Mainos

Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 382 488
  • 8 799

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On porukka. Pyrkivät ensin saattamaan Areenan kaupat maaliin ja sitten tulevat julki.

Tavoitteena on pelata vähintään Mestistä ensi kaudella.
Liigajengi tarvitsisi tyhjästä aloittaessaan rahoituksen n. 8 miljoonalle + n. miljoona ylimääräistä per kausi liigaosakkeen maksua varten muutaman vuoden ajan. Ilman jotain yksittäistä ideologista mesenaattia, jolla on todella paljon fyrkkaa, sitä ei saa kasaan. Jokerit voi saada suomalaisessa urheiluomistamisen ilmastossa ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa erilaisin yhteenliittymin n. 10 osakasta ja näiltä ehkä miljoonan tai kaksi osakekaupalla, tulorahoitus voisi olla ekalla kaudella muutaman miljoonan. Eli - Jokerit ei tule pelaamaan Liigaa moniin kausiin, sillä saavutettavissa oleva budjetti ja toiminnan oma varmistettu rahoitus ei voi kelvata Liigalle - jengit ovat kaikki tasapainottaneet liiketoimintansa, sinne ei konkurssilafkaa haluta.

Metsis voisi olla, mutta saavatko lobattua sinne vapaalippua? Samat rahoituksen ongelmat kun ovat sielläkin olemassa, skaala on vain kaikin puolin tasaisesti pienempi. Tsemiä, ja realismia. Jos monilajiseura HIFK:n futis saa myytyä miljoonalla osakkeita kausareiden kylkiäisenä vuodessa kymmenen vuoden ajan, se ei tarkoita, että kannattajapohjaltaan oleellisesti ohuempi Jokerit saisi edes sitä tehtyä ilman yhtä ankkuriomistajaa kertaakaan - urheiluomistaminen on Suomessa aika snadia.
 
spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mihin pitää sähköposti syöttää saadakseen noita tarjouksia? Just kiroilin IFK:n osion puolella kun perjantaille yksi lippu ylös 40,5€ ja alas 56€.
eikös sulle tullut eilen linkki missä kaikki liput 15 eur/kpl huomiseen Kärpät-peliin. Näinhän tuolla teidän omassa osiossakin lukee.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
eikös sulle tullut eilen linkki missä kaikki liput 15 eur/kpl huomiseen Kärpät-peliin. Näinhän tuolla teidän omassa osiossakin lukee.
Kyllä. Viestini jälkeen tuollainen tuli ilmoille. Ei tuollaista ennen ole täällä näkynyt + hinta on siinäkin eri kuin 11€. Ei siinä, nyt on hyvä tarjous kyseessä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Liigajengi tarvitsisi tyhjästä aloittaessaan rahoituksen n. 8 miljoonalle + n. miljoona ylimääräistä per kausi liigaosakkeen maksua varten muutaman vuoden ajan. Ilman jotain yksittäistä ideologista mesenaattia, jolla on todella paljon fyrkkaa, sitä ei saa kasaan. Jokerit voi saada suomalaisessa urheiluomistamisen ilmastossa ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa erilaisin yhteenliittymin n. 10 osakasta ja näiltä ehkä miljoonan tai kaksi osakekaupalla, tulorahoitus voisi olla ekalla kaudella muutaman miljoonan. Eli - Jokerit ei tule pelaamaan Liigaa moniin kausiin, sillä saavutettavissa oleva budjetti ja toiminnan oma varmistettu rahoitus ei voi kelvata Liigalle - jengit ovat kaikki tasapainottaneet liiketoimintansa, sinne ei konkurssilafkaa haluta.

Metsis voisi olla, mutta saavatko lobattua sinne vapaalippua? Samat rahoituksen ongelmat kun ovat sielläkin olemassa, skaala on vain kaikin puolin tasaisesti pienempi. Tsemiä, ja realismia. Jos monilajiseura HIFK:n futis saa myytyä miljoonalla osakkeita kausareiden kylkiäisenä vuodessa kymmenen vuoden ajan, se ei tarkoita, että kannattajapohjaltaan oleellisesti ohuempi Jokerit saisi edes sitä tehtyä ilman yhtä ankkuriomistajaa kertaakaan - urheiluomistaminen on Suomessa aika snadia.
Tässä eletään skenaariossa, jossa Team Jokerit osakkaana olisi tuo taho, joka pystyy ostamaan ja on onnistunut ostamaan Hartwall Areenan (n. 50 miljoonaa €?) ja sama taho haluaa Jokerit sinne pelaamaan. Pitkällä yhteisellä sitoumuksella. Tuolla taustalla, tällaisen skenaarion toteutuessa, pohjien pitäisi olla kunnossa. Enkä pidä tätä skenaariota yhtään mahdottomana niiden huhujen perusteella, joita on liikkeellä. Toivottavasti myös rahoittaja kestää valoa.

Ja jos ym. toteutuu, eli taustat, halli, junnuorganisaatio ja rahoitus on kondiksessa Liigaa varten, näyttäisi vähintään typerältä laittaa Jokerit siitä huolimatta pelaamaan Mestistä.

Ennustan, että Areenan kuviot ratkeavat tässä pian ja pelikenttä muuttuu kertaheitolla. Jatkan uskaliaan ennustamiseni linjalla ja totean, että sen jälkeen Jokerit pelaa ensi kaudella Mestistä 69% todennäköisyydellä. Liigaa 30% todennäköisyydellä. 1% muille skenaarioille.

Liigahallitus on hieman muuttunut sitten elokuun lopun ja saavat tuosta muutoksesta tarvittaessa keppihevosen tai selittävän tekijän sille, miksi prosessi voitaisiin sittenkin avata Jokereille ja miksi aikaisempi päätös olisi mahdollista (taas) pyörtää.

Toisaalta jos päättävät jo tämän kauden jälkeen avata Mestiksen, ei sarjapaikkaa Liigasta tule missään nimessä myöntää suoraan. Avoimessa sarjassa ainut oikea tie on nousta ylös Mestiksestä. Jokerit on taas seurana niin iso, että passittaminen sitä alemmas olisi silkkaa typeryyttä. Sitäpaitsi avointen sarjojen kohdalla puhutaan aina urheilullisuudesta ja Jokerien urheilulliset näytöt ovat kuitenkin poikkeukselliset. Niinkuin on koko tilanne.
 
Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Vaikka halliasia ratkeaisikin kuvitteellisesti vaikka tänään, niin on tossa silti liian kova työmaa 23-24 Liigaan. Ei ole pelaajasopimuksia eikä valmennusta. Pitäisi olla myös jonkinlainen selkeä visio minkälaista kiekkoa Jokerit tulee pelaamaan ja miten se realistisesti toteutetaan kun kaikki aloitetaan nollasta. Yksittäisen massimiehen varaan ei toivottavasti olla turvautumassa, vaan toiminta pyrittäisiin rakentamaan pitkäjänteisemmän toiminnan varaan.

Onko seurassa ylipäätään enää ketään muuta töissä kun U20 somepäivittelijä? Ry toki, mutta nämä kävivät talviunille loppukesän jälkeen. On joo asiat kesken ja se teemu huuteli silleen tyhmästi etukäteen, mutta voisivat nyt jotenkin avata missä mennään ja ketkä aikovat olla seuran taustalla.

Tällä hetkellä totaalihiljaisuus näyttäytyy suurimmalle osalle siltä, että homma ei etene mihinkään tai käsissä on (harkimo)kakkaa ja sen vuoksi ei haluta tulla julki. Vaikka Jolle ei jatkossa osallistuisi pennilläkään rahoittamiseen, niin pahaltahan tuo näyttää ulos kun H.Harkimo soittelee Liigaan ja J.Harkimo ostaa isänsä rahoilla Kurrin liiketoiminnan.

Raskasta on. Kesästä saakka halliasian on pitänyt ratketa Kalen ja palstan "sisäpiirin" mukaan aivan pian, niin pidän ihmeenä jos tämä lokakuinen pian tällä kertaa oikeasti pitää kutinsa.
 
olpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Ennustan, että Areenan kuviot ratkeavat tässä pian ja pelikenttä muuttuu kertaheitolla. Jatkan uskaliaan ennustamiseni linjalla ja totean, että sen jälkeen Jokerit pelaa ensi kaudella Mestistä 69% todennäköisyydellä. Liigaa 30% todennäköisyydellä. 1% muille skenaarioille
Jospa ennustamiseen otetaan hiaman realiteettejä mukaan.
Vaikka halli ratkeaisi tänään, niin ei mitenkään ole realimaailmassa mahdollista, että 15 Liiga-joukkuetta pyörtäisi päätöksensä huolia Liigalisenssihakemusta vielä lokakuun aikana. Eli Jokereiden pelaaminen Liigassa kaudella 23-24 toteutuu 0% todennäköisyydellä.
Mestiksen kohdalta tilanne on mielenkiintoisempi. Liigassa on tavallaan yksi paikka "auki", koska seuroja on pariton määrä. Mestiksessä tilanne on toinen. Seuroja on parillinen määrä ja seurojen kesken ei varmasti ole haluja muuttaa lukumäärää parittomaksi ja siten miettiä koko sarjaohjelmaa uusiksi. Liigan tapaisia "paikallispelejä" ei Mestiksessä niin helposti luoda. Toisaalta Jokereiden Mestispelejä tuskin pelataan areenalla, ihan taloudellisista syistä. Kun kerran Liiga-joukkue ja areena oli taloudellisesti raskas yhtälö, niin miten voidaan edes kuvitella Mestis-joukkueen ja areenan olevan mahdollinen yhtälö? Tästä on helppo vetää johtopäätös, että areenan omistuksella ja Mestis-Jokereilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tuskin Suomesta löytyy henkilöä, joka haluaa pumpata rahaa tähän yhtälöön. Eikös Mika Anttonenkin sanonut, että hallin voi ostaa, mutta Jokerit ei kiinnosta. Mestis-Jokerit tuskin pystyy maksamaan Anttoselle hallivuokraa.
Todennäköisin vaihtoehto on siis Suomi-sarja.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Ennustan, että Areenan kuviot ratkeavat tässä pian ja pelikenttä muuttuu kertaheitolla. Jatkan uskaliaan ennustamiseni linjalla ja totean, että sen jälkeen Jokerit pelaa ensi kaudella Mestistä 69% todennäköisyydellä. Liigaa 30% todennäköisyydellä. 1% muille skenaarioille.

Itse taas ennustan, että halliasia ei tule liikkumaan yhtään "mihinkään" ainakaan vielä vuoden 2022 loppuun mennessä. Itseasiassa voisin tästä ottaa jopa pientä betsiä, jos jotain tuttua nimimerkkiä kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Itse taas ennustan, että halliasia ei tule liikkumaan yhtään "mihinkään" ainakaan vielä vuoden 2022 loppuun mennessä. Itseasiassa voisin tästä ottaa jopa pientä betsiä, jos jotain tuttua nimimerkkiä kiinnostaa.
Jonkun sortin laadukas nestemäinen voisi olla tässä vetona?
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Vaikka halliasia ratkeaisikin kuvitteellisesti vaikka tänään, niin on tossa silti liian kova työmaa 23-24 Liigaan. Ei ole pelaajasopimuksia eikä valmennusta. Pitäisi olla myös jonkinlainen selkeä visio minkälaista kiekkoa Jokerit tulee pelaamaan ja miten se realistisesti toteutetaan kun kaikki aloitetaan nollasta. Yksittäisen massimiehen varaan ei toivottavasti olla turvautumassa, vaan toiminta pyrittäisiin rakentamaan pitkäjänteisemmän toiminnan varaan.

Onko seurassa ylipäätään enää ketään muuta töissä kun U20 somepäivittelijä? Ry toki, mutta nämä kävivät talviunille loppukesän jälkeen. On joo asiat kesken ja se teemu huuteli silleen tyhmästi etukäteen, mutta voisivat nyt jotenkin avata missä mennään ja ketkä aikovat olla seuran taustalla.

Tällä hetkellä totaalihiljaisuus näyttäytyy suurimmalle osalle siltä, että homma ei etene mihinkään tai käsissä on (harkimo)kakkaa ja sen vuoksi ei haluta tulla julki. Vaikka Jolle ei jatkossa osallistuisi pennilläkään rahoittamiseen, niin pahaltahan tuo näyttää ulos kun H.Harkimo soittelee Liigaan ja J.Harkimo ostaa isänsä rahoilla Kurrin liiketoiminnan.

Raskasta on. Kesästä saakka halliasian on pitänyt ratketa Kalen ja palstan "sisäpiirin" mukaan aivan pian, niin pidän ihmeenä jos tämä lokakuinen pian tällä kertaa oikeasti pitää kutinsa.

Hieman samat fiilikset myös itselläni. Suoraan sanottuna hermostuttaa se, ettei asiat tunnu etenevän mihinkään suuntaan. Ymmärrän toki hyvin, että jos esim. halliin liittyen asioita on prosessissa niin niistä ei voida tiedottaa, mutta tämä hiljaisuus kääntyy Jokereita vastaan ennemmin tai myöhemmin. Vielä kun otetaan huomioon se, että alkaa olemaan vuosia aikaa kun Jokerit on oikeasti pelannut keväällä tosissaan jostain. Viime kausi päättyi sotaan, sitä edellinen kausi pleijarit pelattiin kokonaan Venäjällä, kauden 2020-2019 keskeytti korona. Ensi keväänäkään ei pelata yhtään mistään ja siihen päälle tämä totaalinen hiljaisuus niin alkaa olemaan kärsivällisyys koetuksella.
 
AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Pelottavan hiljaista on ja viikon päästä se kuukausi on täynnä. Hallin kohtalo nyt tuskin ratkeaa lähiaikoina. Jos sitä tässä nyt odotellaan...

Joo. Samaa miettiny täällä myös. Toivottavasti Jokerit ry tietää missä he menevät. Ja tulevat asian tiimoilta ulos sit ku paketti on valmis. Ja että uutinen olisi jotain luokkaa " Jokerit Mestikseen kaudeksi 2023-24 alkaen"

Ollut todella hiljaista. Toivotaan parasta että siellä on tehty töitä asian eteen, että Jokerit saatais Suomi kiekon kartalle taas takas!! Pidetään paukkuja pystyssä!!!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Onkohan Jokerit jo muistanut olla yhteydessä Mestikseen ja kysellyt pääsisikö leikkiin mukaan?
Mestiksen aikaraja om vasta paljon myöhemmin ja luulen ettei siellä vedetä äkillisiä äkkijarrutuksia ja täyskäännöksiä, siitä ainakaan viestimättä etukäteen asianosaisille tahoille.

Areenakuviot on "kuulemma" enää paperien pyörittelyä vaille valmiit (ja tässä viranomaisilla menee kuinka kauan?)...

(Oman näkämykseni mukaan) Sitten pitäisi kyllä tulla isosti julki ja avata koko prosessi kaikille nähtäväksi. Ja JOS siellä on Liigakelpoinen paketti, niin käydä vielä kerran vakavat keskustelut Liigan kanssa, että eikö teille tämä (raha) kelpaa? Mestikseen sitten jos ei Liiga pyörrä päätöstään. Siellä tuskin sanotaan tällaiselle nosteelle ei.

Voidaan sitten jatkaa unelmointia sarjan avaamisesta ja urheilullisesta noususta Liigaan.
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
(Oman näkämykseni mukaan) Sitten pitäisi kyllä tulla isosti julki ja avata koko prosessi kaikille nähtäväksi. Ja JOS siellä on Liigakelpoinen paketti, niin käydä vielä kerran vakavat keskustelut Liigan kanssa, että eikö teille tämä (raha) kelpaa? Mestikseen sitten jos ei Liiga pyörrä päätöstään. Siellä tuskin sanotaan tällaiselle nosteelle ei.
Siis mille ihmeen nosteelle? Enemmän tässä on seura pikkuhiljaa unohtumassa Suomen kiekkokartalta, kun että olisi jotain nostetta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Siis mille ihmeen nosteelle? Enemmän tässä on seura pikkuhiljaa unohtumassa Suomen kiekkokartalta, kun että olisi jotain nostetta.
Unohtumassa?

Vasta oli satakunta fania Nordiksen alakerrassa katsomassa U20 peliä, samaan aikaan tuloillaan reissut Hämeenlinnaan ja Raumalle. Ei tässä nyt ihan heti ole seura unohtumassa. Fanipohja on laaja ja brändi edelleen merkittävä. Siitä kertoo sekin, että Jokerit-uutisointi hallitsi pitkään koko urheilumediakenttää, vaikkei ollut edes edustusjoukkuetta.

Sä voit keskittyä kerhon peleihin, mulle tässä maassa on vaan yksi seura. Jokerit tulee taas!
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Siis mille ihmeen nosteelle? Enemmän tässä on seura pikkuhiljaa unohtumassa Suomen kiekkokartalta, kun että olisi jotain nostetta.
Siitä on nyt joku kuukausi aikaa, kun Jokereista puhuttiin kaikissa valtakunnan medioissa niin paljon, että Liigaa huolestutti mediatilan vähyys sen omalle kauden aloitukselle. Ei tässä ihan vielä kokonaan olla unohduttu.

Se ei tietysti ole myöskään laskettavissa varsinaisesti nosteeksi, että omistajasekoiluja ruoditaan mediassa, mutta kertoo siitä että kiinnostusta on. Faneista ole olemassa ainakin kahta luokkaa. On ne, jotka eivät tunteneet KHL-aikakautta omakseen ja ovat odottaneet paluuta Suomeen ja ne, jotka seuraavat joukkuetta missä tahansa sarjassa ja haluavat vain päästä taas näkemään Jokerilätkää. Näistä porukoista molemmat on helppo houkutella seuran taakse jos taustat on kunnossa ja se luo jo itsessään nosteen kun uutta tulemista päästään porukalla spekuloimaan.

Se on myös ihan varma juttu että Jokerit kiinnostaa valtakunnallisestikin myös Mestiksessä. Joukkueen liigakelpoisuutta ja -polkua ruoditaan varmasti kyllästymiseen asti ja Jokereiden menestys/menestymättömyys on varmasti asia jota seurataan Liigankin puolella. Yksi mielenkiintoinen tekijä on myös yleisömäärät, joita takuulla vertaillaan liigaseuroihin. Kunhan toki ensiksi päästään sinne Mestikseen.

Divarista se edellinenkin Jokeri-ilmiö sai alkutahtinsa.
 
Viimeksi muokattu:

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se on myös ihan varma juttu että Jokerit kiinnostaa valtakunnallisestikin myös Mestiksessä. Joukkueen liigakelpoisuutta ja -polkua ruoditaan varmasti kyllästymiseen asti ja Jokereiden menestys/menestymättömyys on varmasti asia jota seurataan Liigankin puolella. Yksi mielenkiintoinen tekijä on myös yleisömäärät, joita takuulla vertaillaan liigaseuroihin. Kunhan toki ensiksi päästään sinne
Kiinnostaa kyllä. Kaikki haluavat nähdä ainakin kerran, mutta mihinkään pitkäkestoiseen hypeen Mestiksessä en usko. Ja kääntäen parikin vuotta Mestiksessä ilman menestystä niin se Jokerit alkaa unohtua myös äkkiä. Jos sitä ihan oikeaa nostetta ei synny.Tällaiset noste heitot jostain sadan fanin touhusta on 5.divarihommia. Tällä hetkellä ollaan valovuoden päässä minkäänlaisesta nosteesta. Uutisointi on lähes yksinomaan negaa.

Sen urheilullisen sekä tstolla tapahtuvan työn pitää olla Mestiksessä erittäin nälkäistä ja kunnianhimoista että sinne Liigaan päästään takaisin mahdollisimman nopeasti. Kaikin puolin tuo on aivan helvetin riskinen tilanne Jokereille ja uusi omistaja on asiasta aivan varmasti tietoinen. Erityisesti jos ja kun sama taho omistaa Jaffa tölkin. Jokerit on menossa sarjaan, jossa pelaajat tekevät päivätyökseen muuta kuin pelaavat jääkiekkoa. Menee aika kauan, ilman sitä rikasta omistajaa, että rahaa virtaa Jokereissa ylhäältä alas markkinatalouden ehdoilla.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse ainakin toivottaisin Jokerit tervetulleeksi mestikseen jo ensi kaudeksi, jos fasiliteetit vaan on kunnossa. Voisin kuvitella että esim. Espooseen ja Vantaalle saattaisi helposti tulla 200-300 jokerikannattajaa paikallispeliä seuraamaan. Varmasti näistä lisääntyvistä katsojamääristä saatavat lipputulot kelpaisivat seuroille, kun ei tämä Mestis mikään kultakaivos kuitenkaan ole. Joten lämpimästi vaan tervetuloa omasta puolestani.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Siis mille ihmeen nosteelle? Enemmän tässä on seura pikkuhiljaa unohtumassa Suomen kiekkokartalta, kun että olisi jotain nostetta.
Sille nosteelle, minkä Mestis kokisi jos Jokerit siellä pelaisi. Nostaisi sarja kiinnostavuuden ennätyslukemiin, ainakin suljetun Liigan aikakaudella.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Jos Jokereiden paketti on uskottava halleineen, niin uskon, että liigassa harkitaan vakavasti Jokereiden ottamista mukaan jo ensi kaudelle. Tällä hetkellä liigassa yleisökeskiarvo on yli puolissa joukkueita alle 3000 katsojaa/peli ja oikeasti kiinnostava Jokerit olisi valtava buusti koko liigalle. Kenen etu olisi jättää tällainen Jokerit ottamatta mukaan? Eri asia on sitten, jos paketti ei ole uskottava ja siellä on epämääräisiä kytköksiä esim. Harkimoon, tällöin on turha haaveilla liigasta. Mielenkiinnolla odotellaan tulevaa.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Päätös on tehty Liigan osalta ja ovi suljettiin. Hölmöltähän nuo näyttäisivät jos sitä taas muutettaisiin. Aivan turha haihatella Liigasta pariin vuoteen ja nostaa toiveita. Liiga oli täysin mahdollinen ensi kaudelle, mutta ihan itse perseiltiin ja suhmuroitiin kaikki päin vittua. Tässä on lopputulos.

Se olisi jo paljon jos Mestistä pelataan ensi kaudella. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
 
Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK

Se on juuri näin. En ymmärrä mikä tarve tässä on repiä pelihousuja jos välitön paluu huipulle ei toteudu. Pikemminkin nyt tarvittaisiin tietoa siitä, että joku vakavasti otettava ryhmä ylipäätänsä tekee työtä Jokereiden hyväksi ja että siinä työssä on lähdetty liikkeelle oikeasta päästä - ei siis niin että jonkun sekopäämiljonäärin tai hämärävaltion bulvaani puuhastelee jotain puliveivauksia. Ei rahan omistamisessa ole mitään vikaa, mutta jos nyt tällä kertaa olisi tasapainoinen, jokseenkin ennustettava omistajataho.

Itselle tuo Mestis kuulostaisi todella hyvältä, kunhan meillä olisi taas joukkue jota voisi seurata ja jonka johtohenkilöiden toilailut eivät olisi pääroolissa. Siellä on tosi hienoja seuroja ja katu-uskottavia halleja joissa on hauska vierailla. Siitä sitten ylöspäin jos rahkeet riittävät ja henki on oikea.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Päätös on tehty Liigan osalta ja ovi suljettiin. Hölmöltähän nuo näyttäisivät jos sitä taas muutettaisiin. Aivan turha haihatella Liigasta pariin vuoteen ja nostaa toiveita. Liiga oli täysin mahdollinen ensi kaudelle, mutta ihan itse perseiltiin ja suhmuroitiin kaikki päin vittua. Tässä on lopputulos.

Se olisi jo paljon jos Mestistä pelataan ensi kaudella. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Jos nyt edes joskus pelattaisiin vielä jossain sarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös