Ilmoitukset

Nimimerkki heavylutaa18 on saanut viikon pelikiellon provosoivasta ja aiheeseen liittymättömästä TPS-osion viestistä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Valle kirjoitti Jokereiden omistajakuvioita käsittelevässä ketjussa epäoleellisuuksia ja henkilökohtaisuuksia sisältävän viestin, vaikka olimme asiasta jo ketjunootilla huomauttaneet. Johtuen nimimerkin mittavasta rikehistoriasta, hänet on passitettu kolmen kuukauden pelikieltoon.

Myös nimimerkki JjZz on saanut pelikiellon turhasta henkilökohtaisesta hyökkäyksestä samassa ketjussa. Hänen kohdallaan koimme kuitenkin viikon pelikiellon riittävän.

Nimimerkki lainelaser on passitettu viikon pelikieltoon useammasta täysin turhasta JYP-osioon kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Kimmo Stasin viesti Elias Petterssonin ketjussa oli täysin turha, sisälsi itsemoderointia ja keskittyi asian sijasta nimimerkkiin. Tämän vuoksi olemme päättäneet antaa hänelle kahden viikon pelikiellon. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin ja oikean nimen yhdistäminen sekä aiheeseen liittyvä vihjailu ja arvuuttelu ovat palstallamme äärimmäisen rangaistavia. Tämän vuoksi nimimerkki MHPeg on saanut kuukauden pelikiellon Tommi Santalan ketjuun kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Vilja kuittaa itselleen viikon pelikiellon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja täynnä kirjoitusvirheitä olevista viesteistä.

Myös nimimerkit Pekka Kaukalo ja RedDawn huilaavat seuraavan viikon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja sisällöttömistä viesteistä.

Nimimerkki Roger Moore on saanut viikon pelikiellon otteluseurantaan kirjoitettujen henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

JHT Kalajoki 2017–2018

Viestiketju osiossa 'Suomi-sarja' , aloittajana Hanson, 12.06.2017 klo 13.54.

  1. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
    Lainaus:
    @The Rock on ansiokkaasti tiedottanut Suomi-sarjan tapahtumista - kiitos siitä. Täällä Jatkoajassa on näkynyt pätkittäin JHT:n joukkueen pelaajasopimuksia ja loput nimet ovat JHT:n FB-sivuilta. Kokosin nimiä yhteen ja kalajokisten osalta nippu kaudelle 2017-18 alkaa näyttää aika valmiilta: 2 maalivahtia, 7 puolustajaa ja 14 hyökkääjää on tiedossa, eli yht. 23 pelaajaa. Näyttäisi siltä, että JHT on jopa vahvistumassa viime kaudesta?

    Maalivahdit: (2)
    41. Fredrik Grönstrand, Norja (HPK-A)
    70. Petrus Lintonen

    Puolustajat : (7)
    5. Reko Tornberg (Hokki)
    8. Ville Määttä
    17. Ville-Veikko Väkeväinen
    26. Ville-Petteri Tirri
    44. Iiro Ojala
    63. Nico Joki
    77. Henri Allen
    89. Ville-Oskari Heikkilä (Laina/Ketterä)

    Hyökkääjät: (14)
    10. Nemo Huhta (Kiekkokopla)
    14. Teemu Siironen
    15. Henri Mustonen
    16. Jere Espo
    18. Elias Alajoki (JHT-A)
    19. Jesse Espo (KOOKOO)
    22. Tommi Rintasalo
    28. Tapio Rantanen
    34. Jarno Palola
    40. Juho Joki-Erkkilä
    55. Miika Runsala (Hunters)
    87. Sami Holappa (Kalix HC / Ruotsi)
    92. Jesper Ahlgren


    Päävalmentaja: Joni Petrell
    Valmentaja: Teemu Konu
     
    Viimeksi muokattu: 14.10.2017 klo 17.12
  2. -jaka- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    taistelevat asennejoukkueet
    Varsinkin paperilla JHT:lla on äärimmäisen kova porukka! Ainakin näin sitä selaillessa mielestäni paljon kovempi kuin viime kaudella! Kyllä siellä Kalajoella tehdään hyvää työtä, että saadaan ensinnäkin hommattua ja toiseksi pidettyä pelaajia kaudesta toiseen! Upeaa toimintaa!
     
  3. rasperi75 Jäsen

    Erittäin hyvältä näyttää touhu siellä Kalajoella! Laadukasta tekemistä joka varmasti palkitsee tulevaisuudessa ;)
     
  4. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
    JHT:n tiedossa olevat harjoitusottelut (lähde : JHT:n FB-sivut)

    12.8. klo.15 Jussi Jokinen All Stars - JHT 7-3
    18.8. RaaheK - JHT (Suomen-Cupin 1.kierros) 3-5
    20.8. klo.15 JHT - Asplöven (Ruotsi) 7-3
    25.8. JHT - Hermes (Suomen-Cup 2.kierros) 4-3
    1.9. Uplakers - JHT (Suomi-Cup neljännesvälierät) 0-7
    2.9. Jeppis-turnaus, Pietarsaari (mukana Jeppis, JHT, MUIK Hockey, ottelut 2x20 min)
    Jeppis - JHT 0-8
    JHT - Muik Hockey 2-0
    8.9. klo.18.30 JHT - SaPKo (Suomi-Cup puolivälierät) 2-7
    9.9. Haaparanta : Asplöven (Ruotsi) - JHT 5-1
    17.9. JHT - Narvik Hockey (Norja) 1-2
    23.9. Suomi-sarja alkaa
     
    Viimeksi muokattu: 17.09.2017 klo 17.17
  5. Naxnax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ehdottomasti JHT/Kärpät
    Lainaus:
    JHT:lla joukkue on uskoakseni valmis. Voi tietenkin olla että joku on vielä kiikarissa. Minulla ei ole tietoa siitä jatkuuko yhteistyö Hermeksen kanssa ja jos jatkuu niin missä määrin.
     
  6. -jaka- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    taistelevat asennejoukkueet
    Lainaus:
    Selvä, mielenkiintoista nähdä!
     
  7. Snoppen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Hermes
    Lainaus:
    Yhteistyö seurojen välissä päättyi jo viime vuonna. Hermeksen tyylille sopivasti mikään ei tunnu toimivan pitempään kuin sen max pari kautta.
     
  8. -jaka- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    taistelevat asennejoukkueet
    Lainaus:
    No tällainen tuntuma minullakin oli, mutta en ollut varma asiasta. Kiitos tiedosta snoppen!
    Se siitä Pohjanmaalaisesta pelaajapolusta, mutta ajatuksena oli ihan hyväXD
     
  9. rasperi75 Jäsen

    Eihän tässä mitään yhteistyösopparia tarvita kun pian jo pelataan vastakkain ;) ;)
     
  10. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    JHT tiedottaa kotisivuillaan seuralegenda Tomi Gronoffin ottavan vammojen takia aikalisän pelihommien jatkumisen suhteen. Päävalmentaja Joni Petrellin mukaan verkot on heitetty takaisin vesille, joten jännä nähdä mitä pelaajamarkkinoilta tarttuu korvaajaksi.

    Urallaan rapiat 400 Suomi-sarjakoitosta karsinnat ja pudotuspelit mukaanlukien pelanneen konkarin korvaaminen on varmasti vaikeaa, mutta toisaalta JHT-hyökkäys on sen verran laaja, että nyt avautuu nuoremmille kavereille paikka nousta entistä isommin estradille alkavalla kaudella.
     
  11. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
    Nimimerkki @Naxnax kirjoitti tuolla pelaajasiirtoketjussa, että JHT on saanut kovan vahvistuksen Gronoffin tilalle. Ville Rajala pelaa alkavalla kaudella JHT:n kokoonpanossa. Rajala pelasi viime kauden Ruotsissa Asplövenissä kovilla tehoilla. Tulee olemaan yksi Suomi-sarjan tehomiehistä. Hyvä haku JHT:ltä !
     
  12. Naxnax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ehdottomasti JHT/Kärpät
    Joukkue on nyt todellakin valmis. Ihan huikee äijä saatiin Pallea paikkaamaan. Sinänsä paska juttu, että Gronoff ei ole pelikuntoinen, mutta aivan varmasti tällä äijällä ei taikatemput lopu. Toivottavasti tämä vuosi on se joka jää 90- luvun puoli välin jälkeen seuraavaksi JHT merkkipylvääksi!! Joukkue on kova!! Tsemiä jätkät, kohta mennään!
     
  13. Naxnax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ehdottomasti JHT/Kärpät
  14. Dynamo_FIN Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ketterä
    Lainaus:
    Komeat on tilat ja video kokonaisuudessaan loistosettiä!
    Tsemppiä JHT:lle kauteen.
     
  15. ikirouta Jäsen

    On siinä lipulla JJ-allstarspeliin hintaa kun 30€ aikuisilta ja 15€ lapsukaisilta, monella ei oo varaa perheen kanssa tuonne lähteä.

    Jotenki tuntuu että on karannut pikkasen räpylästä tämä touhu..
     
  16. Inkkaripäällikkö Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pittsburg Penguins
    Onhan siinä paljon tähtiä samassa nipussa ja paikkoja rajoitetusti, MUTTA on kyllä silti aika suolainen hinta
     
  17. rasperi75 Jäsen

    Käsittääkseni tapahtuma on kasvattanut suosiota vuosi vuoden perään. Viime vuonna olin paikanpäällä ja mökki oli täysi. Hyvät rahat siitä saa hyväntekeväisyyteen :)
     
  18. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
    FB-sivusto "JHT Kalajoki" tilastoi ottelun sivuillaan. Jussi Jokinen Allstars vs JHT 7-3 (2-1, 3-1, 2-1)
    Pistemiehet Allstars : Sebastian Aho 2+1, Patrik Laine 1+2, Leo Komarov 2+0, Jussi Jokinen 1+1, Ma.Granlund, Mi.Granlund, J.Puljujärvi 0+2, Aleksander Barkov 1+0, Janne Kuokkanen, Tomi Mustonen, Joni Pitkänen, Miikka Salomäki 0+1.
    JHT : Nemo Huhta 2+0, Ville Rajala 1+0, Nico Joki, Tommi Rintasalo, Teemu Siironen, Reko Tomberg 0+1.

    Samassa yhteydessä oli myös rankkarikilpailu 12 pelaajaa/joukkue. Allstarsin maalilla Pekka Rinne, JHT:n maalilla vuorottelivat Petrus Lintonen ja Fredrik Grönstrand. JHT vei rankkarit maalein 5-2 !! Allstarsin maalit iski Janne Kuokkanen ja Jussi Jokinen. JHT:n maalit : Henri Mustonen, Ville Määttä, Nemo Huhta, Jesse Espo ja Miika Runsala.

    Jatkoajan hienoista kuvista voi päätellä, että halli oli täynnä. Rahaa lahjoitettiin 5000 euroa 4H-toimintaan (ilmenee JA:n kuvasta).

    FB-sivujen mukaan ilta jatkuu gaalajuhlien merkeissä.

    PS. molempien joukkueiden pelaajilla mustat nauhat käsivarressa ?
     
    Viimeksi muokattu: 13.08.2017 klo 11.57
  19. Tahkon Korva Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jht ja Vaasan Sport
    Lainaus:
    Hiekkasärkillä äskettäin liikenneonnettomuudessa menehtynyt oli 17-vuotias kalajokinen jääkiekkojuniori. Hallissa pidettiin hiljainen hetki. En ole kokenut ennen, että 1700 ihmistä on niin hiljaa. Hyvin hiljaa.
     
  20. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
  21. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
    Kopsattu Facebookin "JHT Kalajoki"-sivustolta : JHT - Asplöven (Ruotsi) 7-3 (3-2, 1-1, 3-0). JHT:n pistemiehet : Ville Rajala 3+0, Tapio Rantanen 0+3, Elias Alajoki 1+1 (oman junnun debyytti edustusjoukkueessa), Nico Joki 0+2, Reko Tomberg, Tommi Rintasalo ja Jesper Ahlgren 1+0, Nemo Huhta ja Jarno Palola 0+1. Maalivahdit : Fredrik Grönstrand JHT 28/31, Wille Mattila Asplöven 22/29.
     
  22. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
  23. XXLshirt#3 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Drumheller Miners
    Seuraan silloin tällöin - ja lisääntyvässä määrin - JHT:n sivustoja. Moni ylempienkin sarjojen seura voisi ottaa oppia siitä aktiivisuudesta, jolla JHT tiedottaa tapahtumista. Erityisesti Facebookin "JHT Kalajoki" ja "JHT forever"-sivustot pitävät fanejaan hyvin ajantasalla tapahtumista ja Youtubeen linkitetään mielenkiintoisia "inside"-pätkiä kaikkien luettaviksi. Viime aikoina on sivustoilla ja Youtubessa ollut mm. sarja pelaajien / valmentajan haastatteluja. Joukkueen henkeä nostetaan muillakin tapahtumilla kuin treeneillä, siitä esimerkkinä vaikkapa Seikkailupuisto Pakka, jossa joukkue kisaili yhdessä ja oli hetken pois varsinaisesta kiekkoilusta. Etäkannattajana toivotan tsemppiä Junkkareille. JHT goes Seikkailupuisto Pakka - YouTube
     
    Viimeksi muokattu: 15.09.2017 klo 21.08
  24. Naxnax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ehdottomasti JHT/Kärpät
    No niin 2 peliä HT:lta takana. Harmittavasti loukkaantumiset näkyivät JHT:n molemmissa matseissa. 4 äijää sivussa heti, mutta onneksi nämä vammat on varmaan jo kohta hoidettu. Aika paljon hakemista ollut tuo touhu. Eilinen kotimatsi Muikkia vastaan oli melkoista pihalätkää. Tempo oli kaikkea muuta kuin esim. Cup peleissä. Näköjään tämä vaihde jumittu päälle, koska tukkaan tuli Kajaanissa. No alkukausi on alkukausi ja tässä on varmasti aikaa parantaa peliä. Vaikka JHT on rankattu aika yksimielisesti kärkipäähän, niin ei tässä sarjassa mikään ilmaiseksi tule, se on varma! Tsemit!
     
  25. Naxnax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ehdottomasti JHT/Kärpät
    Mielenkiintoinen viikonloppu tulossa näin HT kannattajan silmin. Kaksi kovaa kotijoukkuetta vastassa. Tänään Hunters ja huomenna Titaanit. Yes!! Sairastupa näyttää tyhjältä ja äijät kunnossa. Toivon kuuden pisteen viikonloppua. Uskon että se on otettavissa! Tsemit reissulle!