@PasiAnssi itse en kyllä miinusvaihtoa käyttäisi puolustajiin, mikäli ei ole ihan pakko. Jos budjetin suhteen on mahdollista, niin suosittelisin käyttämään tällä kierroksella nuo kaksi ilmaisvaihtoa ja vaihtamaan sen kolmannen puolustajan sitten myöhemmin. Vaikka tuo -4 ei sinänsä ole kovin paljon, niin puolustajilta, etenkin tällä kaudella, tuon takaisin saaminen voi kestää aika kauan. Tällä hetkellä hyviä puolustajia on melko vaikea löytää pelistä ja ne parhaatkin vaihtoehdot tykittelevät kahta pistettä huomattavasti useammin kuin aikaisemmilla kausilla.
Tällä hetkellä on sinänsä mielenkiintoinen tilanne, että FPL:ssä ei ole yhtään "must-have" -puolustajaa. Esimerkiksi täsmälleen kaksi vuotta sitten niitä oli samaan aikaan kolme (Mendy, Alonso ja Robbo), mutta tällä kaudella yksikään joukkue ei ole vakuuttanut puolustussuuntaan ja toisaalta yksikään puolustaja ei ole erityisemmin vakuuttanut hyökkäyssuuntaan. Kaikkein kuvaavinta on se, että top-3 eniten pisteitä tuonutta puolustajaa ovat tällä hetkellä Zouma, Saiss ja Mings.
TAA ja Robbo ovat edelleen ihan kohtalaisia vaihtoehtoja, mutta jos Liverpool ei ala kohta pelaamaan nollapelejä, niin ei heihin kannata tuhlata noin suurta osaa budjetista. Toisaalta positiivista on se, että Liverpool on loppujen lopuksi puolustanut pääsääntöisesti hyvin ja tuolla pelillä todennäköisyydet ovat sen puolella, että niitä nollapelejä alkaa pikkuhiljaa tulemaan. TAA olisi myös paremmalla tuurilla voinut saada pari syöttöä enemmän alkukauden aikana. TAA ei ole enää "must-have" samalla tavalla kuin ennen kauden alkua, mutta hän on edelleen ainut puolustaja, joka voi yhdessä pelissä tehdä 1+3 tehot. Viime kaudella se tuli Leicesteriä vastaan, kun kaikki sitä vähiten odottivat, joten tällä kaudella se voi tulla vaikka seuraavalla kierroksella Citya vastaan.
Chelsean James olisi tuohon hintaan houkutteleva vaihtoehto, mutta Jamesilta ei tarvitse tulla kuin yksi heikompi peli, niin siellä on taas Azpi avauksessa. Vaikka James onkin avauksessa ollessaan hinta-laatusuhteeltaan erinomainen vaihtoehto, niin mieluummin itse maksaisin 0.9 miljoonaa enemmän Chilwellistä, joka ainakin varmasti avaa. United on saanut puolustuksensa kuntoon, joten heiltä odotan tulevaisuudessa nollapelejä, mutta Unitedin puolustajilla ei ole ikävä kyllä juurikaan hyökkäyspotentiaalia. AWB on kerännyt ainakin aikaisemmilla kausilla hyvin bonareita ja hyvällä tuurilla häneltä voi joskus saada jotain tehoja myös hyökkäyspäässä, joten hän voisi olla ihan hyvä vaihtoehto puolustukseen.
Arsenalin Arteta satsaa puolustukseen, mutta ainakin seuraavat kierrokset heillä on melko vaikeita. Bellerin on vähän väläytellyt hyökkäyssuuntaan, mutta ei hänkään mielestäni mikään erityisen hyvä vaihtoehto ole. Spursilla vaikeutuu otteluohjelma ja he muutenkin päästävät aina sen yhden maalin. City on parantanut puolustustaan, mutta ei tuollakaan oikein ole houkuttelevia vaihtoehtoja. Cancelo olisi hyvä tuolla hinnalla, mutta Mendy palaa kohta pelikuntoon, mikä voi vaikuttaa Cancelon minuutteihin.
Muiden joukkueiden puolustajista Castagne voi olla hyvä vaihtoehto, kunhan hän vain palaa pelikuntoon. Digne saa välillä syöttöjä, mutta tuo Evertonin puolustus on ollut sen verran heikko, että hirveästi en nollapelejä odottaisi. Etenkin kun Evertonilla ei ole tällä hetkellä maalivahtia joukkueessaan. Lamptey pelaa ainakin hyökkäävästi, mutta nollapelien suhteen Brightonilla on ollut aika hiljaista. Lisäksi Lamptey loukkaantuu jokaisessa ottelussa, joten hänen pelaamistaan saa aina jännittää.
Todella erikoinen tilanne, sillä itse en haluaisi tällä hetkellä oikein ketään puolustajaa joukkueeseeni. Saissin ajattelin vaihtaa kuitenkin Chilwelliin, joka on tällä hetkellä ehkä pelin paras puolustajavaihtoehto. TAA:n pidän todennäköisesti niin kauan kuin keksin parempaa käyttöä tuolle rahalle. Kolmanneksi puolustajaksi voisi sitten jossain vaiheessa vaihtaa budjetista riippuen joko Castagnen, AWB:n tai Lampteyn. Isossa kuvassa sillä ei kuitenkaan taida ihan hirveästi olla väliä, että ketkä puolustajat siellä kokoonpanossa pyörii, kun nollapelejä tulee todella vähän. Odotusarvo jokaisen puolustajan kohdalla on tällä kaudella kaksi pistettä, mutta joskus sieltä tulee yllätyksenä nollapeli tai joku syöttöpiste.