Jokerikonsernin tappio 3,997 miljoonaa euroa

  • 5 794
  • 42

juudas

Jäsen
Yllätys. Etualalle ovat nousemassa suomalaista sarjajalkapalloilua inhoavien tunteenpurkaukset. Tietoa ei kuitenkaan edellisessä kirjoituksessa mainitsemistani asioista tainnut olla?

Joku tuolla em. linjalla kälättää kuinka seurapotkupalloa ei viitsi katsoa edes ilmaiseksi. Viime kauden sm-liigan runkosarjassa kuuden joukkueen katsojakeskiarvo alkoi luvulla 3. Kahdella lisäksi luvulla 4. Veikkausliigassa kolme joukkuetta on kerännyt kaudella luvulla 3 alkavan yleisökeskiarvon. Kakkosella alkavia on kuusi. Ero ei ole mahdottoman suuri (varsinkaan näillä yleisömäärän kasvuilla). Muistaakseni vain 2/14 veikkausliigajoukkueella yleisökeskiarvo on laskenut. Monilla on rajua nousua. Koko sarjan osalta kasvu viime vuoteen verrattuna asettuu jonnekin 20-30% paikkeille.

Tähän voisi vaikka todeta yhtä fiksusti "potkupallo-osaston" kanssa, että koska suomalainen "jääkendojoukkue" on vetänyt ulkomaista joukkuetta vastaan yli 20000 tai 30000 katsomoita. En muista.

Itse olen onneksi kykenevä nauttimaan molemmista lajeista / sarjoista. Uskon että pitkällä aikavälillä (eikä välttämättä mahdottoman pitkällä) jalkapallo nousee suosiossa vähintään jääkiekon tasolle sarjapeleissäkin. Suomi seuraa muuta maailmaa, vaikka tosin sarjakiekkoilua kohtaan tunnettua mielenkiintoa on kokonaisuuden kannalta onnistuttu laskemaan jo ihan kiitettävästi mestis-kuviolla.
 

Duvel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Puuhasteluseura
Miten tästä samasta asiasta aina tällaisen inttämisen aikaiseksi? Mikä siinä on niin kauheaa myöntää, että suomalaisella potkupallolla ei ole mitään tekemistä sen jalkapallon kanssa, mitä harjoitetaan esim. MM-kisoissa, keski-euroopan ja etelä-amerikan liigoissa. Todettakoon nyt vielä, että olen suuri jalkapallon ystävä ja myös F1:set ovat lähellä sydäntäni, mutten kuitenkaan mene, edes ilmaiseksi, katsomaan sen paremmin suomalaista seurapotkupalloa kuin mikroautojakaan.
 

msg

Jäsen
Viestin lähetti Oloneuvos

Me täällä Turussa emme edes yritä vastata Helsingin seurojen kilpalaulantaan.

Niin Turussa toivutaan vielä Juhani Lepän ajoista?
Ja kaupunkihan sponssaa seuraanne halpojen hallivuokrien muodossa? Eikös joku tv-ohjelma sitä kaivellut aikoinaan, vai olenko turkuvastaisen propagandan uhri?

Niin ja tuohon potkupallojokruihin vielä, että kai se ajatus olisi ollut saada tuloja kasvattamalla pelaajia eurokentille? Kuten tuolla ylhäällä todettiin on klubilla haluttua kauppatavaraa, mutta siitä tuskin on jokereiden tulokseen vaikutusta?
 

juudas

Jäsen
Itse en puolestani lähtisi kuuna päivänä vertaamaan SM-liigan pelejä NHL-joukkueiden peleihin. "Suomalaisella jääkendolla ei ole mitään tekemistä sen jääkiekon kanssa, jota harjoitetaan esim. NHL:ssa tai olympialaisissa." Huoh ja hoho. "Mikä siinä on niin kauhea myöntää?" Tuttua Ohmi? Tähän juuri viittasin.

Ero on vähintään yhtä suuri kuin vaikkapa Klubilla tai TreU:lla englantilaiseen tai belgialaiseen joukkueeseen. Itse asiassa voipi hyvinkin olla niin että suurempikin...

Jokainen seuratkoon mitä tykkää, mutta tuo "suomalainen potkupallo" on tasan yhtä kaukana todellisuudesta kuin vaikkapa "jäänäpertely" kun vertailukohtina ovat vaikka NHL ja Valioliiga.

Jos tavallinen tahvo ei osaa nimetä yhtäkään FC Lahden pelaajaa niin tasan yhtä epätodennäköisesti jonkun vaikkapa SaiPasta. Eivät ole tähtisarjoja kummatkaan.

Minulla ei ole asiassa ongelmaa, kuten sanoin. Arvostan ja voin seurata molempia sarjoja. Naurattaa vain tämä Jatkoajan ajoittain purskahteleva suomalaista sarjafutista kohtaan tunnettu inho. Samanlaiseen vastapuolelta voi käydä tutustumassa FutisForumilla.
 

Duvel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Puuhasteluseura
Viestin lähetti juudas
Itse en puolestani lähtisi kuuna päivänä vertaamaan SM-liigan pelejä NHL-joukkueiden peleihin. "Suomalaisella jääkendolla ei ole mitään tekemistä sen jääkiekon kanssa, jota harjoitetaan esim. NHL:ssa tai olympialaisissa." Huoh ja hoho. "Mikä siinä on niin kauhea myöntää?" Tuttua Ohmi? Tähän juuri viittasin.

Niin, tässähän ei ole mitään myönnettävää koska tämähän on paskapuhetta. Suomella on tuolta jääkiekon olympialaisista sellaisia saavutuksia ja konkreettisia tuomisia mitalien muodossa, että Suomen harjoittamalla jääkiekolla on oltava jotain tekemistä jääkiekon kanssa. Sen sijaan suomalaisella potkupallolla on vielä edessään pitkä ja hikinen taival hinatakseen itsensä edes sellaisiin kisoihin missä mitaleja jaetaan. Tunnettu ja kiistämätön fakta on myös se, että suomalainen jääkiekko, maajoukkueineen ja kansallisine sarjoineen, on kansainvälisesti arvostetumpi kuin suomalainen jalkapallo.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti Ohmi
Tunnettu ja kiistämätön fakta on myös se, että suomalainen jääkiekko, maajoukkueineen ja kansallisine sarjoineen, on kansainvälisesti arvostetumpi kuin suomalainen jalkapallo.

Heh, helvetin hyvä pointti!

Tunnettu ja kiistämätön tosiasia, eli fakta, on myös se, että kahdeksan lajia tosissaan harrastavan jääkiekkomaan joukossa on hippasen helpompi tehdä itseään tykö, kuin parinsadan jalkapallomaan. Suomalaista jääkiekkoa arvostetaan niissä 8:ssa - 15:ssa maassa, totta.

Tunnettu ja kiistämätön fakta on myös se, että n. puolissa euroopankaan maista kukaan ei tiedä juuri hölkäsen pöläystä jääkiekosta, saatika suomalaisesta jääkiekosta.

Tunnettu ja kiistämätön fakta on myös se, että Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen ovat kansainvälisesti arvostetumpia, kun kukaan tai mikään jääkiekkoon liittyvä voi koskaan olla missään.

Jne.jne.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: Jokerikonsernin tappio 3,997 miljoonaa euroa

Viestin lähetti Senior
Lukematta enempää kuin Kauppalehden uutisen, olisin taipuvainen uskomaan, että kyseessä on ns tietoinen tappio.

Tämä on totta ja tähän ei voi olla tarttumatta. Itse tarjosin samaa vaihtoehtoa / faktaa, kun oli puhe HIFK Hockeyn kärpäsenpaskan kokoisesta tappiosta. Enpä jaksa copypeistata, mutta HIFK-tappiota käsittelevässä ketjussa sanoin suunnilleen näin: "yritykset vaikuttavat tosielämässä itse haluamallaan tavalla tilinpäätöksiin ja sitä kautta luettaviin tuloksiin". Ts. kova tappio / kova voitto saattaa olla vain paperinpyörittelyn tulosta. Tätä kutsutaan -heh- verosuunnitteluksi.

Hauskaa tässä asiassa on se, että HIFK Hockeyn tappiota ei juuri kukaan muu -ainakaan vierailevan joukkueen fani- halunnut uskoa miksikään muuksi kuin The Pentin tunaroinniksi ja varmaksi merkiksi siitä, että kirstunpohja paistaa :)

Jokerien (konsernin) tappio kiinnostaa jälleen kerran paljon vähemmän kuin HIFKin vastaava. Voiko tästä päätellä, että maassamme on edelleen vain yksi jääkiekkoseura, joka on aina kaikkien sydämissä, jaloissa tai hampaissa?

Ja tottahan se muuten on, mitä naapurin Mike kertoo. Jalkapallossa on hippasen vaikeampi nousta huipulle kuin jääkiekossa. Entäpä naisten murtomaahiihdossa? Asia kiinnostaa ja naurattaa edelleen siksi, että Hesarin urheilutoimitus rykäisi 31.12.1999 vuosisadan sadan parhaimman urheilijan listan. Ja tuolla listalla Hesarin asiantuntemuksen mukaan -kohta sattuu mahaan, varoitus- ryss..siis neuvostohiihtäjä(tär) Raisa Smetanina oli parempi urheilija kuin jalkapalloilija Diego "mikälie" Maradona. Että semmosta tämmöstä.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Aika hankala varmaan tuohon Jokereiden tappioon ottakaan mitään kantaa, kun suurimmalla osalla - vaikkapa minä mukaanlukien - ei ole pienintäkään käsitystä mitä kaikkea tuohon nykypäivänä kuuluu (halleja siellä?, halleja täällä, lippulafkoja?, konsultointia? whatever) ja ei sen puoleen.. ei ole pienintäkään kiinnostusta tietääkään, kunhan fudista ei ajeta tappioiden takia alas. Ennemmin sitten vaikka ihan pihtaribudjetilla tuota kiekkoa, jos niikseen tulee.
 

conti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Re: Jokerikonsernin tappio 3,997 miljoonaa euroa

Viestin lähetti JHag

Jokerien (konsernin) tappio kiinnostaa jälleen kerran paljon vähemmän kuin HIFKin vastaava. Voiko tästä päätellä, että maassamme on edelleen vain yksi jääkiekkoseura, joka on aina kaikkien sydämissä, jaloissa tai hampaissa?

Näinhän se on. Ei voi mitään. Voi hemmetti. Kyllä taas harmittaa. Ehkä sitten ensi kaudella.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: Re: Re: Jokerikonsernin tappio 3,997 miljoonaa euroa

Viestin lähetti conti
Näinhän se on. Ei voi mitään. Voi hemmetti. Kyllä taas harmittaa. Ehkä sitten ensi kaudella.

Tarkoitatko ensi peli- vai tilikautta?

Olisit iloinen, että shakaalit eivät riehu oman seurasi tappioiden kimpussa samassa määrin kuin ne meidän haaskalla asuvat.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Konsernin omistussuhteet huomioiden voi sanoa, että konsernin talous on vakaalla pohjalla myös näiden investointikustannusten ja poistojen jälkeenkin. Vaikka asialla ei konsernitasolla ole taloudellisesti katsoen mitään merkitystä, Jokereiden jääkiekkopuoli on hoitanut ruutunsa hyvin. Kuluvankin tilikauden pitäisi olla voitollinen mm. Jokereiden kannalta erinomaisesti sujuneiden NHL-sopimusten ansiosta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Czescku: Juuri tuota tarkoitin oikeastaan jo silloin, kun puhuttiin HIFK Hockeyn (n. 5 miljoonan euron vuosiliikevaihto) muutaman sadantuhannen euron tappiosta. HIFK Hockeyn kokoisissa yrityksissä yksittäinen tilinpäätös ei kerro juurikaan mitään yhtiön taloudellisesta tilasta pitkällä aikavälillä. Tai kertoo kyllä jotain, mutta se kannattaa katsoa ennemmin taseesta; paljonko on omaa pääomaa. Laskentatoimen opinnot olivat ikävää, mutta myöhemmin hyödylliseksi paljastunutta matskua ainakin meikäläiselle.

Uskon, kuten cobol, että tilanne on vakaa Nordiksella, kuin myös Ilmalankin puolen kiekkobisneksessä so far. Mutta kun isoihin (tappio)lukuihin on niin kiva ottaa tunnepuolen kantaa! Ketään ei juurikaan kiinnostanut vuotta aikaisemmin ilmoitettu HIFK Hockeyn suurehko voitto, joka päinvastoin saatiin selitettyä jotenkin Matikaisen suhmuroinniksi, kuten tappiokin :)
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kannattava firma on siis hölmö. Esim. Nokia vs Ericsson. Nokia on tyhmä firma, tekee joka vuosi voittoa about 4-6 mrd€. Ericsson sen sijaan fiksuna verosuunnittelun taitavana yhtiönä on ollut tappiolla jo vuosia (nyt alkaa tosin päästä plussalle sekin).

Viimeisen viiden vuoden aikana Nokian tulos ennen veroja on ollut yhteensä 20-25 miljardia € plussalla. Tästä hölmö Nokia on maksanut yhteiskunnalle veroja ja omistajilleen osinkoja. Fiksu Ericsson on kai sitten tehnyt tätä nerokasta verosuunnittelua ja jättänyt kaikki nuolemaan näppejään.

Minusta jokerikonsernin seuraava tulos on hyvin mielenkiintoinen. Jatkuuko tappioiden kasvu liikevaihtoa nopeammin vai saadaanko suunta käännettyä. Liikevaihto kasvoi lehtitietojen mukaan 33%, mutta näytetty tulos heikkeni yli 100%.

Nokia muuttui rahaa tekeväksi menestystarinaksi yhtiönä, kun löysi pari kannattavaa toimialaa ja keskittyi niihin. Kannattaisiko jokerikonsernin ottaa tästä opikseen.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuka meistä tietää?

Jokerien konsernin liikevaihdosta suurin osa tulee muualta, kuin kiekkoon liittyvästä busineksesta. Konsernia 'rasittaa' parhaillaan mm Hampurissa meneillään oleva jätti-investointi. Otetaan esimerkki, mitä se voi tarkoittaa:

Tuollainen pytinki maksanee kokoluokkaa 20 M€. Investointimenossa on lähes kaikki sellaisia, jotka normaalisti jaksotetaan hyvin pitkälle ajalle. Nyt julkistetuissa numeroissa voi hyvin olla mukana myös kuluksi luokiteltavia, investointiin liittyviä menoeriä, joista meistä kovin moni ei tiedä mitään.

Mikä tuollaisen hallin arvo sitten on? Miten se lasketaan? Miten se kirjataan taseeseen?

Perinteisesti kiinteistöbusineksessä on (ainakin) kaksi tapaa laskea kiinteistöjen arvoja. Arvo voi perustua joko kiinteistön kokoon aka neliömäärään tai kiinteistöstä saatavaan tuottoon. Uskon jälkimmäiseen tässä tapauksessa, sillä kiinteistösijoittajia tuskin kiinnostaa monitoimihallissa neliöden määrä, vaan nimenomaan tuotto sijoitetulle pääomalle. Se (karkeasti ottaen) lasketaan siten, että pääomasijoittajat haluavat X %:n tuoton rahoilleen, jolloin vuokratuloista vähennetään toimintaan ja kiinteistön hoitoon liittyvät kulut ja loppu on tuottoa sijoitetulle pääomalle (yksinkerteistettuna). Näin laskien kiinteistön arvo riippuu paljolti siitä, miten hyvä käyttöaste hallille saadaan ja kuinka hyviä, pitkiä ja millaisilta käyttäjiltä sopimuksia hallille saadaan. Ne ovat omiaan vaikuttamaan kiinteistön arvoon.

Luultavasti halliihankkeen osalta taseeseen on kirjattu omaisuudeksi halli rakennuskuluineen vähennettynä se ulkopuolisella velkarahoituksella, mikä lopputulos case Hampurissa lienee vielä lähellä nollaa. Kun hallin käyttö on alkanut, vuokrasopimukset toiminnassa ja hallin käyttökuluista on saatu kokemusta, saattaa olla perusteltua korottaa kirjanpidossa kiinteistön arvoa vedoten perustellusti niihin sopimuksiin, joita hallin käytöstä on. Kuulostaa kirjoitettuna ehkä hankalalta, mutta itse asia on rahallisesti ja arvollisesti hyvinkin merkityksellinen. Esim 10 % oletetusta arvosta on kuitenkin vähintään 2 M€.

Miksi sitten pitkä sepustus? Siksi, että se edes ihan vähän kertoo siitä vaikeudesta, mikä on ymmärtää Jokerikonsertin taloutta ja niiden arvoja.

4 M€uron tappio on jokatapuksessa iso luku kuvitellut arvonnousutkin huomioiden. Ei sellaisia vuodesta toiseen kestä vakavaiseksikaan kehuttu Jokerit. Ei se sellaisesta yksittäisestä tuloksesta myöskään edes horju merkittävästi.

Eiköhän kuitenkin kaikki ole konsertitasolla edennyt suunnitelmien mukaisesti. Tässä vaiheessa uutta hallihanketta, joillaisista Hjalliksella on kuitenkin kokemusta ja näyttöä, on vaikea kuvitella, että mopo olisi karannut käsistä. Päinvastoin uskon, että hommat ovat edenneet suunnitelmien mukaan.

Hjalliksen kokonaisbusineksiin suhteutettuna jääkiekon tai jalkapallon mahdollisesti tekemillä voitoilla tai tappiolla ei ole kovin suurta merkitystä. Konserni kukoistaa tai horjuu kiinteistöbusineksen mukana riippumatta lätkän tai futiksen menestyksestä. Jääkiekko-Jokerit on Hjallikselle ennenkaikkie yksi kelpo tilankäyttäjä ja vuokranmaksaja yhteen kohteeseen. Seura toiminnallaan maksaa vuokraa ja hankkii toiminnanllaa joka vuosi Jaffalaa velattomammaksi. Kun halli on velaton (joskus sitten), sen arvo luetaan toimivalla vuokranmaksajalla, konseptilla ja muulla käytöllä kahdeksannumeroisena euromääränä. Kuviteltu kiinteistön arvo huomioiden Hjalliksen businessvaisto: kumpi häntä mahdollisesti kiinnostaa: jääkiekko (puhumattakaan futiksesta) vai kiinteistöbusiness? Viisi vastaavaa hallihanketta velattomaksi käytettynä tekee nettovarallisuudeksi 100.000.000 €uroa sen kummemmin tuotto-arvoja / arvonnousuja huomioimatta. Toki tiedän, ettei Hjallis ainoa omistaja konsernissa ole, mutta merkittävä kuitenkin. Kohtuullinen eläketurva henkilökohtaisella tasolla noin niinkuin itse rakennettuna. Oli ukosta sitten muutoin mitä mieltä hyvänsä.

Loppuun anut: miettikääpä sitä.

editoitu stilisointia yhteyskatkojen aikana
 
Viimeksi muokattu:

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kannattaa muistaa se, että vaikka yritys tekee tappiota niin se ei välttämättä tarkoita sitä, että rahaa häviäisi jonnekin.

Poistot ja arvonalentumiset saattavat painaa tuloksen tappiolle vaikka kassavirta olisi positiivinen.

Poistoja ja arvonalentumisia käytetään todellakin jos halutaan vähentää veroja. Ne on siiis tarkoitettu siihen että yritys voi uusia ja investoida verottomasti.

Sitten jos omistajat haluavat rahaa pois yrityksestä niin pitää olla jakokelposia varoja eli pitää olla voittoa edellisiltä tilikausilta.

Monimutkaistahan tämä on. Lisäksi kun puhutaan konsernista niin asia vaikeutuu entisestään. Pitää muistaa että konserni ei ole verotettava yhteisö. Vaan jokaista konsernin yritystä verotetaan erikseen. Konserni on vaan rypäs josta voidaan laskea kokonaisuus. Toki konsernin yritykset voivat antaa toisilleen konserniavustusta joka on taas verovähennyskelpoista.

Kyllä kai se Hjallis & SanomaWSOY tietävät mitä tekevät.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Takaisin RY-muotoon?

Niin, lueskeltuani läpi tämänkin ketjun, en malta olla ottamatta kantaa tähän Narrien syösykierteen syvenemiseen.

Olen nimittäin vahvasti sitä mieltä, että Jokereiden kannattaisi viipymättä palata RY-muotoiseksi "viritelmäksi" ja jättää tuo OY-pasastelu muiden hommiksi.

Tämä siis siitä syystä, että RY-muodossa saa paitsi elää kuin pellossa, myös jättää kaikki tälläiset ilkeät taloussotkut kertomatta.
Näin toimien brändi pysyy vahvasti positiivisena ja muut ihmiset saavat aiheita kehitellä mehukkaita salaliittoteorioita.

Mikäli liiketoiminta perustuu tämäntyyppiseen salailuun, kaikenlainen hämärähommailu, kuten vaikka pimeä perunanviljely ja lapsityövoimalla myytävät hotsit jäähallin kiposkilla tuottaa hengästyttäviä voittoja.

Liittykää siis tekin ns. "hämärimiehiin!"
 

msg

Jäsen
Salaliittojahan on kiekkoskenessä kaksi:
Toisen teorian kannattajat uskovat, että ry kaivaa verovapaasta perunalaarista puikuloita ja toisen teoria kannattajat uskovat suureen Jokerit tuomaripelilllä mestaruuteen vievään salaliittoon.

Salaliittosyytöksistä on helppo vapautua sikarikkaalla omistajalla ja menestymättömyydellä. Suosittelen siis salaliittoihin kyllästyneille siirtymistä Bluesin kannattajaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös