ipamies#41
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- New Prague Rangers
Jos Jessestä halutaan saada liigatason kiekkoilija, tuo projekti täytyisi aloittaa, ei suinkaan joulunpyhinä, vaan jo varhain kautta edeltävänä keväänä. Jessen tulisi treenata yksi ehjä kesä alle harjoitusotteluineen, jotta olisi edes mahdollisuudet palata huippukiekon pariin. Jokainen tietysti tietää, että Jesseä on vaikea saada sitoutumaan noin pitkäjänteiseen projektiin. Mutta kun takana on jo useita kausia, jolloin pelaaminen ja urheilijaelämä on ollut hyvin toisaikaista, on mahdotonta tulla liigan puolivälissä touhuun mukaan ja hypätä ikään kuin liikkuvaan junaan, kun muut ovat jo kiihdyttäneet koko syyskauden vauhtiaan. Tämä jopa Jessen lahjoilla ja vaikka mies olisi huippumotivoitunut.
Pidän mahdollisena, että Jesse onnistuu muutamassa ensimmäisessä pelissä. Hän voi napsia muutaman pisteenkin, mutta pitkässä juoksussa veto loppuu varmasti. Tuolla taustalla ei pelata kolmea vauhdikasta liigapeliä viikossa, vaan edessä on joko rasituksen johdannaisena tulevia vammoja tai totaalinen katkeaminen, henkinen ja fyysinen.
Puhuttaessa huipputaitavasta ilmiöstä nimeltä Jesse Niininäki noin kokonaisuutena, niin itseäni ärsyttää se paskan määrä, jota miehen niskaan heitetään. Tokihan kaverilta puuttuu ne henkiset ominaisuudet, jotka ovat tietysti jokaikistä lajiteknistä tekijää tärkeämpiä, mutta mielestäni tuo henkisen kovuuden puute on täysin rinnastettavissa niihin puutteisiin, joita on lukemattomilla super-asenteen omaavilla suomalaiskiekkoilijoilla peruspelitaitojen kohdalla. Ei se ole yhtään sen kummallisempi puute, ainakaan huppukiekkoilun näkökulmasta (ehkä muuta elämää se voi rassata "hiukan" enemmän kuin heikko kantaliuku kaarella :)).
On valitettavan harvinaista, että Suomesta vielä löytyy lajiteknisiä virtuooseja. Aivan kuten taistelevista jääsotureista, niin ei kaikista kaukalon taiteilijoistakaan tule lopulta tuloksen tekoon kykeneviä pelimiehiä. Silti jatkossakin nuorista "jesseistä" edes voidaan saada tulevaisuuden superpelaajia - ja huippu-urheilijoista, jotka ovat vain keskinkertaisia kiekkoilijoita, tulee edelleen vain erittäin tunnollisia rivimiehiä. Siksi meidän täytyy antaa enemmän arvoa näille palloilujonglööreille ja pyrkiä ajoissa tukemaan heidän omaleimaisuuttaan ja luovuuttaan. Samanaikaisesti tulisi myös osata ohjata heitä tuloksen tekemisen suuntaan. Ei ole helppoa ja vaatii pirusti työtä, mutta on edes mahdollisuus, että lopputulos on sukupuuttoon Suomessa kuoleva urheilijatyyppi, huipputaitava jääkiekkoilija. Toisin kuin sen kädettömän ja silmättömän supertreenaajan kanssa: nämä himolenkkeilijät pitäisi ajoissa ohjata Jukolan Viestiin, tai pahimmat tapaukset matkaan ihan ilman karttaa, esteetöntä ovaalia kiertämään.
Ennen kuin Suomi-kiekko ammattimaistui, tuo hierarkia, jossa luovuus ja klassinen taito on keskiössä, oli itsestäänselvyys. Esimerkkejä tästä näkyy esim. kaikissa Pirkanmaan jäähalleissa, kun edelleen saakelin pelitaitavat pappakiekkoilijat vetävät yön lepakkovuoroilla sellaisia jalkakyniä ja syöttökombinaatioita, että jää monilta ammattikiekkoilijoilta tekemättä. Kyseisillä vuoroilla kuulee myös kuolemattomia kiekkototuuksia, kuten "Jos on kesällä ekana lenkillä, ei ole keväällä ekana pistepörssissä...". :)
Sittemmin Suomi saavutti kansainvälistä menestystä kansakunnalle ominaisella työnteon kulttuurilla, ja arvot vääristyivät. En sano, että kehitys on mennyt ainoastaan huonoon suuntaan, sillä tietenkään Martti Jarkot eivät tänäpäivänä pärjäisi pelkillä pallloilugeeneillään, mutta nyt täytyy löytää oikea balanssi luovuuden ja urheilun välillä. Kuitenkin siten, että pyritään tekemään lahjakkaista kiekkoilijan aluista urheilijoita eikä toisin päin. Ja siltikin varma on, että jatkossakaan ei ole pulaa työtelijäistä suomalaisista joukkuepelaajista.
Pidän mahdollisena, että Jesse onnistuu muutamassa ensimmäisessä pelissä. Hän voi napsia muutaman pisteenkin, mutta pitkässä juoksussa veto loppuu varmasti. Tuolla taustalla ei pelata kolmea vauhdikasta liigapeliä viikossa, vaan edessä on joko rasituksen johdannaisena tulevia vammoja tai totaalinen katkeaminen, henkinen ja fyysinen.
Puhuttaessa huipputaitavasta ilmiöstä nimeltä Jesse Niininäki noin kokonaisuutena, niin itseäni ärsyttää se paskan määrä, jota miehen niskaan heitetään. Tokihan kaverilta puuttuu ne henkiset ominaisuudet, jotka ovat tietysti jokaikistä lajiteknistä tekijää tärkeämpiä, mutta mielestäni tuo henkisen kovuuden puute on täysin rinnastettavissa niihin puutteisiin, joita on lukemattomilla super-asenteen omaavilla suomalaiskiekkoilijoilla peruspelitaitojen kohdalla. Ei se ole yhtään sen kummallisempi puute, ainakaan huppukiekkoilun näkökulmasta (ehkä muuta elämää se voi rassata "hiukan" enemmän kuin heikko kantaliuku kaarella :)).
On valitettavan harvinaista, että Suomesta vielä löytyy lajiteknisiä virtuooseja. Aivan kuten taistelevista jääsotureista, niin ei kaikista kaukalon taiteilijoistakaan tule lopulta tuloksen tekoon kykeneviä pelimiehiä. Silti jatkossakin nuorista "jesseistä" edes voidaan saada tulevaisuuden superpelaajia - ja huippu-urheilijoista, jotka ovat vain keskinkertaisia kiekkoilijoita, tulee edelleen vain erittäin tunnollisia rivimiehiä. Siksi meidän täytyy antaa enemmän arvoa näille palloilujonglööreille ja pyrkiä ajoissa tukemaan heidän omaleimaisuuttaan ja luovuuttaan. Samanaikaisesti tulisi myös osata ohjata heitä tuloksen tekemisen suuntaan. Ei ole helppoa ja vaatii pirusti työtä, mutta on edes mahdollisuus, että lopputulos on sukupuuttoon Suomessa kuoleva urheilijatyyppi, huipputaitava jääkiekkoilija. Toisin kuin sen kädettömän ja silmättömän supertreenaajan kanssa: nämä himolenkkeilijät pitäisi ajoissa ohjata Jukolan Viestiin, tai pahimmat tapaukset matkaan ihan ilman karttaa, esteetöntä ovaalia kiertämään.
Ennen kuin Suomi-kiekko ammattimaistui, tuo hierarkia, jossa luovuus ja klassinen taito on keskiössä, oli itsestäänselvyys. Esimerkkejä tästä näkyy esim. kaikissa Pirkanmaan jäähalleissa, kun edelleen saakelin pelitaitavat pappakiekkoilijat vetävät yön lepakkovuoroilla sellaisia jalkakyniä ja syöttökombinaatioita, että jää monilta ammattikiekkoilijoilta tekemättä. Kyseisillä vuoroilla kuulee myös kuolemattomia kiekkototuuksia, kuten "Jos on kesällä ekana lenkillä, ei ole keväällä ekana pistepörssissä...". :)
Sittemmin Suomi saavutti kansainvälistä menestystä kansakunnalle ominaisella työnteon kulttuurilla, ja arvot vääristyivät. En sano, että kehitys on mennyt ainoastaan huonoon suuntaan, sillä tietenkään Martti Jarkot eivät tänäpäivänä pärjäisi pelkillä pallloilugeeneillään, mutta nyt täytyy löytää oikea balanssi luovuuden ja urheilun välillä. Kuitenkin siten, että pyritään tekemään lahjakkaista kiekkoilijan aluista urheilijoita eikä toisin päin. Ja siltikin varma on, että jatkossakaan ei ole pulaa työtelijäistä suomalaisista joukkuepelaajista.
Viimeksi muokattu: