Janne Niinimaa collection

  • 182 605
  • 516

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pula-ajan Tretjak kirjoitti:
Niinimaalle olisi hyvä saada vakinaistettua paikkansa avauksessa, pelata perus varmaa peliä 10-15 peliajalla, kerätä itseluottamusta ja pelituntumaa sekä siitä ponnistaa takaisin ylös. Ei se mahdotonta ole. Kiekollinen osaamista ei kuitenkaan nyt ole näkynyt ja oikeastaan se on hyvä. Totaalimuutos pelityyliin saattaa olla edessä, mutta Niinimaa voisi olla aivan hyvä pakki edelleen, jos jättäisi muutaman asia vähemmäksi ja pelaisi hieman yksinkertaisemmin. Miehellä on kuitenkin aika hyvä laukaus ja rottamainen pelityyli hyökkääjiä kohtaan. Eli aivan hyvä peruspakki, kunhan ei intoudu liikaa ryntäilemään.

Niinimaa sai jopa syöttöpisteen Kostsitsynin maaliin, kun Montreal voitti Toronton rankkareilla 3-2. Tästäkö alkaa Jannen uusi nousu, ja tie kohti Moskovan kisakonetta? ;-)

Noh, tuskin Niinimaata sentään Leijoniin enää otetaan, vaikka kaipa mies täyttäisi ylimääräisen pakin tontin siinä missä joku Euroopassa sutiva peruspakkikin. Aina sitä NHL-pakin ottaisi ennemmin kuin jonkun "möttösen" jostain Ruotsista.

Niinimaan ongelmat ovat kyllä pitkälti asenteessa ja henkisellä puolella (ts. ei itsevarmuutta enää), olihan mies kuitenkin monta vuotta kovan tason NHL-pakki, ennen kuin Summas-episodin jälkeen romahti tyystin valokeilasta. Pelillisesti Niinimaalla olisi edelleenkin kapasiteettia paljon parempaan, jos vain itsetunto löytyisi jostain nurkasta, ja se kuuluisa peli-ilo.

EDIT: Noh, ei sitä syöttöpistettä tullutkaan lopulta Niinimaalle, vaikka Yle niin väitti pelin ollessa kesken. Kaipa sitä sitten korjailtiin.
 
Viimeksi muokattu:

suomi-poika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pula-ajan Tretjak kirjoitti:
Positiivista kuitenkin parissa viime pelissä. Eli ei ole ollut heikoin pakki joukossa. Omassa päässäkin hazardeja ei näy, koska näyttää tulleen nöyryyttä tekemiseen. Ei siis pidä kiekkoa omalla alueella hetkeäkään kauempaa kuin tarvitsee. Niinimaalle olisi hyvä saada vakinaistettua paikkansa avauksessa, pelata perus varmaa peliä 10-15 peliajalla, kerätä itseluottamusta ja pelituntumaa sekä siitä ponnistaa takaisin ylös. Ei se mahdotonta ole. Kiekollinen osaamista ei kuitenkaan nyt ole näkynyt ja oikeastaan se on hyvä. Totaalimuutos pelityyliin saattaa olla edessä, mutta Niinimaa voisi olla aivan hyvä pakki edelleen, jos jättäisi muutaman asia vähemmäksi ja pelaisi hieman yksinkertaisemmin. Miehellä on kuitenkin aika hyvä laukaus ja rottamainen pelityyli hyökkääjiä kohtaan. Eli aivan hyvä peruspakki, kunhan ei intoudu liikaa ryntäilemään.



Totta, hänhän sai nyt viime pelissä jo 15 min peliaikaa ja pelasi ihan hyvin vaikkakin +/- tehot olivat -1
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Philly Flyers, Larva ja Todd Timantti
Piru vie ei sit vieläkään saada Kärppiin sitä satakiloista pakkia.. pitänee tyytyä...
Tärkeintä onkin, että partakarvat ovat oikein värjätyt ja hasardeja syntyy ylivoimalla... :)
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niinimaa tappeli juuri äskön Bernin Marc Reichertia vastaan. Turpaansa sai.
 

kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pistetappio, kuten Linkku sen muotoili. Jannen typerästä taklauksestahan tuo mylly alkoi. On muuten yllättävän kuuma peli meneillään Bernin ja Davosin välillä.
Muuten mielenkiintoiset jäähyt tuostakin tuomittiin, kun vertaa meikäläiseen linjaan. Oliko 2+10 molemmille? Näköjään niitä IIHF:n sääntöjä VOI tulkita aika vapaasti jos vain haluaa. Ja siitä toisesta tilanteesta, jossa taottiin maassa makaavaa - ei nyt ehkä ihan viimistä päivää mutta kuitenkin - 2+2 molemmille =) Tuomaritkaan ei ollu menossa väliin oikein millään.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Muuten mielenkiintoiset jäähyt tuostakin tuomittiin, kun vertaa meikäläiseen linjaan. Oliko 2+10 molemmille?

Linkku Lindegrenin mukaan molemmille tappelusta 2+2, sekä Niinimaalle selkään taklaamisesta 2+10.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
http://www.youtube.com/watch?v=fPGVBHc0Nr0
Kieltämättä vesi kielellä odottaisi tuollaisia sääntöjä SM-liigankiin.

Vähän kyllä ihmetytti tuo linjatuomareiden toiminta.. NHL:n malli on hyvä, jos kaverit on halukkaita tappelemaan, niin heidän annetaan rauhassa tapella. Linjatuomarit siistivät esim. jäältä hanskat ja mailat, etteivät pelaajat niihin kompastu ja menevät väliin kun tilanne alkaa olla lopussa, tai kun toinen on jäässä.

Nyt Steinegger kaatoi Wieserin jäähän ja rupesi pieksämään häntä. Mitä tekevät tuomarit ei mitään!! Tai estivät pelaajia menemästä väliin.. Tuossa tilanteessa olisi ehkä voinut linjurit mennä yksipuolisen murjomisen väliin.

Mutta kyllä voi olla kaksi eurooppalaista liigaa kuin yö ja päivä. Todella mukava ottelu katsoa, oli intensiteettiä ja tilanteita, niin katsomossa kuin kentällä. Linkku vähän pilasi ottelu nautintoa mutta se on pikkumiinus! Tosin Linkkullakin vielä vähän leikkaa, totesi saman jutun mitä itsekin kirjoittelin, eli Pohjois-Amerikassa tuomarit olisivat menneet väliin kun kaverit olivat jäissä.

Niinimaa tappeli juuri äskön Bernin Marc Reichertia vastaan. Turpaansa sai.

Kyllä tuon ihan tasapeliksi voi laskea. Hyvin tasaväkinen tappelu, jossa iskut menivät aikalailla tasan! Vai oliko tuo lopun selätys turpaan saannin kriteeri?!?

Ihme tosiaan ettei 5 minuuttista tuosta tarjottu, vaikka hanskatkin tippuivat. Mikäs siinä, sopisi joskus näin käydä kotoisessa SM-liigassakin.
 
Viimeksi muokattu:

Konnari19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämän takia sveitsin liiga pieksee sm-liigan viihtyvyydessä 3 asiaan voi kiteytää.

1) Peli on viihdyttävää = paljon katsojia = paljon rahaa seuroille
2) Rahoilla mitkä seurat saavat he saavat ostettua paljon parempia pelaajia kun mikään sm-liiga joukkue.
3) Hyvät ja nimekkäät pelaajat nostavat liigan tasoa edelleen ja liiga on suosittu.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän takia sveitsin liiga pieksee sm-liigan viihtyvyydessä 3 asiaan voi kiteytää.

1) Peli on viihdyttävää = paljon katsojia = paljon rahaa seuroille
2) Rahoilla mitkä seurat saavat he saavat ostettua paljon parempia pelaajia kun mikään sm-liiga joukkue.
3) Hyvät ja nimekkäät pelaajat nostavat liigan tasoa edelleen ja liiga on suosittu.

Itse satuin muutama viikko sitten käväisemään Rapperswilin ja Fribourg-Gotteronin välisessä mittelössä. Halli oli perjantaista huolimatta melko tyhjillään fanikatsomoja lukuunottamatta, eikä peliä voi sanoa yhtään sen viihdyttävämmäksi kuin omassa liigassammekaan. Jäällä toki väläyttelivät mm. Tom Koivisto, Antti Laaksonen ja Marius Czerkawski, mutta tähtipelaajien jälkeen taso putosi merkittävästi.

Lähes jokainen liigajoukkueemme kotiareena hakkaisi latomaisen Rapperswilin hallin mennen tullen lipunmyynnistä myyntipisteisiin. Viihtyvyyttä toki paransi se, että katsomoon pystyi kantamaan prikallisen suodattamatonta vehnäolutta ja koko A-katsomon ylätaso oli varattu VIP-ravintolaksi. Aitioita tms. ei ymmärtääkseni ollut yhtäkään, joten raha valuu ilmeisesti seuroille muuta kautta.
 
Viimeksi muokattu:

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Raymond Pearl sen tuossa jo tiivistikin. SavonSanomat turnauksessa oli aika kesy Rapperswil. Parin tähtipelaajan jälkeen oli aika harmaata massaa. No harjoitusturnauksista ei sen enempää.
Urheilukanavalta itsekkin katselin peliä sivu silmällä. Tilanteita tuntui olevan, ylivoima pyöri nätisti. Viihdyttävää oli, mutta tasokkuudesta on hankala sanoa mitään. Vertailu liigojen välillä ei ole ihan noin helppoa. Jotain elitserienin matsia katselin joku aika sitten ja sen pelin taso ei ainakaan häikäissyt. Miltähän näyttäisi sveitsin liigaa seuraavien silmin tämän illan taisto KalPa-HPK? :D
Perskeles sitähän ollaan Janne Niinimaa ketjussa. Jannen turhaakin turhemman poikittaisella mailalla laitataklauksen selästä näin ja ihan oikein vastasi teostaan. Kotoisessa liigassa olisi lentänyt suihkuun, ei kahta sanaa. Toisessa tappelussa annettiin lyödä lyötyä. Jäässä oli linjatuomarit (kun eivät menneet väliin) sekä hakattava.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viihdyttävää oli, mutta tasokkuudesta on hankala sanoa mitään. Vertailu liigojen välillä ei ole ihan noin helppoa.

Niin todennäköisesti SM-liigajoukkueet pitkässä juoksussa voittaisivat enemmän Sveitsin joukkueita, ainakin kärkien taistelussa, koska SM-liigassa on laajempi materiaali ja tähtipelaajien ero ei kuitenkaan NIIN valtava ole. Mutta sitten toisaalta taas vertailu on vähän kuin vertailisi Italian ja Ranskan/Saksan fudisliigoja. Toisessa on vähän kovempi taso, mutta toisessa on enemmän otteluissa menoa, meininkiä ja tunnelmaa. Tasoero kun ei kuitenkaan ole mitenkään merkittävä, niin silloin tunnelma ja esim. intensiteetti Sveitsissä antaa paljon enemmän, kuin kliininen ottelu Suomessa. Ja kyllähän useimmilla joukkueilla on kuitenkin aika hyvä tunnelma otteluissa, jos vertaa suomalaisiin otteluihin. Se on enemmän kaupungista kiinni, mutta esim. Davosin otteluissa aika hyvä tunnelma ja muillakin "jääkiekkopaikkakunnilla".
 

Ponkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo, Sht
Oijoijoi, kyllä tuli taas hyvää settiä Annen kokoelmiin äskeisessä Suomi-Ruotsi pelissä. Junnumaisia kaatuilemisia, järjettömiä ekaan mieheen vetämisiä ym. Yhessä tilanteessa Jannee vietii taas kuin litran mittaan. Miehen puolustamiseksi pitää kuitenkin sanoa, että sillä oli kyllä pitkä vaihto takana. Mikä siinä on kun tämä kaveri ei osaa kohottaa sillä mailalla, miten tällainen kaveri on pelannut änärissä. Olet heikon lenkki, hyvästi.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Joo, ihan paska. Valittiin vaan turnauksen tähdistöönkin. Kuuluisi melkein vitutusketjuun mutta vituttaa tuo ainainen Niinimaan haukkuminen ja mukahauska Anneksi kutsuminen. Jos nyt tuosta joukkueesta jotain haluaa tämän turnauksen perusteella haukkua niin ehdokkaita on paljon parempia kuin Niinimaa.
 

Rankkari

Jäsen
Oijoijoi, kyllä tuli taas hyvää settiä Annen kokoelmiin äskeisessä Suomi-Ruotsi pelissä. Junnumaisia kaatuilemisia, järjettömiä ekaan mieheen vetämisiä ym. Yhessä tilanteessa Jannee vietii taas kuin litran mittaan. Miehen puolustamiseksi pitää kuitenkin sanoa, että sillä oli kyllä pitkä vaihto takana. Mikä siinä on kun tämä kaveri ei osaa kohottaa sillä mailalla, miten tällainen kaveri on pelannut änärissä. Olet heikon lenkki, hyvästi.

Viha on sokea. Janne sai paljon jääaikaa turnauksessa, joten se osoittaa, että häneen luotettiin. Ja koska peliaikaa ei oleellisesti vähennetty turnauksen aikana, on pelit menneet ihan hyvin.

Minun silmin Niinimaata ei tulisi ensimmäisenä moittia, kun tarkastellaan koko joukkueen pakkeja.
 

Ponkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo, Sht
Itse asiassa en ole aiemmin hirveästi Jannea (huom Nikke nimi) dissannut. Nyt vaan pastoi räikeästi silmään se höntyily, tietty paljon jääaikaa->virheet näkyvät. Kyllä siellä muitakin huonoja on esim Saravo mutta tämä ei ole Pekan ketju. Kyllähän koko joukkueessa on vikaa jos tehdään 0 byrsää. Mutta nämä on minun mielipiteitäni, teillä on omat.
 

eläin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Maajoukkue, DIF, HIFK, Väsby Hockey
Niinimaa oli positiivinen yllättäjä näissä kisoissa. Olen itsekkin Niinimaata usein dissannut mutta tässä turnauksessa oli ihan ok pakki. Vedot siniviivalta ei kyllä ollut kovin tarkkoja (ei tuntunut kenelläkään olevan) mutta ihan hyvää peruspeliä ja muutama hyvä pitkä syöttö. Pelasi myös hyvin alivoimaa Venäjää vastaan. Oli tänään kentällä kun Ruotsi teki maalin mutta siinä tilanteessa oli niin paljon pielessä muutenkin, Pirneksen Essi menettää kiekon keskialueella ja neljällä muulla kaverilla on sitten vaihto kesken.
 

Marwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Niinimaa ei mielestäni mitenkään säväyttänyt, mutta pelasi hyvää peruspeliä. Tällä hetkellä parhaita suomalaisia pakkeja Euroopassa ja ansaitsee paikan Suomen joukkueessa kevään MM-kisoissa, ellei todella kovaa tunkua tule NHL-pakeista. Niinimaa on kuitenkin pelannut kymmenisen vuotta NHL-kaukalossa ja sitä kokemusta tarvitaan varmasti keväällä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Oijoijoi, kyllä tuli taas hyvää settiä Annen kokoelmiin äskeisessä Suomi-Ruotsi pelissä. Junnumaisia kaatuilemisia, järjettömiä ekaan mieheen vetämisiä ym. Yhessä tilanteessa Jannee vietii taas kuin litran mittaan. Miehen puolustamiseksi pitää kuitenkin sanoa, että sillä oli kyllä pitkä vaihto takana. Mikä siinä on kun tämä kaveri ei osaa kohottaa sillä mailalla, miten tällainen kaveri on pelannut änärissä. Olet heikon lenkki, hyvästi.

Katsoin televisiosta matsit Venäjää ja Ruotsia vastaan, enkä kyllä allekirjoittaisi tuota mielipidettä. Kyllä Jannelle virheitä tuli, mutta oli silti Suomen parhaita ellei jopa paras puolustaja. Uskalsi pitää kiekkoa, avasi hyvin ja oli yllättävän äijämäinen kentällä. Jos tuosta joukkueesta pitäisi valita yksi puolustaja kevään kisoihin, niin Janneen osuisi arpa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös