Mainos

Jokereiden hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni

  • 11 857
  • 49

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Jokereiden hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni avasi tilaisuudessa seuran urheilullisia tavoitteita.

”Ensimmäisen Mestis-kauden tavoitteemme on olla kilpailukykyinen sarjan TOP3-joukkue, ja lähivuosien tavoite on palata takaisin Liigaan. Haluamme nostaa jo ennestään vahvan junioritoiminnan uudelle tasolle ja olla pääkaupunkiseudun ykkönen junioreiden ja yksilöiden kehittämisessä. Tavoitteenamme on, että edustusjoukkueen kokoonpano koostuu kaudella 2025–26 50-prosenttisesti omista kasvateista”, Saarni kertoo.

Taloudellisella puolella Jokerien tavoite on olla voittoa tekevä yhtiö lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

”Pyrimme saamaan talouden ripeästi Liigan edellyttämälle tasolle. Kiinnostus yritysten ja kannattajien puolelta on koko kevään ajan ollut ilahduttavan aktiivista. Olemme jo solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen uuden varustetoimittajamme Warriorin kanssa, ja myös muita kumppanuuksia on sovittu”, Saarni jatkaa.

Kokonaisuutena Jokerit haluaa kehittää toimintaansa poikkeuksellisen vastuulliseen suuntaan niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Suunnitteilla on muun muassa Jokerit liikuttaa -ohjelma, jolla kannustetaan pääkaupunkiseudun lapsia ja nuoria liikunnan pariin yhdessä kumppaniyritysten kanssa. Ottelutapahtumissa pyritään puolestaan muovittomuuteen jo tulevalla kaudella.

“Aiomme olla lähialueillamme aktiivinen toimija, joka kantaa vastuuta ja näyttää suuntaa merkittävissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Haluamme olla kumppaneillemme Suomen arvokkain urheilubrändi”, Saarni linjaa seuran suunnitelmista.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Jokereiden nettisivuille oli hyvin nopeasti ilmestynyt Saarnin haastis. Fiksuja juttelee Mikko ja on sanottava, että on todella vahva ja uskottava esiintyjä. Satavarmoja kortteja ei ole, mutta tällä lyhyellä tuntemisella olen kyllä mielissäni, että juuri tämä mies ohjaa laivaa. Jokereiden track record hallituksen puheenjohtajissa on ollut kauniisti sanottuna vaihteleva, mutta josko tässä olisi vihdoin voittava arpa.

 

SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saarnin haastattelu Jokereiden kotisivuilla:

Edit: Varis olikin nopeampi
 

jokerijunnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta -95
Jokereiden nettisivuille oli hyvin nopeasti ilmestynyt Saarnin haastis. Fiksuja juttelee Mikko ja on sanottava, että on todella vahva ja uskottava esiintyjä. Satavarmoja kortteja ei ole, mutta tällä lyhyellä tuntemisella olen kyllä mielissäni, että juuri tämä mies ohjaa laivaa. Jokereiden track record hallituksen puheenjohtajissa on ollut kauniisti sanottuna vaihteleva, mutta josko tässä olisi vihdoin voittava arpa.

YouTubessa haastattelu kokonaisuudessaan.
 

SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilta-Sanomissa pitkä juttu Mikko Saarnista:


En tiennytkään, että Saarni ja Tapparan nykyinen päävalmentaja Rikard Grönborg ovat noin läheisiä ystäviä. Jokereiden tuleva liigavalmentaja Tapparapestin jälkeen?

Jutussa kerrotaan myös taustoja miten Saarni päätyi mukaan Jokereihin. Ensin toimi Jollen konsulttina ja kun tie nousi Harkimo-nimelle pystyyn, niin Jolle tajusi siirtää vetovastuun Saarnille ja itse poistua takavasemmalle.

Kyllä näiden juttujen myötä Saarnista välittyy timanttisen ammattilaisen kuva. En keksi ketään, joka olisi parempi valinta vetämään Jokereiden paluuprojektia kuin Saarni.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Toiseksi uusimmassa Kimanttia jaksossa vieraana Viiman toinen perustaja Iiro Mäntylä:



Iiro puhuu Viiman visiosta ja pedagogisesta valmennuksesta; konseptista jota ovat Saarnin kanssa tuotteistaneet yritykseksi ja joka on vahvasti nyt myös Jokerien taustalla.

Jos juniorikiekkoilu, Jokerien "taustat", valmentaminen tai lasten oppiminen (mikään näistä) on edes lähellä sydäntä, niin tämä jakso kannattaa kuunnella.

Viiman visio on varmasti yksi iso syy myös sille, miksi Jokerit ry aikanaan valitsi Saarnin (ja Jollen) "Nyky-Jokerit" Nauravan Narrin sijaan. NN:ssä ei "kuulemma" ollut mitään vikaa, mutta ry:n näkökulmasta tämä lienee ollut lyömätön diili. Varsinkin kun Viiman kanssa toimimisesta on ollut ennestään hyviä kokemuksia. Nyt konsepti on täysin käytössä. Junnuja isompana tekijänä pidän valmentajille annettavaa koulutusta.

Odotan innolla sitä, miten junioriputkea tästä ennestään kehitetään Mäntylänkin viitoittamalla tiellä. Akatemia-tyypinen toiminta, jossa koulunkäyntiä edesautetaan yhdistettynä Aimo Mäkisen visioon tehdä lajista "kaikille saavutettava harrastus" maalaa kyllä komeaa visiota Jokerikiekon tulevaisuudelle.

Näitä asioita pitäisi pystyä vielä brändäämään entistä paremmin, jotta lajin ympärillä pyörivän keskustelun ja yleisen ilmapiirin luomat haasteet saadaan taklattua ja myös "lätkäkuplan" ulkopuolella elävät vanhemmat tuovat lapsensa lajin pariin.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Iiro puhuu Viiman visiosta ja pedagogisesta valmennuksesta; konseptista jota ovat Saarnin kanssa tuotteistaneet yritykseksi ja joka on vahvasti nyt myös Jokerien taustalla.
Hauska kuriositeetti muutenkin, että näitä Imatran kavereita alkaa tähän Jokereiden ympärille kerääntymään. Immosen Ville on Halttusen kaverina U20-jengin valmennuksessa ja Iiro tosiaan Viiman kautta myös epäsuorasti Jokereiden sidosryhmissä.

Tuttuja kavereita molemmat omilta kotikulmilta.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Onko huhuja siitä milloin Saarni&Niemi tulevat julkisuuteen tekemään kattavan yhteenvedon menneestä kaudesta sekä suunnitelman seuraavasta muutoksineen? Hiljaista on pidellyt.
 
Onko huhuja siitä milloin Saarni&Niemi tulevat julkisuuteen tekemään kattavan yhteenvedon menneestä kaudesta sekä suunnitelman seuraavasta muutoksineen? Hiljaista on pidellyt.
Tulevat kyllä. Todennäköisesti ajankohta ensi kautta koskevalle tiedotustilaisuudelle on kauden päätyttyä, jotta saadaan samalla myös uudet pelaajat julkistettua. Siellä on muutamalla kausi edelleen kesken.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Tulee hyvä mieli näistä haastatteluista. Esiintyy uskottavasti ja on todella hyvä puhumaan. Mikko on kyllä hieno kippari johtamaan laivaa eteenpäin. Vertaa siihen mihinkä tässä on totuttu...
Lainaan vuoden takaista viestiäni. Mielipide ei ole kyllä muuttunut yhtään. Tänään Mikolta rauhoittavia kommentteja Hesarin jutussa kun ollut vähän yllättäviä tapahtumia. Juuri näin pitää toimia. Pieni rauhoittava puhe ja lisää infoa itse tilaisuudessa.
 

pyy

Jäsen
Tulevat kyllä. Todennäköisesti ajankohta ensi kautta koskevalle tiedotustilaisuudelle on kauden päätyttyä, jotta saadaan samalla myös uudet pelaajat julkistettua. Siellä on muutamalla kausi edelleen kesken.
No tästähän saa mielenkiintoista kremnologiaa palsta-ajan vietteeksi, kun käynnissä on tällä hetkellä vain AHL:n ja ECHL:n finaalit, ja Stanley Cup finaalit toki.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
No tästähän saa mielenkiintoista kremnologiaa palsta-ajan vietteeksi, kun käynnissä on tällä hetkellä vain AHL:n ja ECHL:n finaalit, ja Stanley Cup finaalit toki.
Lainaamasi viesti on lähetetty 3.4., jonka jälkeen on julkaistu pelaajia joilla silloin oli vielä kausi kesken. Jokereiden viimeaikaisista ulostuloista voisi päätellä, ettei uusia pelaajia, jos sellaisia vielä edes on kiinnitettynä, julkaista ennen elokuuta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: pyy

pyy

Jäsen
Lainaamasi viesti on lähetetty 3.4., jonka jälkeen on julkaistu pelaajia joilla silloin oli vielä kausi kesken. Jokereiden viimeaikaisista ulostuloista voisi päätellä, ettei uusia pelaajia, jos sellaisia vielä edes on kiinnitettynä, julkaista ennen elokuuta
No pentele, siihen suli hyvät kesäspekulaatiot.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
No tästähän saa mielenkiintoista kremnologiaa palsta-ajan vietteeksi, kun käynnissä on tällä hetkellä vain AHL:n ja ECHL:n finaalit, ja Stanley Cup finaalit toki.
Joo noista Finaaleista on tulossa uudet sopimukset, niin ei sitä kesken Finaalien ruveta poikien soppareita julkaisemaan.
 

Kebis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Pakko vielä kirjoittaa tähän ketjuun.

Tässä vuoden aikana on toistamiseen tullut mietittyä, että millaisella intohimolla voi Tampereelta kotoisin ja Tapparan kiekkokoulun kasvatti luotsata Helsingin Jokereita. Onko miehellä jokerisydän? Onko kaikki vain rahan ja glorian takia odotellessa seuraavaan isoon pestiin siirtymistä? Voiko tästä tulla vain kliinistä numeroilla pelaamista ja brändillä ratsastamista?

Nyt voin todeta vuoden jälkeen tästä miehestä pelkkää positiivista. Mielestäni kaikki ulosanti on ollut selkeää ja avointa. Jos on tehty virheitä, on nostettu käsi pystyyn ja korjattu asiat. Missään vaiheessa ei ole luvattu mitään kuuta taivaalta, vaan edetty strategian mukaan.

On loppuviimein hyvä, mies ei ole ”syntynyt” jokeriperheeseen. Niin monesti yritysmaailmassa päättävän tahon objektiivinen ajatusmaailma hämärtyy, kun tunteet ottavat päätöksissä vallan. Jokainen tietää, miten näissä yrityksissä tuloksessa pitkässä juoksussa käy.
Saarnilla vaikuttaa ainakin vielä pysyvän pää kylmänä asioiden suhteen ja se on vahvan johtajan merkki. Paine kaiken maailman äkillisiin muutoksiin ulkopuolelta on varmasti ollut valtava. Esimerkkinä vaikka vaatimukset päävalmentajan potkuista (joo, sorruin tähän itsekin yhden viestin verran kauden päätyttyä..). Fakta on kuitenkin se mitä mies on itsekin sanonut - prosessi on pitkäjänteinen ja malttia vaaditaan.

Saarni vaikuttaa olevan täydellä sydämellä tässä mukana - mutta juuri oikealla tavalla. Toivoa sopii, että mies ei ole lähdössä lähivuosina Jokereista mihinkään muualle.
Positiivinen tilikauden tulos tämän kaiken myllerryksen keskellä on uskomattoman hieno suoritus puheenjohtajalta.

On tullut seurattua läheltä näiden kahden Pirkanmaalaisen seuran nousu ylimmällä sarjatasolla viimeisen 15v aikana ja sanonta ”Sankaritarinat eivät synny - ne tehdään” pitää enemmän kuin paikkansa. Yksi mies ei toki voita sotaa, mutta Saarnilla jos jollain tähän vaikuttaa riittävän kärsivällisyyttä.

Mikko, jos luet tätä, niin morotellaan jos mansen kaduilla tänä kesänä törmäillään. Tunnistat mut siitä, että mulla on päällä jotain logollista :)

Ps. Jos joltain on mennyt tämä haastattelu ohi tai on vielä epäselvää mikä mies Saarni on, suosittelen kuuntelemaan


 
Viimeksi muokattu:

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Reilun vuoden jälkeen on kyllä Saarnille annettava ihan 10/10 pinnat hommista, Kiitos hienosta duunista, ja erittäin asiallisista lausunnoista joita on tullut tarpeeksi tiiviiseen tahtiin. Toivottavasti pysyy tämä herra mukana, ja on rakentamassa tätä uutta tarinaa vielä kauas tulevaisuuteen. Kiitos!
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Saarnin suulla naulattiin tavoitteeksi Mestiksen mestaruus ja liiganousu. Siitä huolimatta joukkueen kokosi amatööri, sitä valmensi kauden alussa tasottomuutensa näyttänyt raakile ja videovalmentajakin saatiin vasta Duffan mukana. Oliko tänä vuonna alunperin tarkoitus vaan pellailla ennen Vallen yllätyssopparia? Toki tuotetta pitää aina myydä mahdollisimman hyvällä tarinalla mutta silti ihmetyttää vieläkin.
 

Smuggler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saarnin suulla naulattiin tavoitteeksi Mestiksen mestaruus ja liiganousu. Siitä huolimatta joukkueen kokosi amatööri, sitä valmensi kauden alussa tasottomuutensa näyttänyt raakile ja videovalmentajakin saatiin vasta Duffan mukana. Oliko tänä vuonna alunperin tarkoitus vaan pellailla ennen Vallen yllätyssopparia? Toki tuotetta pitää aina myydä mahdollisimman hyvällä tarinalla mutta silti ihmetyttää vieläkin.
Erinomainen analyysi ja kysymys. Alkaa pikkuhiljaa ihmetyttää koko homma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös