"Kerholaisuus" on peli-identiteettiasiana pelkkä määrittelemätön illuusio.
Uskottavuus on sanoja, tekoja sekä sanojen ja tekojen yhteismitallisuutta.
Pikkaraisen myötä Kerho sai kertaheitolla kunnolla uskottavuutta. Tämä muistuttaa mielestäni jossain määrin kevättä 2008, jolloin Kerhon johto teki MATTI I:n jälkeen korjausliikkeen palkkaamalla ns. satavarman menestyskoutsin, eli Rautakorven. Piku ei toki ole likimainkaan yhtä meritoitunut koutsi kuin Tukka-Jukka, mutta hän tuo nyt samalla tavalla organisaatioon sen kaivatun uskottavuuden, vaatimustason sekä voittavan tekemisen kulttuurin.
Muistan, kun Alatalo kertoi, jonkun 10-1-tappioon päättyneen matsin jälkeen, että "voittaminen on jääkiekossa yliarvostettua, nyky-yhteiskunnan vaatimusten heijastumaa" ja että "matka on tärkeämpi kuin päämäärä". Rautakorpi puolestaan paalutti, heti ensimmäisessä pressissään, että "voittaminen on ainoa asia, miksi tätä työtä tehdään".
Siinä on nyt se ero; Pikkarainen kuuluu intohimoisena kiekkoihmisenä ilman muuta jälkimmäiseen koulukuntaan, ja juuri sitä Kerho tarvitsee nyt enemmän kuin mitään muuta: uskottavuutta, voitontahtoa, vaatimustasoa, ryhdikkyyttä ja tinkimätöntä asennetta.
"Kerholaisuus" tai "Kerholainen pelitapa" ovat siinä kontekstissa pelkkiä sivuseikkoja. Vain voitot lasketaan.