Tykkään. Ihana ykkönen.
Muutenkin joka ketjussa alkaa olla kemiaa ja hyviä parivaljakoita. Herkullista, että Risto ehtii nyt vielä tekemään kokeiluja ja hakemaan erilaisia yhdistelmiä. Kunhan pelaajat vetävät panosten puuttumisesta huolimatta sillä intensiteetillä, josta mm. Kuusla ja Suhi ovat viimeisimmissä haastatteluissa puhuneet, on tästä hyvät asetelmat jatkaa pleijareihin.
Ehkä tämä? ;)Tykkään myös että tuo kolmonen on löytänyt toisensa. Vainikainen on ehkä (vastustajan kannalta) yksi joukkueen vittumaisimpia pelaajia, kun jatkuvasti iholla karvaamassa. Lausniemi pienestä koostaan huolimatta pystyy vääntämään maalilla ja kulmissa. Pillustakin vanhoilla kilometreillä kuoriutunut ikämiesgooni, kun hämmentää menemään. En tähän hätään muista ketä vastaan, mutta peli jossa Pihlström sitoi/tarrasi itseensä kaksi vastustajaa ja päästiin tekemään tyyliin 2-0 hyökkäyksestä maali. Taidetta.
Ny kun ei oo panosta pelissä, niin toivon tasaista peluutusta.
JMA ja Pihlua vois peluuttaa vaikka jokatoisessa pelissä. Kierrätystä A:ta myöden, se olisi rahaa pankkiin koko organisaatiota ajatellen.
Lähtikö valmiiksi kirjoitettu viesti vähän liian aikaisin? Eihän tässä ole edes alkuun päästy. Ja koko ajan vieraspäädyssä pyöritty.Jokerit on näemmä tulleet hallille, kun otteluohjelmassa niin luki. Vähän on löysää ja huolimatonta.
Ei ollut valmiiksi kirjoitettu ja siihen asti oli kiekko pomppinut hieman huolimattomien syöttöjen ja vastaanottojen takia. Löysä oli ehkä liikaa. Heti runtua annettuani peli parantunut.Pitää kyl sanoo et on hiljanen tuo ääni. Tuliskohan parannusta erätuaolla. Katotaa niin erätauon koosteet yms räjäyttää tärykalvot jos ei muista tiputtaa ääniä.
Jep. Nyt pitäisi jo alkaa heräillä, että pääsee edes kentälle playoffeissa.Suni on kyllä pettymys. Ei tuo mitään lisää peliin.
Äänet pois tai joku streami tulille. Ongelma ratkaistu.Kauden toka himamatsi joka jää väliin sairastelun vuoksi, ja Airik Hodge äänessä. Ei saatana.