Mainos

Jatkoaika goes kaali – raakana, purkissa ja uunissa

  • 4 804
  • 32

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Kyllähän hyvä hapankaali on aivan käsittämättömän huikeaa einestä. Aikanaan ulkomailla asuessani ostelin yhdestä etnisestä putiikista usein puolassa valmistettuja hapankaalipurkkeja. Hyviä olivat ja suhteellisen halpoja varsinkin kun vertasi muuten paikalliseen hintatasoon.

Nyt onkin ollut tovi, etten ole hapankaaliin koskenut. Tässä aivan lähistöllä on jokin baltia-kauppa. Hyvä ketju, niin tuli tämäkin mieleen. Pitääkin käydä vilkaisemassa, minkälaista tarjontaa kyseisestä kioskista löytyy.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Leipzigistä ja lähistöltä kotoisin olevat kaverini kokkasivat minulle kerran saksilaista talviruokaa jossa paistetut pekonikuutiot haudutettiin hapankaalissa ja yhdistelmä sekoitettiin (erittäin rasvaiseen) perunamuusiin. Sellaista evästä että pitää lämpimänä ja jaksaa hakata klapia pidemmänkin vuoron

Kyllä. Pari vuotta sitten söin samankaltaista herkkua Salzburgissa, sillä erotuksella, että annoksessa oli hapankaalia ja punakaalia. Oli niin hyvää, että piti omalla "rallisaksalla" käydä utsimassa kokilta resepti. Sehän ei monimutkainen ollut, tuota on tullut tehtyä monta kertaa kotonakin. Halot teen klapikoneella.

Kaalikääryleitä pitäisi opetella tekemään, nyt ne pitää tilata anopin keittiöstä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mä en tuo suvun reseptiä, kunhan tylsästi totean ja suosittelen muillekin salaatin vaihtamista kaaliin, itse tein vaihdon muutama vuosi sitten. Sopii salaattipohjaan erinomaisesti porkkanan kurkun tomaatin kanssa. Kesällä varhaiskaali on suorastaan suurenmoinen herkku. Talvella valkokaali onkin sitten hiukan tiukempaa kamaa jota menee ehkä määrällisesti vähemmän mutta koostumuksen puolesta taas päätyy lämpimiin ruokiinkin useasti kuten vaikkapa johonkin arkirisottoon jauhelihan kanssa.

_
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ketjua ylös, kaalin terveellisyydestä osui pari viikkoa sitten silmääni artikkeli, ja se palautti mieleeni, kuinka loistava ruoka kaali on. Sen kunniaksi väsäilin eilen ison kattilallisen haudutettua punakaalia itse kehittämälläni reseptillä. Ensin kaali pilkotaan, sitten suikaleina paahdetaan pannulla, minkä jälkeen ne heitetään kattilaan. Sinne joukkoon vettä ja mausteeksi omenaviinietikkaa, siirappia, omenahilloa, makeaa thai-chilikastiketta ja pari kappaletta kasvisliemikuutioita.

Hyvää tulee, ja on edullista. Ja paranee, kun lämmittää muutamaan otteeseen uusiksi.

Muutenkin tuntuu siltä, että kaali sopii hyvin kevättalven ruokapöytään. En tosin tiedä, mistä tällainen fiilis on peräisin, mutta niin se vain tuntuu olevan.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Pöltsamaa kange on kyllä loistavaa tavaraa. Muodostunut standardisinapiksi itselle kesäisen grillikyrsän päälle. Turun mustat yms "tuliset" jää kyllä hyllyyn tuon jälkeen. Jos siis oikeasti tulista sinappia yleensäkään haluaa.
Ostin etnisestä puodista pikkelöityä kaalta, vihreillä chileillä. Grillikauden päätökseen laitoin itsetehtyjä hirvimakkaroita ja viikko sitten ostettua pöltsamaata. Jumalauta mikä sinappi! Alkuun tuli kyyneleet, sitten se kulinaristinen makuelämys. On muuten vahva sinappi, onneksi kaali taittaa makua.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Keräkaali on mahtavaa padassa, laatikossa ja keitossa. Raasteenakin mahtavaa, kaalinvihaajat samaan roskikseen kuin ananaskonvehtien!!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Keräkaali on mahtavaa padassa, laatikossa ja keitossa. Raasteenakin mahtavaa, kaalinvihaajat samaan roskikseen kuin ananaskonvehtien!!
On kyllä mahtava naatti. Itse silppusin leveäksi raasteeksi ja käytin wokkipannulla valkosipulin ja cashewpähkinöiden kanssa paahtumassa tovin ensiksi paistettujen lihojen rasvoissa. Herkullista kypsäksi keitetyn lisäksi myös hieman rapsakammaksi jätettynä, toki vaatii että syöjän vatsa kestää hieman typpiyhdisteitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös