Jatkiksen ihanat miehet!

  • 6 752
  • 35

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Tämä on juuri se ketju, jonne kaikki Jatkiksen ihanat miehet suosikkijoukkueeseen, siviilisäätyyn ja ikään katsomatta saavat ilmoittautua, kuvien ja / tai perustelujen kera. Täällä saa kehua, kerskua, liioitella ja jopa valehdella - mikä parhaassa tapauksessa johtaa jopa yhteydenottoihin naisilta (HUOM: Sivuunkirjoittanut ei harrasta parinvälitystoimintaa). Omiakin miehiään ja kavereitaan saa kehua, kunhan heillä on JA-tunnus.

Kourujärven Ponnistus, jolta inspiraatio KKK:ssa tuli, on hengessä mukana.

Sivuunkirjoittaneen avomies (ei KP) on muru, sopivassa määrin aikuinen ja lapsellinen. Laittaa hyvää ruokaa ja saa nauramaan. On fiksu ja näyttää hyvältä. Tykkää jäärätä. Ja sitten kaikkea sellaista, mitä ei alaikäisten kirjoittajien vuoksi voi jatkikseen kirjoittaa.

Olkaatten hyvät, sana on vapaa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Häh, kehua itseään? En oikein osaa, kun muut kehuvat mun puolesta. No, kokeillaan kuitenkin.

Sampio on 186/90-kokoinen liki mustatukkainen ja parransängellä varustettu kahden lapsen isukki ja aviomies. Tarkennettakoon tässä vaiheessa, että en siis ole parinhakutarkoituksessa tähän raapustelemassa, kunhan kirjoittelen. Joo, niin... eli pidän vaatteista, ruoan laittamisesta ja erityisesti sen syömisestä, urheilun seuraamisesta, kahviloista, draamaelokuvista, kamppailu-urheilusta, vaimoni rakastelusta, tuoreesta ruisleivästä, pullasta, puujalkahuumorista, rakentavista keskusteluista, Keski-Euroopasta ja sanotaan nyt vielä vaikka että tummapaahtoisesta kahvista. Olen todella hyvä pyörittämään kotia lapsista siivoamiseen, ihan hyvä kokki ja kohtalainen remonttireiska.

Välillä on todella jees ottaa kahvikuppi, pari voileipää ja tölkki Dr Pepperiä tv-tuolille ja katsoa rauhassa Ultimate Fighteria tai jotain tyhjäpäistä komediaa. Joskus taas saatan viettää aikaa ihan vain mietiskellen syvällisiä, rääkätä itseni salilla puolikuoliaaksi tai koota tyttäreni kanssa palapeliä. Mä olen jonkinlainen välimallin jätkä, vastarannan kiiski ja olkapään antaja. Ujo ja reipas, hiljainen ja armoton jutuniskijä samassa paketissa. Komeaksikin kehuttu, mutta en mikään bradpitt-tyyppi, joka naisen toiveuni. Rosoinen, kirveellä veistetty ja sänkipartainen, farkkuja rakastava mies tai pikkupoika, tilanteesta riippuen.

Tärkeintä minulle on oma perheeni, lähimmät sukulaiseni ja ystäväni sekä uskoni. Usko on osa minua, sukulaiset ja ystävät korvaamattomia, perhe kauneinta, mitä tiedän. Se kokonaisuus. Kun esikoistyttäreni tulee kainalooni aamulla, pikkupoikani ottaa vahvan otteen sormestani ja katsoo silmiin tai vaimoni nojaa olkapäähäni ja sivelee rintakehääni, silloin tunnen olevani Mies. Isä ja aviomies. Tajuton vastuu, mutta aivan mieletön lahja, että saa tuntea itsensä korvaamattomaksi.

Edit. Menköön kuvallisena.
 

Liitteet

  • 1980.jpg
    1980.jpg
    26,4 KB · kertaa luettu: 1 564
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Olen Evil. En vielä Dr.Evil, mutta aika näyttää.

Minulla on vaimoja, nykyisiä ja entisiä. Lapsia on useita. Olen 35-vuotias kasvatustieteen ylioppilas, kohdakkoin maisteri ja usean alan nykyinen/entinen sekatyömies puusepästä postimieheen, nuorisotyöntekijästä toimittajaan.

Nuorena urheilin paljon, kunnes alkoholi, bänditoiminta ja suojaamaton seksi pelastivat minut päätymästä kiekko- tai futismiljonäärin loukkaantumisriskien varjostamalle uralle. Nykyisin urheilen lähinnä sohvalla, kokkaan hyvin ja syön paljon, juon enemmän, luen sivistyäkseni ja huviksenikin, uppoudun musiikkiin päivittäin sekä joskus hiukan laiskottelenkin.

Pidän purjelaivoista, Espanjasta, avaruudesta, merenalaisten dokumenttien katselusta, Tohtori Sykeröstä, saunomisesta, sienistä, votkasta, historiasta, Sergio Leonen tuotannosta, selinmakuusta, poronkäristyksestä sekä vittumaisten ihmisten totaalisesta nolaamisesta uskomattoman älyni, yleistietoni ja henkisen kompetenssini keinoin.

En pidä lippahatuista, pakkasesta, maksalaatikosta, McDonaldsista, Mikko Alatalosta, purukumista, hiihtämisestä, suomen kielen pahoinpitelystä enkä tosi-tv:stä.

Nukun niin vähän kuin mahdollista. Nukkuminen on arvokkaan, korvaamattoman elinajan typerää tuhlaamista.

Pidän kaiken ympärilläni puhtaana ja järjestyksessä. Minussa on hiukan natsin vikaa tässä suhteessa. Ehkä kompensoin pikkutarkalla nipotuksellani pääni sisällä vellovaa kaaosta.

Olen pitkä, tumma, sopusuhtainen, komea, älykäs ja huumorintajuinen. Nämä siis listaan hyvinä puolinani. Huonoja on vain yksi: valehtelen paljon.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Ei mullakaan ole mitään parinhakutarkoitusta, olen naimisissa ja kontolla on yksi oma ja kaksi vaimon aiempaa muksua...kaikki poikia.

Otsikko vaan pakotti kirjoittamaan tähän ketjuun. Jos en pelaisi windowsin kamalalla virtuaalinäppiksellä, kehuisin itseäni enemmänkin, mutta valitettavasti joudun tiivistämään valitut palat tyyliin. Olen vaan helvetin hyvä jätkä!

Ikä on 32.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuumin ketju ikinä?

Ja muuten...eihän jatkoajassa ole kuin ihania miehiä.

Taidan olla reilusti nuorin tähän astisista ihanuuksista. Ikää tulee siis ensi kuussa 21. Olen parisuhteessa ja en siis ole "haaskalla" kuten ei edellisetkään jumalan lahjat naisille. Olen aika pieni paitsi sieltä alhaalta tietysti. Jostain hyvin oudosta syystä mun adonismainen kroppa on kuitenkin saanut kehujakin.

Luulen olevani kovakin basisti ja mulla on reikäiset pummihanskat soittohaskoina. Niissä haisee kaikki mahdolliset eritteet ja niiden kuuluisi olla suljettuina kallion sisälle. Mulla on yli kasvanut keesi jota en edes pidä pystyssä saati jaksa värjätä, tosin välillä on pakko sekin tehdä. Ruuanlaitto on meikäläisen heiniä ja todella rentouttavaa puuhaa parhaimillaan. Mä jopa siivoan ym. Olen myös mukavaa seuraa ja mun jutut on äärimmäisen hauskoja (äärimmäisen tyhmiä, eikä mulla ole siksi kavereita).

Jos nyt väkisin pitää puristaa huonoja puolia niin laiskuus joissain asioissa lienee yksi. Tosin sekin tosi harvoin tietysti...

Pitää päivittää jos tulee myöhemmin mieleen jotain.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Moro. Olen täydellinen paketti, kuten Jatkoajan mieskokoonpanoon kuuluvan täytyykin olla.

Olen 181 senttiä pitkä ja 80 kiloa kevyt. Minulla on tummat hiukset ja vihreät silmät, roviolle siis kävisi matka mikäli noitavainoja vielä järjestettäisiin. Koska olen pohjoispohjanmaalainen, puhun hassunhauskaa Oulun murretta, mitä ei kuulemani mukaan selvinpäin muualla kuunnella. Enhän minä edes puhu paljon, koska olen pirun ujo, siksi purankin tätä puhumattomuuttani kirjoittamalla Jatkoaika.comiin nimimerkin suojista. Se on helppoa ja yksinkertaista, lisäksi se helpottaa paineita. Ei siis sellaisia paineita, vaan puhumattomuuspaineita. Tai jotain.

Nyt seuraa se ydinosuus, eli valitan Jatkisnaiset, mutta tämä täyteläinen miehenalku on onnellisessa parisuhteessa elämänsä naisen kanssa. En vastaa maileihinne tai puheluihinne, en strippaa webbikamerassa, enkä edes jaa meseosoitettani teille. Oli silti ihan pakko päästä tähän ketjuun mukaan, koska olen yksin kotona ja minulla on tylsää. Lähdenkin tästä opiskelemaan. Moikka.
 
Tätä ketjua oon aina odottanu.

Meikähän on aivan ylkkärivoikkari. 25v, 183/104 ja äo 143 facebookin mukaan. En ole edes parisuhteessa, mutta naimisiin menossa 2011. Eläin- ja lapsirakas, siivoon, kokkaan, pesen ja silitän vaatteenikin ihan ite. 5-7 kertaa viikkoon tulee urheiltuakin.
Kova jauhaan, hyväkäytöksinen, positiivinen, fiksu (edit: mutta Eviliä tyhmempi), ja urheilullisen ulkomuodon & 8½ naaman omaava. Voi olla kyl 9-:kin, ehkä jopa 9, riippuu 25%:sti katsojasta. Ja meikällä on loistavat kaveritki vielä.
Ja ennen kaikkea, erittäin ronkeli naisten suhteen.

Nii, ja oikeestihan meikä on aika vaatimatonkin, mutta nyt oli hyvä vähän purkaa itseään ja laskea pissiä pois päästä.
 
Viimeksi muokattu:

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Tätä ketjua oon aina odottanu.

Meikähän on aivan ylkkärivoikkari. 25v, 183/104 ja äo 143 facebookin mukaan. En ole edes parisuhteessa, mutta naimisiin menossa 2011. Eläin- ja lapsirakas, siivoon, kokkaan, pesen ja silitän vaatteenikin ihan ite. 5-7 kertaa viikkoon tulee urheiltuakin.
Kova jauhaan, hyväkäytöksinen, positiivinen, fiksu, ja urheilullisen ulkomuodon & 8½ naaman omaava. Voi olla kyl 9-:kin, ehkä jopa 9, riippuu 25%:sti katsojasta. Ja meikällä on loistavat kaveritki vielä.
Ja ennen kaikkea, erittäin ronkeli naisten suhteen.

Nii, ja oikeestihan meikä on aika vaatimatonkin, mutta nyt oli hyvä vähän purkaa itseään ja laskea pissiä pois päästä.

Mää allekirjotan nää kaikki!

ps. Tytöt, tää jätkä menee nopeesti!


Sit itestä:

28-vee kahden lapsen isä. Jos alle 3kk suhteita ei lasketa niin mulla on ollu suhteita 3 (!!). Tällä hetkellä en ole suhteessa, se loppu about kuukausi sitten mut tapailen edelleen tätä samaa ihmistä jonka kanssa asuin. saattaa olla että palataan yhteen tai sitten ei. Oonko siis suhteessa vai en niin tiedä en. Mullakin aika hyvin pätee toi että naisen kans oon onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja sillon tuntuu muutenkin luistavan ja sitten kun oon yksin niin usein aamulla tuntuu kun kaikki olis päin helvettiä ja mikään ei kiinnosta. Huom. lapset ei asu mun kanssani enää, ikävä kyllä. Mä taidan olla 185/78 suurinpiirtein ja en ole hakemassa seuraa täältä, kunhan vaan selitän tässä työn lomassa. Ja mulla on silmälasit tai piilarit, ruskee tukka. Tykkään kiekosta melkeinpä yli kaiken, sen parissa kuluu lähes joka päivä. Missään urheilulajissa en oo ollu oikein ikinä mikään "stara" nuoruudessa tapahtuneen loukkaantuisen vuoksi.

hyvät puolet: lojaalius kavereille/ystäville ja perheelle + perse

huonot: laiskuus ilman naista.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Pidän Saarioisten maksalaatikosta.
Ehdottomasti rusinoilla varustettuna.
Niin kylmänä kuin lämmitettynäkin.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mieshän minä olen, ja ihana on nimenomaan se paras sana kuvailemaan minua!

Koulutettu, johtavassa asemassa oleva hyväkäytöksinen mies, joka nauttii kokkaamisesta, musiikista ja urheilusta. Olen dynaaminen, avoin ja tehokas, eli kaikkea sitä mitä vaaditaan nykyaikaisen tietoyhteiskunnan huippuluokan alfa-urokselta. Ja ennen kaikkea loistava seuramies!

Tämä kaikki on paketoituna alle 30-vuotiaaseen vartaloon, joka nostaa yli 100 kiloa penkiltä ja joka huipentuu 180 cm korkeudessa heiluvaan päähäni, jonka ulkonäköä voidaan kuvailla parhaiten englanninkielisellä ilmaisulla "sexy rugged" (vrt Harrison Ford nuorempana / Brad Pitt myöhemmissä vaiheissaan).

Siviilisääty on tällä hetkellä jokseenkin varattu, mutta tarjouksia otetaan vastaan! Paitsi Kourujärven Ponnistukselta, joka yhteisistä öistämme huolimatta ei vieläkään ole sydämeni valittu :P
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Rakastettavaa löytyy 90 kilogramman ja 185 senttimetrin verran. Silkkaa sinkkua, eli sisäfilettä, ehdoitta. Tämä viedään lihatiskillä käsistä.
Urheilun suurlupaus. Tennis, jalkapallo, salibandy. Armoitettu maalinsylkijä lajissa kuin lajissa. Kuudennella luokalla kuulantyönnössä pronssia, josta todisteena diplomi. Upeeta.

Multiligkvisti, kahden kotimaisen ja kolmen ulkomaisen kielen lisäksi KP hallitsee ranskalaisen kielisuudelman (Mon chéri), sekä Arabialaisen käsihieronnan. Aikamoista.

Raju rakastaja, armoton Auervaara. Mies naisille, jotka kulkevat naapurin polkuja. Seksijanoisten Kari Grandi: Siinä naisten kuvauksia meikäläisestä. Siistii.

KP numeroin:

Kengän koko: 45
Housujen koko: 33 tuumaa, reilulla reisivaralla.
Hatun koko: 8 ja ¼
Hauiksen ympärysmitta (levossa): 24cm
-------------------------
= Perfection
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oi niitä aikoja...

Jatkoajan ihanat miehet esittäytyivät jo 2002.

Kun mauri oli vielä mies, Tommy oli runopoika ja Predator tilasi ET-lehden.

Jotenkin on tunne, että edit-nappi saanee käyttöä, nyt kun tämän tänne nostin.
Niinpä, paitsi, että Predator ei itse tilannut ET-lehteä vaan hän sai sen prinssipoikapalkintona. Lehti näyttää ajaneen asiansa koska miestä itseään ei täällä enää näy. Harmi!
Luettuani tuon vanhan ketjun mietin myös missäköhän Gammontiskin luuraa? Sais laittaa minulle joitain uusia outoja runoja joita voisin sitten vuosi tolkulla aikani kuluksi mietiskellä. Ja Jaymondin palava rakkaus Annuliin-mitä tapahtui, vai ei mitään...
Laitan kyllä jouluksi jonkun Jatko-ajan tonttupoika skaban. Kaikkien tuohon syyspoikakisaankin osallistuneiden on pakko osallistua, ja varsinkin sen italialaisen jalkapalloilijannäköisen.

Terveisin koo
 
Viimeksi muokattu:

K. Pahero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään

Minun hyvät ja huonot puolet omasta (ja vähän muidenkin) mielestä:

Hyvät puolet:
-pitkä ja ulottuva
-suusta voi tulla jotain muutakin kuin peruskauraa
-takapuoli (tätä kehuvat vain muut, itse en oikein näe sitä oikeassa kulmassa)
-mietin paljon (osoituksena otsarypyt)
-juoksen ja potkin

Huonot puolet:
-sosiaalinen rajoittuneisuus
-mietin liikaa
-tuoksun joskus pahalle
-herkkä
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
No kun muutkin.

-Mittaa on huikeat 175 senttiä. Melkeinpä aikuisiän paino on ollut tasaisesti 70 kiloa mutta nyt ollaan lähempänä 60, jotta hintelässä kunnossa ollaan. Tällähän kehutaan hauiksen kokoa, minulla se lähentelee mulkun paksuutta, eikä se kerro naisten suruksi letkun koosta.

-Koskaan en ole ollut urheilussa hyvä, tasaisen huono joka lajissa. Mieluusti olisin monilahjakkuus vaikka kaksikymmenottelussa.

-Ruuanlaittossa peruspöperöt onnistuu sen suuremmitta mietintöjä ja ohjeita, rohkenen jopa kokeilemaan jotain uutta joskus, silloin on parempi kun on ohjeet vieressä. Pilalle menneet kokeilut tuhotaan syömällä.

-Hiljainen

-Luonne on erinomaisen vittumainen.
 

SpaidAce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Dallas Stars
Tää ketjuhan on tehty mulle! Elikkäs..

Ikää on mittarissa vasta 19 vuotta, mutta sekin on luettavissa vain hyväksi asiaksi. Pituutta on 180cm ja elopainoa 78kg. Läskiä ei tästä vartalosta löydy. Kroppa on timmissä, jäntevässä ja lihaksikkaassa kunnossa. Harrastuksiin kuuluu eri pallopelien höntsäily ja punttisali. Tykkään laittaa ruokaa, ja olen ihan hyvä siinä. Ulkonäön lisäksi koen vahvuudekseni suullisen kanssakäymisen. Tykkään tarinoida ja heittää läppää. Osaan helliä naista, mutta myös sikailla siinä sivussa riittävästi.

Seuranhaku ilmoitus tämä ei ole. Kirjeet revitään ja puheluille nauretaan!

Tässä Ruudolfin musiikki kappale, joka kertoo kaiken oleellisen minusta.

Olipas mukava päästä kehumaan itseään luvan kanssa.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
- Kerran myöhästyin Oulu - Helsinki -lentokoneesta mutta hyppäsin äkkiä Itämereen ja uin Helsinkiin. Siinä matkan aikana luin joutessani selkää uidessani koko Dostojevskin tuotannon - kahteen kertaan. Kovakuntoisena kerkesin toki Helsinki-Vantaalle juuri parahiksi ottamaan lentokoneeseen ehtineen matkalaukkuni hihnalta vastaan.

...ja parisen viikkoa sitten kävin Urkin kanssa saunomassa.

Pakko sanoa, että halu tieten tahtoen tulla mielikuvissa rinnastetuksi Väyrysen Paavoon ei ole varsinaisesti alfaurosmainen meriitti.

...

Omasta puolestani voin vakuuttaa, että olen huomattavasti Paavoa seksikkäämpi - ja kaikista minulle annetuista lahjoista huolimatta lukenut Dostojevskini rauhassa ja harkiten.
 
Viimeksi muokattu:

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hei kaikki naiset.

Täällä olisi mies.
Pituuttaa 197cm painoa 80kg, rasvaprosentti kesällä oli vain 9,3. Ylpeyden aiheena kahdenkymmenenviiden kilon laihdutus, jonka on onnistunut pitämään jo kohta kolme vuotta.
Koulutus varmasti sopii kaikille naisille kokkikoulu, urheiluhierojakoulu johon kaupanpäälle aikuisiällä käyty lukio sekä 30ov kasvatustieteiden opintoja.

Nykyisiä harastuksia ei ole kuin jääkiekkovalmennus (omien poikien joukkueen) sekä toimiminen saman seuran junioripäällikkönä, lisäksi lähes jokapäiväinen omatoiminen kuntoilu, pääasiassa kuntopyörällä tai lenkkeillen.

Tietysti teen perheen ruoat 99%:sti, pesen pyykit (paitsi vaimon), viikkaan pyykit kaappiin (en vaimon), imuroin ja pesen lattiat (okei lattiat pesen liian harvoin). Lisäksi hoidan 250neliöisen omakotitalon+tontin kaikki muutkin työt.

Aikaisempia liikuntaharrastuksia on ollut mm. Jääkiekko, sekä pelannut että toiminut tuomarina (ammattilaisena kolmessa eri maassa), yleisurheilu (Sm-pronssi otteluissa), pesäpalloa suomi-sarjassa, käsipalloa II-divarissa sekä A-jun. Sm-sarjassa, lentopalloa junnujen Sm-turnauksessa, sekä koripalloa yksi virallinen peli Venäjällä.

Mitä muuta mieheltä voisi toivoa......

Jos joku haluaa kysyä miksi en olisi vuoden tai vuosikymmenen isä niin kysykää, vastaan miellelläni......oikeinkirjoitus ei kuulu kriteereihin.

Tälläkin hetkellä torstai iltana olen poikien kanssa kolmisin kotona, kun vaimo on kaupunginhallituksen talousseminaarissa Silja Linellä.
Vaimoedelleen siellä risteilyllä, minä vei pojat kiekkovuorolle ja alan pesemään lattioita ja WC:eitä, no oluet ja lonkerot odottavat huurteisina.....
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös