Mainos

Jokereiden liveseuranta kaudella 2024–2025

  • 232 784
  • 5 512

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tämä. Ja tuohon voidaan lisätä vielä nykyään muodissa oleva xg eli maaliodottama. Voi jeesus ei ole turhempaa tilastoa olemassa. Ei yhtään mitään merkitystä. Mitenköhän ennen osattiin pelata jääkiekkoa ollenkaan, kun tämmöisiä turhuuksia ei edes tiedetty?

Onhan tuo paljon parempi tilasto kuin moni muu tilasto. Esim. vaikka pelkät laukaukset määrien osalta (tai edes torjunnat) mikä ei kerro yhtään mitään, että mistä paikoista on lauottu. xG ei missään nimessä ole aukoton ja yksinään ei kerro tarvittavaa, mutta kyllä se oikein tilastoituna aika hyvin kertoo mm. A-luokan maalipaikkojen määrästä.

Jos pelistä toiseen luot enemmän maaliodottamaa kuin vastustaja niin silloin ollaan ihan hyvällä tiellä. Sitten mennään sen jälkeen enemmän satunnaisotannan puolelle mm. maalinteon tehokkuudessa ja paikkojen hyödyntämisessä.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kyllä siellä paikkoja oli ratkaista 3.erässä, me vain ammuttiin ja ohjattiin kiekot pääsääntöisesti yli, ohi, logoon tai vastustajan blokkiin. Mikään 3.erässä ei kielinyt et JoKP olisi voitossa kiinni, he tekivät käytännössä erän ensimmäisestä ja ainosta maalipaikastaan maalin. Sitä ennen Salosella olisi ollut 1000 taalan paikka viedä meidät johtoon mut päättikin antaa huonon syötön Filppulla ja loppu on sit historiaa.
 
spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tuto-JOKERIT perjantaina klo 19.30 , itse lähtisin tällä kokoonpanolla : maalissa Risikko , puolustus sama kun viime matsissa, hyökkäys : Salonen-Filppula-Forslund, Liuksiala-Heikkinen-Lemberg, Henritius-Lausniemi-Lahnaviik
 
hoedown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Turkuun:

Heikkinen - Filppula - Salonen
Ahonen - Salmela

Forslund - Lausniemi - Lahnaviik
Tuomola - Jeskanen

Liuksiala - Henritius - Lemberg
Forsblom - Haakana

Saastamoinen - Wulff - Eliseev
Fenenko

Heikkeri
Risikko
 
Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Aika mielenkiintoista, että kakkosen keskellä mieluummin Laussi kuin Heikkinen. Heikkinen on osoittanut olevansa hyödyllisempi keskellä kuin laidalla. Toki Risto on aavistuksen kokeneempi koutsi, kuin meikäläinen reilun 10 vuoden junnukoutsaamisen myötä.

@Palokan Keisari Vaini pelikiellossa, Kuusla ja Lind junnumajussa
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Aika mielenkiintoista, että kakkosen keskellä mieluummin Laussi kuin Heikkinen.

Olisin itsekin heittänyt Heikkisen kakkosen keskellä tutulle paikalleen ja Laussin tuonne ykköseen. Kauden alussa Heikkinen meni ainakin ihan hukkaan laidassa.
 
Kebis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Sydän läikähtää aina jos rosterissa on "junnukenttä"!
Vaikka uskonkin, että toi nelonen käy lähinnä stunttaamassa muutaman vaihdon, pidän tätä liikettä seuralta järkevänä kevättä ajatellen.
Tässä matsissa on kova panos ja noille junnuille on elintärkeää saada kokemusta aikuisten peleistä. Kukaan ei osaa ennustaa mikä on loukkitilanne maaliskuussa. Rosterissa on hyvä olla varalla ukkoja, jotka voi heittää vaikka pleijareissa sisään.
Toivotaan pojille onnistunutta matsia.
 
Shakermaker

Voin kuvitella sen purkautuvan energian määrän, kun sen pari kertaa pääsevät kentälle. Nuoret sonnit vapautetaan aitauksestaan ja kentällä voi tapahtua mitä vaan.
 
töfting

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Sekavan oloinen kokoonpano omiin silmiin. Positiivista nähdä silti Eliseev mukana, pystyy stunttaamaan Kuuslan kiemurointia tämän ollessa poissa.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Eikös Heikkisen pitäisi ehdottomasti olla katsomossa? Maksimissaan ylimääräisenä hyökkääjän kun ei kuitenkaan täällä pelaa sovitusti.
 
jokerikarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Nyt vaa hyviä minuutteja neloselle ja kaikille liipaisimella oleville. Nähdään kuka ansaitsee tulevaisuutta. Kuusla, Lind, Pihlström, Aaltonen vie kuitenkin pelipaikkoja. TUTO vastaan juuri nähdään ketkä pärjää.
Sekä Heikkeri nyt on pakko onnistuu. Poikia vastaan 1-3 pataa 20min sisällä. Nyt on iso peli hänelle.
 
Aaltonen? Rauhoitupa nyt.
 
laiks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siitä on huhuttu. No sanotaan, että tuleva Right-hyökkääjä. Nyt pitää näyttää, jos haluaa tulevaisuudessakin pelaa hyviä minuutteja.
Tämä, oikeasti uskon, että viimeistään tammikuussa Aaltonen tulee surffailemaan narreihin (saadaan se kaikkien kaipaama oikee lapa jäässä pelaava laituri) vaikka en itse pidä tätä hyvänä vaihtoehtona, en kyllä tykkää uusimmasta hankinnastakaan.
 
jokerikarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Tämä, oikeasti uskon, että viimeistään tammikuussa Aaltonen tulee surffailemaan narreihin (saadaan se kaikkien kaipaama oikee lapa jäässä pelaava laituri) vaikka en itse pidä tätä hyvänä vaihtoehtona, en kyllä tykkää uusimmasta hankinnastakaan.
JEp. Itsekkin veikkaan, että lopulta päädytään tähän.

tänään kuitenkin peli-ilme on tärkein ja kamppaillaan Pelipaikoista. ja sen pitää näkyä. Heikkeri on etenkin itseni silmän alla. Miten pesee kasvonsa Kiekko-Poikien pelin jälkeen. Henkistä nousua tarvitaan molareilta keväällä. Jos Heikkeri tänää lipsuu, niin säästäisin molarihankintaan eniten roposia.
 
Kebis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tän illan peli tulee näemmä ihan karvalakkikanaviltakin.
Jep, ihan studiomatsi.
Virkistävää kuulla analyysia pelistä.
Todennäköisesti lähetykseen on taas panostettu enemmän liigatyylisesti.

Voi olla aika hyvä katsojamäärä ottelulla huomoiden, ettei ole mitään EHT tai liigapelejä samaan aikaan menossa.
 
ErikKarlsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tomi Mäki, Erik Karlsson, V.Filppula
Jep, ihan studiomatsi.
Virkistävää kuulla analyysia pelistä.
Todennäköisesti lähetykseen on taas panostettu enemmän liigatyylisesti.

Voi olla aika hyvä katsojamäärä ottelulla huomoiden, ettei ole mitään EHT tai liigapelejä samaan aikaan menossa.
Hyvä paikka myydä lippuja siis tuleviin peleihin. Ois aika jokeriveto vetää tänää kunnon nuhasuoritus ja 4-1 käkättimeen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös