mutta näin kävi eikä se ole minulle yllätys.

Sehän vaan osoittaa, että monille Jokerit on elämä. En itsekään ole käynyt tällä kaudella Areenalla. Liitteenä on 9 lippua Jokerit-IFK matsiin, johon on pakko mennä asiakkaiden kanssa.

Moni on jäänyt pois. Se näkyy valitettavalla tavalla katsomossa. Eilen ei ilmoitettu edes yleisömäärää mutta surkeaa oli Nelosen välityksellä katsottuna.

Jos et Hjallis toimi niin minun veikkaus on :

Ainoa vaihtoehto on myydä Jokerit pietarilaisille ja nimi muutetaan joksikin muuksi (esim. Helsinki Panthers ja logo muuttuu)

Tämäkö on suunnitelmasi ?

Yst. terveisin huolestunut fani

Juha Pasanen
 

koodinimi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
McMulligan ja Target kirjoittivat lähes omia ajatuksia, komppaan. Mitä näistä mielensäpahoittajista olen kuullut, niin jutut on luokkaa "hjallis, koska hjallis, mutku hjallis". Siellä hallissa on käsittääkseni myös se oma joukkue, JOKERIT. Minulle Jokerit on suurempi kuin yksikään pelaaja tai organisaation jäsen.

Nähdään Areenalla! :)
 
Viimeksi muokattu:

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
En ole koko ketjua lukenut että anteeksi, jos tähän on jo vastattu, mutta mitkä ovat ne capojen "vaatimukset" Hjallikselle? Julkinen anteeksipyyntö vai mikä muu?

En halua nyt loukata ketään, mutta tässä nyt haisee pahasti se että osalla porukasta meni kupoli totaallisesti sekaisin sen jälkeen, kun Hjallis ilmoitti että Jere ei tulekkaan tänne. Ehkä se sai osan porukasta luulemaan että heidän mielipiteellään olisi ollut oikeasti muka merkitystä ja sen jälkeen, kun Jere lopulta tänne saapui niin loukkaannuttiin syvästi.
 

S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
Täällä pyytää puheenvuoroa 70-luvun loppupuolelta asti Jokereita kannattanut.

Itse olen edellisen kirjoittajan linjoilla kannattamisesta. Kannatan myöskin Jokereita eikä itselleni ole ylipääsemätön este vaikka osallistutaankin KHL:ään. Myöskään Jeren hankinta ei vaikuta omaan aktiivisuuteen, vaikken hankinnasta tykännyt. Elämässä tulee välillä vastoinkäymisiä ja niiden yli on vaan päästävä. Itselleni tulee kuitenkin kotoisa olo kun astun Areenan ovista sisään. Ja sitä haluan kokea uudelleen.

Erilaisia mielipiteitä on ja hyväksyn niitä. Toivottavasti kuitenkin saataisiin Eteläpäätyyn taas elämää.

Nähdään Areenalla!
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Voisiko joku ihan selkeästi kertoa mikä tässä on ongelma Hjalliksen ja capojen välillä? Kaikki sanovat että vika on Hjalliksessa, hänen pitää nöyrtyä. Tätä en epäile, mutta miksei kukaan osaa sanoa ihan selkeästi suomeksi mitä se Hjallis ei nyt suostu tekemään? Tää alkaa olla yhtä salaista kuin liigaseurojen sopimukset. Kukaan ei suostu kertomaan sisältöä vaan heittelevät palloa toisilleen.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katsoin eilen pelin Nelonen prolta ja ihmettelin suuresti, minne on hävinnyt Jokereitten kannustus areenalta?
Panee vaan miettimään viitsinko raahautua viikon päästä kotikaupungin halliin Kisapuistoon, kun Jokerit tulee sinne?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Hiljainen känkkäränkkä on kohdistettu ensisijaisesti Hjallikselle jolloin kotipelit on tunnelmaltaan luokkaa Nordis. Mahtaa Hjallista nyt vituttaa? Eikäkun, ehkä tästä loppuen lopuksi maksaa hinnan joukkue. Eivät saa tuekseen sitä kuudetta kenttäpelaajaa. Kuulemma vieraspelit hoidetaan entiseen malliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös