Mainos

Jere Lassila – Jyväskylän oma poika ja ikäluokkansa paras suomalainen sentteri, joka jäi ilman NHL-varausta

  • 53 560
  • 385

Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kunpa joku valmentajista/kanssapelaajista osaisi vinkata Lassilalle, että voi laukoa itsekin joskus. Tuo 2-1 -tilanne Jerryn kanssa oli sellainen, että piippuhyllylle asti näkyi se, että Jeren ainoa vaihtoehto on syöttää vaikka on itse maalipaikassa. Valin oli helppo keskittyä torjumaan jatkotilannetta. Eikä tämä ole ainoa kerta tällä kaudella.

Muutoin Lassila on ihan järisyttävän hyvä pelaaja ja toivottavasti kiekkoilee meillä ensi kauden vielä.
Jere tiedostaa, että laukausta pitää kehittää ja taisi jossain sanoakin, että tuo on kehityskohde.
 
Coutinho

Jäsen
Lassila tällä hetkellä joukkueen pistepörssissä neljäntenä (samoin neljänneksi eniten maaleja ja syöttöjäkin neljänneksi eniten). Kuka olisi ennen kauden alkua uskonut?
Tuli ennen kauden alkua veikattua Jerelle läpimurtoa ennustusketjussa ja että ottaa paikkansa 2. Sentterinä, mutta kiitos myös Viitasen hutiloinnin ottikin sitten ihan sen ykköspaikan. Kyllä Jere on tehnyt tällä kaudella enemmän kuin tarpeeksi lähtökohtiin nähden ja onkin hienoa, että on edes yksi sentteri kehen rakentaa tulevaisuutta.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kovasti Komarov & kumppanit yritti eilen Lassilaa kuumentaa, hyvin vastasi huutoon eikä ottanut taka-askelia.
Joo, mutta kuumeni kumminkin ja istui siitä boksissakin. JYP oli vihdoin saanut ylivoiman kavennettuaan eron kahteen maaliin, mutta tuohon poikkariin - edit. ”poikkariin” kuivui.

Eipä siinä, on Komarov kuumentanut pelaajia kovemmissakin sarjoissa onnistuneesti.

Ja Lassila on päällykäinen, tykkään, että löytyy luonnetta.
 
Viimeksi muokattu:

Rystykatto80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Muuramen Yritys
Joo, mutta kuumeni kumminkin ja istui siitä boksissakin. JYP oli vihdoin saanut ylivoiman kavennettuaan eron kahteen maaliin, mutta tuohon poikkariin kuivui.

Eipä siinä, on Komarov kuumentanut pelaajia kovemmissakin sarjoissa onnistuneesti.

Ja Lassila on päällykäinen, tykkään, että löytyy luonnetta.
Kuumeni joo mutta pakko myöntää että se poikkari oli kuin hennon golfvirran hyväily poskella kun istut rantatuolissa Teneriffalla.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Kuumeni joo mutta pakko myöntää että se poikkari oli kuin hennon golfvirran hyväily poskella kun istut rantatuolissa Teneriffalla.
Tämäkin on totta, mutta miksi heittää poikkari jo makaavan kaverin selkään kun voisit lähteä ylivoimalla ylivoimahyökkäykseen kun yksi kaveri makaa pitkin pituuttaan sun puolustusalueelle? Tämä jäi mietityttämään.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Monesti on sanottu, että Jere Lassilalle ei ole heikkouksia tai sellaisia erityisiä vahvuuksia, mutta mielestäni Jerellä esimerkiksi luistelu on selkeä vahvuus. On todella hyvä luistelija ja riittävän nopea. Lisäksi Jere on aika kova kamppailija, kun otetaan huomioon, että on todella nuori, eli fysiikka on kunnossa.
 
Komppaan, ja lisään vahvuuksiin erittäin hyvän pelinlukutaidon. Lassila sijoittuu hyvin ja tuntuu osaavan tehdä oikeita valintoja kiekolla ja ilman.

Toiseksi vahvuudeksi johtajaominaisuudet. Esimerkillinen hahmo kentällä ja sen ulkopuolella.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Isoimmat vahvuudet aina Jerellä olleet kilpailullisuus ja johtaja ominaisuudet. Omannut toki aina erittäin hyvän pelinäkemyksen myös, mutta tuo kilpaillullisuus ja halu olla paras on vienyt miestä tai poikaa jatkuvasti eteenpäin, vaikka loukkaantumisia ollut liikaakin hidastamassa matkaa.

Luistelu on verrattain uusi vahvuus, jonka Jere näki ihan oikein omana heikkoutenaan aiemmin ja siihen panostettu ja se kyllä tällä kaudella myös näkynyt että mennyt siinä huimasti eteenpäin. En ole yllättänyt jos seuraavaksi fysiikan lisäksi fokus on laukauksen kehittämisessä sekä aloituksissa.
 
Marcus Juslin

Jere mainitsi jo viime kaudella jossakin haastattelussa vahvuudekseen liikkeen, mitä tuolloin pidin tosi outona kommenttina, koska eipä hän juuri sähäkkyyttään viime kaudella esitellyt. Sitten kun katsoin keväällä Lassilan KeuPa-peliä, niin oli ihan eri kaveri. Nopea kuin mikä. Eli kyllä mä uskon, että se vahvuus oli siellä olemassa, mutta sitä ei vaan käytetty. Junnuvuosista en toki tiedä mitään. Heikkoudekseen Jere on maininnut usein tuon laukauksen ja siinä on helppo olla samaa mieltä.
 
Se on siellä aina ollut, mutta Jerellähän on ollut polvien kanssa ongelmia useammankin kerran. Vaikutti varsinkin viime kaudella kun taisi kesällä joku operaatio olla.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos tämän kauden sentteritilanteesta jotain hyvää hakee, niin Lassilan saama vastuu on ainakin kasvattanut kaveria siinä määrin, että voi olla ensi kaudella ihan jäätävän kova tekijä heti alusta alkaen. Jos olisi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti jäänyt 3-4. ketjujen sentteriksi ilman yv-vastuuta, niin ei varmasti olisi kasvanut pelaajana tähän tyyliin.

Nyt ei ole mitään epäselvyyttä siitä, voiko Lassilan laskea kärkiketjujen sentteriksi ensi kaudelle. Todellakin voi.
 
Näin se menee, siinä onkin meillä 1-2 ketjun sentteri. Jere sai vastuuta "liikaa" ja otti vastuun. Tietysti nuorilla pelaajilla voi ottaa jossakin kohti takapakkiakin, mutta enpä usko, että Jerellä, on kova tekemään töitä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Aikaisemminkin jo kirjoitellut, että on aika iso riski olemassa sille, että Pulkkinen ja Lassila varataan nyt ja he lähtevät opiskelemaan pienen kaukalon saloja heti syksystä. Etenkin kun ovat jo vuoden ”myöhässä”

Siinä onkin JYPillä savottaa hankkia kaksi ketjullista top-6 hyökkääjiä.

Täsmälleen. Lassila kasvoi pakon edessä liigamitat täyttäväksi 1-2 -kentän sentteriksi ja Pulkkinen menisi heittämällä kakkosparissa ja ylivoimallakin.

Jos molemmat jäävät, ihan mahtavaa, mutta jos saavat NHL-sopparin niiin ka-ching, ja voidaan koittaa jostain saksan kakkosdivarista koittaa löytää jotain tilalle.
Mahdollista, mutta sanoisin että epätodennäköistä. Lassilaa ja hänen perhettään tuntien on aika vahva mielikuva + tietoa, että herra itse haluaa ensin saavuttaa JYPissä jotain ennen mahdollista lähtöä jos sitä edes tulee.

Lassila ainakin aiemmin ollut sitä mieltä, että Euroopassa JYP ja NHL toki unelma, mutta sinne ei ole mikään kiire. Pulkkinen voi todennäköisesti nopeammin tuosta poistua kuin Jere, toki olen ollut ennekin väärässä.

Itse en yllättyisi, jos Jere olisi vuosikausia JYPin mukana, sillä hieman epäilyttää herran realistinen NHL-sauma.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Carolina, Dallas, JYP ja Leijonat
Mä toivon, että Lassilalla on ens kaudella c rinnassa.
Tuli mieleen että kuka on ollut Liigan nuorin kapteeni ja minkä ikäisenä? Kukkonen oli 21 aikoinaan ja Suomi 22-vuotias jokunen vuosi sitten, Jere olisi ensi kaudella vasta 20v.
 
JTM

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli mieleen että kuka on ollut Liigan nuorin kapteeni ja minkä ikäisenä? Kukkonen oli 21 aikoinaan ja Suomi 22-vuotias jokunen vuosi sitten, Jere olisi ensi kaudella vasta 20v.
Hyvä kysymys. Lundell muistaakseni tuurasi vakituista kapteenia 19 vuotiaana eli ainakin hetkellisesti oli nuorin kapteeni.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Mikähän on tullut, kun aamulla oli vielä normaalisti aamujäillä.
Olisiko vanha vamma ilmoittautunut läsnäolostaan, puukon alle Jere käsittääkseni oli menossa joka tapauksessa kauden jälkeen. Ehkä parempi ennemmin kuin myöhemmin, kun kausi käytännössä joukkueelta ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös