Jason Williams

  • 63 073
  • 286

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Onnittelut Ässille hankinnasta. Olisin huolinut Tapparaankin, mutta meillä on sentteriosasto jo kunnossa. ;) Mää pidän tuota Williamsia hyvin pitkälle Glen Metropolitin tasoisena ja tyyppisenä kohtalotoverina. Taitava ja ei-isokokoinen mies (eikä mikään smurffikaan), joka ei mahdu ihan super-taitojen puutteesta maalintekoketjuihin, mutta super-puolustustaitojen puuttuessa ei mahdu myöskään puolustaviin kenttiin/rooliin. Detroit Red Wings on tässä vuosien aikana kyllä osoittanut että siellä tiedetään ketkä on pelimiehiä ja ketkä ei. Williams on nyt roikkunut 4 vuotta jo mukana ja sitä ei ole ihan huvikseen tehty. Aina on ollut syy miehen jatkamiselle, koska mitään asenteellista floppausta ei ole tullut vaan miehen piilevää potentiaalia jaksetaan edelleen odottaa. Kaveri ei vaan ole mahtunut kentälle kun on ollut tasokkaampaa materiaalia. Voisi jopa puhua "NHL:n Teemu Laineesta". Yritystä ei ole ikinä puuttunut. Ensi kaudelle olisi ollut tiedossa erittäin todennäköinen vakiorosterin paikka, kun muutama pappa poistui tieltä, mutta kun on lockout niin sitä lopullista mahdollisuutta ei ole vielä tullut. Alku voi olla vaikea, mutta sopeuduttuaan kuumaa kamaa. Palkka ensi kaudelle olisi ollut 425 000 dollaria, jolla oltaisiin Detroitin toisiksi halvin hyökkääjä. Saa nähdä mitä Ässät joutuu maksamaan.
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Pro Hockey -lehti 12/2002

Ehkä Jason Williams kypsyi pelaajaksi hitaasti. Joka tapauksessa hänet ohitettiin vuotuisessa varaustilaisuudessa kolmesti peräkkäin. Syksyllä 2000 Red Wings tuli esiin sopimustarjouksineen. Nyt Williams, 22, pelaa kolmatta kauttaan hallitsevien NHL-mestarien organisaatiossa. Pelaaja ihmettelee itsekin huikeaa matkaansa. - Olin varaamaton juniori, jolle Detroit antoi mahdollisuuden. Palan halusta todistaa, että he tekivät oikean ratkaisun. Williams ei Red Wingsin tähtiryhmässä saa valtavaa peliaikaa. Hän on silti tehnyt vaikutuksen mm. Darren McCarthyyn: - Hän on todella saanut taistella, eikä koskaan antanut periksi. Jason on mainio luistelija, ampuu hyvin ja löytää maalille kuin luonnostaan. Kesällä Williams teki rajusti töitä parantaakseen voimatasoaan. Kunnianhimoinen laitahyökkääjä kyselee usein joukkuetovereiltaan vinkkejä ja on usein viimeinen, joka poistuu jäältä harjoituksissa.

Hieman vanha juttu, mutta mielenkiintoinen kuitenkin.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tulihan se kauan huhuttu sateentekijä sieltä. Missäköhän kunnossa mies saapuu? Onko näillä nuoremmilla, NHL:n ja farmin välillä poukkoulevilla pelaajilla tapana treenata kesällä kovempaa? Kaikki oleellinen täällä jo spekuloitukin. Sitten vaan toivomaan kaverille sopivaa roolia eli sujuvaa kahden suunnan peliä tasaisin pistemerkinnöin, nöyrrää työtä ja taistelua kentällä. Jos nousee tärkeäksi palaseksi, jatkukoon tämä god damn työsulku sitten loppukauden.
 

dtw!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Avalanche, hirvee intensiteetti
Mielenkiintoisen oloinen kaveri kyllä. Sähäkästi luistelevia kavereita ei joukkueessa kieltämättä liikaa ole. Tervetuloa vaan Poriin Jason, ja lykkyä tykö.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Viestin lähetti aceman81
Tulihan se kauan huhuttu sateentekijä sieltä.

Heh...

Onnea vaan zeisonista. Saa nähdä miten poika pärjää liigassa. Onkohan hänestä todella sateentekijäksi? Sen lähiviikot näyttävät. En ala tätä hemmoa dissailemaan, vaikka mieleni tekisikin niin pirusti ;)
Nuorella kaverilla riittänee motivaatiota taistella myös ässien puolesta. Ja toisaalta ihan hienoa, että tekin saatte joitain murusia tässä ruletissa.
 
Viestin lähetti Jukan takahiukset
Ja toisaalta ihan hienoa, että tekin saatte joitain murusia tässä ruletissa.

Ei katsos tarvita mitään muuta kuin "murusia". Ollaan pelattu niin hyvin ettei meidän tarvitse noihin vahvistuksiin turvata liikaa. Rahaa ei viitsi tuhlata liikoja niin kuin jotkut seurat etelämmässä. Nykyinenkin joukkue on vallan mainio ja Williamsin sekä Korpin jälkeen joukkue on jopa hyvä. Ja melkoisen halpakin vielä. Eikä joukkue kaadu siihen mikäli NHL alkaa tammikuussa.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Jukan takahiukset
...Onkohan hänestä todella sateentekijäksi? Sen lähiviikot näyttävät...

Itse en usko että Williams mikään sateentekijä olisi eikä sitä myös mieheltä odoteta vaikka aceman81 tuolla aikaisemmin sitä kyseleekin. Sekä Hirsimäki ja Toivola sanovat että tällä levennetään materiaalia. Viisasta sanoisin. Hirsimäki www.promenadi.net uutisessa:
- Emme odota Williamsista sateentekijää. Pelaajamateriaalimme on kuitenkin aika kapea, joten jo siinäkin mielessä Williamsin tulo on tärkeä, sanoo Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki

Tällä hetkellä Ässillä on hyökkäyksessä niin paljon variaatioita mitenkä kentät laittaa ja kuka pelaa kenenkin kanssa että Toivolalla on positiivinen ongelma. Ja vielä on tietenkin se Korpisalo kortti.

Ahdasta tulee. Kuka sivuun ? Jossain jo pohdiskeltiin Kuparisen sivuunlaittamista. Ei pitäisi mennä perse edellä puhuun. Matti Kuparinen lunasti viime kaudella paikkansa liigamiehistössä. Pitäisi saada peliaikaa. Onko joku pettynyt miehen esityksiin ? En ainakaan minä. Hyvä nelosen keskellä. Tapparaa vastaan nelonen pyörittä ajoitta parikin kertaa vaikka hajavaihtoja tuli. Onhan tietenkin niitä virheitäkin tullut. Kuten aikaisemmin puhuin variaatiosta sentterimme Niemi voi pelata laidassa, kuten uusi mies Williams, joten Kuparinen saisi edelleen olla mukana. Tähtäimeni osuisi Ketolan ja Wesslinin kohdalle ainakin. Nelosen laidoilla kierrätettäisiin Kuuselaa, Kiilholmaa ja Joensuuta.

Edit: Ainiin se ilmaveivi. Voi jestas se komea. Kelailin varmaan 10 kertaa äsken.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Uuhjeah, tahtoo nähdä Mike Legg -muuvin esim Stathoksen taakse kauden aikana!! ;)

Hyvä että hankinta tuli tehtyä tässä vaiheessa kautta ja positiivista on vielä sekin ettei ole mikään jäähypenkinkuluttuja (niitä on tarpeeksi jo omastakin takaa) vaan kädelliseen peliin pystyvä luisteleva jääkiekkoilija! :))
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Onnittelut hyökkääjästä. Sitä kalustoa teillä alkaa olemaan yllinkyllin, ei kai syrjäytä Mavea ja riko valmista kokonaisuutta. Mihinkäs väliin se Korppi laitetaan, kun peukku on kunnossa, vai olisko parempi olla hämmentämättä toimivaa pakkaa ja antaa Korpin olla aitiossa "siviilit"päällä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Florida Panthers
Onpahan hieno homma. Hirsimäki & co. jatkavat hyvien töiden sarjaa. Hyvältä näyttää tällä hetkellä tuon Nhl:n suhteen. Mieli tekisi mennä katsomaan ensi esiintymistä Ässäpaidassa Jyppiä vastaan. No, huomenna The peli Lukkoa vastaan. Erityisen hyvää siirrossa on, että ei lähdetty ilman sponsoria pelaajabudjettia leventämään, vaan hommattiim ensin rahat ja sitten vasta pelaaja. Eikä toisinpäin. Enpä myöskään usko, että Korppi tuota Ässien peliä sekoittaisi. Jos tulee ajoissa vaihtoon, niin hyvin se menee. Tuo tsemppiä joukkueeseen niin pirusti ja jos peli ei kulje, toimii valmentajan apuna herättelyssä. Tässähän rupeaa jo kädet hikoamaan kun saadaan jengiin leveyttä.

Ihan viisasta, ettei pelaajan niskaan ladata kauheita paineita, vaan kommentit "emme odota pelaajasta sateentekijää" rauhoittaa varmasti monia faneja.

Yksi kysymys tuli mieleen tässä hypessä. Uusi VV?

Edit. Mistä tuon ilmaveivin voi katsoa?
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
Viestin lähetti Man with no name
Mistä tuon ilmaveivin voi katsoa?

Kyllähän se Williamsin ilmaveivi on jotain sellaista kiekkotaidetta mistä ei ihan tavallinen puukäsi pysty kuin haaveilemaan. Tosin tuollainen vempautus ei varmasti onnistu pelissä muuten kuin, että Williams pääsisi rauhassa veivaamaan kiekon kanssa eli tuollaista kannattaisi kokeilla melkeimpä läpiajossa ja monen maalin johtotilanteessa ettei sillä olisikaan niin väliä vaikka tilanne menisikin puihin.

Jason Williams presents: The Ilmaveivi

EDIT: jos tuo linkki ei toimi niin ei muuta kuin tallentakaa se koneellenne. Linkin päällä hiiren oikeaa nappulaa ja Tallenna kohde nimellä...
 
Viimeksi muokattu:

Noviisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT & #21
Viestin lähetti The Rock
Kyllähän se Williamsin ilmaveivi on jotain sellaista kiekkotaidetta mistä ei ihan tavallinen puukäsi pysty kuin haaveilemaan. Tosin tuollainen vempautus ei varmasti onnistu pelissä muuten kuin, että Williams pääsisi rauhassa veivaamaan kiekon kanssa eli tuollaista kannattaisi kokeilla melkeimpä läpiajossa ja monen maalin johtotilanteessa ettei sillä olisikaan niin väliä vaikka tilanne menisikin puihin.
En saa auki tuota media Playerillä....Ilmottaa vaan ettei löydä tiedostoa...? Palan halusta nähdä tämän veikikan erikoisuuden!
 

struumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja HIFK
Ilmaveivi ON päällikkö...heh. Williams ON vahvistus, näin vakaasti uskon.

ISO kiitos Ässien johdolle hyvästä työstä, vihdoinkin enemmän tekoja kuin turhaa paskanjauhamista mitä edeltäjä suolsikin työkseen.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sääli ettei Williams pääse vielä laittamaan ilmaveivejä tiistaina maailman parhaan veskarin selän taakse. Toi on kyllä aika paha kikka, mutta ei se nyt ihan joka kerta onnistu...
 

Käräppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Calgary Flames
Toi ilmaveivi ois siisti nähä rankkarikisassa, mutta taitaa olla tuomisen pasille se paikka varattu eikä yleensä toista laukojaa tarvita.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pahoin pelkään että ilmaveivit jäävät näkemättä. Williams ei käsittääkseni ole koskaan edes yrittänyt kyseistä kikkaa missään ottelussa ammattilaistasolla. Junioriajoista en tiedä.
 

Juhavaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt kyllä näyttää hyvälle...

Kylmät väreet kulkevat Satakuntalaisen opiskelijakunnan toimiston tietokoneen takana..jääkiekkobuumini nousee. Ensimmäiset pelit raumalla ja Porissa pakottivat minut syömään lähes kausikorttini...noh..tai ainakin kulman siitä. Nyt näyttää hyvälle....

Olen kahden tunnin ajan tutustunut netissä miehestä löytyneeseen materiaaliin ja tilastoihin. Jotenkin vaan tuntuu, että kyseessä on nyt TODELLINEN vahvistus.

Hauska nähdä millaisiksi kokoonpanot muodostuvat. Uutta tulokasta on joka paikassa hehkutettu nimen omaan laituriksi. Jos mies on laituri, niin mies on laituri. Liiga on niin kova sarja, ettei siellä puhtaasta laiturista saada ykkössentteriä. Oikeita laitureita olisi sitten patu, korppi ja J-Will. Patun tehot voi unohtaa, ellei mies saa vastuuta ykkösessä, mutta mies on muissakin kentissä ässien tärkeinpiä pelaajia. Korppi nyt sopii kenttään kuin kenttään. Toisaalta, jos mies on puhdas laituri...ja taitava sellainen niin hyvät ystävät...superketju

The Kivenmäki - Classen - Williams

näkee melko varmaan päivänvalon!!!

Olispa kello jo 18.30. Se yksi NHL vahti aloittaa suomenuransa nimittäin tappiolla;)
 

Kazka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ykkösketju

En lähtisi suht hyvin toimivaa ykkösketjua rikkomaan.
Sijoittaisin Williamsin Kuuselan paikalla, kuten suurin osa varmasti.

Toisaalta, jos Williamsin laittaa sentteriksi ja laidoille Virkkunen-Korpisalo(kunhan paranee) ja pudottaa Uusikartanon kolmosen keskelle. Nojoo, itse en näin tekisi. Huikea kolmosketju olisi Nielikäinen-Niemi-Korpisalo.

ei mulla muuta

Edit: typo
 

Juhavaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Ykkösketju

Viestin lähetti Kazka
En lähtisi suht hyvin toimivaa ykkösketjua rikkomaan.
Sijoittaisin Williamsin Kuuselan paikalla, kuten suurin osa varmasti.

No niin no...toki voittavaa joukkuetta ei vaihdeta. Mutta rakentamallani uudella ykkösketjulla olisi niinpaljon käsiä ja päätä, sekä vielä jalkoja, että voitaisiin puhua aivan superkentästä liigaan. Vielä kun muistetaan classeenin puollustuspään osaaminen, niin ei tätä kenttää voi muuta kuin toivoa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän tassä on onnittelut paikallaan. Itse en ole mieheltä peliäkään nähnyt, mutta tilastot ovat todella lupaavia. Ei huono mies NHL:ssä tee n. 0,3 pistettä per ottelu, 3-4 ketjussa. Farmissa tehot ovat olleet sen sijaan lähes Metropolitin luokkaa. Kunnossa ollessaan Williams on varmasti liigan eliittiä.

Tämä on mielestäni satakuntalaisen jääkiekkoilun etu, että molemmat joukkueet ovat nyt pystyneet tekemään valtakunnallisessakin mediassa noteerattavia hankintoja.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Re: Nyt kyllä näyttää hyvälle...

Viestin lähetti Juhavaan
Uutta tulokasta on joka paikassa hehkutettu nimen omaan laituriksi. Jos mies on laituri, niin mies on laituri. Liiga on niin kova sarja, ettei siellä puhtaasta laiturista saada ykkössentteriä.

Kumpi vaan käy. Oikea laita tai sentteri. NHL:ssä pelannut hieman enemmän laitaa, AHL:ssä ollut sen sijaan aika puhdas sentteri. Steve Yzermanin kanssa tuntui kemiat aina löytyvän, onkos Ässissä ketään sen tasoista kaveria? :)
 

Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Re: Re: Nyt kyllä näyttää hyvälle...

Viestin lähetti Henkka
Steve Yzermanin kanssa tuntui kemiat aina löytyvän, onkos Ässissä ketään sen tasoista kaveria? :)

Ohan meillä, tosin pelaa "puolustajana". The Oil pelvis himself, Akihito.

No joo, aika huono.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
No niin, nyt olisi Williamsin pojalla mahdollisuus pelata itsensä porilaisyleisön suursuosikiksi, kun Tuomisen Patu on ainakin viikon poissa, jos ei pidempäänkin. Uskoisin, että Toivola antaa miehen näyttää kykynsä kotihallissa Jyp-pelissä Kivenmäen ja Classenin rinnalla ykkösvitjassa. Katsotaan onko kaverista sateentekijäksi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös