Jatkoajan Fantasy Pool NHL-edition 2022–2023

  • 13 917
  • 225

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Alkukauden perusteella hyviä varauksia on kahdeksan, mutta kun seassa on kolme katastrofia, sijoitus on vasta yhdeksäs. Ykkösvaraus Demko on onnistunut voittamaan 12 startistaan vain kaksi, joten koossa on surkuhupaisat neljä pistettä. Kakkosvaraus Thompson on sen sijaan 22 pisteellä yksilöiden TOP22:ssa ja on siten ylisuorittanut varauspositioonsa nähden, mutta aiempi pohdintani hänen loistamisestaan jokaisessa ympäristössä tulokasvuosinaan on pitänyt kutinsa ja siksi hänet uskalsin varatakin niin aikaisin. Kärkihyökkääjät Keller (16gp 7+11=18), Tuch (18gp 9+7=16), Arvidsson (19gp 3+11=14) ja Moore (21gp 6+10=16) ovat olleet myös hyviä, mutta valitettavasti Hayton on koonnut 16 matsiin vain tehot 0+3 ja Manninen ei ole pelannut matsiakaan. Oi miksi en valinnut Hagelia tai Mikheyevia hänen tilalleen. Puolustajista ykkösheppa Hamilton on loistanut odotetusti tehoin 5+9=14 18 matsiin. Dunnin 10 pisteeseen 18 ottelussa olen myös tyytyväinen. Eikä sekään yllätä, että viimeinen varaukseni Moser on nakuttanut tehot 1+8=9 16 peliin. Harmi, että noin loistava päätöskierroksen ryöstö menee hukkaan, kun vitos- ja kutoshyökkääjien sekä ykkösveskarin pisteissä annan liiaksi tasoitusta menestystä ajatellen.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Teräväinen, Voracek, Chabot, Brown

Siinä mun vemppaosasto ja pahin floppiosasto samassa.

Lindholm parantanut paskan alun jälkeen, Copp ollut suhteellisen paska, Paul ollut hyvä. Pintolla oli räjähtävä startti mutta nyt on hyytynyt kuin koko muukin Ottawan jengi.

Ei pitäisi näköjään varata maalivahtia ensimmäisellä kierroksella, Shesterkin ei ole ollut ihan sitä mitä toivoin.

Ehkä sitten ens kaudella taas vähän paremmin, onneksi U20-kisat on taas kohta.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Hyvä kierros Team Naamavellille

Skinner 4p
Nugent-Hopkins 3p
Hall 3p
Roy 0p

Fox 2p
Miller 1p

Ullmark 4p

Yhteensä 17p

Landeskog, Barbashev, Carrier ja Beniers eivät pelanneet.
 

Hockey Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Kimi Räikkönen
Tuun taputteleen itteeni julkisesti olkapäille sen verran, että Kochetkov on saanu mukavasti vastuuta Hurricanesin maalilla, kun Raanta ja Andersen vemppaa hyvää tahtia. 8 voittoa ja 3 nollapeliä tarkoittaa 22 pisteellä rookiepörssin kakkospaikkaa(?).
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Jos näistä kanssa muutamalla sanalla.

Elias Pettersson #45
- Viime kausi alkoi nihkeästi, mutta Boudreaun tulo valmentajaksi selkeästi piristi (28+28 55 peliin). Toiveissa tuo ppg, mutta jopa 90 pistettä voi olla saavutettavissa. En oikeastaan edes miettinyt muita vaihtoehtoja, kun puolustuksen tukijalka oli jo.

Tim Stützle #96
- Tässä mentiin vahvasti potentiaali edellä. Viime kaudella 58p huomattavasti heikompien ketjukavereiden kanssa, nyt lähtökohtaisesti laidoilla DeBrincat ja Giroux. Mennään varovaisella arviolla 70p, mutta en olisi isosti yllättynyt, vaikka tulisi 80p

Vincent Trocheck #115
- Jotenkin kuvittelin saavani Perfettin tai Dobsonin tällä pickillä. Näiden jälkeen ajattelin, että Hamilton tai Talbot. No kaikki edellä mainitut meni ja lähettiin varamiespalvelusta katsomaan tarjontaa. Historiasta löytyy pari melkein ppg kautta ja nyt taitaa aloittaa Panarinin sentterinä sekä hyvän 1. YVn jäsenenä, joten tässäkin potentiaalia sinne 70-80p.

Carter Verhaeghe #185
- Verhaeghe on ollut todella tehokas 5v5 pelissä, iso osa pisteistä tullut tasakentällisin ja luotetaan nytkin siihen, että Barkovin ja Tkachukin rinnalla tulee uran ennätyspisteet. 60-65p tilattu.

Josh Bailey #306
- 9. kierrokselta mukaan tarttui Barzalin wingman, piste-ennätys 56p, viime kaudella 44p. Barzalin vähän piristyessä 50p varmaan ihan mahdollinen, mutta mennään 45p arviolla

Casey Mittelstadt #376
- Harvoin sitä viimeiseltä kierrokselta löytää nousussa olevaa nuorta kärki ketjujen sentteriä, jolla taitaa vielä olla paikka 1. YVssä, viime kaudella 0,5ppg, nyt voisi tulla 50p täydellä kaudella, mikäli kaikki menee putkeen.

Victor Hedman #26
- Takana uran ennätyspisteet (85p), ihan vastaavaan en usko, mutta 75p ihan mahdollinen, sikäli kun Kucherov pysyy ehjänä. Olin kyllä valmistautunut kuuluttamaan Vasilevskin nimen, mutta meni pari sijaa aiemmin.

Mattias Ekholm #236
- Pakkeja piti jo tässä vaiheessa yrittää haalia ja Ekholm tuo tehtaan takuulla 30-35p. Perus tylsä pick.

Erik Brannstrom #255
- Tässä taas haettiin sitä kuuluisaa upsidea. Arvoin hänen ja Sandersonin välillä, mutta luotetaan siihen, että kauden alussa Brannstrom on valmennuksen papereissa edellä ja saa paikan Ottawan ihan laadukkaasta 2. YVstä. Täältä voi tulla mitä vaan 15-35p väliltä, riippuu paljon, miten kausi lähtee liikkeelle.

Jeremy Swayman #166
- No joukkue tarvitsee maalivahdin, mutta olikohan Swayman tarpeellista ottaa tässä välissä? Saman tason suhareita olisi saanut myöhemminkin. No joku 45 starttia, joista 25 voittoa ja pari nollapeliä päälle odotuksensa.

Nathan Smith #325
- Smith ei ole ihan poikanen, vaikka tulokkaaksi lasketaan. Takana yliopistokiekkoa, sekä viime kaudella lyhyt stintti Arizonan joukkueessa (10 peliä 2+2). Joukkue on niin heikko, että periaatteessa voisi olla kohtuu isoa roolia otettavissa. 35p voisi olla haarukassa.

Otetaas pieni välikatsaus, missä mennään tämän ryhmän suhteen, kun reilu kolmannes on menty.

Elias Pettersson menee 96p tahdissa, vaikka joukkueena Vancouverin kausi on mennyt alavireisesti. Tähän voi olla tyytyväinen, vaikka vähän tahti hidastuisikin.

Tim Stützle 78p tahdissa, aika hyvin siinä harukassa, mitä tässä tavoiteltiinkin.

Vincent Trocheck. Toki tuo 70-80p oli optimistinen arvio ja tämän hetken projektio 58p varmaan realistisempi. Nyt tosin ei pelaa Panarinin ketjussa, 1. yv:ssä paikka löytyy. Pystynee pitämään tämän tahdin ja se nyt olisi ihan ok.

Carter Verhaeghe, odotusten mukainen alku ja samalla tahdilla 68p näyttäisi pistesarake kauden päätteeksi.

Josh Bailey, tämän hetken tuotannolla 34p eikä vastuuta Barzalin kanssa taida olla heti tulossa.

Casey Mittelstadt tällä hetkellä täysi kausi toisi 47p, mutta toisaalta pelaa Tage Thompson nimisen monsterin kanssa tällä hetkellä, joten tulisiko sieltä vielä vähän lisää.

Victor Hedman oli ekan kierroksen varaus, on matkalla huonoimpaan kauteensa viimeiseen 10 vuoteen, tällä hetkellä potti karttuisi 47 pisteellä. Ja tosiaan se Kucherov on pysynyt ehjänä...

Mattias Ekholm, 1+7, tekisi ~3+21, tehtaan tulos laskussa..

Erik Brannstrom, niin, 0+3. Tasaisella tahdilla tuo tekee n. 0+8, vertailuna tuo joukkuekaveri Sanderson joka on menossa sinne ~35p ja olisi täyttänyt myös rookie-slotin...

Jeremy Swayman. Ei nyt ihan ole lähtenyt, 10 starttia, joissa 5 voittoa. Ullmark vetää sen verran hyvin, että ei taida Jeremy enää nousta 1. kassariksi ilman loukkaantumisia..

Nathan Smith. Tällä hetkellä ~0,5ppg, tosin farmissa...

Eli yhteenvetona voidaan todeta, että hyökkääjävalinnat ihan hyviä, Baileyn tilalla voisi tietty olla joku parempikin vaihtoehto. Puolustajat, maalivahti ja rookie sitten täysin penkin alle, varsinkin, kun ainoat ketkä tuosta voivat mainittavammin parantaa ovat Hedman ja ehkä Swayman, jos Ullmark sattuisi loukkaantumaan...

No onneksi aina on uusi kausi tulossa!
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Auttaisi kisaa voitosta tai ainakin pitämään TOP3-sijoituksen, jos Landeskog aloittaisi kautensa pikku hiljaa. Mitään tietoa kaverin tilanteesta?
 

Hockey Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Kimi Räikkönen
Tuli tsekattua parin kk tauon jälkeen tilanne ja Hockey Pucksilla koko paskan toiseks kovin pistekeskiarvo per peli. Harmi juttu, että niitä pelejä on 100 vähemmän pelattuna, mitä kärkijoukkueella...

Jokerit vetää kyllä kovalla 0.9PPG vauhdilla
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tuli tsekattua parin kk tauon jälkeen tilanne ja Hockey Pucksilla koko paskan toiseks kovin pistekeskiarvo per peli. Harmi juttu, että niitä pelejä on 100 vähemmän pelattuna, mitä kärkijoukkueella...

Jokerit vetää kyllä kovalla 0.9PPG vauhdilla
Oma joukkue vetää jollain 0.78PPG tahdilla, mutta Landeskogin poissaolo koko kauden ajan kyllä todennäköisesti laskenut tuota keskiarvoa. Uskon, että olisi sen 50p nakutellut jo tälle kaudelle ja Team Naamavelli olisi yli 0.80PPG tahdissa.

Eli täytyy olla tyytyväinen, että secondary scoring toimii eikä ekana valitun hyökkääjän (Foxin ja Beniersin valitsin aiemmin) puuttuminen ole vienyt vielä mahdollisuutta olla TOP3:ssa.

Mutta jokaisella varmastii riittää jossiteltavaa. Silti harmittaa vietävästi, etten osannut ollenkaan aavistaa että Landeskog olisi menossa leikkaukseen ja missaisi mahdollisesti koko runkosarjan.
 
Ei kyllä @Taison voittoa vie mikään (paitsi tietysti jos puolet joukkueesta nyt loukkaantuu ja missaa loppukauden). Projektioiden perusteella ennustan turvallista noin 40 pisteen eroa kakkoseen.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Hmm kävin pitkästä aikaa seurantaa vilkaisemassa ja säikähdin kun olin kärjessä. Mutta samalla huomasin että ompas outoja nimiä omalle joukkueelle merkitty pisteseurannassa. Jotain mystistä solmua on nyt joukkuesivulla ainakin mobiilista linkin avatessa. Pelaajat ihan sekaisin joukkueissaan...
 

F#21

Jäsen
Hmm kävin pitkästä aikaa seurantaa vilkaisemassa ja säikähdin kun olin kärjessä. Mutta samalla huomasin että ompas outoja nimiä omalle joukkueelle merkitty pisteseurannassa. Jotain mystistä solmua on nyt joukkuesivulla ainakin mobiilista linkin avatessa. Pelaajat ihan sekaisin joukkueissaan...
Voi perkele. Kurkkaan kohta tilanteen, onneksi noissa sheetseissä voi palata takaisinpäin ilman isompia häiriöitä.

edit. Katsoin nopeasti esim. Team Naamavellin ja muutaman muun joukkueen lävitse ja ne näytti olevan ihan oikein. Osaatko sanoa tarkemmin minkä joukkueen osalta on virheitä?

HUOM! Pelaajien pisteet puuttuvat kun Sheets ei saa haettua HR:stä niitä. Heittää herjaa liian monesta yhteyskutsusta, enkä voi tehdä tuolle mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Teemu#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi perkele. Kurkkaan kohta tilanteen, onneksi noissa sheetseissä voi palata takaisinpäin ilman isompia häiriöitä.

edit. Katsoin nopeasti esim. Team Naamavellin ja muutaman muun joukkueen lävitse ja ne näytti olevan ihan oikein. Osaatko sanoa tarkemmin minkä joukkueen osalta on virheitä?

HUOM! Pelaajien pisteet puuttuvat kun Sheets ei saa haettua HR:stä niitä. Heittää herjaa liian monesta yhteyskutsusta, enkä voi tehdä tuolle mitään.
Nopeasti katsottuna minun joukkueessani oli uusia vahvistuksia.
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Kaprizovin loukkaantuminen laittaa vielä jännittämään loppukaudeksi, vaikka 30 pinnaa tässä vaiheessa varsin mukava johto onkin. Todella hyvä tuuri ennen tätä loukkaantumisten suhteen on kyllä ollutkin, oikeastaan vain Mike Matheson on pidempiä aikoja missannut. Nyt vain sormet ristiin että Erik Karlsson kestäisi kasassa loppuun saakka.
 

Teemu#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaprizovin loukkaantuminen laittaa vielä jännittämään loppukaudeksi, vaikka 30 pinnaa tässä vaiheessa varsin mukava johto onkin. Todella hyvä tuuri ennen tätä loukkaantumisten suhteen on kyllä ollutkin, oikeastaan vain Mike Matheson on pidempiä aikoja missannut. Nyt vain sormet ristiin että Erik Karlsson kestäisi kasassa loppuun saakka.
No nyt on johto enää 22 pistettä. Harmi vain, että minulla on 136 peliä vähemmän kun ei pelaajat ole pysyneet kasassa. Pientä jännitystä silti saadaan vielä loppukaudelle.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kaprizovin loukkaantuminen laittaa vielä jännittämään loppukaudeksi, vaikka 30 pinnaa tässä vaiheessa varsin mukava johto onkin. Todella hyvä tuuri ennen tätä loukkaantumisten suhteen on kyllä ollutkin, oikeastaan vain Mike Matheson on pidempiä aikoja missannut. Nyt vain sormet ristiin että Erik Karlsson kestäisi kasassa loppuun saakka.

No nyt on johto enää 22 pistettä. Harmi vain, että minulla on 136 peliä vähemmän kun ei pelaajat ole pysyneet kasassa. Pientä jännitystä silti saadaan vielä loppukaudelle.

Ja nyt putosi Svechnikov, mahdollisesti loppukaudeksi.. Kyllä tästä vielä tiukka skaba tulee..
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
@F#21

Tuo sheet ei tunnista lähellekään kaikkia pelaajia.. Näyttäisi ainakin seuraa vaihtaneilla osalla olevan vielä "not found".. Lisäksi monilta muilta puuttuu pisteet..

Olisi kiva jännätä loppusuora, kun tuo kärkijoukkue koki pahoja takaiskuja loukkaantumisten saralla ja johto kaventunut enää 13 pisteeseen. Alla laskettuna 11 kärki viime yön pelien jälkeen. Noiden jälkeen oli pieni hyppy seuraaviin, joten siksi otin tuon Tombe All Starsinkin tuohon Top-10:n mukaan keikkumaan...

Team Taison​
550​
Jokerit​
537​
Team Defending Champions​
535​
Mängin Miehet​
510​
Voitolla yöhön​
509​
Noppa10 Midwinter Freezers​
508​
Team Naamavelli​
501​
Team H.J.Simpson​
494​
Team Salming​
484​
Hockey Pucks​
472​
Tombe All Stars​
471​
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös