Enpä ole nähnyt koko rainaa. Olen tainnut katsoa alusta loppuun ehkä viitisentoista tällä vuosituhannella tehtyä elokuvaa. Yksi näistä oli idealtaan sellainen Richard Bachman (The Long Walk) -kopio, jossa nuoriso rymysi metsissä tappamassa toisiaan ja kaikki tuli telkkarista. Siinä tämä pimu oli todella söpö, syliin otettavan ihq.
The Long Walkissa eli Pitkässä Marssissa kylläkin vain käveltiin eteenpäin samalla kun vartijat ampuivat joukosta jääneet. Lopulta oli vain yksi voittaja, mutta kilpailijat eivät varsinaisesti kilpailleet toisiaan vastaan sillä vartijat hoitivat tappopuolen. Hieno pienoisromaani sinänsä. Kyllä Bachman osaa, tarina on melkein kuin Stephen Kingin kynästä peräisin.
Nälkäpeli-elokuva sen sijaan perustuu Suzanne Collinsin samannimisen trilogian avausosaan, joka puolestaan on saanut vaikutteita sekä Kärpästen Herrasta, japanilaisesta Battle Royale -elokuvasta että yleisesti nykyisestä tosi-tv -kulttuurista ja heikoin lenkki -ajattelutavasta. Erona tositeeveen maailmaan lähinnä se, että kilpailijat eivät suinkaan olleet vapaaehtoisia.
Kirjasarjan myöhemmät osat laventavat tarinan maailmaa muuallekin kuin Nälkäpelin kamppailuihin, mutta elokuvassa Jennifer Lawrence tosiaan kamppaili muita teinejä vastaan. Elokuvaan tulee jatko-osa loppuvuodesta, ja kaksi jatko-osaa lisää myöhemmin.
Jennifer Lawrencen tuotannosta suosittelisin kuitenkin ensisijaisesti Winter's Bonea, josta hän oli ensimmäisen kerran Oscar-ehdokkaana. Ensiluokkainen ja yhteiskunnallisesti paljon miljööstään kertova draaman ja trillerin sekoitus, jossa nuoren Lawrencen esittämä tyttö yrittää etsiä kadonnutta isäänsä sisäsiittoisissa Ozarkin vuoriston punaniskakylissä. Indie-elokuva toimii yhtä hyvänä matkailumainoksena Yhdysvaltojen syrjäseuduille ja niiden asukeille kuin Syvä joki aikoinaan. Hampaattomia juntteja ja metamfetamiinilabroja koko vuoristo pullollaan.
