Mainos

Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 382 366
  • 8 799

Vexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos tätä vähän miettii järjellä, niin tämän toisen tahon osalta pitäisi olla taustalla jotain konkreettista hallin omistuksen osalta. En jotenkin jaksa uskoa, että ilman hallia Jokerit tulisi liigaan. Ei vain tunnu omasta mielestä järkevälle lähteä kiertolaiseksi edes yhdeksi kaudeksi.

Teukan huutelut julkisuudessa oli epätoivoinen yritys pitää muut poissa kuvioista. Liiga ehdot on sellaiset ettei Kurri voi olla taustalla.

– Osakkaiden kanta on selvä. Kaikki taloudelliset ja omistajuuteen liittyvät kytkökset Jokerien aiempaan KHL-projektiin on katkaistava. Me emme aio hyväksyä mitään tuon kaltaista linkkiä Venäjään, Hiltunen linjasi heinäkuun tiedotteessa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kai se Kurri voi olla niin vitun tyhmä pelle, että kuvittelee oikeasti marssivansa Liigaan Jokereiden johtajana, kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Tai varmaan voi, sillä pidän ko. ihmistä aivan helvetin yksinkertaisena.
 
Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei suoranaisesti, mutta aika kartalla näytti olevan niiden asioista kuitenkin, eli j o k u vuotanut hänelle asioita.
Niin, tämä joku on Selänne, ja sama mies myös kertoi julkisuuteen näitä asioita, jotka eivät sitten olleetkaan tarpeeksi valmiita. Hän siis vaan latasi meille tyhjää toivoa.

Nimi Vanessa Kurri kummittelee nyt takaraivossani tämän toisen porukan osalta. Olisi kyllä juurikin tätä kuuluisaa suhmurointia. Saapa nähdä.

Valavuori Live alkaa juuri, ja taitaa saada katsojaennätyksensä?
 
Satanelonen

Mistä näkyy/mikä alusta?
 
NN olisi ollut Säilynojan johdolla Jokerien tulevaisuudelle erinomainen valinta. Katsotaan, mitä seuraavaksi tapahtuu ja millaisia arvoja Jokerit jatkossa edustaa.
Paremmalla aikaa tähän enemmän, mutta lomalta lyhyesti sen verran, että Säilynoja olisi ry:lle kelvannutkin.. Hän oli myös tietääkseni henkilö, joka sai Liigan suuntaan avattua kunnollisen keskusteluyhteyden ja asioita eteenpäin.

Nyt on mielenkiintoiset ajat, todellakin. Ry:llä on ollut syynsä pitää toista ryhmittymää pidemmällä tähtäimellä sopivampana, ja saattaa myös olla että tuttuja nimiä paljastuu vielä sieltäkin.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Harkimot vois olla mukana. Omaa rahaa tosin eivät kamalasti varmasti kiinni laittaisi. Harkimon ja Kummolan kasaama iso ryhmittymä. Olihan noiden ryhmittymä Tampereenkin areenasta kiinnostunut, mutta hävisivät sen taistelun. Harkimo ja Kale hyvittää sen hallan, mitä suomikiekolle tekivät. Olishan se tavallaan hienoa, jos ne jotka Jokerit muualle junaili paluun Liigaan hoitaisivat.

Ei helvetissä olisi hienoa. Se olisi aivan täyttä kuraa! Niillä maanpettureilla jotka hoitivat narrit Putinin naruun roikkumaan ei pitäisi olla enää ikinä mitään tekemistä suomalaisen jääkiekon kanssa.

Tai minkään muunkaan.
 
Maanantai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueellisesti sitoutumaton
Valavuoren chatissa mainittu kurri & harkimo johon Valavuori: "olen aina pitänyt teitä tilaajia hyvin älykkäinä ja näköjään siellä tsätissä olette saaneet jo hommasta kiinni" tjsp.

Eli Kurri tai Harkimo mukana, ehkä molemmat. Vaihtoehdot eivät kumpikaan kai mitään mahtavia.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Onko tässä käynyt niin, että Kurri on pyrkinyt myymään yhtiönsä Selänteelle ja kumppaneille ja nämä ovat kieltäytyneet? Ja nyt sitten Kurri ja selänpesijänsä ovat suhmuroineet Naurava Narri Oy:n pois. Jos näin on ollut, voidaan kyseenalaistaa ry:n toiminta perusteellisesti.
 
Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Vesa Rantanen sanoo twitterissä, että huhujen perusteella Harry Harkimo olisi avainhahmona mukana tässä toisessa ryhmittymässä. Sympatiat teille faneille, varmaan hirvittävää odotella uutisia...
 
Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valavuoren chatissa mainittu kurri & harkimo johon Valavuori: "olen aina pitänyt teitä tilaajia hyvin älykkäinä ja näköjään siellä tsätissä olette saaneet jo hommasta kiinni" tjsp.

Eli Kurri tai Harkimo mukana, ehkä molemmat. Vaihtoehdot eivät kumpikaan kai mitään mahtavia.
Jep, en tiedä oliko Harkimo-kommentti jo tullut tuon Valavuoren kommentin hetkellä, vai tarkoittiko Kurria. Mutta jompi kumpi tai molemmat on kyseessä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko tässä käynyt niin, että Kurri on pyrkinyt myymään yhtiönsä Selänteelle ja kumppaneille ja nämä ovat kieltäytyneet? Ja nyt sitten Kurri ja selänpesijänsä ovat suhmuroineet Naurava Narri Oy:n pois. Jos näin on ollut, voidaan kyseenalaistaa ry:n toiminta perusteellisesti.
Niin. Edelleen mistään mitään tietämättä. Siellä on voinut olla esim.x sopimussanktiot Ry:lle nykyisen Kurrin kanssa olevan sopimuksen rikkomisesta. En siis heittäisi tässä Ry:tä bussin alle suoraan. Tähän suuntaan vihjasi myös Valavuori kun otti kiinni lauseeseen "Selänteen ryhmittymä ei kelvannut Ry:lle".

Kurri-Harkimo olisi kyllä tasoa - vain Jokereissa voi tapahtua tällaista.
 
vensteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tän langan viimiset 10 sivua ja viimeiset pari päivää on kyllä osoittanut hyvin että aina pitää suhtautua varauksella näihin ”sisäpiiri tietoihin”. Täälläkin monet huudelleet kuinka on kuultu sitä ja tätä ja kohta tulee jytky luokan uutisia ulos. No eipä tullut. Tai oikeastaan tuli mutta ei lähellekään sitä mitä odotettiin.

Mutta joo asiaan. Pistää kyllä mielen matalaksi jos tosissaan tuo Teemun projekti hyllytettiin ja tulevaisuuden Jokereita luotsaa Kurri ja Hjallis. Venäjän marionetit.
 
Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin. Edelleen mistään mitään tietämättä. Siellä on voinut olla esim.x sopimussanktiot Ry:lle nykyisen Kurrin kanssa olevan sopimuksen rikkomisesta. En siis heittäisi tässä Ry:tä bussin alle suoraan. Tähän suuntaan vihjasi myös Valavuori kun otti kiinni lauseeseen "Selänteen ryhmittymä ei kelvannut Ry:lle".

Kurri-Harkimo olisi kyllä tasoa - vain Jokereissa voi tapahtua tällaista.
Noita nimiä lukiessa jopa Manngard kuulostais paremmalta
 
One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Hjallis tulee kalen kanssa huutelee, kuinka jokerit on niiiiin rakas joukkue hänelle ja tässä tilanteessa ainut ja oikea ratkaisu on tuoda jokerit takas liigaan...
 
AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Jos se olisi jompi kumpi akselilla Kurri - H. Harkimo, niin liiga ei tule sitä hyväksymään. Ainakin jos sitä heinäkuun liigan tiedotetta on uskominen
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Harkimot vois olla mukana. Omaa rahaa tosin eivät kamalasti varmasti kiinni laittaisi. Harkimon ja Kummolan kasaama iso ryhmittymä. Olihan noiden ryhmittymä Tampereenkin areenasta kiinnostunut, mutta hävisivät sen taistelun. Harkimo ja Kale hyvittää sen hallan, mitä suomikiekolle tekivät. Olishan se tavallaan hienoa, jos ne jotka Jokerit muualle junaili paluun Liigaan hoitaisivat.
Tavallaan olisi hienoa, jos Hjallis pitäisi näppinsä noin Habarovskin lennon pituisen matkan päässä Jokereista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös