Päiväni hipsterinä
Yksi päivä tuli vietettyä Flow-festareilla ja seuraavien artistien seteistä näin vähintään parikymmentä minuuttia, lihavoidut kokonaisuudessaan.
Eetu Floor & Ystävät
Astrid Swan
Nicolas Kivilinna
Les Ambassadeurs
How To Dress Well
Scandinavian Music Group
Neneh Cherry with RocketNumberNine
Manic Street Preachers
Marissa Nadler
The National
Poliça
Tarkoitus oli aloittaa Astrid Swanista, mutta sitä ennen ehti käydä katsomassa, mitä ääntä intiimiltä 360-lavalta kuuluu. Eetu Floor & Ystävät soitti ilmeisesti ensimmäisen keikkansa ja heidän musiikkinsa oli ihan mukavan letkeää jatsahvaa iskelmärockia. Trumpettia soitti konkari Antero Priha.
Astrid Swanin näin ensimmäisen kerran jo pari vuotta ennen debyyttilevynsä ilmestymistä, kun hän lämppäsi Mewiä Tavastialla ja sen jälkeenkin vielä kaksi kertaa, mutta edellisestä kerrasta on ehtinyt jo vierähtää aikaa. Kahta ensimmäistä levyä tuli aikoinaan kuunneltua paljonkin, mutta sen jälkeen on jäänyt vähän vähemmälle ja viimeisintä en edes omista, joten melkein kaikki biisit olivat vieraita. Jokin aika sitten uutisoitiin, että Astrid on vakavasti sairas ja en muista kerrottiinko tarkempaa syytä julkisuuteen, mutta hiustyylistä pystynee päättelemään paljon. Toivottavasti selättää sairauden, ääneen se ei ainakaan ole vaikuttanut.
Sisätiloissa Voimalassa esiintynyt Nicolas Kivilinna oli positiivinen yllätys. Tänä vuonna debyyttipitkäsoittonsa julkaiseva nuorukainen on tehnyt sävellyksiä mm. Eino Leinon runoihin ja yksi Peter Seger-cover kuultiin myös. Mies vaikuttaa pätevältä riiminikkarilta itsekin, kuten katolisen kirkon ahdasmielisyyttä piikitellyt biisi paavin vierailusta Kentuckyyn osoitti. Se saikin yleisöltä parhaan vastaanoton. Pekka Streng kuulunee myös miehen esikuviin.
Kun ei ole pahemmin perehtynyt afrikkalaiseen musiikkiin, niin konkari Salif Keitan luotsaama Les Ambassadeurs ei hirveästi säväyttänyt. En oikeastaan ajatellutkaan kuunnella keikkaa kokonaan, mutta ensimmäiset n. 25 minuuttia katselin, kun ei ollut oikein muutakaan. Ihan letkeää menoa, mutta ne kolme biisiä, mitkä tuossa ajassa soitettiin, kuulostivat suoraan sanoen ihan samalta.
Salif-sedän keikalta siirtyminen helvetin kuumaan Black Tentiin, jossa esiintyi How To Dress Well. Päälimmäisenä jäi mieleen juuri se kuumuus, josta esiintyjäkin mainitsi moneen kertaan. Tästä elektropopista (tai mitä genreä onkaan) olisi ehkä saanut enemmän irti, jos olisi tutustunut materiaaliin enemmän.
Scandinavian Music Group oli järjestänyt näitä festareita varten spesiaalishown, johon sisältyi koko keikan ajan taustalla pyörineet filmit. Rupesin miettimään, että vaikka tuo on hyvinkin tunnettu bändi, niin kuinka monta biisiä tiedän niiltä? Keksin yhden "Minne katosi päivät" (tai sinne päin) ja sitä ne eivät soittaneet. Joka tapauksessa, kyllä tuota kuunteli ja katseli.
360-lavan akustiikakan ongelmallisuus tuli esille Neneh Cherryn ja RocketNumberNinen yhteiskeikan aikana, jota ehdin katsoa puolisen tuntia. Cherry keskeytti alkupuolella biisin, kun halusi tietää "mikä on tuo kamala ääni, aiheutanko minä sen?". No, leikkasi tädillä aika pian, että muilta läpitunkee ääntä. En seurannut tätä keikkaa läheskään optimaaliselta paikalta, niin ääni oli muutenkin aika höttöä eikä kovin paljoa nähnytkään, mutta meininki vaikutti hyvältä.
Sitten olikin vuorossa henkilökohtainen päivän pääateria eli Manic Street Preachers. Alkupuoli kärsi hieman teknisistä ongelmista. James Dean Bradfield sai sähköiskuja mikrofonista ja ensin sitä yritettiin korjata pehmusteet vaihtamalla, mutta lopulta tarvittiin ylimääräinen aikalisä koko mikin vaihtoon, "etten kuole lavalle, vaikka se olisikin hieno tapa lähteä teidän kaikkien mahtavien ihmisten edessä." Äänet eivät olleet muutenkaan ihan priimakunnossa, mielestäni laulu ja kitara hautautuivat liian syvälle. Puutteistaan huolimatta jälleen hieno keikka, vaikka settilista oli rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin keväällä Circuksessa, mutta toki hieman lyhyempi. Mitään yllätyksiä ei tullut ja Revol ja Theme From M.A.S.H. olivat ainoat biisit, joita ei Circuksessa kuultu. Jäi myös mietityttämään, mistä ja miksi keikan loppupuolella kuului joku ääni joka lupasi, että seuraavalla kerralla kun bändi soittaa Helsingissä, he soittavat The Holy Biblen kokonaisuudessan. Kelpaisi kyllä, mutta ei sitä kukaan lavalla ollut selvästikään sanonut.
Seuraavaksi jälleen 360-lavalle ja pätkä Marissa Nadlerin keikkaa. Nyt siitä, että muiden lavojen äänet kantautuivat niin selvästi, oli huomattavasti enemmän haittaa. Hiljainen ja akustinen keikka sai ylimääräisen remixauksen Voimalasta (ilmeisesti) kuuluneesta jumputuksesta.
Illan kaiketi pääesiintyjäksi tulkittava The National on ilmeisesti melkoisen suosittu bändi, mutta jostain syystä olen onnistunut ohittamaan se oikeastaan täysin. Eivätkä nämä jannut ole enää mitään kovin nuoriakaan. Keikka oli joka tapauksessa erinomainen, vaikka en materiaalia tuntenutkaan - loppupuolella meni suorastaan hurmokselliseksi. Täytynee tutustua tähän pumppuun vähän tarkemminkin.
The Nationalin lopetettua ja vuorokauden vaihduttua lauantaiksi ehti vielä katsomaan melkein alusta Poliçaa. Ei ollut tämäkään porukka minulle aiemmin tuttu, mutta jo melko väsyneenä tällainen unelias syntikkafiilistely toimi hyvin. Taaskaan ei nähnyt lavalle kunnolla, kun hyvät paikat 360-lavan katsomossa täyttyvät pian, mutta koitin kovasti tiirata oliko siellä lavalla kosketinsoittajaa ollenkaan. Rumpaleita oli kaksi ja basisti ja laulaja. Jostain ne syntsaäänet kuitenkin kuuluivat...
Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä ja jos olen aiemmin ollut ennakkoluuloinen Flow-festaria kohtaan, niin tämä osoitti että sieltä tosiaan löytyy kaikenlaista. Ja onhan tuo alue iltavalaistuksessa hurjan komea.