Jatkoaika Music Awards 2024

  • 2 570
  • 38

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Omalla kohdalla tuntuu, että on ollut aika surkea musavuosi. Tai sitten olen saanut jonkun musiikki-ähkyn. Ei vain musiikki kuulosta enää yhtä hyvältä, ja kaikki suosikki artistini tuntuvat alittavan odotukset joka kerta. Koitetaan kuitenkin saada viisi albumia ja biisiä raavittua kasaan.

Vuoden albumi 1: DJ Ibusal - Mukava paikka
Vuoden albumi 2: Billie Eilish - HIT ME HARD AND SOFT
Vuoden albumi 3: Brian - Ei tunnu kipua enää
Vuoden albumi 4: Käärijä - People's Champion
Vuoden albumi 5: Arppa - Muovipussi kummittelee

Ibu lunasti odotukset. Taattua laatua ja ympäristön havainnointia omaan tyylinsä. Läpät naurattaa edelleen, ja havainnot laittaa miettimään. Billie Eilish jatkoi aikalailla siitä mihin edellisellä levyllä jäi, joskin odotukset oli ehkä hivenen korkeammalla. Silti erittäin solidi levy johon oli löydetty jotain uutta. Brian (entinen Brian & Helvetin peruna) teki uransa parhaan levyn ja vie musiikkiaan selvästi enemmän "vakavasti otettavampaan" suuntaan. Vaikka kaipaankin "pannaan tai painu vittuun"- tyylisiä biisejä, niin silti ihan raikasta kuulla vähän syvällisempää Briania. Levyltä löytyi monta upeaa biisiä. Käärijäkin onnistui ihan hyvin. Levyllä oli selkeä teema ja punainen lanka. Ja kiva ettei ollut pelkästään sinkkujen varassa, vaan sinne oli saatu oikeasti hyviä biisejä, ei pelkkiä täytebiisejä sinkkujen lisäksi. Arppa palasi jazz-retriitiltään takaisin juurilleen. Ei ehkä yhtä kunnianhimoinen albumi kuin edellinen, mutta hyvin laadukas Arppa-levy. Kesämusiikkia.

Vuoden biisi 1: Brian - Ei tunnu kipua enää
Vuoden biisi 2: Brian - Vuosia myöhemmin
Vuoden biisi 3: Billie Eilish - L'AMOUR DE MA VIE
Vuoden biisi 4: Dj Ibusal - Sun puolest
Vuoden biisi 5: ibe - Marraskuu

Tähän kategoriaan oli huomattavasti enemmän tunkua. Ykkönen oli ihan no-brainer. Mahtavan tunnelmallinen kitarabiisi kuin suoraan Kaurismäen elokuvasta. Tässä on myös Brianin kaunein teksti. "Kun lähdet luotain niin kuin luotain laukaistaan", miten kaunis ja yksinkertainen avauslause biisille! Katan ja Miron toisiaan täydentävät lauluäänet tulevat tässä kappaleessa oikeuksiinsa. Ja lopun bändille ominaisesta räjähtävästä ja itkevästä kitarasoolosta vielä pisteet himaan! Vuosia myöhemmin on kaunis ja kasvava balladi, joka toimisi jopa stadion-olosuhteissa, jos bändi koskaan vaan saisi keikoilleen enemmän kuin 100 ihmistä :D Tietäjät tietää, että tämä on jatko-osa "Sanni sä oot ihana"- biisille. Nerokasta. Biisi saisi jatkua hieman pidempään, koska nyt se loppuu vähän kuin seinään, juuri kun se on kasvanut isoksi. Silti kipuaa tässä listassa toiselle sijalle.

Eilishin uusimmalta levyltä tämä on paras biisi. Tässäkin (kuten Happier Than Everissä) on ikään kuin kaksi biisiä samassa. Ensin surkutellaan ja pahoitellaan toiselle sitä että ei oikeasti koskaan rakastettu vaikka näin väitettiin, ja sitten alkaa bileet että suhde on vihdoin ohi. Kappale seikkailee hienosti tunnelmasta toiseen.

Ibusalin levy oli niin tasainen, että sieltä oli vaikea nostaa yhtä ylitse muiden, mutta kyllä sen on oltava Sun puolest. Lähtökohtaisesti mitä henkilökohtaisempi biisi, niin sitä parempi. Tämä osui ja upposi vaikken isä olekaan. Todella rehellistä ja koskettavaa pohdiskelua mitä isäksi tuleminen herättää.

Ibe palasi tauoltaan yhdellä biisillä vuoden lopussa, ja aika näyttävästi palasikin. Ibe jos joku osaa luoda korvia miellyttävän soundin. Tässä on siitä malliesimerkki. Silkkisen hunajainen biitti ja siihen päälle iben jopa ihan hyvältä kuulostava laulu takaa todella miellyttävän kokonaisuuden. Tämmöistä ibeä kuunteleen paljon mieluummin, kuin sitä saakelin bämä skrrt tiktok- paskaa. Edellinen levy oli loistava, ja nyt tämä uusin biisi oli loistava, joten innolla odotan mitä seuraavaksi tulee.

Vuoden pettymys (albumi): Yona - Eden
Ehkä vähän epäreilua, koska Yonan edellinen levy on tämän vuosikymmenen yksi upeimpia teoksia, joten odotuksetkin olivat kohtuuttoman korkeat, mutta siltikin tämä oli pienoinen pettymys. Muutama hyvä biisi, mutta kokonaisuus vähän poukkoileva.

Kiitos taas @PataJaska tämän kisan järkkäämisestä! Toivottavasti jaksat vielä, koska ensi vuodelle on albumien suhteen itselläni kovemmat odotukset!
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Ihanaa että Jatkisesta löytyy näköjään yksi muu minun lisäksi joka diggaa Brianista!

Sen verran kuitenkin kommentoin, että tämä biisi ilmestyi sinkkuna jo vuonna 2023, eli ei täten ole validi tässä kisassa.
Kiitti tiedosta. Pitää muokata, kunhan ehtii. Katsoin vain levyn julkaisuajankohdan.
Brianiin oon tutustunut vasta bändin nimenmuutoksen jälkeen. Kiitos Spotifyn artistiradioiden.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden parhaat levyt

1. Deep Purple: =1
Kaikenlaisia yrittäjiä on ollut vuosikymmenten saatossa. Hyvä että mestarit näyttävät tasaisin väliajoin miten nämä hommat hoidetaan. Paluu enemmän riffittelyyn ja ihanaan 70-lukuun
2. Quireboys: Wardour Street
Debyyttinsä jälkeen yhtye tehnyt noin kymmenen keskinkertaista keskinkertaisempaa levyä. Yllättävän hyvä tekele ja nautittava kunnianosoitus esikuvilleen
3. Kula Shaker: Natural Magick
Melkein samat sanat kuin edelliseen. Riemastuttavaa hippirockia
4. Jack Russel / Tracii Guns: Medusa
Jäi Russelin joutsenlauluksi. Kelpo kasarirockia kuten Great White ja L.A.Guns miehiltä voi odottaakkin. Tasainen levy ja mukavan retro
5. Black Devils feat Ile Kallio & Janne Louhivuori: Get Ready!
Nautittava livenä, mutta toimiii se studiossakin. Näin pitää Ganes-juttu tehdä.

Vuoden parhaat biisit

1. Deep Purple: Lazy Sod
2. Accept: Man Up
3. Ace Frehley: Cherry Medicine
4. Quireboys: Raining Whiskey
5. Judas Priest: Panic Attack
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Jes, kiitos @PataJaska jälleen. Jatkoajan ykkösketju on täällä taas! Täydennellään taas, mutta laitetaan nyt vähintään jotain talteen:

Vuoden albumi 1: T. Jarva & The Dark Place - Post Festum
Vuoden albumi 2: Scars Of Solitude - Under Disheartening Skies
Vuoden albumi 3: Timeless Fairytale - A Story To Tell
Vuoden albumi 4: Swallow The Sun - Shining
Vuoden albumi 5: In Vain - Solemn


Vuoden biisi 1: Viikate - Hiljainen
Vuoden biisi 2: T. Jarva & The Dark Place - Golden Girl
Vuoden biisi 3: In Vain - Season of Unrest
Vuoden biisi 4:
Vuoden biisi 5:


Vuoden pettymys (albumi): Cemetery Skyline: Nordic Gothic.
Odotukset olivat kovat, mutta jäi laimeaksi. Vähän samantyylisesti operoiva Scars Of Solitude oli selkeästi kovempi.
 
Viimeksi muokattu:

Boomhauer

Jäsen
Vuoden albumi 1: The Holy - Ländmark
Vuoden albumi 2: The Cure - Songs of a Lost World
Vuoden albumi 3: Saimaa - Vol. 6
Vuoden albumi 4: Dina Ögon - Orion
Vuoden albumi 5: Jessica Pratt - Here in the Pitch


Vuoden biisi 1: The Holy - Savages
Vuoden biisi 2: Jessica Pratt - Life Is
Vuoden biisi 3: The Cure - And Nothing Is Forever
Vuoden biisi 4: Teini-Pää - Kerron salaisuuden
Vuoden biisi 5: Brian - Vuosia myöhemmin
 

Kaltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, kikkanikkarit
Albumit:
1. Antti Autio - Täällä sinua kaivataan
2. Kendrick Lamar - GNX
3. Pehmoaino - Soittorasia
4. The Cure - Songs of a lost world
5. Tyler, The Creator - Chromacopia

Kappaleet:
1. Antti Autio - Yksin
2. Pehmoaino - Maasta taivaaseen
3. Antti Autio - Vittu minä kuolen tänne
4. Kendrick Lamar - gloria (with sza)
5. The Cure - Endsong

Edit. Valinnat kyllä kuvastavat kuluneen vuoden melankoliaa.

Edit 2.
Vuoden pettymys:
Billie Eilish – Hit me hard and soft
Ehkä odotukset olivat liian korkealla, en saanut albumista kiinni missään vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vuoden albumi 1: Julie Christmas - Ridiculous and Full of Blood
Vuoden albumi 2: Godspeed You! Black Emperor - NO TITLE AS OF 13 FEBRUARY 2024 28,340 DEAD
Vuoden albumi 3: Bongripper - Empty
Vuoden albumi 4: Dola - Tabernakulum
Vuoden albumi 5: Veilburner - The Duality of Decapitation and Wisdom

Enpä tiedä, kai siinä on lista kasassa? Vähän kävi mielessä että pitäisi se Alcest kuunnella uudemman kerran kun sitä on niin täällä kehuttu, mutta enpä sitten jaksanut kun alkoi vaikuttamaan siltä että sitä ei tule kuunneltua kuitenkaan tässä talven aikana.

Vuoden pettymys (albumi): Diocletian - Inexorable Nexus

Vaatii jo vähän taitoa tehdä tylsä war metal levy mutta nyt on sekin koettu.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Huh huh, äkkiseltään lyhyen listan 25 levyä pitäisi saada supistettua viideksi. Hyviä jää auttamatta pois, ei voi mitään.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Vuoden albumi 1: Ulver - Liminal Animals

Suoraviivaisempaa elektropoppia kuin aiemmat. Tummempi pohjavire on säilynyt.

Vuoden albumi 2: Antti Autio - Täällä sinua kaivataan

Antti Autiossa kuuluu monet suomirokin ja -popin klassikot, mutta silti se kuulostaa itseltään eli täysin omanlaiselta. Sanoittaa hienosti suomalaisen miehen kaipausta ja lisää salakavalasti sekaan kommenttia maailman nykymenosta. Klassikko.

Vuoden albumi 3: Opeth - The Last Will and Testament

Progressiivinen olematta kuitenkaan itsetarkoituksellisesti kikkaileva. Pitkästä aikaa örinää, mutta levy soi silti jotenkin positiivisempana ja ilmavampana. Tekisi mieli kirjoittaa groove johonkin lauseeseen. Nyt kirjoitin.

Vuoden albumi 4: Cemetery Skyline - Nordic Gothic

Yleensä tällaiset ”superkokoonpanot" eivät toimi. Tämän voisin kuitenkin kuvitella milleniumin tienoille räjäyttämään katon klubikeikoilla. Hienosti rullaavaa meininkimelankoliaa.

Vuoden albumi 5: Aurora Hentunen - Little Further

Lempeää makuuhuonejazzia.


Vuoden biisi 1: Ulver – Ghost Entry
Vuoden biisi 2: Antti Autio – Vittu minä kuolen tänne
Vuoden biisi 3: Pastel Jungle – Ego Alice
Vuoden biisi 4: Tokyo Tea Room – There’s a Place
Vuoden biisi 5: Cemetery Skyline – Violent Storm


Vuoden pettymys (albumi): Saimaa - Vol. 6

Uudelleen lämmitetyn makuista finnhitsien emulointia muutamalla pillipiiparilla höystettynä. Lohtueinestä nostalgianälkäisille.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Vuoden albumi 1: Jack White - No Name
Vuoden albumi 2: Amyl And the Sniffers - Cartoon Darkness
Vuoden albumi 3: The Jesus And Mary Chain - Glasgow Eyes
Vuoden albumi 4: Kim Deal - Nobody Loves You More
Vuoden albumi 5: The Lemon Twigs - A Dream Is All We Know

Vuoden biisi 1: The Jellybricks - Age of Stupid
Vuoden biisi 2: Katmen - Off the Hook
Vuoden biisi 3: Joe Grushecky & the Houserockers - This Is Who We Are
Vuoden biisi 4: Jessie Wagner - I Just Can’t Today
Vuoden biisi 5: Joan As Police Woman - Long for Ruin
 

Morso

Jäsen

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Vuoden albumi 1: Judas Priest - Invincible Shield
Vuoden albumi 2: Bruce Dickinson - The Mandrake Project
Vuoden albumi 3: Opeth - The Last Will And Testament
Vuoden albumi 4: Sonata Arctica - Clear Cold Beyond
Vuoden albumi 5: T. Jarva & The Dark Place - Post Festum

Vuoden biisi 1: Judas Priest - Crown of Horns
Vuoden biisi 2: Bruce Dickinson - Many Doors to Hell
Vuoden biisi 3: Linkin Park - The Emptiness Machine
Vuoden biisi 4: Ghost - Future Is A Foreign Land
Vuoden biisi 5: Kerry King - Residue

Vuoden pettymys (albumi): Jätetään toistaiseksi tyhjäksi.
 

kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitosta taas mahtiketjusta ja pistäkäähän lisää tulemaan! Tosi hyvä paikka tehdä löytöjä. Itselläni ei ole mitään annettavaa ketjuun koska 24 meni jostain syystä oikeasti liki pelkästään jotain 60 luvun Jefferson Airplanea ja muuta hippisettiä kuunnellessa, mutta tämän ketjun kanssa on hyvä yrittää palata takaisin nykyaikaan.
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Vuoden albumi 1: Sonata Arctica - Clear Cold Beyond
Vuoden albumi 2: Powerwolf - Wake Up The Wicked
Vuoden albumi 3: Visions Of Atlantis - Pirates II: Armada
Vuoden albumi 4: Cemetery Skyline - Nordic Gothic
Vuoden albumi 5: After Infinity - After Infinity

Vuoden biisi 1: Gothminister - We Come Alive
Vuoden biisi 2: Sonata Arctica - Angel Defiled
Vuoden biisi 3: Powerwolf - Wake Up The Wicked
Vuoden biisi 4: Visions Of Atlantis - Monsters
Vuoden biisi 5: New Horizon - Apollo

Vuoden pettymys (albumi): Ad Infinitum - Abyss

Eipä ollut oikein omissa papereissa kovinkaan kummoinen levy- tai biisivuosi. Ja varmaan aiempaa enemmän tuli kuunneltua ihan muuta kuin raskaampaa musiikkia. Todella reippaasti on monipuolistunut musiikkimaku ja kehityksen jatkuessa tulevina vuosina top-listalle voi päätyä hyvin yllättäviä artisteja. Ei ehkä kuitenkaan albumipuolelle, niiden kuuntelussa pääpaino taitaa olla jatkossakin tuttua osastoa.

Mutta mitä näistä nyt sitten sanoisi. Sonata Arctican albumi ei varmaan monena muuna vuonna olisi piikkipaikalle kiilannut, mutta tälle vuodelle oli riittävän hyvä tuotos. Ja ehkä arvostusta tuli ykkössijan verran juuri siksi, että tämä oli nyt taas sellaista Sonataa, mitä mielellään kuuntelee. Hattua päästä ja kumarrus. Powerwolfilta ei mitään uutta ja yllättävää. Vähän sellainen kahden markan Sabaton tuo on. Toimii aina, mutta ei nämä pojat pyörää uudelleen keksi. Tasaisen laadukas kokonaisuus.

Visions Of Atlantis tarjoili uutukaisellaan mukavan pirteää sinfonista poweria. Tätä genreä tuli aika monta levyä kuunneltua, mutta tämä nyt joissain määrin erottui positiivisesti massasta. Cemetery Skylinea en montaa kertaa ehtinyt vielä kuunnella. Sen verran lupaavaa kamaa oli kuitenkin, että se oli helppo nostaa listalle. Veikkaan, että nostaa osakkeitaan vielä ajan kanssa.After Infinity oli edellisen tapaan uusi tuttavuus, Dreamtale-taustaa löytyy tältä projektilta. Muutama varsin mainio biisi löytyi tältä albumilta.

Ad Infinitum oli helppo poiminta pettymyksiin, vaikka sinne oli reilusti tarjontaa. Sveitsiläisbändi petti pahiten, kovin oli tylsään pop-suuntaan mennyt tyyli. Viimeksi olen pettynyt popimpaan suuntaan menemisestä Beyond The Blackin kanssa ja nyt näytti tulevan sama ilmiö Ad Infinitumin kohdalla. Tylsä levy mainion Chapter III - Downfallin jälkeen.

Biiseistä puuttui ihan sellaiset jackpotit, mutta nostin listalle sellaisia, mitä kaikkein eniten tuli vuoden aikana kuunneltua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös