Jokereiden tulevaisuus KHL:n jälkeen – kuka, mitä, missä?

  • 158 812
  • 837

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Täältä böndeltä pakko myös vähän huudella. Itse toivoisin, että Teemu tuohon hommaan ryhtyisi. On kuitenkin suurimmalle osalle jääkiekkoa seuraavalle yleisölle suomessa edelleen tunnetuin hahmo lajissa.

Mitä noihin velkavuori-kytköksiin tulee, niin ihan hauskaa hassuttelua, mutta lisätkää myös Roposen Ritu, Kalle Rovanperä, Toni Vilander ja monet muut sitten samalle solvauslistalle. Aivan samalla tavalla keikistelevät Valeksin julkaisuissa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teemu Selänne oli varmasti monelle ensimmäinen nimi joka putkahti mieleen kun tätä Jokereiden uutta omistaja-/taustaryhmää rupesi fantasioimaan.
Itse ainakin uskon että Teemu jos ketä olisi melkoisen kova markkinointi-/ keulahahmo Jokereiden pelastusoperaatiolle.

Se onkin sitten ihan toinen juttu, riittäisikö Teemun oma motivaatio sitten kuitenkaan tuohon hommaan?
Ja toisaalta helposti "keksittyjä" huhujahan/ nimiähän nämä spekulaatiot tämän asian suhteen ovat toistaiseksi vain sisältäneetkin.

Mutta "JOS" Teemu tämän operaation keulaan kuitenkin saataisiin, niin ainakin itse olisin enemmän kuin tyytyväinen, voi olla että pissan mukana tulisi jopa sitten sitä kuuluisaa hunajaa.

Samaan syssyyn on kyllä tunnustettava että olinhan minä mielissäni toki myös Jari Kurrin liittyessä seuraorganisaatioon KHL-aikakaudellamme ja nyt samaa ukkoa ollaan työntämässä oikein porukalla Allergon alle, minne kai sitä itsekkin joutaisi, kun noita ruplaliigan pelejä kuitenkin tuli vuositolkulla Areenalla käytyä katsomassa. Ja olihan siellä toki muutama muukin..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ymmärrän että Eteläpääty ry:lta löytyy talkoo-/ me-henkeä tässä tilanteessa.
Mukavaahan sitä olisi varmaan rinta rottingilla kulkea hallin käytävillä "seuran omistajina".
Toivottavasti tämä ei ole kuitenkaan se ihan ykkös-, kakkos-, kolmas tai neljäskään vaihtoehto, kun ihan tosissaan aletaan puhumaan uudesta seurajohdosta.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Jokerit FC, JHC Helsinki
Mukavaahan sitä olisi varmaan rinta rottingilla kulkea hallin käytävillä "seuran omistajina".
Toivottavasti tämä ei ole kuitenkaan se ihan ykkös-, kakkos-, kolmas tai neljäskään vaihtoehto, kun ihan tosissaan aletaan puhumaan uudesta seurajohdosta.
Tämähän ei tässä ole pointtikaan, eikä Eteläpääty ry tai minä ole tässä missään vetäjän roolissa, vaikka IL:n toimittaja olisi tuollaista viittaa tässä halunnut sovitella. Ei todellakaan.

Pointtini oli että jo viimeaikaiseenkin "uutisoitiin" liittyen, on selvää että useampi taho on tässä liikkeellä. Olisi hieno asia, että fanit yhteisönä voisivat olla osaomistajana Jokereissa.

Ilveksen tyyliinhän perustettiin osakeyhtiö, joka on fanien omistama ja tuo osakeyhtiö omistaa palasen Ilveksestä.

Mutta kuten sanottua, tämäkin on vielä ihan spekulaation tasolla. Se että näistä järjestelyistä on puhuttu, ei tarkoita että ne olisivat osa esimerkiksi Kauhasen projektia. Joudutaan nyt odottelemaan mitä sieltä tulee.

Oman tulkintani mukaan hallikuvion pitäisi ratketa ensin. Odotellaan myös mitä Jokerit tiedottaa, kun asiat siellä etenevät riittävästi.

-Roope, Eteläpääty ry
 
PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin en itse syty yhtään ajatuksesta Selänteestä joukkueen "uutena Kurrina"

Nauttisi niistä eläkepäivistään Trumpin kanssa golfatessa vain.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Onkos muuten Säilynojan Keke ollut organisaatiossa missään hommissa uran jälkeen? Siinähän olisi äijä jolla olisi varmasti kykyä ja uskottavuutta esim. TJ:n hommiin.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Jotenkin en itse syty yhtään ajatuksesta Selänteestä joukkueen "uutena Kurrina"
Mua ei Selänne seuran kasvoina häiritsisi. Teemun mukanaan tuoma pöhinä olisi varmasti brändille arvokasta ja onhan kyseessä ihan ehta Jokerilegenda ja yksi suurimmista syistä sille, miksi konkurssin uhka kääntyi Jokeri-imiöksi.

Se, mitä mä en kuitenkaan tajua on että miten Selänne olisi minkään projektin kasvot, ellei hän ole omalla rahallaan mukana. Osaaminen ei riitä TJ:n tai GM:n tontille, joten mitä siihen jää jäljelle? Jonkun sijoittajaryhmän puhemies?

Kansainvälisiä sponsorisoppareita neuvotellessa voisi tietysti olla eduksi, että seurassa on mahdollisesti suora puhelinyhteys vapaan maailman johtajaan taas parin vuoden päästä, mutta mun on vaikea hahmottaa tämä koko kuvio.

Noin omasta näkökulmastani seuraan kelpaa mikä tahansa puhdas ja länsimainen raha, jos sillä voidaan turvata Jokereiden tulevaisuus. Täydellisessä maailmassa sinne tulisi entisistä pelaajista, faneista ja Jokerimielisistä sijoittajista koostuva omistajapohja, joka valitsisi liiketoiminnallisin perustein parhaat mahdolliset hahmot johtopaikoille, mutta olen tässä kohden mielummin inhorealisti kuin optimisti, enkä siksi odota kuuta taivaalta. Meillä on pitkät perinteet ristiriitaisista hahmoista omistajiana. Niiden kanssa pärjää kyllä, kunhan pelit vaan saadaan jatkumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Kannattaa katsoa Kärpistä mallia miten käy kun hommiin valitaan entisiä pelimiehiä kavereiden saunakerhosta. Joo, voihan joku pelaaja olla hyvä toimistonkin puolella, en minä sitä väitä. Mutta Kärpille ei kovin hyvää arvosanaa voi antaa tästä kaudesta, mutta näköjään Marjamäki sai suunnan kääntymään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se, mitä mä en kuitenkaan tajua on että miten Selänne olisi minkään projektin kasvot, ellei hän ole omalla rahallaan mukana. Osaaminen ei riitä TJ:n tai GM:n tontille, joten mitä siihen jää jäljelle? Jonkun sijoittajaryhmän puhemies?
Kun Selännettä itsekin ehdottelin, ajattelin Jokerilegendana ja Jokereihin rahaa sijoittavaa Selännettä, joka olisi mukana rakentamassa uutta luottamusta yhteistyökumppaneihin. En muuta ja tuskin Selänne olisi kiinnostunutkaan tj tai gm hommista. Niihin tarvitaan rautaista osaamista.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
tj tai gm hommista. Niihin tarvitaan rautaista osaamista.
Vähän niin kuin Kurrilla. Eiku.

Aikalailla @Varis linjoilla että puhdas länsifyrkka taakse niin homma ok.

Jotenkin tuntuu, että Kurri tuohon jää pyörimään. Pääsee Kauhanen ainakin näyttämään osaamistaan ihan reilusti jos näin. Työmaata on lievästi sanottuna paljon.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Kurrin käsitys länsifyrkasta on vaan kovin erilainen kuin allekirjoittaneella. Sen mukaanhan Jokerit on pyörinyt puhtaalla länsifyrkalla siitä asti kun Kurri osti osakkeet Hjallikselta.
 
Pultsari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoista että Eteläpäädyn edustaja ilmoittaa Jokerifaneille kelpaavan myös mestis tai suomisarja. Ei todellakaan kelpaa, ainoa vaihtoehto on liiga joka myös meidät haluaa, sinne on mentävä kun tilaisuus on, vaikka sitten vuosi Espoossa evakossa jos halliasoiden selvittäminen sitä vaatii.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Jatkuvasti tulee lisää tietoa.

Show must go on.
En ole Jokereita enkä KHL:ää seurannut muuten kuin mitä lehdistä on silloin tällöin tullut luettua. Onko tosiaan noin mitä tuossa Iltalehden jutussa kerrotaan, että Kurri olisi maksanut Jokereiden osakkeista 4M€ omaa rahaa? Itse pidin Kurria vain venäläisten oligarkkien marionettinä, joten oliko nämä Kurrin ostamat osakkeet rahoitettu hänen omasta pussista, vai koplattiinko siinä vain henkilö papereihin ja Kurri sai ostorahat venäläisiltä? Jos ruplan kurssi on kovassa laskussa, niin lienee nykyisen Jokereiden osakkeet olevan aikamoisessa alennusmyynnissä.
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onko tosiaan noin mitä tuossa Iltalehden jutussa kerrotaan, että Kurri olisi maksanut Jokereiden osakkeista 4M€ omaa rahaa?

Ei ole.

Olikos se nyt niin, että Kurrin maksoi Harkimolle tuon 4Meur koko osakeyhtiön omistusosuudesta ja myi 40 prosenttia tästä omistusosuudesta Harjavallalle täsmälleen samalla hinnalla. Kurri on siis ilmeisesti saanut omistuksensa "ilmaiseksi" ja hyötyjä on ollut Harkimo. Jos käsitykseni on väärä, niin sen joku varmasti oikaisee.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Onko tosiaan noin mitä tuossa Iltalehden jutussa kerrotaan, että Kurri olisi maksanut Jokereiden osakkeista 4M€ omaa rahaa?
Taloudellista puolta on tullut mielenkiinnolla seurattua.

Kurrin yhtiö, Jack Promotions osti Jokerit Hjallikselta 4 M€:lla. Sen jälkeen Potanin osti 40% Jack Promotionsista samalla 4 M€:lla. Eli ei Kurri varsinaisesti mitään maksanut.

Tämä oli muistini mukaan prosessi, joku voi korjata jos meni väärin.

Edit: tultiin @CreaseMonkey kanssa yhtäaikaisesti :-)
 
En ole Jokereita enkä KHL:ää seurannut muuten kuin mitä lehdistä on silloin tällöin tullut luettua. Onko tosiaan noin mitä tuossa Iltalehden jutussa kerrotaan, että Kurri olisi maksanut Jokereiden osakkeista 4M€ omaa rahaa? Itse pidin Kurria vain venäläisten oligarkkien marionettinä, joten oliko nämä Kurrin ostamat osakkeet rahoitettu hänen omasta pussista, vai koplattiinko siinä vain henkilö papereihin ja Kurri sai ostorahat venäläisiltä? Jos ruplan kurssi on kovassa laskussa, niin lienee nykyisen Jokereiden osakkeet olevan aikamoisessa alennusmyynnissä.

Mitäpä luulette onko maksanut "omasta pussistaan"? Ehkä joku joskus avaa tuon kierroksen rahoituskuviot.

Selänne ei erehdy omaa rahaansa mihinkään kiekkoprojektiin enää laittamaan eli tulee kysymykseen vain "keulakuvana".
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos jo ensi kaudella pelaatte Liigaa, niin todella nopeaa toimintaa. Itse ajattelin aikaikkunan olevan sellainen, että ensi kaudella Jokerit nähdään ainoastaan junorisarjoissa ja taustalla aherretaan sen eteen, että Jokerit tullaan näkemään kaudella 2023-24 joko Suomi-sarjassa tai Mestiksessä. Sieltä terveellä pohjalla sitten Liigaan. Jokerit ensi kaudella jo Liigassa ylittäisi kyllä kaikki odotukset.
 
Hugotron

Tätä samaa ajattelin myös itse. Tuntuu lähes mahdottomalta, että liigassa pelattaisiin näin nopeasti. Jäädään odottelemaan, että mitä taustalla keksitään.

Kurri saisi kirjoittaa vaikka kirjan tästä sekoilusta ja hiljaisuudesta, missä nostaa käden pystyyn virheen merkiksi ja avaisi kaikki mahdolliset kiemurat. Pelastaisi edes jollain muotoa kasvonsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös