Omaan silmään Bottom4 on melko selvä pelkästään paperilla nimilistoja pyöritellen.
16. HPK
15. Jukurit
14. Kiekko-Espoo
13. Saimaan Pallo
Kerho selkeästi pohjalla, minkä jälkeen Jukurit. Kerholla hieman samankaltainen joukkue kuin SaiPalla Virran ensimmäiseen kauteen lähtiessä, eli haetaan nuorista pelaajista uutta runkoa joukkueen tulevaisuudelle. Jukureilla ihan mielenkiintoinen hankinta tuo Ellis ja Johnsonkin voi osoittautua voittavaksi arvaksi, mutta mikäli kakkosketjuun on laittaa (ykkösketjun oletetun sentterivahvistuksen jälkeen) kaksi Mestis-ukkoa ja Norjan liigaa uransa tahkonnut kaveri, niin aika kylmää voi kyyti olla. Haatanen ja Hämäläinen tuonevat kuitenkin tulitukea. Ilman uskottavan ykkössentterin hankintaa voi tulla pitkä kausi Mikkelissä. Sen jälkeen tulee pieni väli, jonka jälkeen Kiekko-Espoo ja SaiPa. Espoolaisilla ihan mielenkiintoisia paluumuuttajia, mutta heilläkin aika monta Mestis-ukkoa väkisin kokoonpanossa ja paljon kiinni veteraanien (Järvinen, Lajunen, Sallinen & Laakso) nykykunnosta. Tuossa sijan 12 kohdalla joutuukin hieman enemmän miettimään, mitä joukkuetta äänestää.