Jatkoajan NHL-palstan Awards

  • 8 430
  • 40

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Jatkoajan NHL-palstan Awards 2011-2012

Nyt kun on saatu kausi päätökseen ja NHL:n oma palkintotilaisuuskin hiljalleen lähestyy, on oiva tilaisuus laittaa jakoon Jatkoajan NHL-palstan omat palkinnot. Pohjoisamerikkalaiseen tyyliin tietenkin. Palkinnot ja ehdokkaat on työstänyt äärimmäisen asiantunteva raati (=minä) ja ehdokkaista paras ratkaistaan äänestämällä omaa ehdokasta tähän ketjuun. Hienoja pystejä ei raati voi jakaa, mutta palkintotilaisuus pyrkiikin iloisen mielen tuottamiseen kaikille NHL-palstan uljaille sotureille, jotka muiden iloksi jaksavat katsoa pelejä, sekä kirjoittaa raportteja yön pimeinäkin tunteina.

Koska ehdokkaat on päättänyt niinkin suurihenkinen raati kuin nyt, voi olla, että unohduksia on sattunut. Mikäli tunnet, että joku ehdokas kuuluisi jonkin toisen tilalle, on sinulla jonkin aikaa - pari päivää - tuottaa täydellisen perusteltu vetoomus asiasta, joko tähän ketjuun tai arvovaltaiselle raadille yksityisviestillä. Mikäli keksit uuden palkinnon jakoon, voi asiasta ilmoittaa samalla tavalla. Trollaus- tai muita höpöhöpöpalkintoja ei tässä tilaisuudessa jaeta.

Äänestys on yleinen, mutta olisi kuitenkin toivottavaa, että äänestäjällä olisi jonkinmoinen käsitys Jatkoajan NHL-palstan kirjoittajista. Toivonkin, että ketju pysyisi täällä NHL-keskustelun puolella, sillä NHL-puoltahan koko asia koskee. Tavoitteena olisi, että tästä tulisi perinne, joka pidettäisiin jokaisen NHL-kauden loputtua.

Äänestysaikaa on vaikkapa kuun loppuun asti. Ehdokkaat eivät saa äänestää lainkaan siinä kategoriassa, jossa tämä on ehdolla. Värilaseja ei saa käyttää.

Monia kovan luokan kirjoittajia jäi nyt ehdokkuuksien ulkopuolelle, mutta suuret kiitokset heille hienosta kaudesta ja mukavista kirjoituksista.

Kauden 2011-2012 joukkuepalkinnot:

Prince of Wales Trophy
: Pittsburgh Penguins (1242)
Palkinto jaetaan sille itäisen konferenssin joukkueelle, jonka kausiketjussa on ollut eniten viestejä runkosarjan aikana.

Clarence S. Campbell Bowl: Detroit Red Wings (1759)
Palkinto jaetaan sille läntisen konferenssin joukkueelle, jonka kausiketjussa on ollut eniten viestejä runkosarjan aikana.

Kauden 2011-2012 henkilökohtaiset palkinnot:

Hart Memorial Trophy
Palkinto annetaan oman joukkueensa, ja samalla koko palstan arvoikkaimmalle kirjoittajalle.
Ehdokkaat:
- nuck (Vancouver Canucks)
- Bosco (Pittsburgh Penguins)
- dali (New Jersey Devils)
- Henkka (Detroit Red Wings)
- Eager (Philadelphia Flyers)

Lady Byng Memorial Trophy
Palkinto annetaan kirjoittajalle joka esiintyy jatkuvasti palstalla herrasmiehen tavoin, provosoimatta ja provosoitumatta.
Ehdokkaat:
- vlad (Detroit Red Wings)
- Ferris (Washington Capitals)
- Kental (Boston Bruins)

Calder Memorial Trophy
Palkinto annetaan palstan parhaalle uudelle kirjoittajalle ottaen huomioon aktiivisuuden ja kirjoitusten sisällön.
Ehdokkaat:
- lunde (Chicago Blackhawks)
- Shard (Detroit Red Wings / Tampa Bay Lightning)
- Walkin (Pittsburgh Penguins)

Conn Smythe Trophy
Palkinto annetaan Stanley Cupin voitaneen joukkueen arvokkaimmalle kirjoittajalle.
Ehdokkaat:
- heikkik
- Kinke-13
- Bigmouth

Frank J. Selke Trophy
Palkinto annetaan kirjoittajalle, joka on paras sekä tuottamaan asiapitoista tekstiä, että hauskuuttamaan muita humoristisilla tuotoksillaan.
Ehdokkaat:
- Golden AWe (Washington Capitals)
- TML (Toronto Maple Leafs)
- disco-stu (Pittsburgh Penguins)

William M. Jennings Trophy
Palkinto annetaan kirjoittaja-duolle, jotka ovat suuressa roolissa joukkueensa kausiketjussa, pitämällä jatkuvasti yllä asiantuntevaa ja kaikinpuolin erinomaista keskustelua.
- Ferguson & Doaner (Phoenix Coyotes)
- Deko & TaoTao (St. Louis Blues)
- nuck & Moustache Dave #44 (Vancouver Canucks)

Maurice 'Rocket' Richard Trophy - ei siis äänestetä
Palkinto jaetaan kirjoittajalle, joka kirjoitti eniten viestejä NHL-palstalle kauden aikana.
- Jos joku osaa selvittää...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Mitenkään tarkistamatta TML voisi olla aika vahvoilla Richardiin, kun kirjoitti useimmiten eräraportteja peleistä.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Hart Memorial Trophy
Palkinto annetaan oman joukkueensa, ja samalla koko palstan arvoikkaimmalle kirjoittajalle.
Ehdokkaat:
- nuck (Vancouver Canucks)
- Bosco (Pittsburgh Penguins)
- dali (New Jersey Devils)

On imartelevaa nähdä nimimerkkinsä tällaisessa yhteydessä, mutta mielestäni nimimerkki Eager ansaitsee tämän "Hart-ehdokkuuden" minun sijastani. Ensisijainen todistusaineisto on Flyersin kausiketjussa. Nuckin ja Boscon ehdokkuudesta olen taasen jyrkästi samaa mieltä.
 

tuuriman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Bayern, Berliinin joukkueet , Saksa
On imartelevaa nähdä nimimerkkinsä tällaisessa, mutta mielestäni nimimerkki Eager ansaitsee tämän "Hart-ehdokkuuden" minun sijastani. Nuckin ja Boscon ehdokkuudesta olen taasen jyrkästi samaa mieltä.

Tähän Hartiin pitää saada enemmän kuin kolme ehdokasta. dali ja Eager ansaitsevat molemmat olla mukana.

Ehdotan äänestykseen mukaan myös Henkka:a, joka on Red Wings-ketjun sydän ja sielu.
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Ehdottaisin tuohon Hart-trophyyn ehdokkaaksi myös TaoTao:ta Bluesin palstalta. Hirveästi Blues-kirjoittajia ei palstalla ole, mutta kaveri on ansiokkaasti pitänyt yllä mielenkiintoa Blues-ketjussa ja kirjoitti mm. erittäin kattavan prospectianalyysin.

Näin omien fanijoukkueiden kannalta tietenkin myös täällä mainittu Eager olisi hyvä ehdokas tuohon trophyyn. Palstalta löytyy sen verran laadukkaita kirjoittajia että tuo 3 ehdokasta on mielestäni liian vähän kyseiseen trophyyn.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ennen minulla oli tapana ilmestyä tällaisiin äänestyksiin kehumaan itseäni, yrittäen kalastella lisä-ääniä, kenties oikeasti karkottaen väkisinyrittämiselläni potentiaalisia äänestäjiä. En siis vahingossakaan tee vastaavaa ilmestymistä tällä kertaa. Oops.

*****

Ehdotan vielä kehitettäväksi jonkinlaista palkintoa Vezina-idean päälle. Paras kirjoittaja torjumaan oman joukkueensa puolesta? En tarkoita mitään uppiniskaisuutta, mutta tiukkaa keskustelua kuitenkin?

Siihen vielä jonkinlainen William M. Jennings jollekin hyvälle duolle? Vaikeaksi menee, mutta jätettäköön idea hautumaan ainakin ensi vuodeksi.

On imartelevaa nähdä nimimerkkinsä tällaisessa yhteydessä, mutta mielestäni nimimerkki Eager ansaitsee tämän "Hart-ehdokkuuden" minun sijastani.

...Dali hakee myös Lady Byngiä.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kuuluukohan tämä ketju tuonne jääkiekkoaiheisten äänestysten alueeseen? Sinne siirrettiin esimerkiksi tuo Playoffs-veikkausketju.

Hieno idea kuitenkin mielestäni. Saa kai jo äänestää? Laittaisin Hart-kategoriassa voittajaksi nuckin,Lady Bing vladille, muutin mieleni ja laitan Calder-ääneni lundelle koska nimi on jostain jäänyt mieleen, Conn Smythe heikkik:lle, ja Selke TML:lle. Jennings menköön dekolle ja TaoTaolle.
 
Viimeksi muokattu:

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Hieno ketjuidea. Keksin palkinnoksi lähinnä tähdistökentällisen, mutta mitä pelipaikat symboloisivat ja saattaisi olla vain Hart-ehdokkuuksien toistoa. Joten ehkä se ei ole niin hyvä idea, ellei joku keksi jotain ovelaa sen tiimoilta.

Ehdottomasti Eager ja Henkka messiin Hart-äänestykseen. On kyllä melkoisen vaikea valita noiden viiden joukosta, siinä on niin vahvat kirjoittajat.

Lopuksi vielä nöyrä kiitos ehdokkuudestani, näkee että on tehnyt jotain oikein. Todella imartelevaa, kun ottaa huomioon NHL-osion tason. Eiköhän lunde ole kuitenkin se ennakkosuosikki...

Tuohon Golden Awe:n Vezina-ideaan hyvä ehdokas olisi Saikka. Aina täydellinen vasta-argumentti.
 
Viimeksi muokattu:

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Siihen vielä jonkinlainen William M. Jennings jollekin hyvälle duolle?

Bosco & En Liten Pingvin, perustelen sillä, että Pingvin julkaisee topicissa uutiset joista Bosco sitten tekee kattavampaa raporttia otteluraporttien lisäksi. Tämä on pistänyt silmään vaikka kyllä siellä muutkin käy ahkerasti heittämässä linkkejä jne. Toimiva systeemi. Muita hyviä "pareja" esim. Nuck & Moustache Dave #44 sekä Deko & TaoTao!
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Siihen vielä jonkinlainen William M. Jennings jollekin hyvälle duolle? Vaikeaksi menee, mutta jätettäköön idea hautumaan ainakin ensi vuodeksi.

Phoenix-kaksikko Ferguson ja Doaner on ainakin heittänyt läpi kauden hyvää settiä Yotes-ketjussa joten siinä yksi mahdollinen contenderi.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Conn Smythe Trophy
Palkinto annetaan Stanley Cupin voitaneen joukkueen arvokkaimmalle kirjoittajalle.
Ehdokkaat:
- heikkik
- Kinke-13
- Bigmouth

Onko Kings-ketjun taso noin heikko? Kaksi hyvää ehdokasta?

Sorry, Kinke, mutta heikkik:lle mennee...
 

Andrew

Jäsen
Hart Trophyn voisi antaa nimimerkille Henkka, vuodesta toiseen uskomattoman asiantuntevaa tekstiä, hyviä huomioita ja kirjoittaa aina asiallisesti hyvällä huumorilla.

Lady Byng Trophyyn nostaisin nimimerkki Vladin lisäksi myös nimimerkki Meikkun. Molemmat pitävät positiivista asennetta yllä ketjussa mutta nimimerkki Henkan tavoin kirjoittavat täyttä asiaa.

Nämä siis Red Wings ketjusta. Vedettiin nyt vähän kotiinpäin mutta se sallittakoon! :)
 

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
On imartelevaa nähdä nimimerkkinsä tällaisessa yhteydessä, mutta mielestäni nimimerkki Eager ansaitsee tämän "Hart-ehdokkuuden" minun sijastani. Ensisijainen todistusaineisto on Flyersin kausiketjussa. Nuckin ja Boscon ehdokkuudesta olen taasen jyrkästi samaa mieltä.

Tähän Hartiin pitää saada enemmän kuin kolme ehdokasta. dali ja Eager ansaitsevat molemmat olla mukana.

Ehdotan äänestykseen mukaan myös Henkka:a, joka on Red Wings-ketjun sydän ja sielu.

Ehdottaisin tuohon Hart-trophyyn ehdokkaaksi myös TaoTao:ta Bluesin palstalta...

Raadin valitsijaäänissä Henkka, Eager ja TaoTao olivat juuri tuon valitun Hart-kolmikon jälkeisillä sijoilla, mutta ajattelin jollain ilveellä karsia ehdokkaat kolmeen. Mutta koska arvoisa raati on vasta hakemassa identiteettiään, eikä sillä ole valtaa mitä käyttää, myöntyy se ilomielin laajentamaan Hart-ehdokkaiden määrää viiteen.

Henkka ja Eager siis lisätään ehdokkaiksi Hart-palkintoon. TaoTao on ehdolla Jennings Trophyyn.

Ehdotan vielä kehitettäväksi jonkinlaista palkintoa Vezina-idean päälle. Paras kirjoittaja torjumaan oman joukkueensa puolesta? En tarkoita mitään uppiniskaisuutta, mutta tiukkaa keskustelua kuitenkin?

Siihen vielä jonkinlainen William M. Jennings jollekin hyvälle duolle? Vaikeaksi menee, mutta jätettäköön idea hautumaan ainakin ensi vuodeksi.

William M. Jenning -palkinto lisätty listaan, sillä niin nopasti tuo ehdotus tuli. Ääniäkään ei ollut tullut kuin yhdeltä ainoalta kansalaiselta, joten palkintojen ja ehdokkaiden muokkaus katsottiin vielä oikeutetuksi.

Vezina Trophy ideaa kypsytellään seuraavaan vuoteen. Tänä vuonna raati ei pysty venymään arvioimaan kirjoittajia tämän palkinnon osalta. Ensi vuonna, mikäli palkinnot eivät kiinnosta, on raadissa avoimia paikkoja rajattoman rajallisesti. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Hart Trophyn voisi antaa nimimerkille Henkka, vuodesta toiseen uskomattoman asiantuntevaa tekstiä, hyviä huomioita ja kirjoittaa aina asiallisesti hyvällä huumorilla.

Lady Byng Trophyyn nostaisin nimimerkki Vladin lisäksi myös nimimerkki Meikkun. Molemmat pitävät positiivista asennetta yllä ketjussa mutta nimimerkki Henkan tavoin kirjoittavat täyttä asiaa.

Kuten sanoin aloitusviestissä, on palsta täynnä erinomaisia kirjoittajia, eikä väkisinkään saa kaikkia mahtumaan ehdokkaiksi. Joku jää pakostikin ulos, sillä muuten ehdokkaiden lista olisi loputtoman pitkä. Yritin myös hieman jakaa ehdokkuuksia ympäriinsä, jotta tupla-tripla ehdokkuudet pystyttäisiin minimoimaan. Yritin samalla huomioida ns. pienempiä seuroja, sillä kova "yksinäinen" uurastus on raadin osalta arvossaan.

Kuuluukohan tämä ketju tuonne jääkiekkoaiheisten äänestysten alueeseen? Sinne siirrettiin esimerkiksi tuo Playoffs-veikkausketju.

Modet siirtäköön, jos tarpeeksi katsovat. Olisin kuitenkin erittäin tyytyväinen, mikäli ketju pysyisi täällä NHL-puolella.

Hieno idea kuitenkin mielestäni. Saa kai jo äänestää?

Saa todellakin äänestää. Ja Pitääkin. Hopihopi kaikille.

Mikäli siis ehdokkaiden nimet kuulostavat tutuilta, tai joku on jäänyt mieleen sellaisena kirjoittajana, joka ansaitsisi kyseisen palkinnon, niin ei muuta kun nimiä listaan alle. Ei siis tarvitse tietää jokaisen ehdokkaan kengän numeroa tai hauiksen ympärysmittaa, jotta olisi oikeus äänestää. Mututuntumakin riittää. Tämä siis siksi, että ääniä saataisiin reippaasti.

Voit toki äänestää vain vain yhdessä tai kahdessa kategoriassa, mutta suotavaa olisi, että nimeäisit yhden ehdokkaan kaikista kategorioista. Pakko ei tietenkään ole! Niih!

Olisi myös mukavaa, että ilmoittaisitte oman äänenne lihavoituna, jotta teksti erottuu mukavasti äänten laskua silmälläpitäen.

Mutta ei siis muuta kuin äänestämään. Äänioikeus -käsitettä ei tunneta. Se on äänivelvollisuus.
 
Viimeksi muokattu:

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Hieno ketjuidea! Tässä äänet perusteluineen:

Hart: Henkka kirjoittaa laajasti ja asiantuntevasti eikä anna värilasien sumentaa arvostelukykyään. Erittäin tarkka näkemys paitsi omasta joukkueestaan ja organisaatiostaan myös liigasta yleisesti. Melkeinpä samat voisi toki sanoa muistakin ehdokkaista.

Calder: Shard. Ainakin itselle jäänyt kuva lätkään intohimolla suhtautuvasta kaverista joka kirjoittaa fiksusti, muut ehdokkaat olen toki huomannut mutteivät ole samalla tavalla jääneet mieleen. Toki tässä saattaa vaikuttaa se että Tampaa jossain määrin symppaavana olen ko. joukkueen ketjut suht tarkkaan lukenut.

Conn Smythe: Eiköhän heikkik ole se paikallinen Kings-legenda.

Selke: TML. Aika jerelehtismäinenhän tuo hänen pieteettinsä oman joukkueensa seuraamiseen on. Purevat sanavalinnat uppoavat ainakin meikäläiseen. Lienevätkö sitten seurausta ensinmainitusta...

Jennings: Ferguson & Doaner. Tuntuu, että vielä enemmän yksin tämä parivaljakko vetää ketjuaan kuin Bluesin porukka, ja lähdin painottamaan enemmän tätä ketjun hengissä pitämistä kuin Canucks-miesten sinänsä ansiokasta työtä. Kaikki kunnia toki myös nimimerkille Worrell, vakiokojootteja hänkin.

Lady Byng jää tosiaan tunnetusta syystä äänestämättä. Oikea Lady Byng -ehdokkuus on aina vähän ristiriitainen asia, mutta Jatkoajan versiossa ei sellaisia tarvitse varmastikaan edes Bruinsin miehen miettiä, eli kiitoksia vain Beneway arvovaltaisen raatisi valinnasta! Vieläpä kun nyt pääsin noin tasokkaaseen seuraan. Yritetään tämän innoittamana käyttäytyä jatkossakin, omatoimisesti en varmasti lähde rettelöimään ja jos joku nyt harkitsee laittavansa tuon provosoitumattomuuden testiin vaikkapa aina niin riskaabeleissa öisissä seurantaketjuissa niin yksi asia on syytä pitää mielessä: don't poke the bear! ;)
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Täytyy sanoa että ketjun otsikko on hämäävä, luulin että täällä keskusteltaisiin kuka pelaajista ansaitsee minkäkin palkinnon.

Olen otettu ehdokkuudesta tuossa Jenningsissä, mutta näin Bluesin kauden aikana pelaamasta 91 ottelusta vain neljä, joten en voi sanoa olevani mikään erityinen asiantuntija, Bluesin otteiden seuraaminen rajoittui lähinnä HFBoardsiin, tilastoihin ja highlight-videoihin. Ensi vuonna toivottavasti parempi yritys, jos vaikka Bluesin otteluohjelmakin olisi suosiollisempi eurooppalaisen katsojan näkökulmasta. Nuottipaita ja nixon74 seurasivat ymmärtääkseni aktiivisemmin, joten jompi kumpi heistä tuohon tilalle vaikka.

Kyllä säkin Beneway jonkun kunniamaininnan tuosta Sivuverkosta ansaitsisit, olisiko vaikka King Clancy hyvä "palstan ulkopuolisesta työstä"?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kauden 2011-2012 henkilökohtaiset palkinnot:

Lady Byng Memorial Trophy
Palkinto annetaan kirjoittajalle joka esiintyy jatkuvasti palstalla herrasmiehen tavoin, provosoimatta ja provosoitumatta.
Ehdokkaat:
- vlad (Detroit Red Wings)
- Ferris (Washington Capitals)
- Kental (Boston Bruins)

Tiedä nyt voinko pitää suuren suurena kunniana olla mukana tässä porukassa. Kaipa minä, ultrafyysisen kiekon ystävänä, olen kuitenkin onnistunut pukemaan sanani proamattomaan sävyyn, joten liene siinä syy miksi nimeni löytyy tästä kategoriasta. Lupaan olla ensi kaudella tuhmempi!

Valitettavasti jätän kaikkien trophyjen äänet antamatta, koska seurasin kauden kuluessa pääsääntöisesti vain Red Wings -ketjua sekä otteluketjuja ja vain playoffsien aikana hiukan muitakin ketjuja, joten en oikein osaa asettaa oikeaan järjestykseen muiden seurojen kirjoittajia. Ja jäävään itseni antamasta ääntä Henkalle (värilasit piiloon).

Mutta yhtäkaikki, oikein hieno idea tällainen leikkimielinen kilpailu!

vlad.
 

Persona grata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Hart:
Henkka - tarvinneeko edes perustella...

Lady Byng:
vlad - koomista, että en Detroitista joukkueena välitä, mutta kirjoittajien taso on kova.

Calder:
TBA - pitää tarkkailla viestejä vielä hetki.

Conn Smythe:
heikkik

Selke:
TML - kotiinpäin ei vedetä.

William M. Jennings:
Deko & TaoTao - virkistävä lukea muustakin kuin top notch -joukkueista.

Lisäksi ehdottaisin nimimerkkiä Finnish Isles ehdolle Hart-palkintoon. Jos Vezina jaetaan, niin ainoa vaihtoehto saajaksi on Minnesota Wild -ketjuun osallistunut fanipoppoo lähes kokonaisuudessaan. Sen verran kova luotto ja puolustautuminen joukkuetta kohtaan on kauden aikana ollut ;)
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Omat valinnat:

Hart: Todella vaikea valinta, mutta olen vakuuttunut nimimerkki Eagerin tuotoksista Flyers-ketjussa. Hänen todella syvällisten raporttien perusteella olen oppinut todella paljon Flyersista. Hänen kattavat otteluraporttinsa ovat aina mielenkiintoista luettavaa. Mielestäni hän ansaitsee Hart:n, vaikkei se vääryys olisi jos joku muu sen saakin.

Lady Byng: Tämä oli kanssa vaikea, mutta jotenkin nimimerkki Kental on tekstiensä kanssa jäänyt parhaiten mieleen, joten palkinto hänelle.

Calder: lunde. Mielestäni nimimerkki lunde erottui kaikista ehdokkaista parhaiten hyvin asiapitoisilla teksteillä.

Conn Smythe: heikkik

Selke: Golden Awe

Willian M. Jennings: nuck & Moustache Dave#44. Nämä Canucks-puolen kirjoittajat vetivät hyvää ja asiantuntevaa juttua koko kauden ajan.

Maurice Richard: Henkka. En ole tästä varma, mutta tuntuu kuin nimimerkki Henkka olisi lähes joka ketjuun kirjoittanut jotain.

Kehitelkää vain lisää palkintoja, sillä on paljon erilaisia kirjoittajia täällä, joille voisi olla palkintoja tarjolla.
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Hart: Tässä kategoriassa mielestäni kaikki ovat aivan tasoissa mutta vedän hieman kotiinpäin ja annan ääneni Eagerille :) Uskomattoman kattavaa analyysiä kaikesta mitä Flyersin ympärillä tapahtuu.

Lady Byng: nimimerkille vlad. oikea herrasmieskirjoittaja ja pistää aina kaverin kirjoitukset silmään kun käy Detroitin ketjussa.

Calder:Tämä menee nimimerkille Walkin. Tuli enemmän kiinnitettyä huomiota Flyers-sarjan aikana ja hyvää tekstiä tuli.

Conn Smythe:Annan tämän äänen nimimerkille heikkik. Laatuanalyysiä läpi kauden ja puolusti omaa joukkuettaan aina kuitenkin ilman värilaseja.

Frank J. Selke:Vaikein päätettävä mutta menee Golden AWe:lle. Ilo lukea kaverin kirjoituksia ketjusta riippumatta.

William M. Jennings: Doaner & Ferguson. Tuli tuossa aikaisemmin jo mainittua tämä kaksikko mutta sen verran mitä Yotes-ketjua on tullut luettua niin tämä kaksikko kyllä hyvin vahvasti pitää sen ketjun elossa ja täydentävät toisiaan erinomaisesti. Oppinut tuntemaan pienemmän marketin Yotesia paljon paremmin tämän kaksikon ansiosta. Kunniamaininta tosiaan myös Worrellille.
 
Suosikkijoukkue
Canucks
Jos tästä tulee perinne, kuvittelisin, että joskus 10+ vuoden päästä “vanhat voittajat” -listan selaaminen voi olla ihan mielenkiintoista. Sikäli ketjun idea on hyvä. Samalla on todettava, että äänestäminen tuntuu oudolta, kärkikirjoittajien taso palstalla on yleisesti niin korkea, että paremmuutta on vaikea määrittää. Kaikkia ketjuja ei myöskään tule yhtä tarkasti seurattua. Jotta perinne saadaan aluille, niin katson kuitenkin aiheelliseksi äänestää, ääneni menevät pidemmittä perusteluitta seuraavasti.

Hart Memorial Trophy: dali (oman joukkueen äänestämistä en kokenut mielekkääksi)
Lady Byng Memorial Trophy: Ferris
Calder Memorial Trophy: lunde
Conn Smythe Trophy: heikkik
Frank J. Selke Trophy: TML
William M. Jennings Trophy: vaikka avausviestin perusteella en ole äänioikeutettu tässä kategoriassa, ääneni menisi kaksikolle Deko & TaoTao
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Ehdotan vielä kehitettäväksi jonkinlaista palkintoa Vezina-idean päälle. Paras kirjoittaja torjumaan oman joukkueensa puolesta? En tarkoita mitään uppiniskaisuutta, mutta tiukkaa keskustelua kuitenkin?

Olisiko Norris-Trophy parempi tähän: "Paras puolustamaan omaa joukkuettaan"?

----------------

Ideoita:

Tähdistökentät voisivat myös olla oiva valintakohde?

Ehkä myös joka joukkueen MVP-kirjoittajat?

Masterton Trophy: "Omistautuminen jatkoajan NHL-puolen kirjoitteluun"?
 
Viimeksi muokattu:

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Kyllä säkin Beneway jonkun kunniamaininnan tuosta Sivuverkosta ansaitsisit...

Ei mittää semmosia, sano kenialaine ku hälle juoksumattoo kauppasvat.

Olisiko Norris-Trophy parempi tähän: "Paras puolustamaan omaa joukkuettaan"?

----------------

Ideoita:

Tähdistökentät voisivat myös olla oiva valintakohde?

Ehkä myös joka joukkueen MVP-kirjoittajat?

Masterton Trophy: "Omistautuminen jatkoajan NHL-puolen kirjoitteluun"?

Hyviä ideoita toki, mutta niinkin monihenkinen kun raati on nyt, tulee raadillakin resurssit hieman jossain kohti vastaan. Tulevina vuosina voisi palkintoskaalaa laajentaa, mutta semalla olisi raatiin mukava saada lisää "arvioijia".

Jos tästä tulee perinne, kuvittelisin, että joskus 10+ vuoden päästä “vanhat voittajat” -listan selaaminen voi olla ihan mielenkiintoista. Sikäli ketjun idea on hyvä. Samalla on todettava, että äänestäminen tuntuu oudolta, kärkikirjoittajien taso palstalla on yleisesti niin korkea, että paremmuutta on vaikea määrittää. Kaikkia ketjuja ei myöskään tule yhtä tarkasti seurattua. Jotta perinne saadaan aluille, niin katson kuitenkin aiheelliseksi äänestää, ääneni menevät pidemmittä perusteluitta seuraavasti.

Boldaus oma. Tämähän se ongelma onkin, ja sen takia laitoin juuri äänestyksen pystyyn. En nimittäin kehdannut, enkä edes pystynyt nostamaan yhtäkään kirjoittajaa ylitse muiden missään kategoriassa. Ajattelin antaa vallan kansalaisille. Johan siinä olisi palstaveljetkin ihmetelleet, että mikä hemmetti tuo luulee olevansa, kun noin nimeää voittajat itse.

Perinne on toki tavoitteena. Parhaimmillaanhan tämä voi lisätä kirjoitteluintoa tänne NHL-palstalle, ja uudet kirjoittajat saattavat innostua heittäytymään suuremmin pelin syövereihin. Siis sikäli mikäli, jos heitä kiinnostaa ehdokkuudet, palkinnot ja rajaton mammona.

Ajatuksissa olisi myös Jatkoajan NHL-Hall of Fame, jonne pääsee ainoastaan kirjoittelun lopettaneita - tai ulospotkittuja - erinomaisia kynämiehiä. Nimenomaa NHL:n puolelta.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Yksi asia, mistä pitää ehdottomasti joskus tulevaisuudessa palkita, on rohkeus avata uusia keskustelunaiheita. Olivat kirjoittajat kuinka laadukkaita tahansa, keskustelu on raskasta ja vaikeaa osallistua, jos kaikki tykittävät ja tuottavat vain megapitkissä kausiketjuissa. Rakentavana kritiikkinä siihen päälle löytyy joskus kirjoittajia, joita ei keskustelu "outsiderien" kanssa kiinnosta, eli vaikka ketjuihin menee ja kysyy, ei "seuraikonia" kiinnosta vastata. Viimeisen parin vuoden aikana on tullut taas virkeyttä ko. ilmiöön, eli tuoreita, rajat ylittäviä keskustelunaiheita ja ketjuja on synnytetty, oli kyse sitten palkkakatosta, maalivahdeista, ajankohtaisesta tai yleisilmiöstä.

Se voisi olla kenties Mastertonin eli omistautumisen kriteeri, omistautuminen luoda NHL-keskustelua, ei vain seurakeskustelua.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Äänestetään sitten.

Hart Memorial Trophy: nuck. Tämä oli vaikein ja laitoin kärkisijalle Henkan ja nuckin. Nuckin analyysit ovat todella laadukkaita, ne imaisevat lukijan sisäänsä vahvemmin kuin kenenkään muun vastaavankokoiset tuotokset tällä palstalla. Oman joukkueen kannattajaa en kehdannut äänestää.

Lady Byng Memorial Trophy: Kental. Ainakin vlad ja muistikuvieni mukaan Ferris esiintyvät harvemmissa ketjuissa. Kental pyörii vähän joka puolella, saa siten ratkaisevan eron.

Calderiin olen jäävi.

Conn Smythe Trophy: heikkik. Hyvin helppo valinta, palstan aatelia.

Frank J. Selke Trophy: Golden AWe aktiivisuuden perusteella. vaikkei TML:ää voi aktiivisuuden puutteesta syyttää... Joka tapauksessa olisin halunnut äänestää tässä Tempuraa. Hänen ansiostaan Calgary-ketju on koko NHL-osion viihdyttävintä luettavaa ja silti saa paljon tietoa Flamesin otteista. Vakavampi Iggy12 täydentää hyvin.

William M. Jennings Trophy: Tähänkin haluaisin äänestää Calgaryn kaksikkoa, mutta otetaan Ferguson & Doaner noista vaihtoehdoista.

Joukkueiden MVP:t voisi ottaa tosiaan tulevina vuosina mukaan.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Hart Memorial Trophy

- nuck (Vancouver Canucks)
Ei vissiin epäselvyyksiä itsellä.

Lady Byng Memorial Trophy

- Ferris (Washington Capitals)
Ei myöskään tässä.


Calder Memorial Trophy

- lunde (Chicago Blackhawks)
Tullut mielestäni hyvin esiin Chicagon topicissa.


Conn Smythe Trophy

- heikkik
Mennään muiden kanssa samoilla linjoilla, vaikeaa... Kun ei ole tullut seurattua.

Frank J. Selke Trophy

- TML (Toronto Maple Leafs)
Ainakin jokaiseen erään saa paljon asiaa, kesken pelien mitä on tullut seurattua. Itse ei saa millään yhtä hyvin tekstiä, vaikka kuinka hyvin seuraisi omieni pelejä. Hienoa ja asiallista tekstiä.


William M. Jennings Trophy

- nuck & Moustache Dave #44 (Vancouver Canucks)

Hienoa tekstiä kertakaikkiaan siellä päässä, peukkuja.

MVP ei olisi hassumpi idea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös