Kiitoksia haastosta @Hols Nilgerssön mutta olen jo aikoinaan lahjoittanut ja juuri nyt en aio lahjoittaa uudelleen kun on muitakin kohtaita joihin lahjoitan kuten Joulupuu-, Hyvä joulumieli- ja Joulupukkina seniorille- kampanjat (linkit vie hyväntekeväisyyskampanjoiden sivuille).En ole kartalla ketä on haastettu, ketkä on lahjoittaneet jo, tai muuta sen sellaista, mutta haastan itse viimeiset viisi viesteihini reagoinutta palstalaista.
Selasin joo lahjoittajia, ja näinkin että sinä, sue ja punapekka olitte jo tietysti hienoina ihmisinä osallistuneet paljon ennen mua.Kiitoksia haastosta @Hols Nilgerssön mutta olen jo aikoinaan lahjoittanut ja juuri nyt en aio lahjoittaa uudelleen kun on muitakin kohtaita joihin lahjoitan kuten Joulupuu-, Hyvä joulumieli- ja Joulupukkina seniorille- kampanjat (linkit vie hyväntekeväisyyskampanjoiden sivuille).
Lahjoitan 10€ jokaisesta Lukon ansaitsemasta pisteestä jouluun mennessä.
Mukana ollaan. Kiitos haasteesta. Haastan vuorostani kaikki TPS-osion kirjoittajat mukaan tähän joulupata-keräykseen. Hyvää Joulua kaikille!Uudet sataluvut ovat jälleen paukkuneet ja nyt kasassa on upea 5 333€ summa. Hattu päästä jokaiselle teistä!
Mukaan mahtuu toki vielä. Jos luet tämän viestin, etkä tiedä mistä on kyse, niin käy lukemassa ketjun avausviesti. Sinut on haastettu!
Minäkin ostin itselleni hyvän omatunnon tekemällä lahjoituksen. En haasta ketään.
@vastaantulija
Kiitos haasteesta, femmalla lähdin itse mukaan. Hyvältä näyttää keräyksen saldo tässä vaiheessa ja hienoja ihmisiä tällä palstalla näemmä riittää.
En ole kartalla ketä on haastettu, ketkä on lahjoittaneet jo, tai muuta sen sellaista, mutta haastan itse viimeiset viisi viesteihini reagoinutta palstalaista.
@Iisoppi @Sue @Breeze Harbour @Johnny B. Goode @redpecka
Nämä ovat niitä paikkoja, joissa kannattaa laittaa kättä taskuun. Pieni summa, jota kompensoin konkreettisena patavahtina ensi viikolla.
Kiitoksia haastosta @Hols Nilgerssön mutta olen jo aikoinaan lahjoittanut ja juuri nyt en aio lahjoittaa uudelleen kun on muitakin kohtaita joihin lahjoitan kuten Joulupuu-, Hyvä joulumieli- ja Joulupukkina seniorille- kampanjat (linkit vie hyväntekeväisyyskampanjoiden sivuille).
Kävin lisäämässä pottiin 30€ HIFK:lta saadun 3 pisteen johdosta.
Tämä keräys on ihan saatanan hieno juttu, kiitos @regularflex. Tälläiset keräykset yms yhteisöllisyys lämmittää kyllä sydäntä aina. Mun on pitänyt jo parina vuonna osallistua, mutta jahkailijana se on aina jäänyt ja lopulta unohtunut. Tätäkin viestiä on pitänyt kirjoittaa jo viimeisen viikon, mutta nyt vasta saan sen valmiiksi.
Mä laitoin pottiin 20e, joka oli hattutemppuvedon panoksena ja veto jäi ratkeamattomaksi, joten se summa jäi ''ylimääräiseksi''. Haastetaan nyt kaikki muutkin vetoon osallistuneet mukaan. Osa on jo lahjoittanutkin tähän, mutta copypastetan silti koko listan suoraan alle!
Mukana ollaan. Kiitos haasteesta. Haastan vuorostani kaikki TPS-osion kirjoittajat mukaan tähän joulupata-keräykseen. Hyvää Joulua kaikille!
Hattutemppuvetorahoilla mukaan kun kerran haastettiin. Hienoa toimintaa. Haastan kaikki erätaukojuopot koronatauon aikana säästyvillä kaljarahoilla mukaan.
Hienoa, että ollaan reilusti futisforumin edellä. Jatketaan samaan malliin.
Köyhä antaa vähästään, rikas paljostaan. Kaksi blingiä (Ferris ja regularflex) tuli täältä joten laitetaan kaks kymppiä sitten, kai sekin vähän vie pottia eteenpäin.
Ei muutakun jouluja.
Laitoin oman osuuteni. En ole aikaisemmin laittanut, mutta nyt tänä vuonna yhteisöllisyyden fiilis on kasvanut ja haluan olla mukana. Mukava potti näyttäisi tulevan ja kohdekin on varmasti hyvä.
Toi @Lert hiillostaa mua joka ketjussa, niin kävin laittamassa vähän rahaa pottiin jos sais vähän siimaa...
Hyvää joulua kaikille!
Minäkin ostin itselleni hyvän omatunnon tekemällä lahjoituksen. En haasta ketään.
Jouluperinteitä jatkettu ja oma korsi kekoon kannettu.
On kyllä tänä vuonna todella komea summa kerättynä. Mahtavaa ihmiset. Avuntarvitsijoitakin on varmaan tänä vuonna entistä enemmän, joten sitä suuremmalla syyllä olen ylpeänä osa tätä toisistaan huolehtivaa yhteisöä. Kiitos.
Jostain syystä "lahjoita muu summa" ei toimi? Voiko olla kiinni siitä, ettei hyväksy esim. 19,36 euroa, koska siinä on tuo pilkku.
Mukana 30 eurolla, kiitos muistutuksesta!Mä laitoin pottiin 20e, joka oli hattutemppuvedon panoksena ja veto jäi ratkeamattomaksi, joten se summa jäi ''ylimääräiseksi''. Haastetaan nyt kaikki muutkin vetoon osallistuneet mukaan. Osa on jo lahjoittanutkin tähän, mutta copypastetan silti koko listan suoraan alle!
Uusimpien lahjoitusten myötä maaginen 6000 euron raja paukkui ja kasassa on nyt 6125 euroa! Lahjoituksia on upeasti 179 kappaletta. Kiitos Jatkoaika! Te kaikki teitte kyllä minun joulumieleni todella hyväksi kaikenlaisista viime ajan vastoinkäymisistä huolimatta.
Ota pilkku pois, niin pitäisi onnistua!Jostain syystä "lahjoita muu summa" ei toimi? Voiko olla kiinni siitä, ettei hyväksy esim. 19,36 euroa, koska siinä on tuo pilkku.
Kiitokset @regularflex ille haasteesta. Parikymppiä laitoin ja viime vuotiseen tapaan teen U20-kisojen jälkeen jatkolahjoituksen, minkä suuruus määräytyy sen mukaan miten paljon LA Kingsin varaukset tekevät pisteitä alle kaksikymppisten kisoissa (euro per piste).
Kiitoksia vain haasteesta näin vähän myöhässä Ferrisille ja regularflexille. Peesaan ylläolevien lahjoitustapaa. Golden Knightsia U20-kisoissa edustavat Krebs, Korczak ja Brisson määräävät lahjoituksen suuruuden. Euro per tehopiste.Tykkään tosta palstatoveri @heikkik :n lahjoitustavasta, jossa saa itselleenkin vähän lisäjännitystä ja syytä seurata noita nuorten kisoja. Niimpä nyt kylmästi kopioin saman systeemin itsellenikin.
Eli pistän nyt 20€ pohjalahjoituksen ja sen päälle U-20 kisojen jälkeen toisen osuuden sen mukaan miten Caps-prospektit ja mahdolliset valittavat SaiPa-juniorit Mäntykivi ja Markkanen keräävät pisteitä kisoissa.
SaiPalaiset tuli jo kattavasti haastetuksi Barneyn toimesta, joten haastetaas mukaan sitten vähän väkeä tuolta NHL-osastoltakin:
@Salming