Viestin lähetti Virginialainen
Tosin Calounissa on vain se vika, että hänellä on tapana hieman hyytyä loppupelien alkaessa.
Mistä ihmeestä tämä legenda on peräisin? Ainakaan Suomessa pelatessaan ei kyllä ole pitänyt paikkaansa:
- Kultainen kevät 1998: Playoff-pistepörssin voitto, joskaan finaaleissa ei loistanut (9 peliä, 6+11=17)
- 1999: Onnistui jo finaaleissakin, mutta joukkue jäi silti hopealle (8, 8+6=14)
- 2000: Tiputti käytännössä yksin Tapparan, Ikasta ja Duffuksesta huolimatta. Välierissä ei enää yksin riittänyt. (9, 3+6=9)
Seuraavan kevään olikin hyllytettynä ja siirtyi kauden jälkeen Espooseen. Eikä sielläkään muistaakseni huono ollut pleijareissakaan. Ekana keväänä ei erityisemmin loistanut (3, 1+1=2), ja hölmöili itselleen vieläpä ulosajon ja pelikiellon sarjan lopuksi. Toisena keväänä olikin taas joukkueensa kantava voima ja tiputti lähes yksin, taas, Tapparan (?) (7, 5+4=9).
Eli ehkei nyt ihan yhtä suvereenisti ole joka vuosi mättänyt tehoja kuin runkosarjassa, mutta eikös loppupeleissä yleensäkin puolustuspeli ole tarkempaa? Ja onhan tossa vähintään piste/ottelu kaikilla Suomen kausillaan paitsi yhdellä. Onkos joku nyky-IFK:n pelaaja pystynyt samaan useammalla kuin yhdellä kaudella? Tai moniko edes yhdellä?
Kokonaan toinen juttu sitten on, haluaisinko Jamppaa enää takaisin IFK:hon. En. Paremmat muistot taitaa jäädä näin. En nyt silti barrikadeille nousisi jos Pena jostain syystä tällaisen peliliikkeen tekisi.