voisi kutsua Matikaista, Aravirtaa, Mobergia etc. vieraaksi tähän podcastiin
Vaikka Moberg antoikin Jerelle försköttiä, hänelle antaisin synninpäästön. Moberg ja kumppanivat ajattelivat sinänsä jalosti, että jos nyt vähän katsoo läpi sormien, ainakin Jere pysyisi jotenkin elämässä kiinni. Ja pysyikin nousten Euroopan eliittiin.
Penan toiminnasta en mitään positiivista löydä. Ok, antoi Jerelle mahdollisuuden jatkaa jääkiekon parissa. Mutta siinä vaiheessa Jeren luonne oli jo varmasti jokaisen tiedossa. Paljon kertoo, että vaadittiin Paul Baxteriä viheltämään peli poikki Jeren oltua IFK:ssa neljä kautta. Jere oli fanien ja pelikavereiden suosikki, eikä Sir uskaltanut asiaan puuttua. Jollain viimeisellä varoituksella ei ollut mitään merkitystä.
HIFK:n jälkeen Jerelle asetettiinkin rajoja, ja mitä Wicked Gameä olen kuunnellut, jätkä jopa otti ne tosissaan koska tiesi olevansa heikoilla. Ei Jere suotta kiittele Petu Matikaista, joka vakuutti sponsorit pysymään seuran ja Jeren takana. Jere kiitti pelaamalla mahtikauden, joka starttasi "uuden uran".
Harmi kyllä, meno on muutaman rauhallisemman vuoden jälkeen jälleen kiihtynyt. Toivottavasti Jerelle ei sattuisi mitään, kaikesta huolimatta hän on perheenisä ja monelle tärkeä ihminen.