Mainos

Jatkoaika Music Awards 2015

  • 9 684
  • 75

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No niin ja taas mennään äänestäen. Oli jo tarkoitus vierittää äänestystä jonkun muun hartioille, mutta mennään nyt ainakin tämä vuosi vielä meikäläisen houstaamana.

Tämän pitäisi olla nyt 14. äänestys jo, eli kiitettävästi näitä on jo käyty.

Sitten ne säännöt kertauksena:

- Viiden parhaan biisin kohdalla sallitaan vain yksi per levy (tuplalevyt lasketaan yhdeksi levyksi).

- Pisteet vuoden albumeissa ja biiseissä jakautuu siten, että ensimmäinen saa viisi pistettä, toinen neljä pistettä ja niin edelleen aina yhteen pisteeseen saakka. Vuoden pettymys, tulokkaat, moka ja keikka saavat yhden (1) pisteen per ääni.

- Albumin pitää ehdottomasti olla vuonna 2015 julkaistu. Jos äänestät aiemmin (tai myöhemmin) ilmestynyttä levyä se hylätään automaattisesti, joten kannattaa olla tarkkana.

- Laittakaa mielellään niin äänestyskaavakkeeseen, että ensiksi artisti/yhtye ja sitten albumin nimi, eli tähän tyyliin: The Bändi - Albumi, tämä ihan yleisen selkeyden vuoksi, joka helpottaa pisteidenlaskua huomattavasti, kun noudatetaan kaikki samaa kaavaa. Sama rakenne myös biisien kohdalla sitten.

- Kokoelmalevyt ei luonnollisestikaan ole tässä äänestyskelpoisia, pl. yksittäiset juuri kokoelmaa varten sinä vuonna varta vasten julkaistut biisit on hyväksytty omassa kategoriassaan.

- Tulokkaat ovat aiheuttaneet aiemminkin ihmettelyä ja mielipiteiden jakautumista, mutta lähdetään siitä, että ne ovat julkaisseet ensimmäisen levytyksensä vuoden 2015 aikana. Tässä huomioidaan siis vain kaupalliset julkaisut, vaikka ensimmäinen demo olisikin tehty 80-luvun alkupuolella ala-asteen liikuntasalin varastossa. Myös soolouralle siirtyneet artistit kelpaavat tähän kategoriaan. Mahdollisten epäselvyyksien tapahtuessa uskon, että asiat saadaan ratkaistua yhteistuumin.

- Vuoden keikkoihin on tarkoitus mainita esiintyjä ja esiintymispaikka/tapahtuma. Pisteet jakautuvat parhaiden levyjen ja biisien tapaan siten, että sijalla yksi oleva saa kolme pistettä, toisella sijalla oleva kaksi pistettä ja kolmannelle sijalle päätyvä yhden pisteen. Huom. vain yksi keikka per artisti/bändi, vaikka olisikin vetäissyt useammankin hienon show'n kuluvan vuoden aikana.

- Tiputin tuon vuoden DVD/Blu-ray osion nyt pois, kun mielestäni siihen on tullut laiskasti ja todella hajanaisesti vastauksia joka vuosi, joten pidän sitä aika turhana lisänä. Jos nyt kuitenkin ihmiset kaipaa tätä osiota, niin otetaan se jatkossa taas mukaan, mutta äänestyksen diktaattorina katsoin, että sille ei ole oikein tarkoitusta.

- Vuoden musiikkivideo, eli luonnollisestikin tänä kyseisenä vuonna ensi-iltansa saanut sellainen.

- Jos listaanne tulee korjauksia ja ette enää pysty muokkaamaan aiempaa viestiä (siinä kun taitaa olla täällä tietty aikaraja), niin ilmoittakaa selkeästi ja mieluiten nimimerkkini hashtagaamalla, että listanne on mennyt uusiksi.

Jos jotain kysyttävää tulee, niin saa kysyä ja laitan tuohon alle vielä linkit edellisvuosien ketjuihin, niin sieltäkin voi katsoa miten homma toimii. Äänestys aika alkaa nyt ja päättyy tasan kuukauden päästä tammikuun 21. päivä.

Intoa äänestykseen ja pysykää tuossa sapluunassa mikä alhaalla löytyy!

---

Äänestysmalli:

Vuoden albumi 1:
Vuoden albumi 2:
Vuoden albumi 3:
Vuoden albumi 4:
Vuoden albumi 5:

Vuoden biisi 1:
Vuoden biisi 2:
Vuoden biisi 3:
Vuoden biisi 4:
Vuoden biisi 5:

Vuoden pettymys (albumi):

Vuoden ulkomainen tulokas:

Vuoden kotimainen tulokas:

Vuoden moka:

Vuoden keikka 1:
Vuoden keikka 2:
Vuoden keikka 3:

Vuoden musiikkivideo:


---

Aiempien vuosien äänestykset & tulokset löytyy alta:

2002: Jatkoajan suuri vuosiäänestys 2002 (musiikki) - Jatkoajan keskustelupalsta
2003: Jatkoaika Music Awards - 2003 - Jatkoajan keskustelupalsta
2004: Jatkoajan suuri vuosiäänestys 2004 (musiikki) - Jatkoajan keskustelupalsta
2005: Jatkoajan suuri vuosiäänestys 2005 (musiikki) - Jatkoajan keskustelupalsta
2006: Jatkoajan monumentaalinen musiikkiäänestys vm. 2006 - Jatkoajan keskustelupalsta
2007: Jatkoaika Music Awards 2007 - Jatkoajan keskustelupalsta
2008: Jatkoaika Music Awards 2008 - Jatkoajan keskustelupalsta
2009: Jatkoaika Music Awards 2009 - Jatkoajan keskustelupalsta
2010: Jatkoaika Music Awards 2010 - Jatkoajan keskustelupalsta
2011: Jatkoaika Music Awards 2011 - Jatkoajan keskustelupalsta
2012: Jatkoaika Music Awards 2012 - Jatkoajan keskustelupalsta
2013: Jatkoaika Music Awards 2013 - Jatkoajan keskustelupalsta
2014: Jatkoaika Music Awards 2014 - Jatkoajan keskustelupalsta
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Hoidetaan äänestys alta pois. Vähänlaisesti on uutta musiikkia tullut hankittua, eikä mitään uusia löytöjä ole sattunut kohdalle, joten listalla jyräävät vanhat tutut ja turvalliset (ja lähinnä kotimaiset).

Vuoden albumi 1: Wöyh! - Dwzyrek
Vuoden albumi 2: Nightwish - Endless Forms Most Beautiful
Vuoden albumi 3: Ismo Alanko - Ismo Kullervo Alanko
Vuoden albumi 4: CMX - Mesmeria
Vuoden albumi 5: MG - MG

Vuoden biisi 1: Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla
Vuoden biisi 2: Nightwish - The Greatest Show on Earth
Vuoden biisi 3: Erik Sumo & The Fox-Fairies - Doki Doki (Thump Thump)
Vuoden biisi 4: CMX - Eksopaleoklimatologi
Vuoden biisi 5: Ismo Alanko - Unelmia ja valheita

Lisäillään noita muita kategorioita jos tulee jotain mieleen.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Vuoden albumi 1: Muse - Drones
Vuoden albumi 2: Shinedown - Threat to Survival
Vuoden albumi 3: Halestorm - Into the Wild Life
Vuoden albumi 4: Nightwish - Endless Forms Most Beautiful
Vuoden albumi 5: Finger Eleven - Five Crooked Lines

Vuoden biisi 1: Muse - Dead Inside
Vuoden biisi 2: Shinedown - Cut the Cord
Vuoden biisi 3: Halestrom - Apocalyptic
Vuoden biisi 4: Five Finger Death Punch - Jekyll and Hyde
Vuoden biisi 5: Muse - Handler

Vuoden pettymys (albumi):
Iron Maiden - The Book of Souls

Vuoden ulkomainen tulokas: Lindemann

Vuoden moka: Elli Haloo oli ainoa bändin jäsen, joka kutsuttiin Linnan juhliin

Lisäilen myöhemmin loppuja, jos tulee mieleen.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Tänä vuonna päätin olla ovela ja rupesin tekemään jo joskus pari viikkoa sitten alustavaa listaa vuoden musiikillisista kohokohdista. Tätä listaa olen sitten hiljalleen täytellyt, mutta kyllä se vaan meinaa olla hankalaa saada etenkin noita albumeita järjestykseen. Aina niitä ostaa ja kuuntelee enemmänkin aiemmilta vuosilta / vuosikymmeniltä. Tämän vuoden julkaisuja löytyy kyllä kourallinen hyllystä ja olen niitä kuunnellutkin jokaista jonkun verran, mutta pääsääntöisesti minulla ottaa aina aikansa ennen kuin pääsen perehtymään levyyn kunnolla. Se on niin kausittaista, että mitä bändiä haluaa milloinkin kuunnella. Ja toisaalta kun joskus ne levyt vaan ottavat aikansa ennen kuin alkaa avautumaan.

Vuoden albumi 1:
-
Vuoden albumi 2: -
Vuoden albumi 3: -
Vuoden albumi 4: -
Vuoden albumi 5: -

Albumi-rankkaus saa nyt vielä toistaiseksi odottaa, jos sitä intoutuisi kuuntelemaan näitä tämän vuotisia levyjä lisää. Ja jouluna saattaa muutama tuoreempi tuotos vielä hyllyyn ilmaantua.

EDIT: Jätän suosiolla tyhjäksi tämän rankkauksen tällä kertaa. Ei ole iskenyt mikään levy niin kovaa, että erottuisi ehdottomaksi ykköseksi ja enpä nyt muutenkaan osaa oikein laittaa noita järjestykseen. Antakoot siis olla, en jaksa vaivata päätäni enää tällä asialla. Ehkäpä sitten muutaman vuoden päästä osaa näitäkin arvioida paremmin, kun on kuunteluja kertynyt. Eipä kuitenkaan mikään valtaisan hyvä levyvuosi ole kokonaisuudessaan ollut, kun mikään ei ole vielä pottia räjäyttänyt.

-----

Vuoden biisi 1: Megadeth - Fatal Illusion

Megadethin kolme näytekappaletta tulevalta levyltä ovat iskeneet minuun todella hyvin. Ei mitään läpsyttelyä Super Colliderin tapaan, vaan kunnon Megadeth-mättöä parhaan 2000-luvun tuotantonsa tyyliin. Fatal Illusionin härörytminen intro on helvetin hyvä.

Vuoden biisi 2: Def Leppard - Dangerous

Def Leppardia parhaimmillaan ja oi mitkä soundit! Hyvälle mielelle saavaa hard rockkia ja voisi olla kappaleena ihan hyvin jostain 90-luvun taitteesta.

Vuoden biisi 3: Slayer - Repentless

Sinällään peruskaavan Slayer-biisi, mutta jostain syystä huomasin päätyväni kuuntelemaan tätä uudelleen ja uudelleen YouTubesta. Lopulta noussut ihan sinne Slayer-suosikkieni joukkoon. Eihän mitään uutta ja erikoista tarvita, kun vaan toteutus on kohdillaan.

Ensimmäistä kertaa bändissä on kunnon soolokitaristi ja sen kyllä huomaa. Jos King päästää Holtin säveltelemäänkin seuraavalle levylle, niin sieltähän voisi tulla vaikka kuinka kova lätty. Toisaalta kyllä Exodus kiinnostaa minua huomattavasti enemmän kuin Slayer, joten Holt saisi käyttää ideansa mieluummin "omaan" bändiinsä. Toki jos Slayer-filtterin kautta pitää luoda materiaali tässä yhteydessä, niin voihan ne perinteisemmät tapporiffit jäädä hyvin sille Exodukselle joka tapauksessa.

Vuoden biisi 4: Soilwork - Father And Son, Watching The World Go Down

Soilworkin uusin jatkaa samaa linjaa edeltäjänsä kanssa; kaikki tuntuvat ylistävän levyä ja minulla meinaa olla vaikeuksia saada tuotoksesta kunnon otetta. En oikein tiedä, että mikä mahtaa ongelmana olla. Mutta siinä missä The Living Infiniteltä ei meinannut muistaa yhtään biisiä, vaikka levyä oli kuunnellut kuinka monta kertaa, niin The Ride Majesticilta sentään jäi heti mieleen Father And Son... -nimihirviö.

Vuoden biisi 5: Iron Maiden - Speed Of Light

En ole koskaan ollut mikään aivan valtaisa Iron Maiden -fani, vaikka levyjä kyllä löytyy hyllystä ja tietyt biisinsä ovat täysin oikeutetusti klassikkostatuksensa ansainneet. Kun tämä biisi julkaistiin kesällä, niin pitihän sitä käydä YouTubesta ihmettelemässä. Aluksi ei tehnyt suurta vaikutusta. Lähinnä mietin, että "ihan kiva". Mutta jotenkin tuo kertsi alkoi maistumaan todella hyvin muutaman toistokerran jälkeen. Onhan nuo soundit mitä on, rummut vetelevät vähän miten sattuu ja Bruce joutuu ehkäpä pinnistelemään normaalia enemmän laulusuorituksensa kanssa. Mutta kun maistuu, niin maistuu.

Tulipa muuten hyvin paappabändipainotteinen tästä listasta. Noh, minkäs sille voi, kun näyttää osuvan makohermoon näiden 80-luvun suosikkien uudemmatkin tuotokset.

-----

Vuoden pettymys (albumi): -

Sinällään tähän tulisi mieleen useampikin levy, mutta kun mielipide voi vielä muuttua radikaalistikin kuunteluiden karttuessa, niin jätetään tyhjäksi.

-----

Vuoden ulkomainen tulokas: Last In Line

Debyyttialbumia saadaan odottaa vielä ensi vuoden puolelle, mutta ensimmäiset pari biisiä on pistetty jo pihalle. Vaikuttaa todella hyvin toimivalta kamalta! Vivianilta ei kyllä nyt ole vielä mitään ihan huikeaa shreddausta kuulunut. Kaveri oli järjettömän kova tiluttaja (hyvässä mielessä) 80-luvulla, kunnes päätti ruveta soittelemaan rytmikitaraa Def Leppardissa. Eipä se ole ihmekkään, että 30 vuotta myöhemmin on vähän taidot ruosteessa.

...Niin hyväksyttiinhän virallisen sinkun julkaissut artisti tähän tulokas-kategoriaan, vai onko bändi kelvollinen vasta seuraavana vuonna, kun itse debyyttialbumi on julkaistu?

-----

Vuoden kotimainen tulokas: -

Kovasti huvittaisi nimetä tähän Rifftera, kuten pariin muuhunkin kategoriaan, mutta ei nyt taida kehdata tietystä syystä johtuen sitä tehdä. Sen verran vedän kuitenkin kotiinpäin, että en ryhdy muillekkaan ääntäni antamaan.

-----

Vuoden moka: Anton Kabasen erottaminen Battle Beastista.

Anton Kabanen on säveltänyt ja sanoittanut KAIKKI Battle Beastin kappaleet. Hän on soittanut kitaraa, laulanut, äänittänyt, miksannut ja tuottanut bändin julkaisuja. Koko bändi on perustunut ja edennyt hänen visionsa perusteella. On täysin naurettavaa, tai oikeastaan törkeää, että bändin muut jäsenet kehtaavat potkia tällaisen kaverin omasta bändistään pihalle. Sama kuin Holopainen potkittaisiin pois Nightwishista, Hynynen Kotiteollisuudesta, Mustaine Megadethista jne. Ei sellaista vain voi tapahtua, kun koko bändi henkilöityy näihin nimiin. Ilman heitä ei yhtyettä olisi olemassa.

Jos Kabanen on vittumainen persoona, niin olisivat sitten nämä muut jäsenet lähteneet bändistä yhdessä ja perustaneet uuden yhtyeen. Nyt he yrittävät hyödyntää Kabasen luomaa nimeä. Toivon todella, että Battle Beastin ura tulee sakkaamaan totaalisesti ja Beast In Black puolestaan nousisi suureen suosioon.

EDIT: Päivittelin nyt tämän äänen uudeksi, mutta jätetään myös tämä alla oleva alkuperäinen äänestämäni moka tähän pisteettömäksi kunniamaininnaksi. En alunperin muistanut koko Battle Beast -tapausta, mutta tosiaan typerin ja törkein tapahtumahan se oli ylivoimaisesti.

Moka nr2: Nikke Ankara.

Kokonaista kaksi kappaletta julkaissut räppäri "katoaa" pariksi päiväksi, tekee siitä ison mediajutun ja kertoo lopettavansa "uransa". Sitten pari kk myöhemmin uusi kappale pihalle ja lopulta debyyttialbumi. Ja kyllä myy.

-----

Vuoden keikka 1: Joe Lynn Turner 24.4.2015 Leipätehdas, Vaasa
Vuoden keikka 2: Max On The Rox 7.2.2015 El Gringo, Vaasa
Vuoden keikka 3: Diablo 25.9.2015 Hullu Pullo, Vaasa

Nyt mennään paikallisilla keikoilla tämän vuoden äänestyksessä. Joe Lynnin kaltaisen legendan näkeminen Vaasassa oli aika absurdia. Erittäin hyvin mies myös vetää edelleen. Suorastaan loistavasti, kun ottaa iän huomioon. Max On The Roxin bluespohjainen perusrokki nyt vaan toimii erittäin hyvin livenä ja saa hymyn huulille. Diablo edustaa listan metallista antia ja vaikka ei nyt mikään ikimuistettava keikkatapahtuma ollut, niin peittoaa muut tänä vuonna kokemani.

-----

Vuoden musiikkivideo: Mastodon - Asleep In The Deep

Mastodon ei nyt sinällään ole vielä ihan kunnolla minuun musiikillisesti iskenyt, mutta tämä video on kyllä happoisuudessaan mahtava. Palvelee musiikkia täydellisesti.

-----

Bonuksena lisään vielä ennakkoon täyttämäni rakkaan kategoriani, joka oli kuitenkin nyt poistettu äänestyksestä.

Vuoden Blu-Ray/DVD: Soilwork - Live In The Heart Of Helsinki

En päässyt kyseiselle keikalle ja sekös vähän ottaa päähän. Otettiin kavereiden kanssa sellainen juomapeli tätä tallennetta katsoessa, että hörppyä aina kun Björn sanoo "Helsinki". Taltioinnin loppuun päästessä meno alkoi olla vähän sekavaa. "ALRIGHT HELSINKIII!"
 
Viimeksi muokattu:

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Vuoden albumi 1: Steven Wilson - Hand. Cannot. Erase.
Vuoden albumi 2: Faith No More - Sol Invictus
Vuoden albumi 3: Frank Turner - Positive Songs For Negative People
Vuoden albumi 4: Muse - Drones
Vuoden albumi 5: Coal Chamber - Rivals

Vuoden biisi 1: Steven Wilson - Ancestral
Vuoden biisi 2: Frank Turner - Silent Key
Vuoden biisi 3: Muse - Reapers
Vuoden biisi 4: Faith No More - Superhero
Vuoden biisi 5: Apulanta - Valot Pimeyksien Reunoilla

Vuoden pettymys (albumi): -

Vuoden ulkomainen tulokas: -

Vuoden kotimainen tulokas: At The Hollow

Vuoden moka: Tool ja uuden levyn odotuksesta aiheutuva kärsimys

Vuoden keikka 1: Steven Wilson @Circus
Vuoden keikka 2: Faith No More @Provinssi
Vuoden keikka 3: AC/DC @Kantola

Vuoden musiikkivideo: Faith No More - Separation Anxiety
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tänä vuonna ostin vain seitsemän uutuuslevyä, joten vain kaksi niistä jää kokonaan listan ulkopuolelle. Tosin jätin kokonaan ostamatta muutaman levyn, jonka ehkä olisin saattanut ostaakin (esimerkiksi uuden Bodomin ja Verjnuarmun), koska ihan netin kautta tutustumalla kävi selväksi ettei niitä tarvitse ostaa. Mutta katsotaanpas sitten.. laitan tässä vaiheessa vain levyt, biisit ja pettymyksen, muihin kohtiin ei oikein ole ainakaan juuri nyt sanottavaa

Vuoden albumi 1: Cain's Offering - Stormcrow
Vuoden albumi 2: Amorphis - Under the Red Cloud
Vuoden albumi 3: Orden Ogan - Ravenhead
Vuoden albumi 4: Stratovarius - Eternal
Vuoden albumi 5: Nightwish - Endless Forms Most Beautiful

Vuoden biisi 1: Cain's Offering - Constellation of Tears (https://www.youtube.com/watch?v=4_islLzQIQI)
Vuoden biisi 2: Nightwish - Greatest Show On Earth (https://www.youtube.com/watch?v=IJb3xwtpmmc)
Vuoden biisi 3: Amorphis - Dark Path (https://www.youtube.com/watch?v=hhQXdoT0-BM)
Vuoden biisi 4: Apulanta - Valot Pimeyksien Reunoilla (https://www.youtube.com/watch?v=icCIkh-FL8A)
Vuoden biisi 5: Ghost - He Is (https://www.youtube.com/watch?v=n3w_3SvZvYM)

Vuoden pettymys (albumi): Blind Guardian - Beyond the Red Mirror

Pientä perustelua: Sonata Arctican entisen kitaristin Jani Liimataisen projektiluontoinen Cain's Offering ei sitten jäänytkään vain yhden levyn ihmeeksi, kuten pelkäsin. Kakkoslevy Stormcrow on sen luokan nostalgiatrippi ja musiikillinen runsaudensarvi vanhalle SA-fanipojalle, ettei voi kuin itkeä. Tämä kiekko kuulostaa enemmän vuosituhannen alun Sonatalta, kuin mitä se itse aikanaan kuulosti. Yksi koko kuluvan vuosituhannen levytapauksista, ihan nyt sopii tsekata maistiaisena vaikka tuo vuoden biisi -tittelin voittaja. Amot tekivät parhaan levynsä Joutsenen kanssa (tai sanotaan että tasoissa Skyforgerin kanssa), sitä olenkin bändin omassa ketjussa jo hehkuttanut. Kolmossijan Orden Ogan on ollut tähän asti täysin HMV-osastoa, mutta nyt tuli tasaisen laadukas tekele. Stratovarius puolestaan teki ylivoimaisesti tähän asti parhaan levynsä nykymiehistöllään. Vitossijaa jouduin pähkäilemään NW:n ja Battle Beastin välillä, molempien levyt kun olivat jossain määrin pettymyksiä, ja vieläpä samasta syystä: tuntui vain, että tämä on jo liian kuultua kamaa. Holopaisen poppoon aavistuksen vahvempi biisimateriaali sekä vuoden biisi äänestyksen sijalla kaksi oleva loistava mammuttikappale käänsivät kelkan NW:n hyväksi

Vuoden pettymys oli selviö, Blind Guardian on kyllä hukannut otteensa aivan täysin. Levyn kappaleet olivat paria poikkeusta lukuunottamatta jo niin täynnä tavaraa (jopa BG:n mittapuu huomioiden), että lopputulos oli sellaista sosetta että siitä ei saa mitään irti. Pölyttyy hyllyssä..

EDIT: vuoden biisi listaan korjaukset: Stratovariuksen kappale poistettu ja Ghost tiputettu viidenneksi. Apulanta päätti sitten tosiaan tehdä vuonna 2015 ehkä kaikkien aikojen parhaan biisinsä, sitä ei vain kerta kaikkiaan voi sivuuttaa tästä listauksesta
 
Viimeksi muokattu:

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Vuoden albumi 1: High on Fire - Luminiferous
Vuoden albumi 2: Amorphis - Under the Red Cloud
Vuoden albumi 3: Lamb of God - VII: Sturm und Drang
Vuoden albumi 4: Slayer - Repentless
Vuoden albumi 5: Baroness - Purple

Vuoden biisi 1:
Vuoden biisi 2:
Vuoden biisi 3:
Vuoden biisi 4:
Vuoden biisi 5:

Vuoden pettymys (albumi):

Vuoden ulkomainen tulokas:

Vuoden kotimainen tulokas:

Vuoden moka: Cheek

Vuoden keikka 1:
Vuoden keikka 2:
Vuoden keikka 3:

Vuoden musiikkivideo:
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yrittäkää tosiaan miettiä mahdollisimman valmiiksi nuo listat ennen kuin postaatte, koska täällä on aika lyhyt se aika missä alkuperäistä viestiä voi vielä muokata ja mitä enemmän tulee ihmisiltä tuplapostauksia, niin sitä hitaampaa on ääntenlasku ja sekaannukset myös mahdollisia. Ymmärrän, että muutoksia voi tapahtua jos vaikka yllättäen joku albumi iskeekin täysillä tai löytää sen ihan viime tipassa. Noin muuten toivoisin, että mahdollisimman kattavasti kaikki kohdilleen jo heti kättelyssä!
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Yrittäkää tosiaan miettiä mahdollisimman valmiiksi nuo listat ennen kuin postaatte, koska täällä on aika lyhyt se aika missä alkuperäistä viestiä voi vielä muokata ja mitä enemmän tulee ihmisiltä tuplapostauksia, niin sitä hitaampaa on ääntenlasku ja sekaannukset myös mahdollisia. Ymmärrän, että muutoksia voi tapahtua jos vaikka yllättäen joku albumi iskeekin täysillä tai löytää sen ihan viime tipassa. Noin muuten toivoisin, että mahdollisimman kattavasti kaikki kohdilleen jo heti kättelyssä!

En nyt ihan varma ole, mutta eikö tuo muokkaustoiminto vaihdettu jokin aika sitten takaisin vanhaan? Eli muokata pystyy kaikkea muuta paitsi aloitusviestiä, ihan määrittelemättömän ajan. Omassa viestissäni näkyy ainakin vielä muokkaustoiminto, vaikka viime yönä sen kirjoitin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En nyt ihan varma ole, mutta eikö tuo muokkaustoiminto vaihdettu jokin aika sitten takaisin vanhaan? Eli muokata pystyy kaikkea muuta paitsi aloitusviestiä, ihan määrittelemättömän ajan. Omassa viestissäni näkyy ainakin vielä muokkaustoiminto, vaikka viime yönä sen kirjoitin.
Ahaa, no todella hyvä jos näin on. Siinä tapauksessa asialla ei ole väliä ja voitte unohtaa koko jutun!
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vuoden albumi 1:The Gentle Storm - The Diary
Vuoden albumi 2:Steven Wilson - Hand.Cannot.Erase
Vuoden albumi 3:Swallow The Sun - Songs From the North I, II & III
Vuoden albumi 4:Anekdoten - Until All the Ghosts Are Gone
Vuoden albumi 5:Riverside - Love, Fear and the Time Machine

Vuoden biisi 1:Steven Wilson - Ancestral
Vuoden biisi 2:Nightwish - Weak Fantasy
Vuoden biisi 3:The Gentle Storm - The Moment
Vuoden biisi 4:Sylosis - Leech
Vuoden biisi 5:Gazpacho - Know Your Time

Vuoden keikka 1:Anneke van Giersbergen & Arjen Lucassen, Nosturi 23.2.
Vuoden keikka 2:Steven Wilson, Circus 19.4
Vuoden keikka 3:Nightwish, Ratina 31.7
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Viime vuonna jäi päivittämättä loppuun asti, josko tänä vuonna sitten muistaisi. Hienoa, jos muokkauksenesto on poistettu, niin voi laittaa alustavan listansa jo nyt.

Vuoden albumi 1: Ghost - Meliora
Vuoden albumi 2: Crossfaith - Xeno
Vuoden albumi 3: Five Finger Death Punch - Got Your Six
Vuoden albumi 4: Nightwish - Endless Forms Most Beautiful
Vuoden albumi 5: Disturbed - Immortalized

Neljä ensimmäistä oli helppo päättää ja laittaa järjestykseen. Ghost tuli täysin puskista ja tuntemattomuudesta räjäyttäen pankin Meliorallaan. Got Your Six oli selvästi eniten odottamani, eikä 5FDP ole pettänyt tuotantonsa suhteen vielä kertaakaan. Kyseisessä levyssä tuntui olevan paluuta vähän noihin aiempiin pitkäsoittoihin. Japanin trance metal -lahja maailmalle eli Crossfaith teki uskomattoman hyvän albumin myös - ei löydy pahaa sanottavaa tästä tuotoksesta. Nightwish petrasi aiemmasta huomattavasti, ja EFMB on askel oikeaan suuntaan. Viidennen kohdalla pähkäilin kauan: Disturbedin paluuta odotin ja ennakko-odotukset olivat korkealla monesta eri syystä, mutta silti albumi jäi aika pliisuksi. Toisaalta annan sen verran tasoitusta, että metallin kuunteleminen lähti aikanaan nimenomaan Disturbedista, joten ehkä odotin bändin paluulta jopa liikoja. Levyllä on monia hyviä kappaleita, mutta vastapainoksi myös varsin heikkoja veisuja.

Vuoden biisi 1: Ghost - He Is
Vuoden biisi 2: Crossfaith - Astral Heaven
Vuoden biisi 3: Five Finger Death Punch - Ain't My Last Dance
Vuoden biisi 4: Children of Bodom - My Bodom
Vuoden biisi 5: Lamb of God - Still Echoes

Disturbedin uusimmalta albumilta olisin voinut laittaa listalle The Vengeful One -biisin, joka on todella kova. Saivat kuitenkin minulta synninpäästön tuohon albumilistalle, joten jätetään nyt biiseihin nimeämättä. Eipä ollut helppoa tähänkään laittaa biisejä: Nightwishin sinällään erinomainen kappale Weak Fantasy jäi ulos, vaikka koitin sitä tuohon sovitella. Pitää antaa silti tunnustusta myös Jumalan karitsalle ja Bodomin lapsille, joten nyt jäi Yövissyn Heikko fantasia näistä syistä ulos.

Vuoden pettymys (albumi): Disturbed - Immortalized

Perustelut oikeastaan tuolla vuoden albumi -kohdassa. Odotin paluulta paljon, mutta albumi jäi vähän vaisuksi. Indestructiblen kohdalla tai sen jälkeen Disturbed alkoi mennä mielestäni selvästi heikompaan suuntaan, Immortalized jatkumona tälle. The Sickness, Believe ja Ten Thousand Fists ovat yhä edelleen yhdysvaltalaisbändin kolme parasta albumia.

Vuoden keikka 1: In Flames @ Tuska
Vuoden keikka 2: Eluveitie @ Nosturi
Vuoden keikka 3: Alice Cooper @ Tuska

Rakastuin In Flamesiin kesällä palavasti (pun intended). Ylivoimaisesti parasta, mitä olen livenä kuullut. Eluveitie oli todella hyvä ja keikasta jäi oikein hyvä fiilis. Alice Cooper oli hauska nähdä, vaikken ko. artistia bändeineen kuuntelekaan. Show oli hieno ja tunnelma mainio. Voin sanoa joskus vanhana, että olen kuullut esimerkiksi Poisonin livenä.

Musiikkivideoita en tapaa katsella, joten sellaista en nimeä. Enkä nyt osaa mitään varsinaista mokaakaan nimetä. Tulokkaisiin en ole kaiketi kerennyt perehtyä, kun ei moisia äkkiseltään mieleen tule.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Vuoden albumi : Amorphis - Under The Red Cloud


Vuoden biisi 1: Amorphis - Dark Path
Vuoden biisi 2: Iron Maiden - Speed of Light

Vuoden pettymys (albumi): Iron Maiden - The Book Of Souls ( en jaksanut edes kertaalleen kuunnella koko kokonaisuuta, sen verran vaimea ja laimea oli)



Vuoden moka:

Vuoden keikka 1: Mötley Crüe / Alice Cooper ( Mötikät oli nyt lievä pettymys, mutta Alicen keikka taas oli paras keikka missä olen koskaan ollut.)
Vuoden keikka 2: Amorphis, Circus
Vuoden keikka 3: Coolio 90´s festarit (muilla keikoilla/festareilla en sitten käynytkään, muistaakseni)

Vuoden musiikkivideo: Amorphis - Sacrifice
 

Morso

Jäsen
Nyt oli vaikeaa, mutta jonkinlainen järjestys saatiin. Kärkikolmikko omilla luvuillaan ja järjestyskin melko selvä. Tänä vuonna ei pettymyksiä ja monta muutakin olisin halunnut mahduttaa listoille.

Vuoden albumi 1: Swallow The Sun – Songs from the North I, II & III
Vuoden albumi 2: Amorphis – Under The Red Cloud
Vuoden albumi 3: Ghost – Meliora
Vuoden albumi 4: Wolfheart – Shadow World
Vuoden albumi 5: Faith No More – Sol Invictus

Vuoden biisi 1: Ghost – He Is
Vuoden biisi 2: Cain’s Offering – I Will Build You A Rome
Vuoden biisi 3: Ensiferum – Two Of Spades
Vuoden biisi 4: Von Hertzen Brothers – New Day Rising
Vuoden biisi 5: CMX – Laavaa

Vuoden keikka 1: Faith No More @Provinssirock
Vuoden keikka 2: Ghost Brigade @Ilosaarirock
Vuoden keikka 3 & vuoden moka: Missasin Ghostin keikan Ilosaaressa, vaikka paikan päällä

Vuoden musiikkivideo: Wolfheart - Zero Gravity - YouTube
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden albumi 1: Whitesnake: Purple Album
Vuoden albumi 2: Blackberry Smoke: Holding All the Roses
Vuoden albumi 3: Melrose: Got It Made
Vuoden albumi 4: Thunder: Wonder Days
Vuoden albumi 5: China Sky: II

Vuoden biisi 1: Blackberry Smoke: Rock and Roll Again
Vuoden biisi 2: Iron Maiden: Speed of Light
Vuoden biisi 3: Melrose: Rock and Roll Cliché
Vuoden biisi 4: Michael Schenker's Temple of Rock: Rock City
Vuoden biisi 5: Giuda: Roll the Balls

Vuoden pettymys (albumi): The Darkness: The Last of Our Kind

Vuoden moka: Juho Juntunen työsopimuksen päättäminen Soundissa

Vuoden keikka 1: Whitesnake Jäähalli
Vuoden keikka 2: Lynyrd Skynyrd Jäähalli
Vuoden keikka 3: AC/DC Hämeenlinna
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Vuoden albumi 1: Def Leppard - Def Leppard
Vuoden albumi 2: Ile Kallio Big Rock Band - Shook Up!
Vuoden albumi 3: Stratovarius - Eternal
Vuoden albumi 4: Anssi Kela - Nostalgiaa
Vuoden albumi 5: Melrose - Got it Made

Vuoden biisi 1: Def Leppard - Dangerous
Vuoden biisi 2: Ile Kallio Big Rock Band - Shook Up!
Vuoden biisi 3: Anssi Kela - Viimeinen yö
Vuoden biisi 4: Nightwish - Weak Fantasy
Vuoden biisi 5: Noel Gallagher's High Flying Birds - Riverman

Vuoden moka: Anton Kabasen erottaminen Battle Beastista.

Vuoden keikka 1: Sabaton @ Metro Areena, Espoo
Vuoden keikka 2: Ile Kallio Big Rock Band @ Naisvuoritalo, Mikkeli
Vuoden keikka 3: Sleepy Sleepers @ Juva Rokkaa. Juva

Ihan jees musiikkivuosi. Joku tästä listasta tietysti taas unohtuu, mutta sille ei voi enää mitään. 80-lukulaisuus ja vanhempikin musiikki toimii edelleen ja onneksi Def Leppard kunnioittaa uutukaisellaan em. vuosikymmenen hienoa musiikkia. Vuoden levy kirkkaasti. Ile Kallion paluu rockiin iski heti kerrasta, kun kappaleen radiosta kuuli. Stratovariuksen uutukainen ei pettänyt. Anssi Kelan, kas kummaa, 80-luvun retroilu on hauskaa ja Melrose rokkaa. Siinpä se.

Kävi jopa niin, että Iron Maidenin ja Nightwishin joutui jättämään albumilistalta pois. Vuoden pettymyksen nimeäminen oli vähän vaikeaa, joten lopulta päätin olla reilu ja jättää sen nimeämättä. Sen sijaan jään odottamaan, miten Battle Beastin ja Beast in Blackin urakehitykset kulkevat. Beast in Blackia olisi ollut mukava kuunnella Espoossa muualtakin kuin jonosta.

Keikkarintamalla taas vaihteeksi laiskuus ja mukavuudenhalu vei voiton useasta reissusta, mutta jossain sentään jaksoi lähteä käymään. Sabaton jyräsi Espoossa ihan huikean show'n joulupukkeineen ja kumppaneineen. Kova bändi ja koko ilta - jonoja lukuun ottamatta - oli hieno, sillä viimein näin Stratovariuksenkin livenä ensimmäistä kertaa. Ile Kallion vanhan liiton rock toimi Mikkelissä hyvin. Nykyistä kotipaikkakuntaa on aina pidettävä esillä, joten nostetaan listalle Sleeppareiden loistava veto pimenevässä ja lämpimässä kesäillassa Juvan leirintäalueen festivaalissa. Vuosien 2000-2008 Puustockin henki elää ja voi hyvin!
 

Sokea Vartija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Ässät, HIFK
Ihan ok levyvuosi. Soilworkin uusi vielä kuulematta joten muutokset mahdollisia.

Vuoden albumi 1: Symphony X - Underworld
Vuoden albumi 2: Blind Guardian - Beyond the Red Mirror
Vuoden albumi 3: Cain's Offering - Stormcrow
Vuoden albumi 4: The Gentle Storm - The Diary
Vuoden albumi 5: Diablo - Silver Horizon

Vuoden biisi 1: Nightwish - The Greatest Show On Earth
Vuoden biisi 2: Symphony X - Swansong
Vuoden biisi 3: Blind Guardian - Distant Memories
Vuoden biisi 4: Kamelot - Veil of Elysium
Vuoden biisi 5: Orden Ogan - A Reason to Give

Vuoden pettymys (albumi): Virgin Steele - Nocturnes of Hellfire & Damnation

Vuoden ulkomainen tulokas: The Gentle Storm

Vuoden kotimainen tulokas:

Vuoden moka: Anton Kabasen erottaminen Battle Beastista

Vuoden keikka 1: Blind Guardian @Nosturi
Vuoden keikka 2: Nightwish @Ratina
Vuoden keikka 3: Korpiklaani @Nummirock

Vuoden musiikkivideo: Ei ole jäänyt mitään mieleen. Tuntuu ettei bändit enää tee tai jos tekevät niin eivät panosta musavideoihin.

Loppuun vähän kommenttia valinnoista.

Vuoden levy oli helppo valinta. Vanha suosikki Symphony X teki levyn jossa yhdistyy vanhojen klassikoiden melodisuus ja uudemman tuotannon aggressiivisuus. Russel Allen lauloi paremmin kuin koskaan. Vielä kun tulisivat keikalle Suomeen...

Blind Guardian jatkoi siitä millä edellisellä levyllä jäi. Massiivinen järkäle joka vaatii paljon kuunteluita avautuakseen. Mutta eivätpä pettäneet taaskaan, hieno levy hienolta bändiltä.

Cain's Offeringilta pitkän tauon jälkeen komea levy. Power metallia Sonatan ja Straton hengessä. Etenkin vanhemman Sonata Arctican fanille tämä ei voi olla maistumatta. Silti edellinen levy Gather the Faithfull oli inan parempi.

The Gentle Storm. Kun Ayreon-mies Arjen Lucassen ja ihana ääninen Anneke van Giersbergen tekevät yhteisen levyn on odotettavissa jotain mahtavaa. Ja hienon levyn tekivätkin, tuttuja Ayreon-elementtejä kuultavissa, mutta silti ihan erilaista kuin aiemmat Lucassenin levyt. Onnistunut idea tehdä samasta levystä kaksi eri versiota eli gentle (rauhallisempaa) ja storm (metallisempaa). Molempia tullut kuunneltua yhtä paljon.

Pakko oli nostaa Diablon komea "paluulevy" Silver Horizon 5. sijalle. Bändin musiikki on kehittynyt paljon siinä mielessä, että aikoinaan Eternium iski heti täsmähiteillään ja suoraviivaisuudellaan ollen "helppoa" kuunneltavaa. Uusin levy vaatii ihan eri tavalla paneutumista, ennen kuin suostuu paljastamaan hienoutensa.

Biiseistä kommenttia vain voittajasta. Nightwish teki aika tasapaksun ja samaa vanhaa toistavan levyn, ollen pettymys. Mutta se levyn päätösbiisi on jotain niin julmetun hienoa että paljon saavat anteeksi. Etenkin livenä tuo biisi on vaikuttavaa kuultavaa.

Vuoden pettymys on pettymys siksi että eka maistiainen levyltä (Lucifer's Hammer) nosti toiveet että josko Virgin Steele tekisi pitkästä aikaa hyvän levyn. No eivät helvetti tehneet vaan uransa ehkä paskimman.

Kiitos Tedille taas vaivannäöstä!
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Ensinnäkin täytyy kiittää Tediä vielä viitseliäisyydestä. Itselleni tämä ketju on Jatkoajan kiinnostavimpia, siitäkin huolimatta, että kärkisijojen bändit voi aika hyvin veikata jo etukäteen. Toivon suurta osallistumista, jotta saataisiin vaihtelua ja uusia mielenkiintoisia nimiä listalle ja tutustuttavaksi.

Itselleni musiikkivuosi oli jälleen varsin laadukas. Uusia albumeita tuli hankittua arviolta n. 50 kappaletta ja sen lisäksi kaikki muut itseä kiinnostavat julkaisut tuli tsekattua Spotifystä. Siksipä näihin Vuoden albumi ja Vuoden biisi -kategorioihin vastaisi mielellään vähintään 10 nimellä, mutta mennään sääntöjen mukaisesti:

Vuoden albumi 1: Sir Elwoodin Vieraskirja - Sinä iltana sataa. Olipahan yllätys tämä albumi. On valehtelematta soinut eniten tänä vuonna omassa soittimessani. Varsinkin levyn avausnelikko höystettynä loppupuolelta löytyvällä Rannalla-kappaleella on sellaista tykitystä ja tunnelmointia hienoilla sanoituksilla, että oksat pois. Kuunnelkaa hyvät ihmiset oikeaa musiikkia! Tjeu Kultainen piikki.
Vuoden albumi 2: Stratovarius - Eternal. Selvästi laadukkain albumi Tolkin lähdön jälkeen ja vetää vertoja jopa kultakauden albumeille. Paluu melodiseen ja suoraviivaisempaan poweriin todella toimii. Tjeu Rise Above It.
Vuoden albumi 3: The Gentle Storm - The Diary. Mielenkiintoinen tarinavetoinen konseptialbumi on todella laadukas kokonaisuus ja kaiken kruunaa se, että albumin voi kuunnella sekä lempeänä että myrskyisänä versiona. Tjeu The Moment.
Vuoden albumi 4: Kamelot - Haven. Iso liuta laadukkaita kappaleita ja kun uusi laulajakin osaa tunnelmoinnin siinä missä edellinenkin, niin toimiihan tämä. Proge on väistynyt ja hienot iskevät melodiat tulleet tilalle. Me like! Tjeu Fallen Star.
Vuoden albumi 5: Blind Guardian - Beyond The Red Mirror. Onpahan tavaraa ja kuunneltavaa tällä levyllä. Siltikään ajatus ja idea ei huku. Muutama aivan loistava ralli. Tjeu Prophecies.
Juuri listan ulkopuolelle jäivät Draconianin Sovran ja Powerwolfin Blessed & Possessed. Nämä oli todella vaikea tiputtaa pois listalta, mutta kun ei edeltä oikein voinut mitään tiputtaakaan. Ja kun ulkopuolelle lisäksi jää todella timanttisia albumeita bändeiltä Civil War, Gloryhammer, Scorpions, Swallow The Sun, To/Die/For, Mokoma, The Milk Carton Kids, Lasten Hautausmaa, Kiske/Somerville, Iron Maiden, Helloween, Ghost, Chris Cornell, CMX, Chisu, Cain's Offering, Amorphis jne. jne., niin voi puhua todellisesta musiikkivuodesta.

Vuoden biisi 1: Powerwolf - Armata Strigoi
Vuoden biisi 2: The Milk Carton Kids - Secrets Of The Stars
Vuoden biisi 3: Mokoma - Vastakkaiset voimat
Vuoden biisi 4: Scorpions - House Of Cards
Vuoden biisi 5: Pyhimys - Pettymys

Vuoden pettymys (albumi): Nightwish - Endless Forms Most Beautiful. Olipahan heikko albumi. Turhaa haahuilua ja tekotaiteellista *askaa ilman tarttuvia melodioita ja iskeviä biisejä. Kaukana ollaan Wishmasterin aikojen timanttisista albumeista.

Vuoden ulkomainen tulokas: The Gentle Storm.

Vuoden kotimainen tulokas: Lasten Hautausmaa. Laskettaneen tulokkaaksi, kun julkaisi ensimmäisen täyspitkän tänä vuonna? Jos ei kelpaa, niin sitten Tiisu.

Vuoden moka: Anton Kabasen potkut

Vuoden keikka 1: Viikate@VirginOil, Helsinki huhtikuussa. Unholan Urut 10v-juhlakiertue. Loistava settilista ja kiva oli kuulla myös He eivät hengitä toista kertaa livenä.
Vuoden keikka 2: Sabaton@Circus, Helsinki, maaliskuussa
Vuoden keikka 3: Sabaton@MetroAreena, Espoo, joulukuussa
Bubbling under: Blind Guardian @ Nosturi

Vuoden musiikkivideo: -
 

HeroForSale

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punapaitaiset
Ensinnäkin nöyrät kiitokset vuoden tärkeimmän palkintogaalan järjestämisestä.
Ja sitten asiaan.

Vuoden albumi 1:Paradise Lost - The Plague Within
Vuoden albumi 2:Lamb Of God - VII Sturm und Drang
Vuoden albumi 3:Sotajumala - Raunioissa
Vuoden albumi 4:Ektomorf - Aggressor
Vuoden albumi 5:Ghost - Meliora

Ulos listalta jäi niukasti uusimmilla albumeillaan mm. Swallow The Sun, The Night Flight Orchestra, Soilwork ja Faith No More. Harmi.

Vuoden biisi 1:Soilwork - Father And Son, Watching The World Go Down Soilwork - The Ride Majestic Full Album 2015 - YouTube
Vuoden biisi 2:Sotajumala - Veljen Viha Sotajumala - Veljen viha (Raunioissa 2015) - YouTube
Vuoden biisi 3:Lamb of God - Embers Lamb of God - Embers (Audio) ft. Chino Moreno - YouTube
Vuoden biisi 4:The Night Flight Orchestra - I Ain't Old, I Ain't Young The Night Flight Orchestra - I Ain't Old, I Ain't Young - YouTube
Vuoden biisi 5:Shining - Vilja & Dröm SHINING - Vilja & Dröm (Official Video) - YouTube

Vuoden pettymys (albumi): Slayer - Repentless

Vuoden ulkomainen tulokas:-

Vuoden kotimainen tulokas: Mörbid Vomit

Vuoden moka:-

Vuoden keikka 1: In Flames @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Vuoden keikka 2: Mustasch @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Vuoden keikka 3: Ghost Brigade @ Hullu Pullo, Vaasa

Vuoden musiikkivideo: Shining - Vilja & Dröm
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden kotimainen tulokas: Lasten Hautausmaa. Laskettaneen tulokkaaksi, kun julkaisi ensimmäisen täyspitkän tänä vuonna? Jos ei kelpaa, niin sitten Tiisu.

Tätä olen itsekin miettinyt tulokkaaksi omalle listalleni, kunhan sellaisen joskus saan aikaan, mutta kelpaako sääntökirjan mukaan? Ensimmäinen EP ilmestyi pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta joulukuussa 2014, niin ei ollut juurikaan reagointiaikaa edellisessä äänestyksessä sille.

Digiaika on muutenkin vaikeuttanut tulokkaan valintaa, jos pilkuntarkkaan tulkitaan sääntökirjaa. Monet bändit kun julkaisevat yksittäisiä kappaleita myös kaupallisia jakelukanavia pitkin jopa vuosia ennen kuin ensimmäinen varsinainen albumi tai edes EP tulee ulos. Oikeastaan ainoa mielessäni oleva ulkomainen vaihtoehto Fickle Friends menee tuohon kategoriaan. Pitkäsoittoa bändi ei ole julkaissut vieläkään ja ainoa fyysinen levy on käsittääkseni vinyylisingle. Sen sijaan yksittäisiä kappaleita on julkaistu jo 2014 ja kenties aiemminkin digitaalisessa muodossa.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Vuoden albumi 1: The Prodigy - The Day is My Enemy - Edellinen albumi ei ollut niin hyvä mitä odotin, tämän kanssa kävikin sitten päinvastoin. Kyllähän tällä levyllä ihan mukavasti pyyhkii humppavehkeistään ylimääräisiä pölyjä veke.

Vuoden albumi 2: Motörhead - Bad Magic - Kait tää vähän nousee senkin takia listalla korkealle että Motörheadin vihoviimeinen levy kyseessä. Jokatapauksessa, hyvää rockmeininkiä.

Vuoden albumi 3: Darude - Moments - Da ruud boii teki pitkästä aikaa pitkäsoiton - ja levyn perusteella ei voi kyllä sanoa että ois yhdenhitinihme, vaikka Sandstorm-vibat onkin melko vahvat aina välillä. Mutta eikös kaikilla pidä olla se oma tavaramerkkinsä mistä saundin tunnistaa?

Vuoden albumi 4: Ellie Goulding - Delirium - Ehkä pienoinen pettymys. Alempaa selviää miksi.

Sitten alkaakin se hankalin osuus, eli biisien arviointi.
Vuoden biisi 1: Eric Prydz - Opus - 9min pitkä veisu joka on eräänlainen taideteos. 3min nostatus - 3min partyhard-vaihde ja 3min pieenimuotoista hidastelua loppua kohti.
Vuoden biisi 2: Motörhead - Victory or Die
Vuoden biisi 3: The Chemical Brothers - Go
Vuoden biisi 4: Tiësto - Secret's. Ei sitä Tiëstoa joka tunnetaan trancesta parhaiten, mutta toimii tääkin aika hyvin.
Vuoden biisi 5: Waltteri Torikka - Kuin taivaisiin - Normaalisti nää Idols-tyyppisistä ohjelmista ponnahtavat aiheuttaa sellaisen "eii vittu" - fiiliksen, mutta Torikka on kyllä mukava poikkeus. Kuulee kyllä vedoista sen kuinka eläytyy.

Vuoden pettymys (albumi): Vaikka Elliellä onkin ihana ääni, niin tuo Delirium oli kyllä pettymys. Ainakin albumin ekoja veisuja kuunnellessa fiilis oli että "Täähän on hyvä levy". Loppua kohden vaan vähän lopahti.

Vuoden ulkomainen tulokas: -

Vuoden kotimainen tulokas: Waltteri Torikka

Vuoden moka: Mikael Gabriel. Jos ei angstiset itkuvirret riitä niin löytyy tältävuodelta sanasotaa mm. "Aidon Mäkin" ja jonkinsortin "painimista" itse Chekkosen kanssa.

Keikkoja ei tällekkään vuodelle koettuna.

e: Lisäystä.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä olen itsekin miettinyt tulokkaaksi omalle listalleni, kunhan sellaisen joskus saan aikaan, mutta kelpaako sääntökirjan mukaan? Ensimmäinen EP ilmestyi pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta joulukuussa 2014, niin ei ollut juurikaan reagointiaikaa edellisessä äänestyksessä sille.
Vuosi sitten tästä aiheesta viimeksi keskusteltin kun pohdittiin tapaus Arionia. Silloin ylituomari hyväksyi bändin äänikelpoisuuden sillä perusteella että esikoisalbumi oli julkaistu 2014, edellisen vuoden Euroviisu-karsinta ja sinkut voitiin jättää huomiotta,
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vuoden albumi 1: GosT - Behemoth
Vuoden albumi 2: Boy - We Were Here
Vuoden albumi 3: The Prodigy - The Day is My Enemy
Vuoden albumi 4: Florence & the Machine - How Big, How Blue, How Beautiful
Vuoden albumi 5: Paperi T - Malarian pelko

Vuoden pettymys (albumi): Róisin Murphy - Hairless Toys

Vuoden ulkomainen tulokas: GosT
Vuoden kotimainen tulokas: Paperi T

Vuoden keikka 1: Florence & the Machine @ Flow Festival
Vuoden keikka 2: Boy @ Stuttgart, Saksa
Vuoden keikka 3: La Roux @ Melt Festival, Saksa
 

Waluigi

Jäsen
Paljon on toki vielä kuulematta vuoden aikana ilmestynyttä tavaraa, mutta jotakuinkin ehkä näin.

Vuoden albumi 1: Diablo - Silvër Horizon
Vuoden albumi 2: Enshine - Singularity
Vuoden albumi 3: Amorphis - Under The Red Cloud
Vuoden albumi 4: Swallow The Sun - Songs From The North I, II & III
Vuoden albumi 5: CMX - Mesmeria

Vuoden biisi 1: Diablo - Voyage To Eternity
Vuoden biisi 2: Swallow The Sun - From Happiness to Dust
Vuoden biisi 3: Iron Maiden - Empire of the Clouds
Vuoden biisi 4: Ensiferum - Two of Spades
Vuoden biisi 5: Amorphis - The Four Wise Ones

Vuoden pettymys (albumi): Children of Bodom - I Worship Chaos

Vuoden ulkomainen tulokas: -

Vuoden kotimainen tulokas: Tomb of Finland

Vuoden moka: Anton Kabasen monotus Battle Beastista

Vuoden keikka 1: Ghost Brigade @ Klubi, Tampere
Vuoden keikka 2: Diablo @ Klubi, Tampere
Vuoden keikka 3: Nightwish @ Ratina, Tampere

Vuoden musiikkivideo: My Dying Bride - Feel The Misery
 
Viimeksi muokattu:

Mäkelä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Durrels Palace
Vuoden albumi 1: Nightwish - Endless Forms Most Beautiful
Vuoden albumi 2: Melrose - Got It Made
Vuoden albumi 3: Michael Monroe - Blackout States
Vuoden albumi 4: House of Lords - Indestructible
Vuoden albumi 5: Trivium - Silence in the Snow

Jaa..a, mitä näistäkin levyistä sanoisi. Mikään rieska ei oikein kokonaisuutena kannattanut vaan sijoitukset ansaittiin yksittäisten ässäbiisien voimalla. Nightwish oli kokonaisuutena ehyin ja olisi ollut varmaan vielä vähän parempi jos Hietala olisi pidetty kaukana mikrofonista. Kyllä tuon bändin vahvuudet ovat jossain muualla.. Monroen levy oli yllättävän poppis, pahimmat punk-kliseet ja asennejunttaukset olivat onneksi poissa (RLF-rimanalitusta lukuunottamatta).

Vuoden biisi 1: Sweet & Lynch - The Wish
Vuoden biisi 2: Michael Monroe - Goin' Down With the Ship
Vuoden biisi 3: Iron Maiden - If Eternity Should Fail
Vuoden biisi 4: Impellitteri - Empire of Lies
Vuoden biisi 5: Kiske & Somerville - Walk on Water

Michael Sweetin ja George Lynchin Only to Rise vaikutti kahden ensimmäisen biisin ajan olevan loistava kiekko, mutta ne alun kaksi tykkiraitaa olivatkin sitten levyn ainoat hyvät biisit. Frontiers-levylafka on hasbeen-osaston suojasatama nykyään ja levyt kokonaisuuksina aika kökköjä, mutta aina niiltä muutama loistoviisu löytyy. If Eternity Should Fail yksistään vei Book of Soulsilta seuraavan kategorian voiton.

Vuoden pettymys (albumi): Def Leppard - Def Leppard

Luulin vielä lokakuussa, että Book of Soulsia ei ylitä tässä kategoriassa mitään, mutta DL löi vielä sellaisen pökäleen pöytään, että alta pois. Loppuvuodesta tuli vielä kuunneltua aika paljon bändin vanhempaa tuotantoa ja siihen verrattuna tämän uutukaisen mitättömyys oli aika mykistävää. Ei yhtään (hyvällä tavalla) mieleen jäävää biisiä.

Vuoden moka: Jokainen jonkun iskelmätähden julkaisema joululevy.

Vuoden musiikkivideo: Iron Maiden - Speed of Light
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös