Jokerien loukkaantuneet pelaajat ja muut poissaolot 2019–2020

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Sunnuntain ja maanantain välinen yö, eikös niillä viime ma joukkuetreenit alkaneet?
Kaksi viikkoa sitten ovat jo jotain aloittaneet tekemään.

Hankala uskoa, että kyseinen heitto on tuhannen päissään ja tositarkoituksella heitetty. Jos jotain pitäisi arvata, veikkaisin Savinaisen olleen viettämässä ihan järkevissä promilleissa kesäiltaa ystäviensä kanssa ja joku viereisessä pöydässä ollut on saattanut kuulla jonkun kieli poskella heitetyn läpän.
 

rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Toisen epäonni on toisen onni. Nyt saa varmaankin Oksanen kunnon näytönpaikan, mikä olisi voinut jäädä saamatta, mikäli Savinainen olisi ollut ehjänä kauden alussa.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, República Argentina, CAR
Toisen epäonni on toisen onni. Nyt saa varmaankin Oksanen kunnon näytönpaikan, mikä olisi voinut jäädä saamatta, mikäli Savinainen olisi ollut ehjänä kauden alussa.
Oksanen ansaitsee paikan, ehdottomasti. Nyt kun Jensen ja Savi-Matti on pois, niin junnuja tilalle. Ei tämä tässä vaiheessa kahteen pelaajaan kaadu, kenties päinvastoin.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Norman ja Oksanen Jensenin seuraksi vemppaosastolle. Onneksi kaikkien kohdalla puhutaan kuitenkin vain pikkuvaivoista (koputtaa puuta raivoisasti).
 

Frankster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit.comin mukaan Savinainen on sivussa syys-lokakuun vaihteeseen, Niemi neljä viikkoa. Lisäksi Ahti Oksasen tilaa seurataan päivä kerrallaan.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit ,Ottawa, SJK
Nellin tilanne näytti pahalta. Odotettavissa voi olla pidempikin saikku, toivottavasti ei .
Meidän tuurilla se on juuri yleensä se pahin mahdollinen. Nyt ei olisi enää varaa yhtenkään loukkaantumiseen. Toivotaan parasta.
 

Eram

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EVU
Laskenko oikein: kuusi harjoitusottelua, neljä loukkaantumista? Tätä menoa kokoonpanossa stunttaa puoli Vantaan joukkuetta ennenkun ensimmäinen kuukausi on pelattu.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tuliko pää vai olkapää edellä? Samapa tuo sinänsä, kun molemmista voi iso huili napsahtaa. Joku lievä aivotärsky nyt voisi olla lyhyempi huili tietty.

Kerpele kun kyrsii, että loukkaantuneen täytyi olla meidän tärkein kenttäpelaaja ja näin turhassa pelissä.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Carter Hart + muu Flyers
SKA - Jokerit 25.8.2019 - YouTube <-- ajasta 1.00.00 eteenpäin O'Neillin loukki. Päähän tulee aika kova tärsky sekä tietenkin olkapäähän. Aika sisukas kaveri on kyllä kyseessä, jos noin nopeasti luistelee omin avuin koppiin ja sitten on pari kuukautta telakalla.
 

Caleidos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Boston Bruins
Nelli "day-to-day" statuksella poissa. Eli selvittiinkö sittenkin pahimmalta? Monesti pahemmissa loukeissa on suoraa puhuttu, että katsotaan viikko kerrallaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Nelli "day-to-day" statuksella poissa. Eli selvittiinkö sittenkin pahimmalta? Monesti pahemmissa loukeissa on suoraa puhuttu, että katsotaan viikko kerrallaan.
Viitsisi lievään aivotärähdykseen tai sellaisen epäilyyn. Seurataan tuleeko oireita.

Toinen vaihtoehto joku pieni lihasvamma tai ruhje.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näinköhän Nelli tosiaan pääsi suht lyhyellä saikulla, kun mitään ei ole infottu. Yleensähän pidemmistä saikuista on tiedotettu melko pian.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Joma, MÖRKÖ
Nelliä en aamun treenivideoista bongannut, joten tuskin pelaa tänään (tai sitten olen sokea). Regin sen sijaan oli jäällä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
O’Neill sivussa kolme viikkoa, kertoo Jokereiden päivän matsiennakko.
Suora lainaus Jokerit.com:sta:

"Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat siten Veli-Matti Savinainen, Brian O’Neill, Mika Niemi ja Ahti Oksanen. Savinaisen paluu ajoittuu syys-lokakuun vaihteeseen, O’Neill on pois tositoimista kolme viikkoa, Niemen tilannetta taas seurataan viikko ja Oksasen päivä kerrallaan. "

Savinainen siis vielä noin kuukauden sivussa
O'Neill kolme viikkoa
Niemen kuntoutuminen ajallaan
Oksasen tilanne mystinen, toivottavasti palaa pian
 

Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Toivotaan että tämä on numeron 21 ainoa loukkaantuminen tällä kaudella. Haluan nähdä tämän miehen kokoonpanossa.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuosimallia 1983
Oksanen vetelee kamat päällä jäällä yksikseen edelleen. Paluun piti jo tapahtua mutta edelleen mennään näin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös