Robin Big Snake
Jäsen
Paska osui tuulettimeen, kun NN ei lähtenyt Jollen viritelmiin mukaan.
Kävikö siinä niin että heiltä loppuivat rahat heti kättelyssä? Olkoonkin että Kurrin pyyntö oli naurettava.
Paska osui tuulettimeen, kun NN ei lähtenyt Jollen viritelmiin mukaan.
Todella mielenkiintoisia kysymyksiä. Jos olisi verottaja tekisin välittömästi uuden omistuspohjan selvittyä erityistilintarkastuksen. Pitäisi selvittää miten raha on liikkunut omistusosuuksien kaupassa ja mistä se on peräisin. Se avaisi näitä mysteereitä seuran ympärillä, selvittäisi mahdolliset bulvaanit ja rahoituskuviot ja kuka on hyötynyt tästä sekavasta järjestelystä.Tämän päivän uutisista voi tehdä pari mielenkiintoista ajatusmallia:
1) Jarmo Koskinen kertoi yhdessä haastattelussa, kun hänen rooliaan kysyttiin, että mikäli Mestispaikka aukeaa hänestä tulisi Team Jokerit Oy:n toimitusjohtaja. Ottaen huomioon hänen nykyisen pestin toimitusjohtajana, niin lausunto on todella erikoinen nykyisen työpaikan säilymisen kannalta - tai sitten!!! Koskosen nykyinen työnantaja on norjalainen vakavarainen yritysrypäs - hallin mahdollinen ostaja!! Tähän viittaisi hänen suhteellisen vahva lausunto siitä, että areena tulee jatkossa olemaan Jokereiden kotihalli.
2) Toisaalta Helsingin kaupungin vaatimus rahoituksen avaamisesta on erikoinen. Eli Team Jokerit ei ole avannut mahdollisia rahoittajaia käydyissä neivotteluissa. Nehän on kuitenkin pakko avata Liiton ja Mestiksen hakemuksissa.
3) Jollen rooli. Kun hän kerran omistaa Team Jokerit 100%, niin mitään omistuksen muutosta ei tapahdu ilman hänen hyväksyntää ( = rahalla saa) tai jos Jollelta ei kysytä, niin hänhän on bulvaani! Jos Jolle on bulvaani ja järjestely siten paljastuu, niin Team Jokereiden uskottavuus nollaantuu. Jollen lausunto, ettei tiedä tulevaa rooliaan voi hyvinkin tarkoittaa sitä, että hän on bulvaani ja tämä havaittiin Helsingin kanssa neuvotteluissa ja siksi kerrottiin uudestaan tämä vaatimus rahoituksen avoimuudesta.
Ainoa järkevä selitys tälle asialle on se, että Areenakauppoihin uskotaan edelleen/on uskottu ihan viimeiseen asti ja siksi ei ole haluttu sitoutua mihinkään muualle. Halutaan välttää tilanne jossa kaupat yhtäkkiä menevätkin läpi, mutta pelivuorot on varattuna Nordikselle vuodeksi eteenpäin. Mestishakemusta varten on kuitenkin joku plan b-tarvittu ja nyt sellainen on sitten kaivettu kasaan, jotta saadaan hakemukseen riville pelipaikka jotain täytettä.
Ei varmasti olisikaan ylitsepääsemätön asia. Ongelmana on, jos kaikki sopimukset toistaiseksi ovat ehdollisia hallikaupan toteutumiselle tai muille ehdoille, tai muuten vaan aiesopimuksia. Aiesopimukset ovat aikeita sopia, eivätkä yleensä millään tavalla sitovia, jolloin sitoutuminen hallivuokriin jäisi jonkun muun (J. Harkimon ?) riskiksi. Huomennahan tosiaan ostetaan vain pari kuukautta lisäaikaa epämuodollisella Mestis-hakemuksella. Vaatii ehkä parkkimaksun jos pitää käydä itse viemässä hakemus paikan päälle. Sähköpostina ei sitäkään.Tässäkin vaan se, että jos se tuleva omistaja (hallin) on niin varakas, kuin täällä on haluttu antaa ymmärtää, niin ei luulisi yhden vuoden vuokrat toiseen halliin oleva ylitsepääsemätön asia. Meinaa vaikka olisivat vuokriin sitoutuneet, niin kait niistä olisi maksamalla "päässyt" ja pelit silti pelata Ilmalassa, jos suunnitelmat sen suhteen olisivat menneet maaliin ajoissa.
Eli ensin ei mitään roolia, vain välivaiheen bulvaani, sitten jää ehkä töihin johonkin rooliin ja nyt mahdollisesti jäämässä osa-omistajaksi. Ei liene mahdotonta, että kohta on jäämässä pääomistajana seuraan.Ylen jutussa oli ihan hyvin avattu näitä kuvoita: Näin Jokerien johtohahmo kommentoi yhtiön suunnitelmaa ja Joel Harkimon roolia – seuralla usean pelipaikan varavaihtoehto
Tässä Jolleen viitataan mahdollisena osaomistajana.
Harkimo osaomistajana muutaman kymppitonnin tuloilla. Uskokaa tai älkää, mutta liitto torppaa tuon hakemuksen ja se on ihan oikein. Ei vaan vittu voi olla mahdollista. Vieläkö joku väittää, ettei Hjallis ole junaillut Jollea tuohon asemaan? Aikaisemmin kohonnut hyvä fiilis laski kuin lehmän häntä.
Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti sanoo, että Jokerien kotiotteluita olisi vaikea mahduttaa Vantaan isoimpaan halliin Tikkurilaan.
”Siihen on kovin pitkä matka, että Jokerit pelaa kotiottelunsa Tikkurilassa. Halli on täysi”, Kallislahti sanoo.
Suurin osa yksityisen Metro-areenan vuoroista on varattu espoolaiselle jääkiekolle ja edustusjoukkue Kiekko-Espoolle, joka johtaa Mestistä ja suunnittelee paluuta Liigaan jossain vaiheessa.
”Asiasta pitää jutella sidosryhmien kanssa. Jokerien on ensin tietysti lunastettava paikka Mestiksessä. Ensi kauden kalenteri alkaa olla meillä aika täysi. Vapaita aikoja on vähän”, Järveläinen sanoo ja viittaa säännölliseen sarjapelaamiseen.
Jokerien ”B-suunnitelmaan” kuuluu myös muita paikkoja, mutta ei kommentoinut nimiä.
”Niissä halleissa, joita olemme lähestyneet, asiat ovat kunnossa esimerkiksi pelaajien turvallisuuden kannalta. Joustokaukalot löytyvät”, Koskinen sanoi.
Jos näin käy niin joku on muuttunut ja sitten mennään isosti perse edellä puuhun.Tässä Jolleen viitataan mahdollisena osaomistajana.
Tätä saagaa seuratessa on tullut mieleen, että onko ne edes tosissaan tuon hankkeen kanssa, vai onko tämä joku vedätys?Oliskohan Jollen ja Koskisen kannattanu ihan vaan pikkasen aiemmin selvitellä missä Jokerit aikoo pelata ensi kaudella?
Odotetaan nyt tiedotetta, eikä olla niin negatiivisia.Jos näin käy niin joku on muuttunut ja sitten mennään isosti perse edellä puuhun.
Veikkaan rahoittajan häipyneen kuten täällä huhultiin.
Huutista nyt oikeasti, eikö siellä Jokerit johdossa ajatella yhtään mitään? Liiga selkeästi sanoi, ettei hyväksy Harkimoita ja nyt harmillisesti Harkimoita on mukana.Eli ensin ei mitään roolia, vain välivaiheen bulvaani, sitten jää ehkä töihin johonkin rooliin ja nyt mahdollisesti jäämässä osa-omistajaksi. Ei liene mahdotonta, että kohta on jäämässä pääomistajana seuraan.
Harkimot ja Jokerit on sellainen pari, että viihde ja sirkus on taattua, toisaalta hieman yllättäen minua jopa säälittää Jokereiden kannattajien puolesta tämä sekoilu..
Ei mielestäni ole. Jatkiksen jutussa käytettiin termiä "pienomistaja". Eli siis ilman minkään osakelainsäädännön mukaista määrävaltaista päättäjyysroolia. Toki jos tuo ajaa sen edelle, että Jokerit ylipäätään pelaa ja on olemassa, niin sitten varmaan kannattaa "päättää" olla toisen jengin fani.Jos näin käy niin joku on muuttunut ja sitten mennään isosti perse edellä puuhun.
Veikkaan rahoittajan häipyneen kuten täällä huhultiin.
Korjataan se aikamuoto. Mentiin. Mentiin perse edellä puuhun. Jo pitkään aikaa on menty. Katsotaan mitä nämä turakaiset nyt saa aikaan. Joka toinen kotipeli Keuruulla ja joka toinen Palokassa?Jos näin käy niin joku on muuttunut ja sitten mennään isosti perse edellä puuhun.
Jep. Kyllähän tässä aika saatanallisella riskillä mennään Liigaa ajatellen. Liigalle J Harkimo voi olla show stopper. En ota kantaa onko oikein vai väärin mutta riski tälle on mielestäni aika iso ja älytön Jokereiden otettavaksi. Katsotaan mitä tässä tapahtuu.Eli tämänhetkinen ryhmittymä ei edes tiedä, tuleeko Liiga aikanaan hyväksymään tämän ryhmittymän. Joo-o.
Viimeinen sammuttaa valot. Eikun nehän onkin jo sammutettu, no ei sitten mitään.