Jatkoaikaraati 1 (osa 2)

  • 1 872
  • 25

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jatkoaikaraati täällä taas! Tällä kertaa vuorossa on Suomen Idols-ihmisiä ja muutenkin kahdeksasta kappaleesta peräti kuusi on suomalaista käsialaa. Tasosta en tiedä, mutta turha mankua siitä, koska tämä on puhdasta kaupallista raatia joten se siitä. Eikä tähän ole pakko ottaa osaa jos ei halua, heh.

Muutama ilmoitusluontoinen asia tähän väliin.

-Säännöt Jatkoaikaraatiin löytyvät ensimmäisestä osasta. Joten katsokaa ohjeet sieltä, jos olette uusia naamoja tässä, eikä säännöt oikein ole tiedossa. Tai teillehän riittää se, että annatte vain viiltävän analyysinne. Itsehän hoidan pisteiden summauksen sekä loppufinaalin loppukesästä.
-Itselläni on tällä hetkellä kotikoneen netti jumissa. Onnistuin poistamaan jonkun portin, joten sen takia en ole saanut sitä toimimaan. Itsehän olen vain koneenkäyttäjä, en huoltaja. Sopivasti työvuoro on ollut iltavuoro, joten en ole myöskään saanut eräältä tietokoneista jotain tietävältä kaveriltani apua.
-Tämän nettisysteemin takia en saanut vielä laskettua ykkösosan pisteitä. Yritän mahdollisimman pian laskea pisteet ja julkaista tulokset. Tämäkin viesti on kirjoitettu kotoa käsin ja disketin kautta Jatkoaikaan siirretty työmaan netin avustuksella. Kiitos työnantajalle tästä edusta.
-Evertonille vielä sen verran, että itseänikin harmittaa se, että se vain jotenkin jäi viimeksi kesken. Nyt on kyse meikäläisen viime vuonna pitämästä visasta, jossa evertonilaisilla todellakin oli kaksoisjohto. Ei, se ei kaatunut siihen, heh. Lupaan jossain välissä pistää sen visan loppuun, vaikka kyseessä olikin viime vuotta koskenut visa. Ehdotuksia otetaan vastaan, että teenkö alkuvuodesta tarvittavat kaksi viimeistä osaa vai jatkanko tämän vuoden loppupuolella sitä.

Kaikesta huolimatta raati jatkaa viikkottaista kisailuaan ja tässä tulevat nominaatit täksi kerraksi. Olkaa hyvä.


1 Black Eyed Peas – Hey Mama
2 Madonna - Hollywood
3 Kemopetrol – My Superstar
4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
8 Egotrippi - Matkustaja
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
1 Black Eyed Peas – Hey Mama Aivan mahtava kappale, kun kuulin ensimmäisiä kertoja. Vieläkin aiheuttaa hyvän fiiliksen, mutta liiallinen soitto tässäkin tapauksessa karsii pisteitä. Videokin on kiva, kiitos erittäin hyvännäköisen naislaulajan. Yhdistää ovelasti musatyylejä sekaisin. Liiallisen soitan vuoksi siis vain 8

2 Madonna - Hollywood Madonnan häröt viisut saavat jatkoa. Veikeitä koukkuja tausta täynnä, juuri niiden takia arvosana saa nostetta muuten hieman vaisuhkoon raitaan. 7

3 Kemopetrol – My Superstar Aluksi en tykännyt yhtään tästä. Nyt kiinnitän huomiota tämänkin kappaleen erinomaisiin kohtiin taustassa ja hyvään tuotantoon. Perusvarmaa Kemoa, tuntuu paranevan mitä vanhemmaksi bändi tulee. Helmikappale, oma suosikkini tältä kierrokselta. 9

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song Suomenkielinen versio ”Tulin voittamaan” kuulosti kamalalta kuralta. Englanninkieli tuo potkua huomattavasti tähän. Sopivan ”räkäinen” kappale, kiitos Hannan paikoin äijämäisen äänen. On se ovela flikka. 6

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää Yök! Naismaisella äänellä r&b-poppia, joka ei saa mistään muusta pisteen kuin plagioidusta taustasta sekä siitä, että tämä hirvitys jää päähän soimaan. Valitettavasti. 1

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin Juice-cover oli kaunis kappale, tässä taas Jonna ei pääse oikein lainkaan eteenpäin. Paikallaan junnaavaa jaarittelua, josta puuttuu punainen lanka. Tylsää radiopoppia. 3

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen Perusjunttausta Timo R:n ja kaverien tyyliin. Kertosäkeen varassa liikutaan liikaa, aluksi en lämmennyt tälle yhtään, kunnes yllettiin kertosäkeeseen saakka, joka varastaa show’n. Tarttuvan melodinen hokema, joka pelastaa tämän. 7

8 Egotrippi - Matkustaja Kappale, joka tuntuu paranevan ja huononevan sitä mukaan, mitä kuulee useammin. Perverssimäisellä tavalla kiva ralli. 6
 

krobbe

Jäsen
Katotaas kolahtaako kompit krobbeen

1 Black Eyed Peas – Hey Mama: Mukavasti vamppaa vaarinkin tälläinen sekametelisouli. Joten kunnioitettavat 9 p.

2 Madonna - Hollywood: En ole ikinä tästä hallikuuhkasta perustanut, mutta ei anneta ennakkoasenteiden vaikuttaa vaan annetaan pisteet siitä mitä tässä on tarjolla, eli 3 p

3 Kemopetrol – My Superstar: Ihan jees, muttei kuitenkaan kulttikamaa krobelle, joten 6 p

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song: Tulee jo korvista ulos, liikaa kuultu hempeily. Laulaa trukkikuski toki osaa, mutta pliisuksi väljehtynyt kipäle, josta 5 p

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää: En tahdo kuulla, 1 p siitä hyvästä, että kehtaa olla pramilla

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin: Jää kauaksi Mintun ja Villen mukaansa tempaavasta menosta, silti loistava ääniselle Jonnalle 7 p

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen: Ei ole minun kamaa teloituslaukauksen tuotanto ollut, eikä ole tämäkään, joten 2 p

8 Egotrippi - Matkustaja: Tämähän on kliffa, ihan muikea melodia, siitä 8 p.
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
1 Black Eyed Peas – Hey Mama Uskomatonta paskaa... En ole koskaan oikein digannut näistä "rapreggaesoultumtum"-biiseistä, enkä tee sitä nytkään. Kolme pinnaa menee tolle muijalle, biisi saa tasan nolla pistettä.
3

2 Madonna - Hollywood Ihan ok viisu, levyä en ostaisi mutten kanavaakaan ala vaihtamaan jos radiossa soi. 7

3 Kemopetrol – My Superstar Ei sitä perinteistä Kemopetrolia, vaikka kuulostaakin vähän samalta. En tykännyt. 4

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song Kelpo biisi, mutta pisteitä menee liiallisen soittamisen vuoksi. Äijämäinen ääni ja ok ulkonäkö oikeuttavat kuitenkin seiskaan, eli 7

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää Kaksi kertaa kuullut - ensimmäisen ja viimeisen. Hyi! 0

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin Biisi ei oikein lähde käyntiin. Sitä huonompaa Tervomaata, mutta vasenkätisten ihmisten ja ihan muuten kelpo artistin kunniaksi täytyy antaa vähän enemmänkin pisteitä 7

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen Jos joku perustaa uskonlahkon, voisi tämä toimia jokapäiväisenä virtenä. Suomalainen musiikkiteollisuus ei tällä mene eteenpäin, mutta henk.koht täytyy sanoa että mua lähinnä naurattaa nämä sanat. Ihan ok biisi silti 8

8 Egotrippi - Matkustaja Koneelta löytyy, olen tosin kuunnellut liikaa. Kohtalaista, muttei loistavaa 7
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
1 Black Eyed Peas – Hey Mama 8 - pistettä menee sille hyvännäköiselle mimmille, joka ähkäisee tuossa biisissä yhdessä kohtaa melko seksikkäästi.
2 Madonna - Hollywood 5 - keskinkertaista keskinkertaisempi Madonnaralli, mutta ei Madonna koskaan paskaa tee.
3 Kemopetrol – My Superstar 6 - No joo vaikka Laura Närhi säikähtikin mun aivastelua niin, että taisi tulla pissa housuun.
4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song 2 - Hanna on ok esiintyjä, mutta biisi on auttamattoman paska. Kamalaa kuraa.
5 Antti Tuisku – En tahdo tietää 1 - Aivan kamalaa paskaa. Biitit varastettu Kylien Red blooded womanista.
6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin 8 - Jonna on aina karismaattinen esiintyjä ja biisi on oiva radiohitti.
7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen 8 - Itse kaipailisin Niskalaukaukselta nopeampia biisejä, mutta takuuvarma, ehkä vähän liiankin varma Niskis-veto.
8 Egotrippi - Matkustaja 5 - Hieman masentavan kuuloinen biisi. Bändi ei kuulu suosikkeihini, muttei myöskään tuota vastenmielisyyttä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kulaus iskee jälleen kehiin viiltävät analyysit

Viestin lähetti Arnold
Tasosta en tiedä, mutta turha mankua siitä, koska tämä on puhdasta kaupallista raatia joten se siitä. Eikä tähän ole pakko ottaa osaa jos ei halua, heh.

Älä ainakaan paranna tasoa. Kehuminen on nimittäin paljon vaikeampaa ja tylsempää kuin aiheesta moittiminen :-)

Viestin lähetti Arnold
Evertonille vielä sen verran, että itseänikin harmittaa se, että se vain jotenkin jäi viimeksi kesken. Nyt on kyse meikäläisen viime vuonna pitämästä visasta, jossa evertonilaisilla todellakin oli kaksoisjohto. Ei, se ei kaatunut siihen, heh.

Uskoiskos? Hivenen maksa-altaan illuminaatin juonittelulta nimittäin vaikuttaapi tämä vakuutteluistasi huolimatta. Toisaalta taas: omia vahvuuksiani musiikkitiedossa on vanha musiikki. Joten kilpailun viivästyminen vuodellahan vain parantaa saumojani, sillä vuoden 2003 (kaupalliset) biisithän ovat jo muinaishistoriaa...


Mutta sitten hommiin:

1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Joo, tiedän tän bändin ainakin. Olen saattanut tämän biisinkin kuulla. Omassa genressäänkin harvinaisen ärysttävä tapaus. Ja voiko tuo akka olla muka jonkun mielestä hyvän näköinen? Mun mielestä se sulautuisi ihan hyvin tuulipukukansaan Kouvolan Lehtomäen Siwassa. Sieltä ostoskorista löytyisi sitten kunnon ghetto-tyyliin tonnikalaa, jonka pyydystämisessä on vahingoitettu delfiinejä. Kustannussyistä toki. Mie annan tälle nolla (0) pinnaa.

2 Madonna - Hollywood
Madonnahan on ihan kiva muikki, vaikka höperöhän sekin on. Rako etuhampaiden välissä on kiva. Sinne voisin ****** ****** ** ******** ******* ihan ilomielin. Sellainen rako se on. Mutta tää biisihän on ihan höttöä. Video taisi olla sellainen, missä se keikistelee eri rooleissa ja yrittää olla mediakriittinen. Yritys hyvä kymmenen, mutta pitäydy jatkossa katolisen kirkon kohisuttamisessa ja jätä vaativampi intellektuellismi muille, rouva Guy Richi£. Annanpa kuitenkin kolome (3) pointsia vanhojen hyvien tissinvatkausten kunniaksi.

3 Kemopetrol – My Superstar
Kemopetrol on ihan symppis bändi. Varsin tavallinen, joka tekee tavallista musiikkia tavallisille ihmisille. Sitä on sitten kiva kuunnella tavallisista kotiäänentoistolaitteista tavallisten töiden ja tavallisen pikaillallisen jälkeen kun tavalliset lapset on saatu tavallisiin sänkyihinsä. Sopii myös tavallisille pojille ja tytöille, sillä on tavallisen kivan näköinenkin yhtye. Oon mä tän biisin kuullut, mutta eihän siitä mitään jää mieleen. Vaan ei Kemoja voi haukkua tai vihata. Mutta ei kai kukaan niistä voi oikeesti tykätäkään. Hyvin puettua hissimusaa. Annan tälle tuomioksi viisi (5) pistettä.

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Tää on se lappeen Rannan trukkikuski. Katos, jotain määkin tiedän... Miks sen pitää laulaa englanniksi? Siksikö, että Suomeksi sanoitukset kuulostaisivat niin naurettavilta, että koko tekijätiimi roikkuisi jo jojossa. Pakarisen Hansku on SaiPan uusi tj, joten ei sille hyödytä enää pisteitä antaa. Se saa multa nollan (0), toivottavasti joku muu antaa sille edes yhden ykköskenttätason pelaajan. Jään innolla odottamaan Kaarnan Ilkan tulevaa sinkkua.

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
Tääkin on niitä wannabe-julkkia. Muut varmaan haukkuu ihan riittävästi, joten mää voisin jättää tän suuremmin kommenotimatta. Vaan kysynpä vaan; onko tämä vitsi? Jos on, niin ei naurata. Nolla (0). ja olisi tuolle edelliselle sitten kai pitänyt edes se ykkönen antaa, jos tähän vertaa.

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Aika lailla samat sanat kuin Kemopetroliinkin sopivat Jonnaan. Taitavasti tehtyä, mutta maailma pyörisi täysin samalla radalla ilmankin. Takana on ammattilasten luotettava kaarti - mutta miksi silti sanat on tälläistä tuubaa? Madonnaa parempi, vaan Kemoja löysempi. Neljä (4).

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Huono biisi. Virret soi. Itseironiaako tämä mahtaa olla? Scheissea joka tapauksessa. Emmää tälle voi antaa kolmosta (3) enempää siitäkään huolimatta, että ekat kaksi levyään kuuluvat kyllä Suomi-rokin parhaimpien kastiin. Hajotkaa ennemmin kuin teette tälläistä. Pitäisi kai joskus kuunnella se koko levy. Varmasti siellä parempiakin biisejä on. Tai sitten joku on lobotomoitu salaa.

8 Egotrippi - Matkustaja
Välillä mitäänsanomaton ja välillä helvetin ärsyttävä yhtye. Tää taisi olla sellainen lössö biisi, jossa on vähän falsettia ja rento poljento. Niinpä se pomppii toisesta korvasta sisään ja matelee hitaasti mutta varmasti toisesta ulos käymättä muistikeskuksissa. Koska ärsyttävyyskynnys ei täyty, ei tämmöisen tulo radiosta haittaa suuremmin. Kivempi tietty olisi, jos sieltä tulisi joskus hyväkin biisi. Suhteutettuna yhtyeen muuhun tuotantoon tämä pitää kuitenkin nostaa Niskalaakin ohi. Uh. Sehän tarkoittaa siis nelkkua (4).
 

Voittaja

Jäsen
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Ei iske tämmönen huttu ei sitten ollenkaan. 0
2 Madonna - Hollywood
Vaikka Madonna alkaakin olla jo vanha nainen, niin kyllä meikältä irtoais vieläkin tunti tai pari jos tulis pyytämään. Biisistä en tiedä mitään, mutta annetaan tätille silti 3 pojoa.
3 Kemopetrol – My Superstar
Ei paljon suomalaisuus paina kun näitä hmv bändejä arvostellaan, saa minulta kokonaisen(1) pisteen.
4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Hanna osaa kyllä laulaa, ei siinä mitään. Viisut taas on aikalailla huttua, mutta Hannalle laulutaidosta 2 pistettä.
5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
0
6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Jonnan paras kappale taitaa edelleenkin olla Minttu sekä Ville. Sympaattisen oloinen tyttö kuitenkin, 4p.
7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Vaikkei kappale olekaan bändin parasta, niin silti voittaa tämän osan muut esiintyjät mennen tullen. Mutta kuten sanottua, on niitä parempiakin Niskalaukaus biisejä kuultu. 7
8 Egotrippi - Matkustaja
Vieläkö tämäkin poppoo on elossa? 0
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
En ole tietääkseni kuullut, mutta 99,99999999% varmuudella voin sanoa tämän olevan täyttä paskaa.

2 Madonna - Hollywood
En ole kuullut

3 Kemopetrol – My Superstar
En ole kuullut

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Toivoisin, etten olisi kuullut 1

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
Toivoisin vielä enemmän, etten olisi kuullut. 0

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
En ole kuullut

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Mikäli tämä on se biisi, minkä videossa esitellään kauppakeskuksia, olen kuullut. Mitään ei ole jäänyt videon lisäksi mieleen 4

8 Egotrippi - Matkustaja
Tämän muistan kuulleeni, mutta biisistä ei ole jäänyt mitään mieleen. Egotrippi on nyt yleensä suhteellisen kuunneltavaa taustamusiikkia. 5
 
Black Eyed Peas – Hey Mama

En ole kuullut.

Madonna - Hollywood

En ole koskaan ymmärtänyt tätä popin kuningatarta, vaikka Ray Of Light -aikainen Madonna jossain määrin kiinnostikin. Parasta nyky-Madonnassa on rouvan uusimman levyn tahattoman ironinen kansi: musiikkikapitalismin keulakuva poseeraa kuvassa erittäin Che Quevara -henkisesti. 1

Kemopetrol – My Superstar

Kemopetrolin debyytti Slowed Down teki minuun aikanaan suuren vaikutuksen. Nehän kuulosti ihan poppikärpäsen puraisemalta Massive Attackilta. Sittemin yhtye on hionut musiikistaan särmät pois ja muuttunut puuduttavan tylsäksi kuuntelukokemukseksi. 3

Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song

Idols-voittaja Hanna on mitään sanomaton, kuten on kappaleensakin. Tajusin vasta tällä viikolla kuulleeni tämänkin biisin lukuisia kertoja. Kappale ei jätä minkäänlaisia jälkiä minnekään. Se vain soi ja soi mutta mitään ei tapahdu. Missään eikä koskaan. 1

Antti Tuisku – En tahdo tietää

Antti "mie osaan kyllä laulaa" Tuisku varmaan paskoo pöksyihinsä, kun on päässyt arvioitavaksi samassa yhteydessä suuren idolinsa Madonnan kanssa. Vieläpä niinkin vaikutusvaltaisessa mediassa kuin Jatkoaika. Paskaa tusinapoppia tyhmille, joskin ostokykyisille teinitytöille. 0

Jonna Tervomaa - Myöhemmin

Ei kuulokuvaa tästä.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen

Perusvarmaa Rautiaisen poppoon tuotantoa. Niskis on siitä hieno yhtye, että se kuulostaa tylsimmilläänkin melko vakuuttavalta. Hyvä ihminenkään ei sävellyksenä (saati sanoituksena!) pahemmin säväytä, mutta murheenraskas tunnelma pelastaa paljon. 7

Egotrippi - Matkustaja

Egotrippi on aina ollut aivan kauhea yhtye, mutta tämä biisi on aika miellyttävä. Letkeää poljentoa, eikä edes sisällä yhtyeen yleensä runsaasti viljelemää ärsyttävää stemmalaulua. 6
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Kylläpä Arska heitti tällä kertaa vaisut ehdokkaat. Ihanaa listakamaa.

1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Tööt, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Täysin mitätöntä jumputusta. Musiikkityylin kuolema odottaa. ---> 2

2 Madonna - Hollywood
En ole pahemmin pitänyt Madonnasta, biisit ovat varsinkin nykyään sitä samaa renkutusta johon ei kunnolla viitsi edes keskittyä. Menettelee muun metelin seassa. ---> 4

3 Kemopetrol – My Superstar
Vaikka olisi kuinka lupaavaa tai suomalaista, niin silti täyttä paskaa. Tällaista vatkausta soi radiossa jatkuvalla syötöllä. Uudet biisit entistä popmaisempia ja surkeampia. ---> 1

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Pelkäsin jo etukäteen Pakarisen kappaleita, mutta silti ne pystyvät yllättämään huonoudellaan. Lauluääni on yliarvostettu ja biisi juuri lista- ja radiomuottiin sovitettu. Anttikin vie voiton. ---> 1

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
Tsik Tsik ääääh. Tuiskun neitimäinen ujellus ja koko tuotanto ei voi kuin hymyilyttää. Jotain positiivista sävyä on kuitenkin löydettävissä verrattuna Pakariseen. Ennen Anan ujellusta tuleva alkurynkytys jää päähän soimaan. Kolme kertaa Pakarista parempaa. Se ei kuitenkaan merkitse juuri mitään. Vastaavalla muotilla tuotettujen tähtien elinkaari tuskin on kovin pitkä. Kansa oppii jossain vaiheessa. ---> 3

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Täydellinen nykyisen radion soittolistahitin muotokuva. Minttu sekä Ville oli laatua, siitä ei Jonna ole tullut kuin alaspäin. Miksi näin? Seuraavaksi varmaan vielä vähän popimpaa.---> 1

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Yksi Rautiaisen kaikkien aikojen huonoimmista kappaleista. Vanhat Rautiaiset ovat usein kuuntelussa, mutta uusi levy on jäänyt vähemmälle kuuntelulle. Melodiat hakusessa. Silti tämä jyräys ansaitsee aina pisteensä. ---> 6

8 Egotrippi - Matkustaja
Egotripin musan olen oikeastaan löytänyt viime aikoina ja tämä biisi on yksi tuotannon helmistä. Kestää suurenkin radiosoiton ja bändin pojat ovat saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Tasaisen poljennon päälle tuleva erittäin melodinen kertosäkeistö vakuuttavine taustoineen tekee biisistä kestosuosikin ainakin omille listoilleni. ---> 9
 
Viimeksi muokattu:

Strigidae

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
1 Black Eyed Peas – Hey Mama

Vihaan tällaista nytkytystä, joka ei etene mitenkään. 0

2 Madonna - Hollywood

Vaikka muuten en niin Madonnasta välitäkään, tässä kumminkin on jotain ideaa. 6

3 Kemopetrol – My Superstar

Joo tää on taas tätä tusinakamaa. 3

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song

Siirappi valuu kaiuttimista, ei pysty kuuntelemaan. Piste Hannalle. 1

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää

"Musiikkina" järkyttävää jöötiä. Loistava biisi, kun halutaan tehdä hitti jolla rahastetaan viikkorahat teinitytöiltä. Niinpä levy-yhtiölle ym. taustaväelle 10!

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin

Läässyn läässyn ja niin edelleen. Antaisin miinuksia jos olisi sallittua. 0

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen

Peruskamaa jota kuuntelee mielellään, muttei säväytä mitenkään. 7

8 Egotrippi - Matkustaja

Tyypillistä kevyttä humppaa, joka ei todellakaan nappaa. 2
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
1 Black Eyed Peas – Hey Mama

Tämä sinkku on kyllä jotain aivan kamalaa. Aiemmille sinkuille olisin anatanut vajaat viisi pistettä, mutta tätä ei kestä. Nollaa en kuitenkaan anna, sillä listalta löytyy vielä yksi huonompikin... ja on se laulaja aika kivannäköinen... 1 piste.

2 Madonna - Hollywood

En ole Madonnan musiikista ikinä tykännyt ja tämä on jopa keskivertoa huonompaa. Mutta jälleen, huompikin listalta löytyy. 1 piste.

3 Kemopetrol – My Superstar

Kemopetroliin olen suhtautunut aina aika neutraalisti; ei tulisi mieleenikään ostaa levyä, mutta kylllähän radion soittolistoilta paljon huonompiakin löytyy. Pisteitä asteikon puolivälistä. 5 pistettä.

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song

Alkaa ihan tosissaan etomaan nämä Idols-jutut. Ensin tuli se joukkorallatus "Tuulet puhaltais" tjsp., sitten tämä Pakarisen sinkku, sitten hirvityksistä hirvein A. Tuiskun rallatus ja nyt sitten molemmilta (siis Pakariselta ja Tuiskulta) on tullut uudet sinkut ja eikös ne soi joka ikisellä radioasemalla! Jippii! Antaisin nolla pistettä, mutta se huonompi odottaa tuossa alapuolella. 1 piste.

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää

Ensi alkuun täytyy korjata: hirvityksen nimi on "En HALUA tietää" eikä 'tahdo', kuten otsikossa annetaan ymmärtää. Ei perkele, minähän briljeeraan jo A. Tuisku tietämykselläni!!! Nyt hävettää!!! Joku mainitsi aiemmin, että tämä on kopio Kylieltä. Minusta tämä on kyllä yksi yhteen Justin Timberlaken "Cry Me a Riverin" kanssa, etenkin alku. J. Timberlaken joka ikinen kappale olisi saanut minulta nolla pistettä ja Antti Tuisku, joka koittaa kovasti matkia häntä, ansaitsisi vielä vähemmän. Mutta ei taida olla mahdollista, joten annan pyöreän nollan. 0 pistettä.

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin

Nyt, kun muitelen, niin en saa mieleeni kuinka tämä kappale menee. Jos tämä kuitenkin on se kappale, jonka videossa Tervomaa seikkailee ruumishuoneella, niin muistan ajatelleeni ensi kuulemalla, että eipä ole kovin kaksinen tekele. 5 pistettä.

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen

"Kylmä tila" -levyn eka sinkku oli pettymys, kuten koko levykin. Monille Niskalaukauksen biiseille antaisin 10 tai 9 pistettä, mutta tämä ei yllä lähellekään niiden tasoa. Täytyy kuitenkin tehdä selvä pesäero aikaisemmin arvioituihin kappaleisiin, sillä ei tämä sentään niin huono ole. "Hyvä ihminen" olisi paljon parempi biisi, jos sen olisi tehnyt joku muu bändi kuin Niskalaukaus; odotukset uutta levyä kohtaan taisivat olla liian suuret. 7 pistettä.

8 Egotrippi - Matkustaja

Egotrippi on aika mainio kotimainen bändi ja tehnyt joitain todella hyviä kappaleita. Valitettavasti vain suuntaus on ollut viime aikoina negatiivinen; edelliseltä levyltä sinkuksi lohkaistu "Mustat varjot" oli tosi huono ja noudatteli melankolisella sävyllään ilmeisesti koko levyn linjaa. Tämä "Matkustajakaan" ei ensi kuulemalla hirveästi ilahduttanut, joskin on enemmällä kuuntelulla jonkin verran parantunut. 7 pistettä.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Viestin lähetti Moto
7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Mikäli tämä on se biisi, minkä videossa esitellään kauppakeskuksia, olen kuullut. Mitään ei ole jäänyt videon lisäksi mieleen 4

Ei ole. Se oli nimeltään "Kylmä tila". Tästä biisistä ei käsittääkseni videota tehty, mutta tämä on 'se Jeesus-rallatus' radioiden soittolistoilta. Jotenkin tuon suuntaisesti monet ovat sitä kommentoineet.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Ihan mukava biisi. En välttämättä itse ostaisi ko. yhtyeen levyjä, mutta mielestäni suhteellisen pirteä porukka. Annetaan nyt vaikka 6

2 Madonna - Hollywood
Madonna on Madonna, mutta en silti voi antaa pisteitä "pelkästä" urasta. Tämä biisi ei säväytä ja on tavallaan turha. 4

3 Kemopetrol – My Superstar
Bändissä on paljon potentiaalia, mutta jokin jää aina puuttumaan. 7

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Ei hassumpi biisi, vaikka en varsinaisesti tällaisesta musiikista pidä. Odotuksiin nähden ihan hyvä, mutta toisaalta odotinkin täyttä scheissea. 6

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
0 next....

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
En tiedä miksi, mutta jotenkin arvostan Jonnaa artistina. Ei yritä liikaa ja muutenkin vaikuttaa sympaattiselta. Biisi on tuttua kamaa. En tätäkään kotiin ostaisi. Siitä huolimatta 8

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Muuten ihan hyvä, mutta jotenkin bändi kuulostaa melkein aina samalta. 7

8 Egotrippi - Matkustaja
Egotrippi se jaksaa, vaikka ei taida ikinä saavuttaa varsinaista suosiota Suomessa. Biisi on aika hyvä. 9
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ykkösosan pisteet julkaistu. Jatkakaa toki tässä arviointia, aikaa on vielä reilusti.
 

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
1 Black Eyed Peas – Hey Mama 5
Ei iskenyt kyseinen kappale minuun. Muita ko. bändin biisejä en ole kuullutkaan, mutta jos tämän kappaleen perusteella pitäisi päättää että kuunteleeko jatkossa tätä bändiä niin uskoisin ainakin minulta jäävän väliin. Mutta ei kuitenkaan ihan surkean kuuloinen rimpsu ollut joten siksi 5.

2 Madonna - Hollywood 7
Iski minuun Madonnan biiseistä. Rempseä kappale josta pidin. Mutta ei huonoin Madonnan kipaleista.

3 Kemopetrol – My Superstar
En ole kuullu koko biisiä mut kemopetrollille annan silti 5 pistettä. Hyvä bändi ei siinä mitään.

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song 7
Tämä on tyyliin PopStars!! Mutta astetta parempi. Hattua täytyy nostaa Hannalle! Hyvä lauluääni ja kappalekkin sopi hänelle.

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää 1
Tuskin tarvitsee perusteluja. En tykkää ollenkaan ko. henkilöstä ja biisistä. Siksi 1 kun en halua antaa kenellekkään 0 pistettä!

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin 7
Mukava biisi! Ei mikään ykkösbiisi mutta kuitenki kuunneltava.

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen 9
Jälleen yksi hyvä tuotos Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaukselta. Yksi heidän parhaista biiseistä. Tällaista kuuntelee mielellään!

8 Egotrippi - Matkustaja 8
Ihan hyvä biisi. Sanat on hyvät ja melodia ok tasoa. Ei Egotripin paras biisi omasta mielestäni mutta yksi niistä.

-stouni-
 

Claudius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tästä setistä ei mielestäni noussut yksikään biisi selvästi muiden yläpuolelle. Sen sijaan pohjanoteeraus oli helppoakin helpompaa löytää. Pari kappaletta piti varta vasten kaivaa kuunteluun, joten niiden arvostelu jäi vain yhden tai kahden kuuntelukerran varaan.

1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Ei hullumpi biisi. Omalta kohdaltani tosin vaatii juuri tietynlaisen fiiliksen, jotta jaksaisin kyseisen bändin tuotantoa yhtä biisiä enempää kuunnella. Levyä en ostaisi, mutta enpä kanavaakaan vaihda, jos tämä radiosta tulee. 6

2 Madonna - Hollywood
Tämä kuuluu siihen Madonnan tuotantoon, joka ei oikein kolahda meikäläiseen. Jotenkin liian paikallaanpolkeva biisi. 4

3 Kemopetrol – My Superstar
Kemopetrolista pidän bändinä ja tulipa Laura Närheä äänestettyä tuonne Kesätyttö-ketjuunkin. Muutaman kerran olen vasta tämän biisin kuullut eikä se lupaavuudestaan huolimatta vielä ole täysin vakuuttanut. Kuitenkin ihan hyvää keskitasoa. 7

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Biisistä en pidä yhtään. Hannassa tosin on potentiaalia ihan hyväksikin artistiksi, kunhan vaan pitäytyy rokahtavassa popissa. 3

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
Ei mitään hyvää sanottavaa tästä esiintyjästä eikä biisistä. 0

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Mukavan rauhallinen biisi. Muutenkin pidän Jonna Tervomaasta oikeinkin paljon. Kertosäe jää aika tehokkaasti päähän soimaan. Oma suosikkini tämänkertaisesta biisilistasta. 8

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Ei parasta Niskalaukausta. Sanoitus on hieman liian pliisu ollakseen kriittinen. Mutta kyllä tätäkin kuuntelee. 8

8 Egotrippi - Matkustaja
Egotrippi on siitä merkillinen bändi, etten ole ensikuulemalta pitänyt yhdestäkään heidän biiseistään. Samoin siis kävi tämänkin kanssa. Nyt muutaman kerran kuunnelleena se ei enää ärsytä niin paljoa, mutta ei vastaavasti miellytäkään. 5
 

Boomhauer

Jäsen
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Tämä on taas tätä RnB-poppia joka nykyisin tuntuu olevan ilmeisen suosittua. Kyseisen kategorian biisiksi tämä on aika hyvä, joten annan tälle jopa 6 pistettä.

2 Madonna - Hollywood
Madonnan musiikista en ikinä ole erityisemmin välittänyt, ja tämä biisi on mielestäni huonoimpia mitä tältä rouvalta olen kuullut. Biisi junnaa paikallaan eikä missään vaiheessa aiheuta muita tunteita kuin ärsytystä, joten pisteitä ei tipu kuin 1.

3 Kemopetrol – My Superstar
Minulle Kemopetrolin biisit ovat aina olleet Levyraadin lanseeraamaa "ihan kiva"-kategoriaa. Joissain tilanteessa ne toimivat hyvin, joissain eivät. Tämä biisi ansaitsee 8 pojoa.

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Kyllästyin tämän biisiin suomenkieliseen versioon jo Idols-finaalissa. Englanninkielinen versio toimii hieman suomenkielistä paremmin ja pisteitä kertyy 5. Nyt radiossa soiva toinen single "Fearless" vaikuttaa parin kuuntelukerran jälkeen tätä tuotosta paremmalta.

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
Mitäköhän tästäkin biisistä sanoisi? Aika pitkälti sellaista musiikkia mitä kyseiseltä artistilta Idolsin perusteella odotin. Biisi on huono, mutta surkuhupaisuus on hyvä asia joten pisteitä tulee jopa 2.

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Yllättävän hyvä biisi kyseiseltä artistilta. "Rakkauden haudalla" soitettiin puhki, ja "En tahdo tietää" oli huono. Tämä on parempi kuin edellämainitut ja toimii 8 pisteen arvoisesti.

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Niskalaukaus on yksi suurimpia kotimaisia suosikkejani, ja vaikka tämä ei ole kyseisen bändin aivan parhaita biisejä, ansaitsee se silti 9 pinnaa.

8 Egotrippi - Matkustaja
"Älä koskaan ikinä"-renkutuseen verrattuna huikea kappale, ja muutenkin Egotripin parhaita, ellei jopa paras. Tämänkin raadin ehdokkaista ainoastaan Niskalaukaus yltää samalle 9 pisteen tasolle kuin tämä.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
- No joo. Menee... 5

2 Madonna - Hollywood
- Madonna ei voi olla hyvä! Annetaan 3

3 Kemopetrol – My Superstar
- Ei mikään erikoinen, Lauran takia 6

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
- Paskaa mutta silti parempi kuin Tuisku.. 1

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
- Kai pikkutytöt tykkää, minä en. 0

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
- En ole kuullut. Tervomaan Jonnasta kun on kyse niin ei ole kyllä lupaa odottaa kovin paljon... 3

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
- Ei ihan parasta Rautiaista mutta silti hyvä! 9

8 Egotrippi - Matkustaja
- Novan paskaa 0

Olipas Arska onnistunut valitsemaan harvinaisen paskoja kipaleita! En arvostanut!
 

Särki

Jäsen
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
- Aivan jätkyttävä sekametelisoppa. Kenelle tällaista oikein tehdään... Pisteitä ei kerry kuin 4 kappaletta.

2 Madonna - Hollywood
- Madonnan viime vuosikymmenen kipaleet ovat olleet heikonlaisia ja tämäkin teos olisi saanut jäädä tekemättä. Pisteitä kokonaiset 3.

3 Kemopetrol – My Superstar
- No nyt on vähän enemmän yritystä ja mukavan kuuloinen ralli. Lauran ääni kerää muutaman ylimääräisen pisteen ja yhteismääräksi kertyy 7.

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
- Ai että kun Hanna on sitten rempseä tyttö, mutta tämä biisi ei oikein lähde lentoon missään vaiheessa ja matka jää lyhyeksi. Pisteita 6.

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
- Voi Antti minkä teit. Kuulostaa pahalta, mutta pahinta oli kuin näin Antin videon. Jäin katsomaan suu auki ja häpesin Antin puolesta, niin häjyltä se näytti. Ei näin, ei todellakaan näin. Pisteitä 1.

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
- TErvomaan laulut ovat kovin yksitoikkoisen kuuloisia ja ei tämäkään mikään kestohitti ole ja kovin vaisu kokonaisuus. Pisteitä 5.

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
- Rautiaisen pojan eväät loppu, vai mistä johtuu kun kipaleet kuulostavat vanhan toistolta eri sanoilla. Jotain uutta pitäisi kehitää eikä polkea paikallaan. Pisteitä 6, parempaakin on pojilta kuultu.

8 Egotrippi - Matkustaja
- Tämä kappale nousee tämän listan kärkeen. Sopivasti koukkuja koukun perään ja melodiat ihan jees. Sopivan letkeää menoa tältä porukalta. Pisteitä 8.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Enpä ole kuullut ja hyvä niin

2 Madonna - Hollywood
Paula Koivuniemellä on enemmän karismaa 0

3 Kemopetrol – My Superstar
Jos bändi esittäisi musiikkiaan myös suomeksi voisin kiinnostua, mutta 5

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Englannin ääntämisestä ja kohtuu hyvästä lauluäänestä pisteitä, jos Hannalla olisi Lindan muodot, menestys olisi varmempi. No eikun seuraaviin euroviisuihin. 5

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
En minäkään, mutta Antti on niin seksy siinä videossa että 5

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Perus Jonnaa ööh 6

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
No ihan ookoo biisi enpä jaksa olla kauhean kriittinen 8

8 Egotrippi - Matkustaja
Perus suomirokkia, bändi joka tuntuu jääneen hieman taka-alalle kohtuu hyvistä biisistä huolimatta. 6
 

The Rock

Jäsen
1 Black Eyed Peas – Hey Mama: Ei oikein uppoa allekirjoittaneeseen. 2
2 Madonna - Hollywood: Kuraa. 0
3 Kemopetrol – My Superstar: Laura Närhelle 8 pojoa. 8
4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song: Kuraa. 0
5 Antti Tuisku – En tahdo tietää: Kuraa. 0
6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin: Kuraa. 0
7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen: Ei läheskään paras Niskalaukauksen tuotannosta, mutta perusmateriaalia joten erittäin hyvää musiikkia. 10
8 Egotrippi - Matkustaja: Kelpo kesäkipale. Tarttuva soundi ja sopivan rauhallinen rallatus. 9
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Re: Kulaus iskee jälleen kehiin viiltävät analyysit

Viestin lähetti Everton
Uskoiskos? Hivenen maksa-altaan illuminaatin juonittelulta nimittäin vaikuttaapi tämä vakuutteluistasi huolimatta. Toisaalta taas: omia vahvuuksiani musiikkitiedossa on vanha musiikki. Joten kilpailun viivästyminen vuodellahan vain parantaa saumojani, sillä vuoden 2003 (kaupalliset) biisithän ovat jo muinaishistoriaa...
Nikke uskoo myös maska-altaan illuminaattiin. Siihen kuuluvat ihmisethän näkivät Owenin olleen Rooneyta parempi Ranska-Englanti ottelussa.

Asiaan, meikältä jäi valitettavasti tuo eka osa väliin.

1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Kiva veisu. Levyn kahta edellistä sinkkua parempi. Veli Evertonin naismaulle pieni miinus sillä tuo laulajatar on kissa, cat, katt. Nam. Ihan hyvä svengi, 6 pistettä.

2 Madonna - Hollywood
Madonna on kyllä tehnyt kymmeniä parempia biisejä. Ihan oikeasti, American Life pesee tämän kipaleen 10-0. Ei tästä kyllä 3 pistettä enempää voi antaa että saadaan vähän hajontaa.

3 Kemopetrol – My Superstar
Millainen bändi Kemopetrol on? Ihan kiva.
Millainen biisi tämä on? Ihan kiva.
Miltä Laura Närhi näyttää? Ihan kivalta.

4 pistettä.

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Hanna, elämäni aurinko. Tai jotain. Ei tämä kyllä mikään erikoinen biisi ole. Helvetti, jos kimma osaa rokata niin rokatkoon. Jätetään ne illan viimeiset hitaat HIM/Bon Jovi - akselille. 6 pistettä.

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
Niin, tästä biisistä pitävä mies on monien Jatkoajan lukijoiden mielestä a) homo b) häiriintynyt c) molempia. Mutta ainakin minä annan pisteet siitä että näinkin tuotettu juttu menee läpi Suomessa. Oikeasti, ei N'Sync, Britney tai Christina ole suomessa ollut läheskään niin suosittu kuin tämä Siwan kassa. Markkinointi-ihmisellehän Tuisku on kuin unelma. Videossakin on näitä eri rooleja rakennettu. Biisi nyt on mitä on, mutta tuotteelle nimeltä Antti Tuisku 7 pistettä. Ja sen verran korjausta että Tuiskun kipale on En halua tietää, En tahdo tietää löytyy Jonna Tervomaan uudelta halo-levyltä.

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Kaunis, Jonna on kaunis. Ja kaunis ääni. Videokin on kiva. Melankoliaa ja kaikki kuulostaa hyvältä. 8 pistettä.

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Ei läheskään paras kipale Kylmä Tila levyltä. Muutenkin näitä Niskalaukauksen kappaleita ei kovin montaa jaksa peräkkäin kuunnella mutta yksitellen ne toimivat ihan hyvin. 6 pistettä.

8 Egotrippi - Matkustaja
Yksi allekirjoittaneen tämän hetken suosikkeja. Temnpaisee mukaansa ollen silti samalla koskettava. Ihme ettei tämä bändi ole suurempaa suosiota saavuttanut jo aiemmin, sen verran tarttuvia pop-kipaleita ovat tehneet vuosien mittaan. Koska ko artisteista tämä miellyttää ylipäätänsä eniten, annan parhaimmat pisteet tälle eli 9.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
1 Black Eyed Peas – Hey Mama
Ihan kiva poppikappale jos tämmöisestä tykkää. Itse en juuri välitä. Ihan hyvän näköinen laulajatyttö, joten siitä lisäpisteitä.
5 p

2 Madonna - Hollywood
Perusmadonnaa eli pelkkää ilmaa.
3 p

3 Kemopetrol – My Superstar
Ihan kiva. Niinkuin moni muukin Radio Nova -kappale.
5 p

4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song
Uusi Pakarisen sinkku olisi ollut jopa melkein siedettävä. Tämä ei.
2 p

5 Antti Tuisku – En tahdo tietää
Tälle kuuluisi antaa tietenkin 0 pistettä ja haukkua alimpaan helvettiin, niin arvostus nousee. On sitä nyt paljon huonompaa ja laskelmoidumpaakin musiikkia tullut kuultua.
4 p

6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin
Jonna on valju ja tylsä.
3 p

7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen
Kylmä Tila oli melkoinen pettymys. Tämä biisi kuitenkin levyn parhaimpia vetoja.
8 p

8 Egotrippi - Matkustaja
Kunnon munatonta aikuisrokkia/poppia.
1 p
 

sami.to

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Allikaattori, Canadiens, Suomen Maajoukkue
EN JAKSA NYT PERUSTELLA, MUTTA KAI SAA SILTI ARVOSTELLA?



1 Black Eyed Peas – Hey Mama 8


2 Madonna - Hollywood 7


3 Kemopetrol – My Superstar 7


4 Hanna Pakarinen – Love Is Like A Song 7


5 Antti Tuisku – En tahdo tietää 6


6 Jonna Tervomaa - Myöhemmin 8


7 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Hyvä ihminen 8


8 Egotrippi - Matkustaja 9

Kiitoos!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös