Joka ikinen karva nousi pystyyn. Tätä on odotettu.Jumankauta, että lähti kylmät väreet tähän sunnuntai iltapäivään. Huomenna lähtee!
Joka ikinen karva nousi pystyyn. Tätä on odotettu.Jumankauta, että lähti kylmät väreet tähän sunnuntai iltapäivään. Huomenna lähtee!
Ja ihan samasta syystä yksikään Liigaseura ei tule jäämään ilman lisenssiä. Osakkuus tuo paradoksaalisesti vahvemman mandaatin pelata Liigaa, kuin lisenssi, eikä Liigassa tiedetä mitä tapahtuisi osakasseuralle ja sen osakkeelle, jos se ei täyttäisi lisenssiehtoja. Tästä syystä väitänkin että jokainen osakasseura tulee jatkossakin saamaan lisenssin sen epämääräisen "kokonaisharkintaan" perustuvan ehdon varjolla.
No jaa, onhan tässä jo muutama viikko rummutettu poffeja eri muodoin. Toki hankala tilanne kun runkkari loppui eilen ja poffit alkaa huomenna. Lyhyt on tauko.Siisti video, mutta pakko sanoa, että Jokereiden Facebookiin liittymisestä laskettuna varmaan kaikkien aikojen ohuimmaksi jäänyt playoff-ennakointi ja hypetys.
Noniin, tätähän nimenomaan tarkoitin. Fakta faktana, ja sieltä sitä kaivattua sisältöä tulikin, hyvä!Rummutusta ja rummutusta.
Onhan sitä infoa tullut joka tuutista jo parin viikon ajan.
Omien somekanavien ja ottelutapahtumien lisäksi julkisuutta on tullut eri medioissa, lehdissä, kolumneissa, teeveessä ja Mestiksen sivuilla.
Aika kiven kolossa on täytynyt elää, jos ei tiedä Jokerien tavoitteista ja playoffien alkamisesta.
Liika tuputus saattaa joskus kääntyä itseään vastaan.
Ja toi video on upea, tunteisiin menevä.
Luulis herättävän kyynisemmänkin tyypin.
Tulee vaan verrattua jatkuvasti vanhaan, kun viime kaudella oli mm. Galista ja Hätistä, taisi olla Rane Raitsikkaakin fiilistelemässä alkavaa playoff-runia.Toki hankala tilanne kun runkkari loppui eilen ja poffit alkaa huomenna. Lyhyt on tauko.
RD faneille: "Lisääntykää ja täyttäkää maa."
Mites pääty vastaa valmentajan haasteeseen?
Tein saman. Legendaarista.Ristolta tuli niin painava mahtikäsky, että pakkohan se oli laittaa allekirjoitukseenkin saamaan ansaitsemaansa näkyvyyttä. Muutenkin todella kova haastattelu, joukkueen valmistaminen tulevaan ei voisi olla paremmissa käsissä. Oi Jokerit, huomenna se sitten alkaa.
Mahdollisimman monta pikku-Jokeria matkalle huomenna. <3Mitä tapahtuu tifon alla jää tifon alle.