Mainos

Jatkoajan TOP-50 NHL-pelaajat kaudelle 2023–2024 listaus & äänestys

  • 28 068
  • 203
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kuulkaa, kuulkaa! Kuningas Connor ja kruununtavoittelijat Auston ja Cale valtuuttavat Suomen arvovaltaisimman jääkiekkosivuston parhaimmiston valitsemaan taas heidän joukostaan 50 parasta. Tarunhohtoisessa kävi edelliskaudella suurehko myllerrys. Vanhat valtiaat sortuivat, uudet raivasivat tiensä eturiviin, yksi ruotsalainen puolustaja nousi kuolleista ja yksi TOP25-pelaaja lopetti ansiokkaan uransa. Kunniaa ja mainetta on jaossa niille, jotka ovat osoittaneet omaavansa sekä kärkipään taitoa, että myös kestävyyttä sekä tasaisuutta. Voin tunnustaa jo tässä vaiheessa, että Thomas Chabot EI ole tämän kauden listallani, vaikka jossakin mielenhäiriössä hänet sille vuosi sitten kelpuutin. Odotan myös mielenkiinnolla, nähdäänkö alkuäänestyksissä tällä kertaa mm. Esa Lindellin, Tom Wilsonin, Max Paciorettyn, Ryan Pulockin, Nicklas Bäckströmin tai Jack Campbellin nimiä.

Vaihe 1: Osallistujat lähettävät minulle yksityisviestillä oman TOP50-listauksensa. Jokaisen pelaajan saamat sijoitukset lasketaan yhteen ja jaetaan listansa lähettäneiden määrällä. Mitä pienempi keskiarvo, sitä paremmin pelaaja sijoittuu. Mikäli pelaaja puuttuu jonkun listalta, saa hän kyseisestä listasta automaattisesti 60 pistettä. 2022-2023-listan ykkösen, Connor McDavidin, keskiarvo oli 1,14. Viisi kakkossijaa, 29 ykkössijaa.

Vaihe 2: Kun kaikkien ääniä saaneiden keskiarvot ovat selvillä, julkaisen tässä ketjussa kymmenen parasta satunnaisessa järjestyksessä listattuna ja tägään mukaan kaikki TOP-listat lähettäneet. Jokainen lähettää yksityisviestinä takaisin oman TOP5-listauksensa kyseisistä kymmenestä pelaajasta. Tässä pisteytys on yksinkertaisesti 1=10, 2=8, 3=6, 4=4, 5=2. Viisi eniten pisteitä saanutta pelaajaa julkaistaan tähän avausviestiin, kun pisteet on saatu laskettua (ja myös ketjussa erillisenä viestinä). Tämän jälkeen äänestystä jatketaan niin, että viisi edellisessä äänestyksessä jatkoon pääsemätöntä saa seurakseen viisi seuraavaksi pienintä keskiarvoa ja heidän keskensä äänestetään sijat 6-10. Tätä toistetaan viiden välein, kunnes TOP20 on täynnä. Tämän jälkeen äänestetään aina kymmenen sijaa kerrallaan 20 pelaajan joukosta ja viimeiset 10 valitaan sitten oman mielivaltaisen valintani mukaan eniten, öh, vähiten alkulistapisteitä saaneista kavereista. Edelliskerralla viimeiseen äänestykseen pääsivät mukaan kaikki vähintään viidellä esilistalla olleet, mm. John Gibson, Vladimir Tarasenko ja Zach Werenski.

Tätä kautta voidaan siis nähdä jonkun pelaajan kohdalla huomattava putoaminen/nousu alkulistausten suhteen (á la Patrice Bergeron), mikä tarjoaa oman jännityksensä. Julkaisen makupaloja alkuperäisiltä listoilta anonyymisti äänestysten edetessä.

Muutamia huomioita:

- Hyökkääjät, puolustajat ja maalivahdit ovat tässä äänestyksessä sekaisin, mikä ei varmasti ole kaikille mieleen, mutta yritetään tulla toimeen asian kanssa. Pelipaikkojen "hyvyyden" vertaaminen toisiinsa on haastavaa, mutta juuri siksi tähän leikkiin kysytäänkin mukaan alussa mainittuja Suomen parhaita kiekkotietäjiä, kuten edelliskaudellakin tehtiin. Mietin pitkään äänestyksen muuttamista vain kenttäpelaajia koskevaksi tai mielipiteen kysymistä teiltä erillisen äänestyksen kautta, mutta siinä tuhlattaisiin valitettavasti liiaksi arvokkaita päiviä. Mennään siis samalla sapluunalla ja muutetaan formaattia tarvittaessa ensi kaudella.

- Keskustelu äänestyslistojen saapumisen ja äänestysdeadlinen välillä olisi erittäin toivottavaa. Pyrkikää vakuuttaamaan muut siitä, että juuri tämän kaverin kuuluisi tulla valituksi tässä äänestyksessä (tai ettei ainakaan tämän kaverin tulisi missään tilanteessa päästä vielä jatkoon). Tätä esiintyi ilahduttavan paljon jo edelliskauden kierroksen aikana.

- Mukaan otetaan maksimissaan 35 innokasta Jonnea/Jaanaa ja mahdollisesti pari ylimääräistä, jos kiimaa löytyy runsaasti. Ilmoittautumisaikaa, eli oman TOP-50 listauksen lähetysaikaa allekirjoittaneelle on sunnuntain 17.9.2023 loppuun asti. Pahoittelen pikaista deadlinea.

Ja se kauden 2022-2023 listaushan oli seuraava (ottakaa vapaasti kierroksia mahdollisista oikeusmurhista):

1. Connor McDavid
2. Cale Makar
3. Auston Matthews
4. Nathan MacKinnon
5. Leon Draisaitl
6. Victor Hedman
7. Andrei Vasilevski
8. Aleksander Barkov
9. Nikita Kucherov
10. Sidney Crosby
11. Roman Josi
12. Igor Shesterkin
13. Mikko Rantanen
14. Kirill Kaprizov
15. Patrick Kane
16. Artemi Panarin
17. Adam Fox
18. Mitch Marner
19. Brad Marchand
20. Johnny Gaudreau
21. Patrice Bergeron
22. Jonathan Huberdeau
23. Charlie McAvoy
24. Brayden Point
25. Steven Stamkos
26. Alexander Ovechkin
27. Sebastian Aho
28. Matthew Tkachuk
29. David Pastrnak
30. Mika Zibanejad
31. Miro Heiskanen
32. Kyle Connor
33. Juuse Saros
34. Mark Stone
35. J.T. Miller
36. Jaccob Slavin
37. Aaron Ekblad
38. Ryan O'Reilly
39. Gabriel Landeskog
40. John Carlson
41. Devon Toews
42. Connor Hellebuyck
43. Kris Letang
44. Elias Lindholm
45. Jacob Markström
46. Filip Forsberg
47. Anze Kopitar
48. Quinn Hughes
49. Thatcher Demko
50. Thomas Chabot


Kauden 2023-2024 listalle ovat tähän mennessä selviytyneet:

1. Connor McDavid
2. Leon Draisaitl
3. Nathan MacKinnon
4. Cale Makar
5. Auston Matthews
 
Viimeksi muokattu:

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Bergeron oli hyvä huomio, että hän putoaa listalta tietenkin pois. Toinen täysin varma putoaja on myös Landeskog, hänen arvonsa tulevalle kaudelle on sama kuin Bergeronilla.

Täydellinen plussa sille, että pelipaikkoja ei määritellä erikseen.

Varaan myös tällä viestillä paikan mukaan, jos käykin niin että 35 täyttyy jo parin päivän päästä ennen kuin kerkeän oman listani lähettää.
 

tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Löysin viime kauden ketjun sattumalta viime viikolla. Loistava konsepti ja aivan mahtavaa myös nähdä kuinka aktiivisia palstahenkilöt ovatkaan!

Itse taidan seurata sivusta ja jännätä saako Eetu Luostarinen sijoituksen listalta ;) Jospa ensi vuonna olisi aikaa ja uskallusta hypätä mukaan, kun suunnitelmissa on hypätä NHL:n seuraajaksi hieman aktiivisemmalla otteella kuin aikaisemmin.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
Voisin kanssa tänä vuonna liittyä mukaan, seurasin viime vuonna meininkejä suurella mielenkiinnolla.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Puolustan Tom Wilsonin valintaa ihan sillä, että ajattelin että siinä on varmasti trollailuarvoa. Edes vähän.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Vuodessa tapahtuu paljon, veikkaisin että jopa yli 20 nimeä tulee vaihtumaan listalla.

Varmoja listalle nousijoita lienevät ainakin:

Jack Hughes
Jason Robertson
Tim Stützle
Tage Thompson
Erik Karlsson
Rasmus Dahlin
Elias Pettersson
Brady Tkachuk
Roope Hintz
Jack Eichel


Lisäksi mahdollisia uusia mm.
Clayton Keller
William Nylander
Vince Dunn
Kevin Fiala
Jesper Bratt
Nico Hischier
Josh Morrissey
Hampus Lindholm
Brandon Montour

Listalta tippuu varmasti:
Bergeron
Landeskog
Lindholm
Markström
Demko
Chabot

Veikkaan että tippuu myös:
Kane (Ohoh!)
Huberdeau
Miller
Slavin
Ekblad
Carlson
Forsberg
Letang
 
Viimeksi muokattu:

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Haittaax jos tekee listan vaan suomalaisista? Teksti-TV Analyysi Raatimme ei muuhun kykene.

Ai se haittaa vai? No, okei. Teemme sitten ihan vaan muuten vain pelkistä suomalaispelaajista koostuvan top35-listan:

1. Barkov
2. Rantanen
———————
3. Aho
4. Heiskanen
5. Saros
6. Hintz
———————
7. Laine
———————
8. Teräväinen
9. Lindell
10. Korpisalo
11. Husso
12. Lundell
13. Lehkonen
14. Maccelo
15. Granlund
16. Kakko
17. Ristolainen
18. Määttä
19. Luostarinen
20. Raanta
21. Haula
22. Välimäki
23. Kotkaniemi
———————
24. Mikkola
25. Hakanpää
26. Lankinen
27. Luukkonen
28. Kähkönen
29. Jokiharju
30. Armia
31. Tolvanen
32. Pärssinen
33. Vaakanainen
34. Heinola
35. Kupari

Sijat 1.-2. voivat vaihtua, kuten myös sijat 3.-6. voi mennä ihan miten tahansa noiden nimien kesken. Laine on 7. ja sillä sipuli. Sitten tulee toi ylempi keskikasti, raadiltamme loppui keskittymiskyky alkaa niiden tarkkoja sijoituksia sen kauheammin miettimään mutta noi pelaajat suunnilleen on välillä 8.-23., ja sitten sijoilla 24.-35. on alempi keskikasti, jotenkin tollasessa järjestyksessä mutta ei välttämättä ollenkaan tollasessa järjestyksessä.

Jotain tulokkaita sun muita Suomi-rivipelaajia saattaa sitten listan ulkopuolelta pompahtaa tohon alempaan keskikastiin, mutta tuskin ylempään. Alemmasta keskikastista Pärssinen, Jokiharju, Tolvanen ja maalivahdit saattaa pompata ylempään sakkiin, ja ylemmästä voi tippua alempaan sakkiin Haula, Määttä ja maalivahdit, jopa Granlundkin jos ei kurssi muutu. Husso, Kakko, Lindell ja Teräväinen saattavat nousta Laineen kanssa samaan sakkiin, Laine taas voi nousta myös mitalitaistoa käyvään porukkaan, ja mitalitaistojengistä kuka vaan saattaa hypätä Barkov-Rantanen -kategoriaankin vielä, Heiskanen todennäköisemmin, Hintz epätodennäköisimmin. Rantanen ja Barkov eivät tipu. Ei.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Haittaax jos tekee listan vaan suomalaisista? Teksti-TV Analyysi Raatimme ei muuhun kykene.

Ai se haittaa vai? No, okei. Teemme sitten ihan vaan muuten vain pelkistä suomalaispelaajista koostuvan top35-listan:

1. Barkov
2. Rantanen
———————
3. Aho
4. Heiskanen
5. Saros
6. Hintz
———————
7. Laine
———————
8. Teräväinen
9. Lindell
10. Korpisalo
11. Husso
12. Lundell
13. Lehkonen
14. Maccelo
15. Granlund
16. Kakko
17. Ristolainen
18. Määttä
19. Luostarinen
20. Raanta
21. Haula
22. Välimäki
23. Kotkaniemi
———————
24. Mikkola
25. Hakanpää
26. Lankinen
27. Luukkonen
28. Kähkönen
29. Jokiharju
30. Armia
31. Tolvanen
32. Pärssinen
33. Vaakanainen
34. Heinola
35. Kupari

Sijat 1.-2. voivat vaihtua, kuten myös sijat 3.-6. voi mennä ihan miten tahansa noiden nimien kesken. Laine on 7. ja sillä sipuli. Sitten tulee toi ylempi keskikasti, raadiltamme loppui keskittymiskyky alkaa niiden tarkkoja sijoituksia sen kauheammin miettimään mutta noi pelaajat suunnilleen on välillä 8.-23., ja sitten sijoilla 24.-35. on alempi keskikasti, jotenkin tollasessa järjestyksessä mutta ei välttämättä ollenkaan tollasessa järjestyksessä.

Jotain tulokkaita sun muita Suomi-rivipelaajia saattaa sitten listan ulkopuolelta pompahtaa tohon alempaan keskikastiin, mutta tuskin ylempään. Alemmasta keskikastista Pärssinen, Jokiharju, Tolvanen ja maalivahdit saattaa pompata ylempään sakkiin, ja ylemmästä voi tippua alempaan sakkiin Haula, Määttä ja maalivahdit, jopa Granlundkin jos ei kurssi muutu. Husso, Kakko, Lindell ja Teräväinen saattavat nousta Laineen kanssa samaan sakkiin, Laine taas voi nousta myös mitalitaistoa käyvään porukkaan, ja mitalitaistojengistä kuka vaan saattaa hypätä Barkov-Rantanen -kategoriaankin vielä, Heiskanen todennäköisemmin, Hintz epätodennäköisimmin. Rantanen ja Barkov eivät tipu. Ei.
Arvostan elettä, mutta raportoitu kuitenkin yhden sukunimen pahansuovan kirjoitusasun vuoksi.
 

Kange

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Yzerplan
Kiitos taas vaivannäöstä Syndi! Laitoin listan (pariinkin otteeseen) tulemaan yv:nä, kiva lähteä taas rakentamaan mutuiludataa muiden mutuilijoiden kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kaksi ensimmäistä listaa excelissä ja pakko sanoa, että ei tässä ainkaan mitenkään yksimielisiä tulla olemaan. Toinen jätti tähtijoukkueen tähtipelaaja-Jasonin vaille listasijaa ja toiselta puolestaan ei löytynyt rakkautta Rangersin Igorille. Juuri näitä kannanottoja tarvitaan! Olkaa oma itsenne joka tilanteessa,
jos voit olla Connor McDavid, ole silloin aina Connor McDavid
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Nopeasti laskettuna sain itse 11 eri nimeä listalle kuin viime vuonna tässä ensimmäisessä vaiheessa. Uudet nimet olivat lähinnä näitä nuoria nousukkaita, mutta olipa mukana uutena myös mm. tuore Vezina-voittaja.
Itse tein niin härskisti, että loin kokonaan uuden listan vanhan listan päälle pyyhkien samalla vanhat merkintäni pois. Sellainen mutu -tunne on, että listallani on vähintään 15 uutta nimeä.
 
Itse tein niin härskisti, että loin kokonaan uuden listan vanhan listan päälle pyyhkien samalla vanhat merkintäni pois. Sellainen mutu -tunne on, että listallani on vähintään 15 uutta nimeä.

Niin tein minäkin. Tai oikeastaan noita molempia. Ensin puhtaalta pöydältä uusi lista, sen jälkeen rinnalle vuoden takainen lista ja pienta hienosäätöä. Esim. Huberdeau ei mahtunut ensin listalle, mutta tarkastelun jälkeen mahtui kuitenkin, mutta sijoitus putosi roimasti.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Niin tein minäkin. Tai oikeastaan noita molempia. Ensin puhtaalta pöydältä uusi lista, sen jälkeen rinnalle vuoden takainen lista ja pienta hienosäätöä. Esim. Huberdeau ei mahtunut ensin listalle, mutta tarkastelun jälkeen mahtui kuitenkin, mutta sijoitus putosi roimasti.
Omalla listallani suurin putoaja taisi nimenomaisen Huberdeaun lisäksi olla Ovechkin, joka mahtui juuri ja juuri listalle. Pelillinen anti ei vaan ole enää sitä, mitä se oli joskus.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Mielelläni voisin tulla tähän myös mukaan! Harmitti koko viime kauden (alun), etten osallistunut ja päässyt näyttämään tietouttani.

Lista on pian valmis. Tarkalleen ottaen olen pohtinut valintojani 1251 kertaa.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Hirveä homma karsia kolmestasadasta pelaajasta viisikymmentä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös