Mainos

Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

  • 913 087
  • 3 439

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niimpä. Kukapa meistä ei olisi, kai nyt jokainen on myssytellut/kokeillut joskus?. Tuosta leffasta sen verran niin hienosti Jere sanoo siinä, että ei toivoisi kenenkään ikinä käyttävän mitään päihteitä ja lopussa sanoo myös jotain tyylikästä. Eniten diggasin siitä, että IFK leffassa mukana todella vahvasti ja Frank ja Pena myös kuultavina. Itselleni loppujen lopuksi aivan vitun sama, miten kuka elämänsä elää, mutta onhan esim Jere ja Jarna ihan omassa luokassaan siitä, kuinka vedät päihteitä niiden kaikissa muodoissa ja pärjäät silti kaukalossa ja elämä jatkuu helvetin hyvällä tolalla, vaikka ura loppuukin, kun toisaalta löppönen ja töppönen skulaa sen 238 matsia ja 4+3, mutta he ovatkin hyviä ja kilttejä nössönöö poitsuja, joita kukaan ei muista vaikka hokkarit menisi naulaan kesken kauden.

Kai se kertoo jotain sitten lahjakkuudesta, jota oli tuhlattavaksi asti, kun pärjäsi paremmin kuin löppönen ja töppönen. Päihdeongelma kun ei varmasti ole mitenkään avuksi jääkiekkouralla, tai elämässäkään. Vähemmän lahjakkaat löppönen ja töppönen samanlaisella päihdeongelmalla olisivat kenties linnakundeja, joilla lätkä jäi taakse jo junnuvuosien jälkeen.

Eikä kaikki edes kokeile huumeita. Mutta Tapulissa kasvaneiden kohdalla tietysti voi olla toisin.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niimpä. Kukapa meistä ei olisi, kai nyt jokainen on myssytellut/kokeillut joskus?. Tuosta leffasta sen verran niin hienosti Jere sanoo siinä, että ei toivoisi kenenkään ikinä käyttävän mitään päihteitä ja lopussa sanoo myös jotain tyylikästä. Eniten diggasin siitä, että IFK leffassa mukana todella vahvasti ja Frank ja Pena myös kuultavina. Itselleni loppujen lopuksi aivan vitun sama, miten kuka elämänsä elää, mutta onhan esim Jere ja Jarna ihan omassa luokassaan siitä, kuinka vedät päihteitä niiden kaikissa muodoissa ja pärjäät silti kaukalossa ja elämä jatkuu helvetin hyvällä tolalla, vaikka ura loppuukin, kun toisaalta löppönen ja töppönen skulaa sen 238 matsia ja 4+3, mutta he ovatkin hyviä ja kilttejä nössönöö poitsuja, joita kukaan ei muista vaikka hokkarit menisi naulaan kesken kauden.

löppönen ja töppönen saattavat esim opiskella itselleen kiekkouran jälkeen uuden ammatin, perustaa perheen ja hankkia lapsia, joille ovat läsnäolevia vakaita aikuisia ja elää elämäänsä kaikin tavoin onnellisesti, rauhallisesti ja vakaasti. Jos tämä on jonkun mielestä huonompi vaihtoehto kuin loputon sekoilu, niin vähän täytyy kyllä ihmetellä.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos tunnustusta täytyy antaa, niin Jarna on ainakin myöntänyt virheensä, katunut ja oppinut läksynsä. Väheksyä ei voi myöskään ongelmista avoimesti puhuamista ja niiden myöntämistä. Jerestä ei valitettavasti voi puhua tässäkään yhteydessä myönteistä, mikä ei toisaalta yllätä.
Jeren ja Jarnan eron näkee jo vertailemalla kavereiden elämäkertoja. Jarna katuu hölmöilyjään ja osaa myös analysoida, miten ja miksi kaikki alkoi mennä väärille raiteille. Hän ei syytä muita ja osaa nähdä päihdeongelman kehittymisen ihan alusta asti. Jarna myös ymmärtää, mitä kaikkea hän on päihdeongelmien takia menettänyt ja mitä on niiden takia jäänyt ehkä saavuttamatta.

Sen sijaan Jeren elämäkerrasta ei tällaista ulottuvuutta löydy. Kerrotaan vain, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt, mut hei, niinhän se Tapulin pojan elämä menee. Kumpikin elämäkerta sopii esimerkiksi: Jarna on esimerkki siitä, miten virheistään voi oppia, ja Jere on esimerkki siitä, miten niistä ei opi. Näiden miesten ero on myös se, että Jarna on lopulta ihan fiksu kaveri, Jere taas ei niinkään.

Jarna tekee nyt esimerkillään töitä päihteitä vastaan, Jeren esimerkki puhuu pikemminkin päihteiden käytön puolesta. Valitettavasti.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
löppönen ja töppönen saattavat esim opiskella itselleen kiekkouran jälkeen uuden ammatin, perustaa perheen ja hankkia lapsia, joille ovat läsnäolevia vakaita aikuisia ja elää elämäänsä kaikin tavoin onnellisesti, rauhallisesti ja vakaasti. Jos tämä on jonkun mielestä huonompi vaihtoehto kuin loputon sekoilu, niin vähän täytyy kyllä ihmetellä.

Nyt ollaan asian ytimessä vihdoin ja viimein, eikä mennyt kuin 50 sivua, eli jokainen eläköön elämänsä juuri niin kuin parhaaksi näkee, ei siinä kylähullujen kirjoitukset ja ohjeet paljon paina. Missäköhän Jere tällä hetkellä sekoilee ja ryyppää? Aivan sama.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Nyt ollaan asian ytimessä vihdoin ja viimein, eikä mennyt kuin 50 sivua, eli jokainen eläköön elämänsä juuri niin kuin parhaaksi näkee, ei siinä kylähullujen kirjoitukset ja ohjeet paljon paina.
Meidän elämään Karalahti ei tosiaan vaikuta, mutta hänellä on vastuuta perheelleen. Ronjan kanssa asiat on kunnossa, onneksi, sen sijaan Stellalla ei ole isää. Ainakaan Jeren muodossa.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meidän elämään Karalahti ei tosiaan vaikuta, mutta hänellä on vastuuta perheelleen. Ronjan kanssa asiat on kunnossa, onneksi, sen sijaan Stellalla ei ole isää. Ainakaan Jeren muodossa.
Mahtaa olla vittumainen 6 vuotiaaksi tämä Stella, kun ei Jere suostu häntä tapaamaan. No, on saanut ainakin ”isänsä” loistavat geenit.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No, on saanut ainakin ”isänsä” loistavat geenit.
Toivottavasti ei ole perinyt sitä TapuliÄijjjä-geeniä, joka ohjaa suunnilleen koko elämää. Jos Jereltä voisi jotain hyvää periytyä, niin se olisi jääkiekkoilijan taidot.
 
Nämä on näitä. Toisaalta moni alkoholisti raitistuu silloin, kun ovat tarpeeksi selkä seinää vasten ja vedenjakajalla. Yksi tämmöinen vedenjakaja voi esimerkiksi olla se, että saa töistä kenkää.

Tulee väistämättä mieleen työkaveri kuka sai tosiaan kenkää ko. syystä. Vähän sen jälkeen kaveri saatiinkin kerätä junaraiteilta.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Meidän elämään Karalahti ei tosiaan vaikuta, mutta hänellä on vastuuta perheelleen. Ronjan kanssa asiat on kunnossa, onneksi,

Niin siis siinä määrin kunnossa, että Jere pitää vanhemmuutensa urotekona sitä, että joka vuosi vääntäytyi Ronjan synttäreille, vaikka kuinka olisi hillunut edellisenä päivänä ja kerran olisi missannut, mutta onneksi kaverit piti huolen, että tämä hyvän isän mitta silloinkin tuli täytetyksi.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Niin siis siinä määrin kunnossa, että Jere pitää vanhemmuutensa urotekona sitä, että joka vuosi vääntäytyi Ronjan synttäreille, vaikka kuinka olisi hillunut edellisenä päivänä ja kerran olisi missannut, mutta onneksi kaverit piti huolen, että tämä hyvän isän mitta silloinkin tuli täytetyksi.
En haluaisi puolustaa Jere Karalahtea, mutta hyvissä väleissä hän ja Ronja ovat nykyisin. Huono isähän Karalahti on hänelle(kin) ollut, silti Ronja hänen kanssaan tahtoo olla tekemisissä, eikä Jerekään sitä tunnu vastustavan, joten asioiden voidaan sanoa olevan jokseenkin kunnossa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mä en oikein osaa sanoa. Ekan huumekäryn jälkeen 96-97 kaudella Keklun johdolla tehtiin hyviä asioita. Tuettiin ja annettiin mahdollisuus, mutta myös vaadittiin paljon. Karalahti oli pelaajana parhaimmillaan juuri kaksi seuraavaa kautta.
En tiedä mitä Kekäläisen johdolla oikein tehtiin. Itse kuvittelisin, että suurin syy Karalahden vahvoihin kausiin 97-98 ja 98-99 oli apuvalmentaja Raimo Summasella. Summanen on jälkikäteen toki leimattu jonkin sortin hulluksi, mutta tuolloin hän oli ihan edelläkävijä siinä, miten jääkiekossa vaaditaan pelaajailta urheilijana elämistä. Summasen rääkki pakotti Jeren hieman hillitsemään juhlimista ja tämä näkyi positiivisesti kaukalossa.

Summasen metodit ovat varmaan joiltakin osin liian kovat nykypelaajille, mutta tuon ajan HIFK:n edarin nuorisolle Summasen vaatimustaso ja toimintatapa sopivat kuin nyrkki silmään.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Kekäläinen oli totta kai päättävä henkilö siinä, miten Jeren kanssa toimitaan. No, hallitus olisi voinut toki kävellä yli, mutta aika pitkälti Kekäläinen sai tuolloin operatiivisesta puolesta päättää. Ja Kekäläinen ei halunnut Jereä heittää bussin alle, toisin kuin mm. Kummolat ja Helkovaarat, jotka olivat paljon tiukemmankin linjan kannalla. Vastineeksi Keku vaati Jereltä sitoutumista, ja W&S varmaan olivat hyvät muehet tätä sitoutumista vaatimaan ja osaltaan vahtimaan.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Jere linkkaa ig stoorien usein ihmisten viestejä hänelle. Aamulla tuli seurattua ja muutama "Jere oot sä kyl ÄIJÄ" ja "olen oivaltanut elämässä paljon ja se on sun ansiota".. Mitäköhän nämä oivaltamiset on olisi kiva tietää? Koska ihan fiksujakin ihmisiä noita kirjoittelee.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Jos joku on oivaltanut Karalahden ansiosta, että kannattaa laittaa terveys, perhe ja työura päihteiden edelle, niin hieno homma.
 
Animal

Jäsen
En ole lukenut tästä aikuislapsesta kertovaa kirjaa enkä aio myöskään katsoa tätä leffaa.

Mies oli helvetin hyvä lätkänpelaaja, mutta korvien välistä täysi retarderi. Kun katsoo ketä kuuluu edelleen kaveripiiriin ja kenen kanssa aikansa viettää, niin en ainakaan päätäni pantiksi laittaisi, että tämä vanha elämä olisi ns. taakse jäänyttä elämää. Löytyy kontaktia niin Helsingin kuin Tampereen pintaliitopiireihin... Jori Lehterä, Martina Aitolehti, Nacci Tranberg, Ruisrock, Dubai, Aurinkorannikko... kling kling kling ja vetäkää itse tulkintanne.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles

Joo enemmän kuin todennäköistä että Tapulin meininki ottaa herrasta vielä yliotteen.
Sä voit lähteä Tapulista mutta Tapuli ei lähde susta.
Mieshän on suorastaan ylpeä siitä että jätti tarunhohtoisen jä pääs takaisin Stadiin pelaamaan sekä sekoilemaan Tapuliin.
Tasan ei ole jaettu elämän nallekarkit kun tuollaiselle miehelle annettu tuollainen lahjakkuus ja taito pelata kiekkoa mutta tämä sankari heitti sen romukoppaan koska Tapuli.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tasan ei ole jaettu elämän nallekarkit kun tuollaiselle miehelle annettu tuollainen lahjakkuus ja taito pelata kiekkoa mutta tämä sankari heitti sen romukoppaan koska Tapuli.
"Annettu lahjakkuus ja taito pelata jääkiekkoa." :D

Siellä on Tapulissa toisaalta ihan itse luotu niitä elämän nallekarkkeja. Luistimet meni jalkaan ja pikkuskidinä kerrytetty lajin parissa tunteja niin perkeleesti, ei tuo tilanne että on mahdollisuus haistattaa miljoonille pitkät, tule ihan itsestään Tapulin eikä Manitoban jätkille vaan duunin ja treenin kautta se Jerekin tiensä hoiti liigaan, maajoukkueeseen ja NHL-jäille. Ei sitä kenellekään anneta.

Zlatan tuhahti joskus toimittajalle kun kysyttiin uskomattomasta lahjakkuudestaan kutakuinkin niin että "mikä lahjakkuus, luuletko että synnyin tällaisena?" ja ripitti että on kaksivuotiaasta asti kulkenut pallon kanssa treenaten joka päivä enemmän kuin kukaan jne..

Eli jos nyt ei Jerelle halua elämässään mitään arvoa ja kunniaa antaa mistään kuten ketjun henkeen toki kuuluukin, niin kai tuonkin voi nähdä niin että jääkiekkoilijan taidot sekä koko ura, änäristatus ja miljoonadiilitkin vaan annettiin hänelle ilman omaa ansioitaan, jotta voi kusta ne pois.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Iker hyvä pointti. Myös yleisesti ottaen. Ihmisillä on monesti käsitys, että lahjakkuus on annettua ei hankittua, vaikka kyllähän se on pitkälti päinvastoin. On totta, että jos synnyt räpylät jalassa niin kuin Michael Phelps, antaa se sinulle enemmän mahdollisuuksia kilpauintiin keskiverto ruumiinrakenteeseen nähden. Kaikkien aikojen uimaria Phelpsistäkään ei kuitenkaan tullut by nature vaan by nurture.
Joo, mä oon elämässäni hyvin pitkälti aina ollut suht vastakarvaan niitä näkemyksiä, jossa puhutaan jonkun lahjoista ja lahjakkuudesta. Aliarvioi tehtyä ja vaadittua duunia ja treeniä todella pahasti.

Joo, ymmärrän toki ihmisten erilaiset ominaisuudet ja että mahdollisesti on olemassa hyvät pohjat ja lahjat tiettyyn lajiin, esim. "fyysiset lahjat" kuten pituus tai voimatreenin suotuisa tarttuminen tai jos pianistilla on 25 sormea, ja nämä sitten edesauttavat menestystä kunhan edelleen jaksaa treenata ihan perhanasti. Mutta aina särähtää kun joku puhuu huipputaitavasta minkä tahansa alan taitajasta että miten lahjakas tuokin on, kun painelee tuolla maailman huipulla, niin ne mainitut lahjat ja lahjakkuudet voi vaihtaa siinä lauseessa poikkeuksetta siihen kymmeneen tuhanteen treenituntiin.
 
Animal

Jäsen
@Iker hyvä pointti. Myös yleisesti ottaen. Ihmisillä on monesti käsitys, että lahjakkuus on annettua ei hankittua, vaikka kyllähän se on pitkälti päinvastoin.

Ei ole hyvä pointti. Jos "annetulla lahjakkuudella" tarkoitetaan syntymässä saatuja geneettisiä ja henkisiä ominaisuuksia, johonkin tiettyyn urheilulajiin, niin niitä joko on tai ei ole. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Tämä on se Karalahden 7. oikein rivi, jonka herra päätti jättää noutamatta. Valitsi mieluummin neljä oikein ja bileet. Mikäs siinä jos näin halua.

Pelkästään Mestiksen alapuolelta löytyy lukuisia, jopa satoja, pelaajia, jotka elävät ja treenaavat päivätöiden ja opiskeluidensa ohessa kovempaa, kurinalaisemmin ja säännöllisemmin kuin Karalahti ammattilaisena muutamaa viimeistä vuotta lukuunottamatta, mutta eivät silti saavuta edes Mestis -tasoa. Tämä on se lahjakkuuden ja halukkuuden ero. Nämä kun yhdistää niin ollaan vaikka kuin Teemu Selänne, Kimmo Timonen tai Saku Koivu.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lahjakkaat ihmiset tykkäävät puhua ahkeruudesta. Minä en esimerkiksi koskaan ole tehnyt yhtä ainutta ponnistusharjoitusta, mutta kolme metriä heilahti intissä vauhdittomassa kevyesti. Yksikön paras tulos, ei ahkeruuden, vaan lahjakkuuden ansiota.

Samaten olin aina aivan paska luonnontieteissä, samalla kaverini (nykyään matematiikan tutkija) puhui siitä, kuinka näkee luvut päässään. Jep jep, oli vain minua ahkerampi kaveri.

Nämä asiat ei tietenkään poissulje ahkeruuden merkitystä.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Karalahtea voidaan tosiaan pitää kaikin puolin kamalana ihmisenä, mutta kyllä se lätkää osasi pelata. Ei hän muuten olisi nelikymppisenä ollut laatupakki MM-kisoissa. Siksikin on sääli, että Karalahdella ei ollut riittävää itsekuria ulosmitata lahjakkuuttaan NHL-tasolla. Siellä Jere olisi päässyt vielä huippuluokan bileisiinkin.

Minulle Jere Karalahti on eräs vaikuttavimpia ilmestyksiä ikinä SM-liigassa. Maine, olemus, pelitaidot. Muistan elävästi, kuinka Montussa KalPan peluri yritti taklata Jereä, joka ei hievahtanutkaan. Katsomo repesi nauruun. Hieno muisto.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Lahjakkaat ihmiset tykkäävät puhua ahkeruudesta. Minä en esimerkiksi koskaan ole tehnyt yhtä ainutta ponnistusharjoitusta, mutta kolme metriä heilahti intissä vauhdittomassa kevyesti. Yksikön paras tulos, ei ahkeruuden, vaan lahjakkuuden ansiota.

Samaten olin aina aivan paska luonnontieteissä, samalla kaverini (nykyään matematiikan tutkija) puhui siitä, kuinka näkee luvut päässään. Jep jep, oli vain minua ahkerampi kaveri.

Nämä asiat ei tietenkään poissulje ahkeruuden merkitystä.

Yleisesti sanotaan, että kova työ korvaa lahjakkuuden jos lahjakkuus/lahjakas ei tee kovaa työtä. Ja nimenomaan kun puhutaan pitkäjänteisestä työstä kuten urheilu-urasta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei ole hyvä pointti. Jos "annetulla lahjakkuudella" tarkoitetaan syntymässä saatuja geneettisiä ja henkisiä ominaisuuksia, johonkin tiettyyn urheilulajiin, niin niitä joko on tai ei ole. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Tämä on se Karalahden 7. oikein rivi, jonka herra päätti jättää noutamatta.
Ehkä se on henkinen ominaisuus sekin, että ei ollut lajin vaatimaa itsekuria ja määrätietoisuutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös