Huikea on kyllä ollut Puljun tasonnosto ja "uudelleen syntyminen" tälle kaudelle. On viimeistenkin kriitikoiden ja maitojuna-huutelijoiden suut menneet visusti suppuun. Puljun maali- ja laukaisudottamathan ovat olleet koko kauden otannalla aivan Liigan kärkeä, kuten Jukka ja Nemo tuossa totesivat, mutta tulos on ollut jopa paikoin pahasti piipussa. Varsinkin ihan kauden alussa, kun maalihanat olivat tukossa, niin Pulju pääsi silti paikoille ja pystyi luomaan hyvin peliä ja tilanteita, mutta tulosta ei vain tullut. Mutta, vaikka tulosta ei tullut, niin Pulju ei missään vaiheessa masentunut tai turhautunut, vaan painoi samalla kovalla työmoraalilla, eikä leuka painunut missään vaiheessa rintaan. Jaksoi painaa ja jauhaa hommia, mikä kertoo valtavasta kasvusta henkisellä- ja mentaalipuolella.
Vaikka Pulju on ollut erittäin hyvä ja vaarallinen hyökkäyssuuntaan, ei pidä unohtaa Puljun puolustuspelaamista. Pulju on ollut tällä kaudella uskomattoman kova myös puolustusuuntaan. Jopa niin kova, että olen itse törmännyt internetin syövereissä listauksiin, missä Puljua on jopa nosteltu TOP10-joukkoon tai joissain listauksissa, jopa TOP5-joukkoon, kun puhutaan tämän kauden Selke ehdokkaista. Vaikka Pulju ei mitään Selke pystiä varmaankaan tule voittamaan, tai pääsisi ehdolle kovimpiin haastajiin, niin kertonee kaiken oleellisen Puljun alkukaudesta, että häntä on nosteltu jopa tuonne TOP10-joukkoon, kun mietitään NHL:n tämän kauden parhaita puolustavia hyökkääjiä. Hyökkäyspäässä Pulju on ollut loistava, mutta puolustuspäässä, jopa vielä kovempi. Ja sitten kun ottaa huomioon Puljun uskomattoman fyysisen habituksen ja preesensin, työmoraalin sekä itsevarmuuden, niin aika hurjaa toista tulemista on Pulju NHL:ään tehnyt tällä kaudella!
Tässä vielä klippi, missä NHL:n taklaustilaston kärkinimiin lukeutuva Brady Tkachuk luuli ilmeisesti voivansa lanata Puljun levyksi, mutta hassusti kävi. Pulju on hereillä, jämäköittää kroppansa, pieni vastataklaus ja se onkin nuorempi Tkachuk, joka keräilee rojujansa. Puljun fyysinen kunto ja voimatasot ovat aika timanttisessa kunnossa ellen sanoisi. Eikä itseluottamuksessakaan näytä olevan mitään vikaa. Pulju painaa tällä hetkellä eteenpäin vastustamattomasti, kuin höyryjuna.