Mainos

Jatkoajan joulupatakeräys, Pro Lexaa - Jatkoaikalaiset

  • 4 995
  • 22

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Vuodesta 1998 lähtien on internet-keräyksen kautta kerätty lahjoituksia kymmenien tuhansien vähäosaisten lapsiperheiden ja syrjäytyneiden ihmisten auttamiseen aina joulun alla. Lämmin kiitos tuestasi!


Eli näin. Viime vuonna HIFK-leiri näytti esimerkkiä mitä yhteisöllisyys saa aikaan. Tuloksena todella komea joulupatapotti hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonn puhetta oli samasta joten kiskaistaan patakeräys pystyyn jälleen tänäkin jouluna.

Jatkoajan keskustelijoiden keskuudessa on viime aikoina pyörinyt nimimerkki Lexaa. Kaveri on käymässä juuri elämänsä suurinta taistelua kasvainta vastaan ja tuki on ollut täältäkin suunnalta lämmittävän hyvä. Täten Lexaa ajatellen ja tukien tuossa taistelussa, mietimme että Joulupata-hyväntekeväisyyspotti Jatkoajan keskustelupalstalaisten keräämänä Lexaan nimen alla olisi jälleen yksi hieno esimerkki Jatkiksen yhteisöllisyydestä.

Lainattuna suoraan joulupata.fi-sivuilta:

Yritysten ja yhteisöjen keräyspotit
Yhteisöillä ja yrityksillä on mahdollisuus kerätä lahjoituksia omaan keräyspottiin joulupadan internet-sivuilla. Tarvitset vain Aktian, Nordean, Osuuspankin, Paikallisosuuspankin, Pohjola Pankin, Danske Bankin, Säästöpankin tai Tapiola Pankin verkkopankkitunnukset. Lisäksi lahjoittaminen onnistuu Visa ja MasterCard -maksukorteilla.
Lahjoitusta annettaessa henkilökohtaisen summan voi merkitä jo olemassa olevaan oman porukan pottiin tai tarvittaessa uuden potin voi perustaa helposti itse. Pottien summia voit seurata Joulupadan sivuilta. Keräys on käynnissä koko joulukuun ajan ja päättyy 1.1. klo 00.00.


Tuo mainittu oman porukan potti on nimellä Pro Lexaa - Jatkoaikalaiset, joten lahjoittaessanne hyväntekeväisyyteen, valitkaa tuo yhteisö.


Kiitos jo etukäteen! Turha meikäläisen on enempää tässä lätistä. Tärkein loppuun, eli Joulupataan linkki.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jees hyvä, että viitsit mikko6000, hyvä aloitus. Sinne tuli nyt kymppi lyötyä ja toinen vielä tossa tilipäivänä.

Ei vaan nappaa nää unicefin keräykset yms, niin siksi toivoin tälläistä + viimekauden tiedote-pata oli huikee, tais tulle yli 10k eur kasaan jopa ja jatkoaika siten tais olla listaykkösenä.

Hyvä saada vähän positiivista pöhinää tänne kiekkoystävien keskelle kaiken maailman vittusaatanoiden ja kiakkovieraiden tilalle.

E: Aloitusviestin linkki vie yleisesti joulupataan ja tämä taas suoraan jatkoaikalaisten joulupataan Joulupata.fi - Pelastusarmeija
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kerrassaan hieno ja lämminhenkinen idea. Harvemmin olen mihinkään keräyksiin osallistunut, mutta nyt lahjoitin kympin. Pieni panostus itse kullekin, mutta kun useampi sen lahjoituksen tekee, niin potti kasvaakin isoksi.

Joulumieltä kaikille.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mukana ollaan täälläkin pienellä summalla. Rahat hyvään tarkoitukseen ja samalla r(/s)oppakaupalla tsemppiä nimimerkille Lexaa! Ehdottoman hienoa jos tällä palstalla vaikka sitten kerran vuodessa puhalletaan yhteen hiileen hyvän asian puolesta ja unohdetaan ne lätkäpuolen rintamalinjat.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Kävin myös laittamassa kympin pottiin. Lexaalle tsemppiä!
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Hieno juttu, että keräys on saatu pystyyn! Nyt koko palstan väki lahjoittamaan tärkeän asian puolesta.

Kaikki krediitti ufon_kaakaolle ilmiön ensiaskeleista. Yhteisössä on voimaa ja Lexaalle sekä muulle palstan mahdollisesti sairastavalle väelle helvetinmoiset tsempit!

Edit: vastauksena vielä Jindebynelle kysymykseensä:
Kuukauden jatkoaikalainen

Idea lähti siis ufon_kaakaon nerokkaasta oivalluksesta, kun tämä oli lukenut Lexaan viestin ja sittemmin lisännyt nimimerkin suosikkijoukkueekseen. Inspiroiduin tästä ja seurasin perässä, muutamalla harkitulla viestillä ollaan taas saatu aikaiseksi todella isoja juttuja!

Toivottavasti Lexaa paranee (tietenkin paranee) ja tämä valitettava sairaus saisi yhä enemmän huomiota!
 
Viimeksi muokattu:

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Kympillä mukana. Toisen kympin laitoin jo toisen palstan kautta. Tämä on hyvä keräys, kun kulut ovat vain alle 4% kokonaispotista. Kaikki muu menee vähävaraisille.

Tuossa vielä suora linkki, josta pääsee lahjoittamaan Jatkoajan pottiin: Joulupata.fi - Pelastusarmeija

EDIT: Värilasiton olikin jo laittanut suoran linkin, mutta olkoon uudestaan :)
 
Viimeksi muokattu:

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mukana ollaan ehdottomasti, kun vain saan tunnarit kouraan! Todella hienoa suorittamista, Mikko6000! Toivottavasti myös Jatkoaika.com ottaa osaa tähän.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Erittäin hyvään tarkoitukseen menee keräys, joten mukana ollaan jahka kotiin pääsen.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Juu siis tästä ideasta kaikki propsit nimimerkeille ufon_kaakao, Jaws ja Värilasiton. Komiasti lähtenyt käyntiin jo!
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Itse en saanut viime kuukaudelta kuin puolet palkastani, joten hirveitä summia ei ole heittää. Varmasti minulta löytyy silti jotain antaa hyvälle asialle.
Ja vaikkei tämä oikea ketju olekaan niin voimia ja jaksamista Lexaalle.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse en saanut viime kuukaudelta kuin puolet palkastani, joten hirveitä summia ei ole heittää. Varmasti minulta löytyy silti jotain antaa hyvälle asialle.
Ja vaikkei tämä oikea ketju olekaan niin voimia ja jaksamista Lexaalle.

Ei sillä ole väliä minkä summan sinne laittaa, mahdollisimman moni vaan kun viitsii edes vähän laittaa niin hyvä tulee. Hyvään tarkoitukseen hyvällä ajatuksella.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Täydellinen idea ja mahtavaa moinen Lexaan huomioiminen. Hieno mies suurella sydämellä ja todella kadehdittavan hyvällä asenteella.

Kohtalaisen helppo osallistua tähän keräykseen, koska juurikin ks. herrasmiehen ansiosta tilillä on nyt jokunen euro enemmän kuin tuossa alkuillasta. Long story short: Tekstiviesti puhelimeen ilmaisesta 10€ betsistä - Sattumalta Liigan pelit menossa kun sisään ks. sivustolle kirjauduin - Jyp-Kalpa tilanteessa 2-2 - Lexaa pamahti luonnollisesti mieleen Kalpasta ja siten se kymppi livevedossa Kuopiolaisille reilun nelosen kertoimella - Ja Kalpahan sitten teki varmasti juurikin sen mitä Töölön sairaalassa illalla toivottiin - Myöhemmin illalla pelattiin sitten vielä jalkapalloakin ja lopulliset voitot näytti kierrosten päättyessä vajaata neljääsataa.

Enää ei riitä se yksi sovittu olut kun Lexaa ja Kalpa matkaa Ilveksen vieraaksi seuraavan kerran. Koko ilta tulee.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka tämä ei virallisesti Jatkoajan järjestämä pata olekaan, niin olisiko ketjulle silti parempi paikka olla pysyvänä ketjuna tuolla Vapaan keskustelun etusivulla? Wink-wink, nudge-nudge modeille.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka tämä ei virallisesti Jatkoajan järjestämä pata olekaan, niin olisiko ketjulle silti parempi paikka olla pysyvänä ketjuna tuolla Vapaan keskustelun etusivulla? Wink-wink, nudge-nudge modeille.

Mietin tässä juuri samaa, täällä kun tämä ei välttämättä saa ansaitsemaansa (?) huomiota.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Piti käydä kymppi rätkäisemässä tuonne, kun just oli joku keräys mennyt eurolla ohi. Joulupataan on tullut osallistuttua viime vuonna ja ehkä sitäkin edellisenä, enkä aio rikkoa hyvin alkanutta jatkumoa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kävinpä minäkin heittämässä roponi yhteiseen pottiin. Joku karppausporukka oli juuri mennyt Pro Lexaan ohi, joten oli aika ohittaa karppaajat ja nostaa Pro Lexaa -keräystä vähän ylemmäs.

En juuri mihinkään hyväntekeväisyyskeräyksiin rahaa yleensä anna, enkä ikinä koskaan millekään feissareille tai oven taakse tuleville kerjuriparroille (oveani nyt en edes avaa jos en tunne ovikellon soittajaa), mutta omaehtoisesti ja netitse voin minäkin lahjoituksia tehdä kun siltä tuntuu. Nyt siltä tuntui. Eiköhän mene hyvään tarkoitukseen Pro Lexaa -hengessä.

Lexaa-nimimerkille parasta toipumista ja joulua toivottaen,

Musta Nuoli
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kävinpä minäkin heittämässä roponi yhteiseen pottiin. Joku karppausporukka oli juuri mennyt Pro Lexaan ohi, joten oli aika ohittaa karppaajat ja nostaa Pro Lexaa -keräystä vähän ylemmäs.

En juuri mihinkään hyväntekeväisyyskeräyksiin rahaa yleensä anna, enkä ikinä koskaan millekään feissareille tai oven taakse tuleville kerjuriparroille (oveani nyt en edes avaa jos en tunne ovikellon soittajaa), mutta omaehtoisesti ja netitse voin minäkin lahjoituksia tehdä kun siltä tuntuu. Nyt siltä tuntui. Eiköhän mene hyvään tarkoitukseen Pro Lexaa -hengessä.

Lexaa-nimimerkille parasta toipumista ja joulua toivottaen,
Samoin sanoin, mukana!
Ilman (joulu) sukkia.
 

Seymon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punakeltaiset och världens bästa Karlsson
Kerrytin pottia kympillä! Enemmänkin voisi antaa, mutta olen nyt joulun alla heltynyt antamaan jo niin moneen kohteeseen.

Vielä ehtii muutkin mukaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös