Janis Sprukts - Riian härkä

  • 17 546
  • 93

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Monien muiden kannattajien tapaan olin alkuun hieman skeptinen tämän latvialaisen pestaamisen suhteen, mutta jo melko pian olin pakoitettu muuttamaan mielipiteeni kaverin suhteen.

Sprukts on pelannut alusta asti hyvää ja yritteliästä jääkiekkoa ja juuri tällä hetkellä tuntuu, että sopimus on Kerholle lottovoitto.

Vaikka nyt onkin pelattu vasta kaksi liigapeliä, niin Janis on näyttänyt kaikille epäilijöilleen ainakin sen, että pystyy pelaamaan liigaa ja täyttämään ulkomaalaisvahvistukselle asetetut vaatimukset. Itse odotan näkemäni perusteella vielä paljon enemmänkin.

Spruktsilla on aineksia nousta siihen HPK:n ulkomaalaisvahvistuksien joukkoon, joka muistetaan Hämeenlinnassa vielä pitkään.

Vai onko?
 
Viimeksi muokattu:

Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kyllä, kiitos kysymästä!!! Spruits!!! Hihhihii!!!

Sprukts on todellakin osoittautunut kolmen pelin perusteella oivalliseksi hankinnaksi. Siitä kertoo jo pistepörssikin, mutta pelaaminen myös näyttää hyvältä (mikä onkin pitkällä tähtäimellä tärkeämpää). Ei aina tartte naarata tänne Suomeen niitä "nimekkäitä" AHL-jyriä. Sen on Sprukts osoittanut.
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Sprukts dominoi eilen! Nyt näkemäni perusteella Kerho on tehnyt sen taas kerran ja naarannut verkkoihinsa ison, ennestään muille tuntemattoman kalan.

2. ketju oli muutenkin tulessa eilen.
 

Koheltaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, HIFK, FC Woking
Onnittelut Spruktsin hankinnasta. Kaveri pelasi mestistä meillä Vaasassa päin ja hyvin pelasikin. Ihme ettei kukaan halunnut häntä silloin. Hänestä saatte hyvän pelaajan :-)
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tähti on syntynyt?

En tiedä siitä, mutta kyllä Janis Sprukts on jo meikäläisen vakuuttanut. Ennen kauden alkua tuntui kyllä pahalta, kun latvialaisista ei allekirjoittanut oikein osannut nähdä positiivisia asioita. Tambijevsin tiesin turhaksi ja onneksi mies jatkoi matkojansa. Oikeastaan olin ihan tyytyväinen markkinatilanteen niukkuudesta johtuen, kun Sprukts värvättiin ja saatiin siis edes joku, tosin silloin katselin vaan kiloja ja senttejä, mielestäni tarvitsimme niitä. Ja pääseehän tästä halvasta tusinamiehestä eroonkin, jos ei se edes neloskenttään rouhijaksi sovellu, ajattelin. No, nyt näyttääkin siltä, että käsissämme on helmi. Hassisen toista maalia edeltävä syöttö oli jäätävä, pakin jalkojen välistä niin, ettei Lukon maalivahti edes tajunnut miten kävi. Toivottavasti mies on vireessä myös keväällä, käyttökelpoinen, kun tuntuu toden totta olevan. Taas on löytynyt HELMI!

Vai mitä tähän sanoo Elton? (Tuo scouttauksen asiantuntija nro 1.)
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Musta_Kyy kirjoitti:
Vai mitä tähän sanoo Elton? (Tuo scouttauksen asiantuntija nro 1.)

Niihän se tais mennä et me joudutaan hillojen vähyyden takia tyytyy tälläsiin nobodeihin kuten Sprukts. Narrit mälläilee ja hankkii todellisia vahvistuksia ála Mapletoft etc.
 

rinkeli22

Jäsen
Musta_Kyy kirjoitti:
Hassisen toista maalia edeltävä syöttö oli jäätävä, pakin jalkojen välistä niin, ettei Lukon maalivahti edes tajunnut miten kävi.

Kun olen tässä videon tuosta maalista kymmenkunta kertaa katsellut, niin melkein tekisi mieli sanoa, että kiekko karkaa Spruktsilta, joka näyttäisi yrittävän veivata sen kanssa vielä lisää. Tosin se mikä itselleni on koko ajan kertonut Spruktsin olevan todellinen pelimies, ovat juuri oivaltavat ja taidokkaat syötöt. Ehkä tuossakin Sprukts onnistuu hämäämään puolustajia yhtä paljon kuin minuakin, mutta silti väittäisin kiekon karanneen..

Ei tästä mitään floppia enää saa millään ilveellä. Tuollaista syöttötaituruutta ei moni pelaaja Kerhon paidassa ole aiemminkaan esittänyt, minkä lisäksi kokoa ja näköä riittää. Hyvät ketjukaveritkin ovat löytyneet samantien.

HPK:n sisäisen pistepörssin kärkisijoituksesta huolimatta täytyy sanoa, että Lukko-pelissä mies oli joukkueen pahin maalipaikkojen tuhlarikin. Kertoo kuitenkin tässä vaiheessa eniten siitä, että peliäly riittää rakentamisen lisäksi myös vapaisiin maalipaikkoihin hakeutumiseen. Koko ajan tapahtuu, kun Janis on kentälle. Kaikin puolin hyvän tuntuinen paketti. Meitsi tykkää!
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
rinkeli22 kirjoitti:
Kun olen tässä videon tuosta maalista kymmenkunta kertaa katsellut, niin melkein tekisi mieli sanoa, että kiekko karkaa Spruktsilta, joka näyttäisi yrittävän veivata sen kanssa vielä lisää. Tosin se mikä itselleni on koko ajan kertonut Spruktsin olevan todellinen pelimies, ovat juuri oivaltavat ja taidokkaat syötöt. Ehkä tuossakin Sprukts onnistuu hämäämään puolustajia yhtä paljon kuin minuakin, mutta silti väittäisin kiekon karanneen..

No kyllähän se videon perusteella karkaakin:) On muuten hieno tuo syöttö Hasan ekaan maaliin. Selkä kentälle päin kohti laitaa ja samantien poikki kentän lapaan...
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Kovasti tekisi jälleen mieli kaivaa MM-kisojen aikainen Sprukts-lausuntoni uudelleen tähänkin ketjuun, vaan enpä taida nyt viitsiä. You know what I´m talking about...

Niin, Sprukts on ollut jopa parempi, kuin näin alkukaudesta uskalsin odottaa. Kuten jo sanottua, vakuutti jo MM-kisoissa tuolla liikkeellään, joka on jotensakin hitaanlaisen oloista tuosta koosta johtuen, mutta kuitenkin äärimmäisen tehokasta. Syötöt oivallisia, ja jotenkin pelisilmä tuo mieleen eräänkin viime vuonna sykähdyttäneen risuparran, vaikka ei muita pelillisiä yhteneväisyyksiä jamppojen välillä välttämättä olekaan. Ugh.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Musta_Kyy kirjoitti:
Vai mitä tähän sanoo Elton? (Tuo scouttauksen asiantuntija nro 1.)

Kyllähän Spruits on vahvasti aloittanut ja hyvä niin, liigaa rankaistiin niin isolla kouralla täksi kaudeksi, että on varsin hyvä, että uusia tähtiä syntyy!

Pikkiriikkisenä pointtina haluaisin kuitenkin todeta, jotta en ollut kuitenkaan ainut joka jampan taitoja etukäteen epäili, nyttemmin lausuntojaan on muuttanut yksi jos toinenkin, miksen siis minäkin.

Muutenkin kerholla näyttäisi kulkevan ja koossa taitaa olla taas kova runkosarjajoukkue. Kerho taitaa olla taas korkealla runkosarjassa!
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Elton kirjoitti:
Pikkiriikkisenä pointtina haluaisin kuitenkin todeta, jotta en ollut kuitenkaan ainut joka jampan taitoja etukäteen epäili, nyttemmin lausuntojaan on muuttanut yksi jos toinenkin, miksen siis minäkin.

Muutenkin kerholla näyttäisi kulkevan ja koossa taitaa olla taas kova runkosarjajoukkue. Kerho taitaa olla taas korkealla runkosarjassa!
Minua alkaa huolestuttamaan. Olen samaa mieltä sinun kanssasi, arvon Elton. Tuosta runkosarjamenestyksestä sekä rivien väleistäkin (eihän kohtalon toistohuumorikaan voi ikuisesti jatkua, eihän???).
 

Rocco

Jäsen
Vuosi sitten Sprukts oli Sportin try-outilla, mutta ei vakuuttanut Tammista. Nyt Sprukts pelaa liigassa ja on sarjan kuumimpia nimiä...

Muutaman vuoden takainen Sport-visiitti oli osittain onnistunut, mutta silloinen valmentaja Arto Sirviö ei mielestäni löytänyt miehelle oikeaa roolia. Ilmeisesti ei vaan tykännyt kaverista. Harmittaa kun mies silloin lähti takaisin Kanadaan. Harmittaa että viime vuonna ei päässyt joukkueeseen. Harmittaa nyt kun pelaa HPK:ssa ja hyvin pelaakin. Perkele.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kai sitten täytyy ilmoittautus takinkääntäjäksi tapaus Spruktsin (ja myös Schneiderin) suhteen. On se vahvistus, latvialainen tai ei (come to think of it, eikös Helmut Balderis aikoinaan ollut latvialainen...). Puolustuksena on sanottava, että käänsin takin jo Jyp -harjoituspelin jälkeen.

Vakavasti voisi lisätä, etten usko Spruktsin jatkavan pinna ja peli -vaudilla koko kautta, mutta pitäisin kaikkea yli 35 pisteen hyvänä suorituksena. Siihen sektoriin chanssit näyttävät hyviltä. Niin ja jäitä hattuun koko joukkueen suhteen. Tähän mennessä on pelailtu humpuukijengejä vastaan. Taso mitataan Kärppiä vastaan.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Juu, ensimmäisen pelin nähtyäni olin valmis tarjoilemaan pihakeittoa, näytti niin kankealta ja pehmeältä. Unkarin leiri välissä ja Tappara-pelissä olikin ihan toisenlainen Janis. Takki kääntyi.

Mikä kaikista eniten lämmittää sydäntä äijän pelissä on tuo kiekon suojaaminen. Niin rauhallisesti kääntää selkää vastustelijalle ja katselee samalla syöttöpaikkaa. Ei mikään raketti, mutta ei sitä liigan keskiverto turojärvinen mihinkään saa pysähtymään.

Ketjukin näyttäisi löytyneen nopeasti. Andrijevskin paikkaa uudessa huippuketjussa tavoittelee, ja jos otteet tällaisina jatkuvat, miksei. Hassisella on vielä vähän matkaa Hassiseen ja Leinolla vähän enemmän Jaloon, mutta..
 

rinkeli22

Jäsen
Väkisin on tässä tullut mieleen muistoja menneisyydestä, kun on katsellut tätä Hassinen-Leino-Sprukts ketjua. On mietityttänyt, että onko tässä nyt kaivettu naftaliinista vanhan kunnon tehokentän resepti 10 vuoden takaa. Tuolloinhan Hassinen-Jalo-Andrievski kylvi tuhoa liigassa.

Vanhan reseptin miehistä oli pelikuntoinen enää Hassinen, joka hankittiin jo viime kaudeksi, mutta silloin ei vielä ketjukavereiksi onnistuttu hankkimaan Ilves-leimaista syöttövirtuoosia sentteriksi(eikös Leinon perään jo vähän kuolattu viime vuonnakin?), sekä pitkänhuiskeaa ja ulottuvaa pienemmän itäisen kiekkomaan laituria(Olli ei tainnut olla oikea, eikä tarpeeksi pitkä, eikä riittävän itäisestä maasta).

Enää puuttuu "Koikka" Koivisto, eli kovaa/tarkasti laukova rightin pakki, että saadaan ylivoima rullaamaan taas yhtä tappavasti kuin tuolloin. Immonen? Hietanen? Jokela? Kuka vastaa huutoon..

Schneider stunttaa sitten selkeästi viisikon täydentävää jenkkipakki Rafalskia.
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
tuuski kirjoitti:
Ei mikään raketti
Eilen Lukkoa vastaan seisovilta jaloilta kolmella potkulla läpiajoon ohi suoraan vaihdosta tulleiden pakkien. Sprutks on jääkenttien Mohammad Ali, leijuu kuin perhonen, pistää kuin kimalainen.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
HLS-ketju

Kokonaisuutena Hassinen-Leino-Sprukts -ketju näyttää olevan hirmu tasapainoinen. Ketju, joiden pelaajista J. Jalonen on taas saanut jalostettua timantteja - jälleen kerran.

Haluankin puhua kokonaisuutena - enkä vain Janis Spruktsista - sillä jokainen mies täydentää tietyllä tapaa toistaan kentällä, joka vielä vähän aikaa sitten haki sitä omaa paikkaansa pelillisien omaisuuksien osalta. Nyt näyttää vahvasti siltä että sekä Jani Hassinen, että Ville Leino syttyvät Spruktsin peliälyn ja syöttöjen vierellä. Balanssi ketjun välillä toimii moitteettomasti, sillä Hassinen kovaa laukovana ja ahkerasti maalipaikkoihin hakeutuva pelaajatyyppinä, sekä Leino tilaa tekevänä - hyvänä kahdensuunnan sentterinä - tekevät ihmeitä Janis Spruktsin pehmeiden käsien vierellä.

Viittasinkin kesällä siihen, että nyt, eli tällä kaudella Jani Hassinen noussee HPK:n nostavien hyökkääjien ryhmään saatuaan harjoitella terveenä. Todellinen sniper! Viime kausi meni perseelleen vammojen ja juuri kaikennäköisten negasävyisten yhteensattumien summana. Alkukauden pelit - harjoituspelit mukaanlukien - ovat menneet todella mukavasti ja tämä antaa varmasti itseluottamusta myös tulevaisuuteen, varsinkin kun oikeanlaiset ketjukaverit ovat löytyneet jo liigan alkutaipaleella.
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Kaikille latvialaista kiekko-osaamista epäileville minulla on kaksi, tasan kaksi sanaa:

Arturs Irbe.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Terveisiä vaan ulkomailta. Nuo pari viikkoa, jotka Jatkoaika oli käytännössä lomalla minusta, ovat herättäneet nyt minussa yhden kysymyksen: Onko meillä tässä uusi Andrijevski?

Nuo kommentit, joita olen nyt lukenut, kielivät hyvää. Toivottavasti meno jatkuu samana runkosarjan loppuun. Ja toki myös pudotuspeleissäkin.
 
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea
Toivottavasti Janttu on uusi Arska; voisi samalla pari ylilyötiäkin esittää ihan vaan viihdearvon nostamiseksi. Vähän on kaivellut kun ei kelvannu maalinteko Lukko eikä Kärppä pelissä, mutta eiköhän ajan mittaan rupee kalaa verkkoihin jäämään.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Olisi kannattanut Moskovan Dynamolla pitää tämä mies. Dynamo hylkäsi Spruktsin syksyn harjoitusleirillä, mutta tämän kauden näyttöjen perusteella Spruktsin olisi pitänyt hyvin mahtua Dynamon kokoonpanoon ja olla jopa selkeä vahvistus Superliigassa. Tämän kauden Dynamo ei todellakaan ole viime kauden tapainen tähtisikermä, vaan lähinnä Superliigan keskikastin joukkue.

No, Dynamon epäonni oli HPK:n onni.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
The Original Jags kirjoitti:
Olisi kannattanut Moskovan Dynamolla pitää tämä mies. Dynamo hylkäsi Spruktsin syksyn harjoitusleirillä, mutta tämän kauden näyttöjen perusteella Spruktsin olisi pitänyt hyvin mahtua Dynamon kokoonpanoon ja olla jopa selkeä vahvistus Superliigassa. Tämän kauden Dynamo ei todellakaan ole viime kauden tapainen tähtisikermä, vaan lähinnä Superliigan keskikastin joukkue.

No, Dynamon epäonni oli HPK:n onni.

Ihan kuin olisin kuullut joskus saman lauseen aiemminkin?
Meinaan eipä ole uutta. Ei ole meinaan Sprukts ainoa HPK:ta kautta aikain edustanut pelaaja,josta voidaan sanoa täsmälleen samat sanat. Tämä on Kerhon hyvyyttä ja yksi syy menestykselle, eli tehdään tähtiä pelaajista, jolle toinen seura on sanonut näkemiin ja hyvää yötä...
Tämänkin kauden joukkueesta voisi poimia samanlaisena pelaajana esimerkiksi Mikko Laineen.
Sprukts on todellinen löytö. Pelasi tänäänkin loistavasti. Mahtava maali ja muutenkin pelasi HPK:sta parhaiten.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kausi on yli puolenvälin ja Janis vain parantaa koko ajan loikkaansa. Henkilökohtaisten onnistumisten lisäksi latvialainen painaa joka vaihdossa mahtavasti hommia ja karvaa kiekkoja vastustelijoiden pakeilta. Tällaista löytöä ei olla Hämeenlinnassakaan nähty aikoihin.

Sprukts on pelannut omilla suorituksillaan Kerholle jo monen monta tärkeää pistettä voitto- ja tasoitusmaalien muodossa. Korvaamaton heppu on hän.

Enää en yhtään ihmettele sitä, että vastustelijajoukkueiden kannattelijoiden mielestä on todella ikävää, että Janis on valinnut pelipaikakseen juuri SM-liigan ja HPK:n.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rontti kirjoitti:
Enää en yhtään ihmettele sitä, että vastustelijajoukkueiden kannattelijoiden mielestä on todella ikävää, että Janis on valinnut pelipaikakseen juuri SM-liigan ja HPK:n.

En ihmettele tätä juuri itsekään. Kyllä minuakin harmittaisi kovasti jos jossakin muussa SM-liigajoukkueessa pelaisi tuon tasoinen hyökkääjä, joka nöyryyttäisi Kertsin pakkeja. Onneksi Janis Sprukts kuitenkin sattuu löytymään HPK:n kokoonpanosta, joten tätä vaaraa ei ole. Taitaapa Laamanen, Jokela ynnä muut ystävämme olla hyvinkin samaa mieltä kanssani.

Janis on paitsi taitava, vahva, nopea ja yritteliäs, myöskin asenteeltaan huippuluokan pelimies. Veikkaanpa että yhden jos toisenkin vastustelijan mielestä on etenkin keväällä erittäin ikävää että SM-liigassa pelaa tällaisia pelaajia.

PS. Sauna lämpiämään.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Janiksen kausi

Vapaamuotoisesti kommentoiden...

Koodi:
15.9.2005	HPK-TPS		3-1	0	+	1	=	1
17.9.2005	Ilves-HPK	1-3	2	+	0	=	2
Kerhon tasoitusmaali ja kolmas maali.

20.9.2005	HPK-Lukko	5-1	0	+	2	=	2
Toisen ja viidennen maalin syöttäjä.

22.9.2005	Pelicans-HPK	1-4	0	+	0	=	0
24.9.2005	HPK-Kärpät	2-1	0	+	0	=	0	
29.9.2005	HIFK-HPK	4-3	0	+	0	=	0
1.10.2005	HPK-JYP		1-2	1	+	0	=	1
Ainoan maalin tekijä, rankuilla hävittiin.

4.10.2005	Blues-HPK	3-2	1	+	0	=	1
6.10.2005	HPK-Ässät	2-3	0	+	0	=	0
8.10.2005	HPK-Jokerit	1-0	0	+	0	=	0
13.10.2005	SaiPa-HPK	2-3	1	+	0	=	1
Voittomaali.

15.10.2005	HPK-Tappara	4-2	1	+	0	=	1
Kerhon neljäs maali.

18.10.2005	KalPa-HPK	0-4	1	+	0	=	1
Avaus/voittomaali.

22.10.2005	HPK-Ilves	6-1	1	+	1	=	2
25.10.2005	Tappara-HPK	1-2	0	+	2	=	2
Molempien maalien ensimmäinen syöttäjä.

27.10.2005	HPK-HIFK	6-1	0	+	0	=	0	
29.10.2005	JYP-HPK		4-2	0	+	0	=	0
1.11.2005	Ässät-HPK	2-3	1	+	1	=	2
Syötti kolmannessa tasoituksen ja teki voittomaalin.

3.11.2005	HPK-Blues	5-3	0	+	0	=	0
5.11.2005	HPK-Ilves	8-3	0	+	1	=	1
16.11.2005	TPS-HPK		1-4	0	+	0	=	0
18.11.2005	Jokerit-HPK	1-3	1	+	0	=	1
22.11.2005	HPK-SaiPa	2-3	1	+	0	=	1
Tasoitus kolmannessa erässä, rankuilla hävittiin.

24.11.2005	HPK-KalPa	4-2	1	+	0	=	1
Voittomaali.

26.11.2005	Tappara-HPK	3-2	1	+	1	=	2
Molemmissa maaleissa mukana.

29.11.2005	Lukko-HPK	6-3	0	+	0	=	0
1.12.2005	HPK-Pelicans	1-4	0	+	0	=	0	
3.12.2005	Kärpät-HPK	1-2	0	+	0	=	0
5.12.2005	HPK-Kärpät	2-1	1	+	0	=	1
Tasoitus ajassa 58:44.

7.12.2005	Ilves-HPK	4-1	0	+	0	=	0
10.12.2005	HPK-Lukko	6-4	2	+	0	=	2
Ottelun kaksi viimeistä maalia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös