Oli pakko pistää tännekin. Propsit D-miehelle FF:ltä.
Kirjasta "Tapaus Uusi Suomi - Raportti lehti-instituution tuhosta":
Urheiluosaston päällikkö Jari Porttila on kuulunut Mauno Saaren sielun veljiin alusta lähtien. Porttila on myös toteuttanut opetuslapsena Mauno Saaren ajatusta: Tärkeintä on oman sielun pelastus.
Porttila oli kuuluisa siitä, että hän pisti omiin nimiinsä urheilijoiden haastatteluja, joita hän ei ollut edes tavannut. Porttilan metodi oli seuraava: hän osti viikoittain nipun ulkomaisia urheilulehtiä, käänsi niistä urheilijoiden haastatteluja ja pisti hieman potkua juttuihinsa termeillä ”myönsi” ja ”paljasti”. Jutuissa toistui myös sanonta ”tunnusti silmiin katsoen ilmeenkään värähtämättä”.
Näin saatiin lukijat vakuuttuneeksi, että Porttila olisi todellakin tavannut borikset, stefanit ja iivana julmat paikan päällä eikä Vartiokylän kodissaan tavatessaan juttuja sanakirjan avulla.
Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984 Porttilan mielikuvitus oli huipussaan. Uuden Suomen ja Iltalehden kisaryhmällä oli käytössä käsipuhelimet, joilla stadionilta annettiin nopeita haastatteluja katsomossa istuvalle toimittajalle, joka puolestaan oli puhelimitse yhteydessä Suomeen.
Porttila soitti tohkeissaan Uuden Suomen ”pulpettipuhelimeen” kertoen, että hänellä on ainutlaatuinen eteläafrikkalaisen juoksija Zola Buddin haastattelu, jonka kanssa hän parhaillaan juttelee.
Skuuppi paljastui kuitenkin minuuttia myöhemmin täydeksi ankaksi. Eräs suomalainen urheilutoimittaja kertoi katselleensa hämmentyneenä näytelmää, kun Porttila paria stadionin kerrosta alempana puhui betoniseinälle yksikseen puhelin kädessään.
Porttila sai aina ujutettua esimerkiksi jääkiekko-otteluiden ykköspainoksen juttuihin valmentajien haastattelut, vaikka ottelu päättyi samaan aikaan lehden kiinnimenon aikaan. Helppoahan valmentajan suuhun oli pistää 0-5 -tappion jälkeen viesti: ”Peli oli todellakin tahmeaa, mikään ei tänään kulkenut...”.
Porttilan huitelu urheilun kustannuksella jatkui. Keväällä 1991 eduskuntavaaliviikonloppuna Porttila lähti toimituksen ainoalla autolla viikonlopunviettoon Vimpeliin. Asiassa oli kuitenkin paljon hämäräperäistä: ensinnäkin Porttila oli laittanut auton varauskirjaan juttumatkan syyksi Kuortaneella pidettävän yleisurheiluleirin (urheilutoimitus tarkisti asian: Kuortaneella ei tuona viikonloppuna ollut mitään yu-leiriä).
Koomisin piirre tässä asiassa on se, ettei Porttilalla ole ajokorttia...
Kirjasta "Tapaus Uusi Suomi - Raportti lehti-instituution tuhosta":
Urheiluosaston päällikkö Jari Porttila on kuulunut Mauno Saaren sielun veljiin alusta lähtien. Porttila on myös toteuttanut opetuslapsena Mauno Saaren ajatusta: Tärkeintä on oman sielun pelastus.
Porttila oli kuuluisa siitä, että hän pisti omiin nimiinsä urheilijoiden haastatteluja, joita hän ei ollut edes tavannut. Porttilan metodi oli seuraava: hän osti viikoittain nipun ulkomaisia urheilulehtiä, käänsi niistä urheilijoiden haastatteluja ja pisti hieman potkua juttuihinsa termeillä ”myönsi” ja ”paljasti”. Jutuissa toistui myös sanonta ”tunnusti silmiin katsoen ilmeenkään värähtämättä”.
Näin saatiin lukijat vakuuttuneeksi, että Porttila olisi todellakin tavannut borikset, stefanit ja iivana julmat paikan päällä eikä Vartiokylän kodissaan tavatessaan juttuja sanakirjan avulla.
Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984 Porttilan mielikuvitus oli huipussaan. Uuden Suomen ja Iltalehden kisaryhmällä oli käytössä käsipuhelimet, joilla stadionilta annettiin nopeita haastatteluja katsomossa istuvalle toimittajalle, joka puolestaan oli puhelimitse yhteydessä Suomeen.
Porttila soitti tohkeissaan Uuden Suomen ”pulpettipuhelimeen” kertoen, että hänellä on ainutlaatuinen eteläafrikkalaisen juoksija Zola Buddin haastattelu, jonka kanssa hän parhaillaan juttelee.
Skuuppi paljastui kuitenkin minuuttia myöhemmin täydeksi ankaksi. Eräs suomalainen urheilutoimittaja kertoi katselleensa hämmentyneenä näytelmää, kun Porttila paria stadionin kerrosta alempana puhui betoniseinälle yksikseen puhelin kädessään.
Porttila sai aina ujutettua esimerkiksi jääkiekko-otteluiden ykköspainoksen juttuihin valmentajien haastattelut, vaikka ottelu päättyi samaan aikaan lehden kiinnimenon aikaan. Helppoahan valmentajan suuhun oli pistää 0-5 -tappion jälkeen viesti: ”Peli oli todellakin tahmeaa, mikään ei tänään kulkenut...”.
Porttilan huitelu urheilun kustannuksella jatkui. Keväällä 1991 eduskuntavaaliviikonloppuna Porttila lähti toimituksen ainoalla autolla viikonlopunviettoon Vimpeliin. Asiassa oli kuitenkin paljon hämäräperäistä: ensinnäkin Porttila oli laittanut auton varauskirjaan juttumatkan syyksi Kuortaneella pidettävän yleisurheiluleirin (urheilutoimitus tarkisti asian: Kuortaneella ei tuona viikonloppuna ollut mitään yu-leiriä).
Koomisin piirre tässä asiassa on se, ettei Porttilalla ole ajokorttia...