Mainos

Jesse Kiiskinen – fiilispelaaja

  • 6 082
  • 35
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Avataas tälle nuorelle kaverille oma ketju Hämeen Sanomien haastiksen innoittamana.

Jutussa Kiiskinen kertoo olevansa "aika paljon" fiilispelaaja, joka kyllä kantaa huolta, jos pelaaminen ei suju kuin hän toivoisi."

Mainitaan myös, että kesällä suoritti intin ja syksyllä lukion. Lisäksi asui kämpässä missä oli remontti kesken. 27. syyskuuta sai kämpän ja koulun valmiiksi ja pystyi keskittymään pelkästään jääkiekkoon. Maso vaihtui Mambaan paria päivää ennen.

Kiiskinen Mambasta:

"Hyökkäyspäässä Kiiskistä on avittanut Mannerin mantra, jonka mukaan on sallittua myös epäonnistua.

– Mamban kautta tuli tietynlainen luottamus, että antaa mennä vaan. Uskalla onnistua, uskalla epäonnistua.

– Ei voi tietysti vetää ihan miten sattuu, mutta kehotetaankin yrittämään välillä vähän jotain hienompaakin. Sehän sopii minulle."

Kiiskinen maalinteosta:

"
Kiiskinen teki ensimmäisen virallisen HPK-maalinsa Mannerin neljännessä pelissä, kotona Oulun Kärppiä vastaan. Sitten hän osui heti kaksi päivää myöhemminkin.

Päivää ennen Kärpät-peliä Kiiskinen kertoo katsoneensa dokumenttia voimistelija Simone Bilesista ja saaneensa Bilesin ajatuksista oivalluksia ja inspiraatiota.

Hän päätyi sen jälkeen katsomaan omia vanhoja pelejään ja maalejaan.

– Sieltä hain tietynlaisen fiiliksen ja itseluottamuksen, tulin hallille peliin ja yhtäkkiä peli lähti."
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Päivää ennen Kärpät-peliä Kiiskinen kertoo katsoneensa dokumenttia voimistelija Simone Bilesista ja saaneensa Bilesin ajatuksista oivalluksia ja inspiraatiota.
Tähän voi hyvin vetää yhteyksen esim. Pennasen toimintaan. Hän haki neuvoja ja inspiraatiota muista lajeista tai muiden lajien valmentajilta. Näin tehdessään voi nähdä omat suoritukset tai oman tekemisen ihan eri valossa. Saa laajempaa ymmärrystä urheilujana (tai valmentajana) olemisesta.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kyllähän Kiiskinen aika suoraan rivienvälistä antaa rapaa Lehtosen valmennukselle:

Kiiskisellä itsellään riittää ylistyssanoja uudelle valmentajalleen.

"Olen tykännyt hänestä todella paljon. Hän on tuonut hyviä juttuja niin arkitekemiseen kuin koppiinkin, ja jokapäiväinen vaatimustaso kaikessa tekemisessä on kopissa esillä."

"Esimerkiksi treeneissä tykkään kokeilla paljon kaikkea, milloin mitäkin uutta. Täällä ei anneta heti palautetta, että "hei, älä viitsi yrittää tuollaista", vaan täällä sitä katsotaan hyvällä. Siellä on kuitenkin tarkoitus harjoitella ja testailla uusia asioita, niin täällä sitä pystyy tekemään todella avoimesti"

Maso ei vielä ainakaan kyennyt luomaan sitä positiivista ilmapiiriä joukkueen sisälle.

Todella tyytyväinen Mannerin tulosta. Toi uskottavuutta paljon sekä joukkueen sisälle peli-ilon.
 
Varmaan myös pientä sivallusta Pelsujen suuntaan kun sanoo "täällä."
 
Controller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Minäkin olen kuullut tarinoita, että päin vastoin Matias ei paljon negaa antanu vaan aina pelkkää posia. Paha siinä on kehittyä ku et tiedä mikä meni huonosti jos siitä ei ikinä keskustella.
 
Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Playing Knights, ikoniset veskarit, Karjis
Mites, jos Kiiskinen solmii suoraan Kerho-kausien jälkeen NHL-sopimuksen, niin millainen prosentuaalinen määrä sieltä kilahtaa HPK:n seittiseen kassaan?
20 prosenttiako?
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jaetaan nykyään tasan neljälle edelliselle kaudelle, suomeksi 25 prossaa eli 68 250 euroa.

Eli siis ymmärsin @Asconisti n viestin niin, että hän tarkoitti tilannetta, jossa Kiiskinen pelaa Kerhossa sopimuskauden loppuun (eli keväälle 2026 asti).

Tällöin kerhon osuus olisi 50 prosenttia.

Toki nyt alkaa näyttämään siltä, että Kiiskistä ei ensi kaudella enää Kerhossa / Liigassa nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Toki nyt alkaa näyttämään siltä, että Kiiskistä ei ensi kaudella enää Kerhossa / Liigassa nähdä.

Hyvä kausi liigassa ja U20 kisat menee varmaan top6 roolissa. NHL sopimus lienee aika varma homma, vaikka pistetahti hieman hyytyisi.

Se on sitten muiden käsissä, että palautuuko mies Kerhoon ensi kaudeksi.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Toki nyt alkaa näyttämään siltä, että Kiiskistä ei ensi kaudella enää Kerhossa / Liigassa nähdä.
Toivottavasti nähdään. Toinen kovanluokan kausi vielä liigassa niin valmiudet on huomattavasti paremmat maailmanvalloitukseen ja vuoden kypsempi pelaaja jne.

Mielestäni siis palvelisi paremmin Kiiskisen uraa se että pelaisi liigaa vielä vuoden ainakin.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivottavasti nähdään. Toinen kovanluokan kausi vielä liigassa niin valmiudet on huomattavasti paremmat maailmanvalloitukseen ja vuoden kypsempi pelaaja jne.

Mielestäni siis palvelisi paremmin Kiiskisen uraa se että pelaisi liigaa vielä vuoden ainakin.
Täysin samaa mieltä. Farmi saattaisi olla fyysisesti liian kova paikka vielä. Kerhossa voisi hankkia lisää massaa ja pelata isossa roolissa. Sitten valmiimpana hankemaan paikkaa akselilta NHL/farmi.

Ensi kaudella ei välttämättä riittäisi AHL tasollakaan kärkiketjuihin, kun on vielä melko heiveröinen. Jarruketjuihin ei ihan sovellu.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Olen ymmärtänyt, että Kerhon valmentajapäätöksellä tulee olemaan suuri merkitys Kiiskisen jatkon suhteen. Jos saadaan Manner jatkamaan, se nostaa todennäköisyyksiä merkittävästi.

Suurin merkitys taitaa olla sillä mitä Detroit sanoo. Euroopassa ainut vaihtoehto on HPK.
 
mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivottavasti nähdään. Toinen kovanluokan kausi vielä liigassa niin valmiudet on huomattavasti paremmat maailmanvalloitukseen ja vuoden kypsempi pelaaja jne.

Mielestäni siis palvelisi paremmin Kiiskisen uraa se että pelaisi liigaa vielä vuoden ainakin.
Samaa mieltä. Olisi muuan Liukkaan Eetullakin ollut ihan fiksua pelata vielä kausi Liigaa, mutta pakko oli päästä hinkkaamaan AHL:ää nelosketjussa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Toivottavasti nähdään. Toinen kovanluokan kausi vielä liigassa niin valmiudet on huomattavasti paremmat maailmanvalloitukseen ja vuoden kypsempi pelaaja jne.

Mielestäni siis palvelisi paremmin Kiiskisen uraa se että pelaisi liigaa vielä vuoden ainakin.

Täysin samaa mieltä. Farmi saattaisi olla fyysisesti liian kova paikka vielä. Kerhossa voisi hankkia lisää massaa ja pelata isossa roolissa. Sitten valmiimpana hankemaan paikkaa akselilta NHL/farmi.

Ensi kaudella ei välttämättä riittäisi AHL tasollakaan kärkiketjuihin, kun on vielä melko heiveröinen. Jarruketjuihin ei ihan sovellu.

Olen kyllä samaa mieltä kanssanne.

Kiiskinen on sen tyypin pelaaja, jonka ominaisuuksia imho kausi todellisena kärkihyökkääjänä Kerhossa kehittäisi paremmin, kuin jatkuva kamppailu paikasta auringossa AHL:n jyrkässä hierarkiassa. Jälkimmäinen voi toki kehittää tietynlaista kilpailullisuutta, joka sopii erityisesti stereotyyppisemmille duunaripelaajille joiden oletettavin taitomaksimi on NHL-joukkueiden alaketjut.
 
Jos en ole ihan väärässä, niin onneksi Detroit taitaa olla melko maltillinen ja järkevä nuorten pelaajien suhteen. Eivät yritä saada liian aikaisin rapakon taakse.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuli mieleen kun kävelin syömään niin Kiiskinen oli kepit kädessä tulossa portaita alas.
Toinen kerta kun tämä tuodaan esille. Ensimmäisen kerran jälkeen on pelattu pelejä, eikä Kiiskisellä ole näkynyt jalkavammaa.

Ensimmäisellä myös pohdittiin, että olisiko nähty pelaaja ollutkin Alitalo.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: j72

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Toinen kerta kun tämä tuodaan esille. Ensimmäisen kerran jälkeen on pelattu pelejä, eikä Kiiskisellä ole näkynyt jalkavammaa.

Ensimmäisellä myös pohdittiin, että olisiko nähty pelaaja ollutkin Alitalo.
Saattaapi tässä olla enemmän todellisuutta mukana, kuin aikaisemmassa jutussa... valitettavasti.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko tietoa tästä, ei kai vaan...
Kiinnostaisi myös tietää.

Mutta siis, onhan näitä. Saattaa olla jotain pientä ja kannattaa käyttää keppejä, jotta minimoi rasitusta.

Sitten otteluita varten teipataan ja puudutetaan.

Jos nyt on jotain, niin vaikuttaako se tuohon maajoukkueturnaukseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös