Ihan alkuun yksi fakta. Jokerit voittaa tämän ottelusarjan, mikäli onnistumme voittamaan itsemme. Olemme meidän ainoa vastustaja tässä sarjassa. Ei ollut kyse siitä kumpi on parempi jääkiekkojoukkue, Jokerit vai Dinamo Minsk. Oli kyse voittamisesta.
Sitten illan pelin pääkohdat pähkinänkuoressa omasta näkökulmasta. 39.18 oli kellossa kun katson taululle ja mietin, että 2-0 on liian vähän. Kenttätapahtumiin nähden meidän olisi pitänyt siihen mennessä lyödä jo peli arkkuun. Mutta laukausten laatu oli tänään jostain sysipaskan ja katastrofaalisen välimaastosta. Erätauolla mietin, että yksikin puolivillainen pomppu Minskille ja tässä käy niin, että meidän henkinen kantti ei kestä, koska oltiin niin suvereeni. Tämä sama kaava toistuu kaikilla tasoilla ja kaikissa joukkuelajeissa. Ja se menee pelaajan, ihmisen, pääkopassa näin:
"Mehän ollaan ihan ylivoimaisia, eihän me voida tätä hävitä, eihän? Tämän suorituksen pitää riittää. Ja kyllä se riittää jo, eikö vain, paljonko kellossa vielä? Nyt vaan ei missään nimessä hävitä tätä, koska sehän olisi häpeä, paljonko kellossa nyt on? Kaikki näkee, että olemme parempia, siis olemme oikeutettuja voittamaan, paljonko kellossa nyt on? Selvisin tästä vaihdosta hyvin, paljonko kellossa on? Paljonko kellossa on....
5.38 oli kellossa kun totesin päässäni, että Minsk tulee saamaan vähintään 2 paikkaa ja vain tuuri voisi meidät pelastaa. Pieniä panikoitumisen merkkejä oli ilmassa ja olen nähnyt elämäni aikana niin monta jääkiekko-ottelua, että kun joukkue panikoi, tiedän sen tarkoittavan aina vastustajalle vähintään yhden huippuluokan maalipaikan noin joka toinen minuutti.
Se on aikamoinen mysteeri miten näitä matseja on tullut iät ja ajat joukkueurheilussa. Toisaalta se on inhmillistä. Erehtyminen, luuleminen ja sattuma on inhimillistä. Mutta paras seitsemästä-sarjassa ei ratkaise sattuma tai yksittäinen erehtyminen. Sen voittaa aina parempi joukkue.
Huomenna jatketaan..
