Sunnuntain ottelussa Sport-Kalpa saatiin todistaa jääkiekkoilun suurinta syöpää, filmausta. Kalpan hyökkääjä Jani Lehtinen filmasi Sportpuolustaja Toni Sysimiehelle ulosajon.
Kalpa pelasi ylivoimalla tilanteessa 1-2. Kiekko oli kaukalon laidassa Lehtisen ja parin muun pelaajan jaloissa, kun Toni Sysimies taklasi kahden potkun vauhdilla Lehtistä selkään, joka oli kiinni laidassa. Lehtinen heitti jalat löysiksi ja jäi maahan makaamaan. Jokainen hallissa ollut katsoja näki, ettei Lehtinen todella voinut loukkaantua. Lehtinen oli niin lähellä laitaa, ettei hän kaatunut sitä päin vaan heitti vaan jalat löysiksi ja valahti kentän pintaan. Tuomari antoi Sysimiehelle jäähyn, mutta kun Lehtinen ei jään pinnasta seuraavaan viiteen minuuttiin noussut passitti erotuomari Sysimiehn ulos. Sen jälkeen Jani Lehtinen nousi muina miehinä ylös ja pelasi jo seuraavassa vaihdossa, kuin ihmeparantumisen kokeneena.
Kalpa iski viiden minuutin jäähyn aikana ratkaisevan 1-3 osuman. Joukkueen voitto on joka pelaajalle tärkein asia. Mutta se millä tavoin Jani Lehtinen joukkueelleen sen hankki on vähintäänkin häpeämisen arvoinen. Jani Lehtinen on silmissäni pelle. Naurettava löysäjalka, jonka en antaisi joukkeessani ikinä pelata. Tapa millä Lehtinen Sysimiehelle ulosajon hankki on täydellisesti jääkiekkoilun hengen vastainen. Jani "otakarjanecky2" Lehtinen on menettänyt minun silmissä arvostuksen jääkiekkoilijana ja ihmisenä.
Kaikki kunnia Kalpalle muuten. Hienon ottelun pelasitte ja voiton ansaitsitte. Oli hieno fiilis ennen peliä, kun vanha ja perinteikäs Kalpa saapui monen vuoden tauon jälkeen Vaasaan. Sitten yksi naurettava "pelaaja" saa koko joukkueen näyttämään huonolta ja epärehelliseltä.